maanantai 28. syyskuuta 2009

Hämeenlinnan Judoseuralla vilkas kisaviikonloppu.

Hämeenlinnan Judoseuran kilpailijoita esiintyi edukseen kolmessa eri kilpailussa viikonloppuna. Kilpailut olivat JSWOP (Swedish Judo Open), Aurajoki Shiai ja Ruska Shiai.

Seurastamme lähti neljä judokaa Rutosiin; Abdul Djoukaev, Lalli Nuorteva, Sampsa Koivulahti ja Semi Salmi. Swedish Openiin oli ilmoittautunut 310 judokaa 11 maasta. Katso videokooste täältä....

Sampsa Koivulahti taisteli itselleen hienosti hopeaa sarjassa BP-60 kg. Sampsa aloitti kisat pirteästi voittamalla ruotsalaisen heti toisesta yrityksestä, ipponin arvoisella ristikähmyllä 10-0. Toiseen otteluun vastus koveni, kun Tanskan edustaja oli vuorossa. Ottelussa ei nähty pistesuorituksia, mutta Koivulahti piti vauhtia yllä ja vastustaja ei ehtinyt otteluun mukaan ja sai kaksi passiivisuusvaroitusta, joista Koivulahdelle annettiin yuko 5-0.Tämä riitti voittoon. Kolmas vastustaja oli jo ennestään tuttu Aapo Hiilamo. Sampsa sai kaksi varoitusta, jolloin Hiilamo siirtyi 5-0 johtoon. Koivulahti aloitti takaa-ajon ja sai tehtyä onnistuneen käsiheiton, joka päätti ottelun ipponiin 10-0. Semifinaalissa vastaan tuli tämän vuoden EM-kisojen viitonen, Puolasta. Koivulahti heitti tämän noin puolen minuutin ottelemisen jälkeen ipponin arvoisesti 10-0 ja näin matka jatkui finaaliin. Vastustajakseen finaaliin hän sai toisen puolalaisen. Ottelu oli äärimmäisen tasainen, eikä sen aikana nähty pistesuorituksia. Jatkoajan jälkeen tuomarit näkivät puolalaisen paremmaksi tuomariäänestyksellä äänin 3-0. Koivulahdelle kuitenkin hienosti hopeaa.


Muista hämeenlinnalaisista sekä Lalli Nuorteva että Abdul Djoukaen hävisivät pronssiottelussa ja sijoittuivat sarjoissaanviidensiksi. Vasta sinivöinen Djoukaev voitti kolme ottelua hienosti mustavöisitä vastustajista. Myös Nuorteva voitti kolme ottelua.
Semi Salmi voitti neljästä käymästään ottelustaan kaksi hienosti ipponilla 10-0, sijoittuen seitsemänneksi.

Kansalliseen Aurajoki Shiaihin matkusti 12 judokaa. Mitalisaalis oli turusta 6 kultaa, 1 hopea ja 2 pronssia. Kultamitalit saivat Sini ja Aki Oinonen, Samuli Koskinen, Samu Koivulahti, Matias Koivusaari ja Sikko Kaewasa.

Luukas Saha kävi hakemassa kultamitalin Rovaniemen Ruska Shiaista voittamalla kolme ottelua.

maanantai 21. syyskuuta 2009

Luukas Saha haki Joensuusta kultaa Yawara Shiaista 19.9.2009. Oskari Hiittu taisteli hopeaa.

Hämeenlinnasta lähti kaksi judokaa Joensuuhun kilpailemaan. Nämä olivat Luukas Saha sarjassa DP-34 kg ja Oskari Hiittu sarjassa CP-44 kg.

Luukas voitti sarjansa kaikki käymänsä ottelua. Ensimmäisessä ottelussaan Luke ehti kerätä kaksi yukoa, viiden pisteen suoritusta, ja yhden wazarin (7 pistettä), ennen kuin päätti ottelun ipponiin 10-0 hienolla lonkkaheitolla. Toisen ottelun Luke voitti nopeasti ipponilla 10-0 hienolla käsiheitolla. Viimeisen ottelunsa Luke päätti 20 sekunnin jälkeen hienolla ipponilla 10-0 ja myös tämä tuli lonkkaheitolla. Luke jatkoi siis siitä mihin kevään kilpakauden päätti, eli kasvatti kultamitalien sarjaansa.

Luken lennokas heitto

Oskari Hiittu sai ensimmäisessä ottelussaan vastaansa Sodankylän kovan Järveläisen. Oskari ei tätä kumarrellu ja hallitsi ottelua. Oskari sai tehtyä yukon (5 pistettä) ja johtikin ottelua ihan sen loppuhetkille saakka. Järveläinen kuitenkin taisteli ja sai Oskarin mattotilanteessa sidontaan joka päätti ottelun 10-0. Toiseen otteluun Oskari lähti sisuuntuneena ja keräsi siinä yukon, wazarin ja päätti ottelun sidontaipponiin 10-0. Viimeisessä ottelussa panoksena oli hopeamitali. Ottelu oli tasaista vääntämistä, mutta sen lopussa Oskari sai vastustajan heitettyä hienolla jalkaheitolla, josta tuli ippon 10-0 ja näin hienosti hopeaa Oskarille.



Oskari heittää


Onnelliset mitalistit :)

maanantai 7. syyskuuta 2009

Hämeenlinnan Judoseuralle 13 mitalia Raisiosta 5.9.2009.

Hämeenlinnasta lähti yhteensä 14 judokaa syyskauden ensimmäiseen kilpailuun Ryhti Shiaihin. Ei paljon paremmin olisi kilpailut voinut lähteä käyntiin, kun tuomisina oli 5 kultaa, 4 hopeaa ja 4 pronssia.

Sampsa Koivulahti voitti sarjan BP-60 kg. Sampsa voitti kaikki neljä käymäänsä ottelua. Semi Salmi voitti kultaa BP-55 kg sarjassa voittamalla kaikki kolme käymäänsä ottelua. Kultaa sai myös, Hämeenlinnan judoseuraan siirtynyt, Henri Hannula sarjassa DP+55 kg. Hannula voitti kolme ottelua hienoilla ipponeilla 10-0. Myös Sini Oinonen otti kultaa voittamalla yhden ottelun ipponilla 10-0 sarjassa DT-32 kg. Luukas Saha voitti, kuumeisenakin, sarjan DP-34 kg yhdellä ipponvoitolla 10-0.

Hopeaa toivat Lalli Nuorteva BP-73 kg, sisarukset Samu Koivulahti CP-46 kg ja Samira Koivulahti DT-44 kg sekä Matias Koivusaari CP-66 kg.

Pronssia saivat Simo Ansalahti M-73 kg, Sikko Kaewaza BP-60 kg, Matias Koivusaari BP-66 kg sekä Johannes Viherä DP-55 kg sarjassa.