tiistai 28. huhtikuuta 2009

Julkaisemattomia tuloksia.

Juttuja Matsuru Kannusta ja HML Shiaista on jäänyt tekemättä kaiken muun hässäkän vuoksi. Tuloksia voit käydä katsomassa Judokisan sivuilta tämän linkin avulla.

maanantai 27. huhtikuuta 2009

Magomed, Lalli ja Sampsa Samurai Cupin voittoon !!!

Hämeenlinnasta lähti kolme judokaa ottelemaan Samurai Cup III:n Lahteen 25.4.2009. Samurai Cup on valio- ja näyttökilpailu vuoden EM- ja EYOF:iin. Lahteen lähtivät Mago, Lalli ja Sampsa.

Magomed otteli sarjassa AP-60 kg. Mago oli Hopealla Porissa Samurai Cup I:ssä ja voitti Samurai Cup II:n Kuopiossa. Magon sarja oli pooli neljällä osallistujalla. Ekaan otteluun vastaan asettui Kurikan Anton Rintala. mago hallitsi ottelua mielin määrin ja voitti sen hienolla lonkkaheitolla ipponilla 10-0. Toiseen otteluun vastaan asettui Cup I:n voittaja Riku Sipilä. Mago lähti heti alusta päättäväisesti hakemaan omia heittoja. Hetken ottelemisen jälkeen syntyi mattotilanne, jossa Mago sai kaivettua Sipilän käden esiin ja teki tälle käsilukon, jonka seurauksena Sipilä antautui ja näin Magolle ippon 10-0. Sipilä loukkasi kätensä tilanteessa ja joutui valitettavasti jättään kisat kesken. Toivottavasti ei tullut suurempia vammoja käteen ja että Sipilä pääsee pian taas kilpailemaan. Kolmanteen otteluun vastaan asettui Nummelan ruskeavöinen Tommi Valtonen, ja tämä ottelu oli samalla sarjan finaali, koska molemmat olivat voittanut molemmat aikaisemmat ottelunsa. Mago hallitsi ottelua eikä kauaakaan, kun oltiin taas mattotilanteessa. Mago väänsi taas tilanteen edukseen ja teki Valtoselle ottelun päättäneen käsilukon, eli ippon 10-0. Mago otteli todella hyvin ja haki agresiivisesti käsilukkoja ja omia lempiheittoja. Todella vakuuttavasti voitettu kulta sekä Samurai Cupin kokonaisvoitto.

Lalli otteli sarjassa BP-73 kg. Sarjaan oli ilmoittautunut 6 judokaa, eli se oteltiin tuplapoolina. Lallin aloitti Suomen Kamppailu-urheilijoiden Jouni Kuisminia vastaan. Lalli vei ottelua ja päätti sen ipponiin 10-0. Tonen vastustaja oli Lahden Atte Heiskanen. Taas Lalli oli se, joka määräsi ottelun tahdin ja päätti myös tämän ottelun ipponilla 10-0, ennen täyttä aikaa. Semifinaaliin vastaan tuli Tapanilan Erän Laamanen. Tämä ottelu olikin jo vähän tiukempi ja se kestikin täyden ajan. Lalli oli kuitenkin jo hankkinut tarvittavan yukon 5-0 ja se riitti voittoon ja matka jatkui finaaliin. Finaaliin vastaan tuli Tampereen Viitanen, joka on tällä hetkellä pahin vastustaja Lallin sarjassa. Ottelu oli tasaista vääntöä ja Lalli sai hankittua wazarin 7-0 ottelun ensimmäisellä puoliskolla. Viitanen aloitti hurjan taka-ajon ja haki omia otteita väkisin. Lalli sai kuitenkin pelattua pahimmat tilanteet pois, eikä Viitanen saanut tarvittavia pisteitä voittoon tai jatkoajalle. Lallille siis kultaa Lahdessa. Lalli oli Cup I:ssä toinen ja voitti Kuopiossa Cup II:n. Lalli on tällä hetkellä ranking ykkönen BP-73 kg:n sarjassa.

