lauantai 27. syyskuuta 2008

Sampsa Koivulahti taisteli pronssia judon Swedish Openissa lauantaina 27.9.2008 Tukholmassa.




Swedish Open järjestettiin lauantaina ja Suomen joukkueen mukaan lähti Hämeenlinnasta Sampsa Koivulahti (BP-55 kg) ja Lalli Nuorteva (BP-66kg). Osallistujia oli 284 ottelijaa Belgiasta, Hollannista, Puolasta, Tanskasta, Norjasta, Ruotsista ja Suomesta.

Koivulahden Sarjaan oli ilmoittautunut 19 ottelijaa. Ensimmäisessä ottelussa Koivulahti sai vastaansa tämän vuoden Ruotsin mestarin, ruskeavöisen, Fredrik Sköldin. Koivulahti vei ottelua vaikkei suorituksia saanutkaan tehtyä ja näin ottelu meni jatkoajalle. Jatkoajalla Koivulahti painosti edelleen kovasti ja lopulta ruotsalainen sai varoituksen passiivisuudesta ja tämä päätti ottelun. Toiseen otteluun vastaan asettui toinen ruotsalainen, Simon Fernholm. Koivulahti määräsi tässäkin ottelussa tahdin ja päätti sen hienolla ristikähmyllä, joka toi ipponin 10-0. Semifinaaliin Koivulahti sai vastaansa pitkän huiskean tanskalaisen Thomas Christiansenin. Christiansen otteli Koivulahden otteet irti ja näytti siltä, että Koivulahti ei päässyt oikein otteluun mukaan. Ottelu kesti täyden ajan, mutta Christiansen vei lopulta ottelun 7-0 ja eteni loppuotteluun. Pronssiottelussa Koivulahtea vastaan asettui Puolan Bartek Slowak. Nyt Koivulahti oli terästäytynyt ja oli läpi ottelun selvästi aktiivisempi, kun puolalainen. Koivulahti ehti hankkia jo kaksi 5 piteen arvoista yukoa ennen kuin päätti ottelun viimeisillä sekunneilla tekemällään kiepillä, joka toi wazarin 7-0. Näin Koivulahden kaulaan ripustettiin pronssimitali.

Nuortevan sarjaan oli ilmoittautunut 18 ottelijaa. Nuorteva aloitti päivän urakan pirteästi voittamalla ensimmäisen ottelunsa nopeassa tahdissa ruotsalaista Jesper Quarfordtia vastaan hienolla aiturilla. Toiseen otteluun vastus koveni, kun vastaan asettui sarjan lopullinen voittaja, ruskeavöinen, Thor Nielsen Tanskasta. Tiukassa vääntötilanteessa tanskalainen sai Nuortevasta pitävän sidonnan joka lopulta päätti ottelun. Nuorteva pääsi vielä keräilyeriin, jossa vastaan asettui ruotsalainen Fredrik Dahl. Tämäkin ottelu päättyi tanskalaisen tekemään sidontaan.

lauantai 20. syyskuuta 2008

Elina Paulman taisteli hopeaa naisten Worl Cupissa Birminghamissa Englannissa 20.9.2008.

Paulman pääsi viikonloppuna takaisin tositoimiin kilpailemaan pitkän loukkaantumisen jälkeen. Paulman loukkasi olkapäänsä alkuvuonna ja on vasta kesällä harjoittelemaan toden teolla. Paulman voitti puolikuntoisenakin kuitenkin SM- ja PM kultaa. Birminghamissa Paulman oli Suomen kakshenkisen joukkueen mukana sarjassa naiset -70 kg.

Ensimmäisessä ottelussa vastaan asettui Englannin Megan Fletcher. Paulman teki kaksi wazarin arvoista jalkaheittoa, jotka päättivät ottelun ajassa 1,49 min. Paulman on panostanut kesällä tähän kyseiseen jalkaheittoon ja tulosta siis syntyi. Semifinaaliotteluun Paulman sai vastaansa Englannin Michelle Holt. Ottelu oli tasainen ja se venyi aina jatkoajalle saakka. Jatkoaika kerkesi vanheta vain 35 sek, jolloin Paulman sai heitettyä Englantilasen jälleen samalla jalkaheitolla, joka päätti ottelun ja näin Paulman pääsi valmistautumaan sarjansa finaaliin. Finaalissa vastaan asettui Englanning tämän hetken ykkösjudoka Sally Conway. Paulman lähti ennakkoluulottomasti avaan peliä ja saikin vietyä Englantilaisen jälleen samalla jalkaheitolla wazarin 7-0 arvoisesti. Ottelun edetessä Paulman lähti rohkeasti yrittämään uhrautumisheittoa, jonka Conway käänsi omaksi edukseen ja sai vastaheitosta myös wazarin 7-0. Näin ottelu eteni tasatilanteessa. Ottelun loppupuolella ottelijat joutui mattotilanteeseen, jossa vahva Englantilainen onnistui tekemään Paulmanille ottelun päättävän käsilukon. Näin Paulman sai ansaitusti hopeaa. Mitali naisten World Cupissa on harvinaista herkkua ja se riittänee näytöksi tuleviin alle 23-vuotiaiden EM-kilpailuihin, jotka otellaan Marraskuun lopulla Croatiassa.

Kultasadetta Hämeenlinnan Judoseuralle Joensuun Yawara Shiaista 20.9.2008

Hämeenlinnalaisia oli ottelemassa 8 kilpailijaa, joista 4 osallistui kahteen sarjaan. Yhteensä he toivat 11 mitalia, joista 8 oli kultaista, 1 hopea ja 2 pronssia.

Sanna Paasimaa urakoi kahdessa sarja tuoden kultamitalin molemmista. DT-40 kg sarjassa Paasimaa voitti kaksi ottelua vaikka oli muita 5 kg kevyempi. Lisäksi Paasimaa osallistui vanhempien poikien sarjaan CP-35 kg. Paasimaa heitti kaikki pojat puhtailla ipponeilla 10-0. Yksi voitoista tuli venalaisestä vastustajasta.
Semi Salmi urakoi myös kahdessa sarjassa tuoden kullan ja hopean. Omassa CP-50 kg Salmi voitti kaikki 4 otteluaan puhtailla ipponeilla 10-0. Vanhempien BP-50 kg sarjassa Salmi voitti kolme ottelua, joista kaksi ipponilla 10-0 ollen toinen.
Sini Oinonen otteli myös kahdessa sarjassa, joista toinen oli poikien sarja. Oman ET-34 kg sarjan Oinonen voitti kahdella voitolla. Poikien EP-30 kg sarjassa Oinonen voitti kaksi ottelua ollen kolmas.
Matias Koivusaari joutui ottelemaan omaa sarjaansa ylemmässä painoluokassa. Koivusaari oli CP-55 kg sarjan selvästi kevein ottelija. Koivusaari taisteli kuitenkin hienosti voittaen kaksi ottelua ollen lopulta kolmas. Koivusaari otteli myös vanhempien BP-55 kg sarjassa, mutta tällä kertaa jääden ilman otteluvoittoja.
Luukas Saha jatkoi siitä mihin edellisessä kisassa jäi. Saha voitti EP-30 kg sarjan näytöstyyliin voittaen 5 ottelua puhtailla ipponeilla. Finaalissa Saha oli jo häviöllä 7-0, mutta käänsi ottelun voitokseen pitävällä sidonnalla 10-0.
Samu Koivulahti voitti myös oman CP-42 kg selvästi voittaen kaikki 4 ottelua puhtailla ipponeilla 10-0.
Sampsa Koivulahti toi perheeseen toisen kultamitalin BP-55 kg sarjassa. Sampsa voitti kaikki 4 otteluaan, joista 3 puhtaasti 10-0. Yksi voitoista tuli tämän vuoden pohjoismaiden mestaruuskilpailujen pronssimitalistista.
Lalli Nuorteva ei kauaa tatamilla aikaa kuluttanut. Nuorteva voitti kaikki 4 otteluaan todella nopeassa tahdissa heitto ipponeilla 10-0.

Kuvia Yawara Shiaista





































lauantai 6. syyskuuta 2008

Hämeenlinnan judoseuralle 10 mitalia syksyn ensimmäisestä kilpailusta Raisiossa lauantaina 6.9.2008.

Ryhti Shiaissa Raisiossa oli ensimmäinen näyttöpaikka kesän kovien harjoitusten tehoista. Kilpailuun osallistui 188 kilpailijaa 32 eri seurasta.

Hämeenlinnan ehdoton valopilkku oli kultaa otellut, vielä A-juniori ikäinen Magomed Futijev joka normaalisti ottelee -55 kg sarjassa. Lauantaina Futijev otteli miesten -60 sarjassa. Futijev voitti ensimmäisessä ottelussaan Saksalaisen, mustavöisen vastustajan ennen täyttä aikaa hienolla käsilukolla 10-0. Futijev voitti myös toisen ottelunsa ipponilla 10-0 ennen täyttä aikaa.

Luukas Saha otteli myös hienosti kultaa EP-30 kg sarjassa voittaen neljä ottelua ipponeilla 10-0 ennen täyttä aikaa.
Samu Koivulahti voitti niin ikään kultaa CP-42 kg sarjassa neljällä ipponvoitolla 10-0. Koivulahti kokeili myös vanhempien sarjassa BP-45 kg ja sai sieltä yhden otteluvoiton.
Aki Oinonen voitti kultaa DP-55 kg sarjassa voittaen molemmat ruotsalaiset vastustajansa ipponeilla 10-0 ennen täyttä aikaa.
Toisen kullan Oinosen perheeseen voitti Sini Oinonen ET-32 kg sarjassa yhdellä ipponvoitolla 10-0. Sini otteli myös poikien sarjassa EP-30 kg, jossa hän voitti kaksi vastustajaa ipponilla 10-0 saaden pronssin.

Hopeaa hämeenlinnaan toi Sanna Paasimaa DT-36 kg. Paasimaa voitti kaksi ottelua ipponilla 10-0 ja yhden wazarilla 7-0. Finaalissa tuli niukka kokatappio 3-0.
Semi Salmi saavutti myös hopeaa CP-50 kg sarjassa kahdella ippon voitoilla 10-0. Salmi kokeili myös vanhempien sarjassa BP-50 kg, jossa hän kärsi niukan tappion tuomareiden lippuäänestyksellä.

Pronssia sai Abdul Djoukaev joka vielä on A-juniori. Mitali irtosi miesten alle 73 kg sarjassa. Yksi Djoukaevin voitoista tuli mustavöistä Ruotsalaista vastustaajaa vastaan hienolla vastaheitolla, ipponilla 10-0.

Yhden otteluvoiton saivat Johannes Viherä DP-50 kg sarjassa ja Aapo Wihersaari CP-42 kg sarjassa.