Sampsa otteli BP-60 kg:n sarjassa. Sarjaan oli ilmoittautunut 15 judokaa eli järjestelmä oli ranskalainen. Sampsa aloitti Espoon Lindholmia vastaan. Sampsa oli aktiivisempi koko ottelun ja päätti tämän ipponiin 10-0. Toiseen otteluun vastaan tuli Nokian Suurhasko. Sampsa aloitti vahvasti eikä ottelu kovin kauaa kestänyt ennen kuin Sampsa päätti sen ipponin 10-0 arvoiseen käsilukkoon. Semifinaaliin vastaan asettui Helsingin Hiilamo. Näiden judokoiden ottelut ovat yleensä tiukkaa otetaistelua. Sampsa lähti tekemään Hiilamolle kieppiä, mutta ei saanut tätä heitettyä. Sampsa jatkoi matossa kiertoliikettä ja kääntyi selälleen, josta tuomari antoi ipponin Hiilamolle. Kovan huutomylläkän jälkeen tuomarit kokoontuivat ja perui ipponin ja ottelua jatkettiin. Sampsa teki heti seuraavasta aloituksesta ristikähmyn ja sai Hiilamon heitettyä ja tuomarit antoi tästä ipponin 10-0. Sampsa siis finaaliin, jossa vastaan asettui vahva Helsingin Klaus Verlin. Finaalissakin haettiin tiukasti omia otteita. Sampsa lähti tekemään aituria, mutta Verlin väisti tätä eikä Sampsa päässyt kiinni. Verlin jatkoi tilanteen loppuun ja käänsi liikkeen omaksi edukseen ja sai Sampsan heitettyä ipponin arvoisesti. Samanlainen tilanne oli Kuopiossa Cup II:ssa, mutta siellä Sampsa vei voiton. Tällä kertaa Verlin sai tarvittavat pisteen ja näin Sampsalle hopea. Sarja oli todella tasainen ja kolmella judokolla oli yksi voitto. Sampsa voitti kokonaiskilpailun, koska oli kahdessa muussa kilpailussa hopealla. Myös Sampsa on tällä hetkellä B-nuorten ranking ykkönen 60 kg:n sarjassa.

Lalli ja Sampsa jatkaa kovia kilpailujaan ensi viikonloppuna 2-6.5.2009, kun he suuntaavat Romaniaan International EJU Cadet Judo Tournamentiin. Kisan jälkeen he jatkavat leirillä. 9-10.5.2009 otellaan PM-kisat Vantaalla, joka myös on näyttökilpailu.

perjantai 3. huhtikuuta 2009

Lalli ja Mago haki mitalit Ruotsista 28.3.2009

Judoseura teki matkan Ruotsin Oxelösundiin kilpailemaan Sörmlandsträffeniin. Matkakertomuksen voit lukea täältä.

Lalli Nuorteva taisteli hienosti itselleen hopeaa BP-73 kg:n sarjassa. Sarjaan oli ilmoittautunut 11 judokaa. Lalli aloitti ensin Ruotsin Herolind Xhafollia vastaan. Lalli hallitsi ottelua ja voitti sen hienolla, ipponin arvoisella aiturilla 10-0. Toisessa ottelussa kyytiä sai Ruotsin Robin Persson. Lalli kerkes jo hankkia kaksi yukon arvoista suoritusta aiturilla, jonka jälkeen paketoi Perssonin sidontaan ja siitä ippon 10-0. Semifinaalissa Lalli jatkoi ipponien tiellä. Vastaan asettui jälleen ruotsalainen Mattias Enström. Aiturit jatkui ja Lalli teki yukon arvoisen sellaisen, jonka jälkeen otti ottelun päättävän sidonnan, josta ippon 10-0. Finaaliin tuli neljäs ruotsalainen, joka oli mustavöinen Dennis Karlsson. Lalli taisteli hyvin kokenutta ruotsalaista vastaan. Karlsson onnistui kuitenkin nostoyrityksessään ja sai Lallin heitettyä ja voitti kultaa. Lallille kuitenkin hienosti ansaittu hopeamitali kaulaan.

Magomed Futijev toi myös hyvillä otteilla pronssia miesten -60 kg sarjassa. Mago on vielä A-nuori, mutta otteli silti ennakkoluulottomasti aikuisten sarjassa. Sarjaan oli ilmoittautunut 11 judokaa. Mago aloitti ensin viime vuoden Ruotsin mestaria Fredrik Sköldiä vastaan. Sköld on mustavöinen ja Mago vielä sinivöinen. Mago ei paljon vastustajaan kumarrellu ja voitti ottelun hienosti pitävällä sidonnalla 10-0. Toiseen otteluun vastaan asettui jo tutuksi käyneen ruskeavöinen Linus Wasseng Ruotsista. Ottelu oli tasaista vääntämistä, jossa taisteltiin tiukasti otteista. Tilanteessa, jossa Mago oli toinen polvi maassa, odottamassa Mate-komentoa, Wasseng jatkoi tilanteen loppuun. Wasseng teki Uchi-mata heiton odottavalle Magolle ja siitä tuomittiin ippon. Ottelu ei näyttänyt Magon kannalta pahalta, mutta pieni herpaantuminen kostautui. Wasseng eteni lopulta sarjan voittajaksi ja täältä löytyy hänen seuransa juttu sarjan kulusta. Mago jatkoi siis pronssiotteluun ja sen hän voitti hienolla Uchi-matalla 10-0.

Abdul Djoukaev taisteli nilkkavaivaisena itsensä viidenneksi sarjassa M-81 kg. Sarjaan oli ilmoittautunut 12 judokaa. Abdul on vielä vihreävöinen A-nuori. Abdul aloitti Ruotsin ruskeavöistä Aslanov Botiria vastaan. Botir oli todella vahva kaveri ja voitti ottelun ja lopulta koko sarjan vakuuttavasti. Abdul jatkoi otteuitaan keräilyissä, jossa kohtasi ensin Ruotsin Johanssonin. Abdul voitti tämän hienolla kiepillä 10-0. Seuraavaksi vastaan asettui Ruotsin mustavöinen Joakim Groth. Abdul ei kokenutta ruotsalaista hätkähtänyt vaan teki tälle käsilukon, jonka seurauksena ruotsalainen antautui. Näin Abdul jatkoi pronssiotteluun, jossa vastaan tuli ruskeavöinen Kristian Karolak. Karolak voitti lopulta ottelun ja näin Abdulilta karkasi pronssi käsistä.

Matias Koivusaari taisteli myös hienosti viidenneksi CP-60 sarjassa. Sarjaan oli ilmoittautunut 11 judokaa. Matias aloitti väkevästi ruotsalaista Wilhelmssonia vastaan tekemällä tälle kaksi Uchi-mataa ja näin ippon Matiakselle. Toisena vuorossa oli Ruotsin Gustafsson, jonka Matias hoiti myös tyylikkäästi ipponilla 10-0. Semifinaalissa Matias sai vastaansa ruotsalaisen Sajad Mohammed Alin, joka oli tällä kertaa onnekkaampi voittaen ottelun. Matias siis pronssiotteluun Ruotsin Lundströmiä vastaan. Ottelu oli tiukkaa vääntämistä, mutta valitettavasti voittajaksi julistettiin ruotsalainen. Hienosti taisteltu viides sija kuitenkin Matiakselle.

Sikko Kaewaza ja Sampsa Koivulahti taistelivat molemmat viidenneksi BP-60 kg sarjassa. Sarjaan oli ilmoittautunut 22 judokaa, eli varsin hyvänkokoinen ryhmä. Sampsa aloitti ottelut Ruotsin Tobias Rietziä vastaan. Ottelu oli nopeasti ohi Sampsan tekemään kieppiin, josta ippon 10-0. Sikko pääsi suoraan toiselle kierrokselle vapaalla. Toiseen otteluun Sampsa sai vastaansa Isak Bergfalkin. Ottelu päättyi Sampsan tekemään aituriin, eli ippon 10-0. Sikko aloitti Ruotsin ruskeavöistä Marcus Åslinia vastaan. Sikko, joka on vielä oranssivöinen ei tätä hätkähtänyt vaan teki todella hienon kiepin, josta tuomittiin ippon 10-0. Sitten seurakaverukset joutuivatkin vastakkain yllättävän aikaisessa vaiheessa kaaviossa. Molemmat taistelivat hyvin, mutta Sampsa vei voiton 10-0. Sampsa siis semifinaaliin ja Sikko keräilyihin. Sampsa sai vastaansa tämän vuoden Ruotsin mestarin Eliott Schilken. Ottelu eteni Sampsan tahdissa, vaikka pistesuorituksia ei nähtykään. Jatkoaikakaan ei tuonut pistesuorituksia, mutta suomalaisten silmissä Sampsa hallitsi. Lippuäänestyksessä tuomarit kuitenkin näki Schilken aktiivisemmaksi ja tämä voitti äänin 2-1. Näin Sampsa putosi pronssiotteluun. Sikko aloitti keräilyottelunsa ensin Ruotsin Bergfalkia vastaan. Sikko vei ja voitti lopulta hienolla ipponilla 10-0. Seuraavassa ottelussa vastaan asettui toinen ruotsalainen, eli Alex Ngo. Sikko teki Ngolle kaksi wazarin arvoista kieppiä, joista ippon 10-0. Pronssiotteluun Sikko sai vastaansa Chikaran Otto Simolan. Ottelun aikana Sikko pääsi kerran heittämään Simolaa, mutta valitettavasti tuomari oli pysäyttänyt ottelun juuri ennen sitä. Ottelu venyi aina lippuäänestykseen asti ja sen voitti Simola äänin 3-0. Sampsan pronssiottelu oli toista Chikaralaista Hiilamoa vastaan. Sampsa teki yukon arvoisen ristikähmyn ja johti vielä 15 sekuntia ennen loppua, mutta Hiilamo pääsi tasoittamaan. Jatkoajalla Hiilamo teki vielä tarvittavan yukon, joka päätti ottelun.

Ollin mielestä kaikki otteli hyvin vaikka neljä ottelijaa hävisikin pronssiottelunsa. Sikko oli tosi positiivine voittaen paljon kokeneempia ottelijoita. Pienestä oli kiinni, että lopputulos olisi ollut parempi.