tiistai 28. syyskuuta 2010

Lallille hopeaa JSWOPissa 25.9.2010

Lalli Nuorteva taisteli judohopeaa Swedish Openissa lauantaina



Swedish Openiin oli ilmoittautunut reilut 300 judokaa 11 maasta. Hämeenlinnan Judoseurasta mukana oli Lalli Nuorteva, Sampsa ja Samu Koivulati sekä Sikko Kaewasa.

Lalli nuorteva otteli alle 20-vuotiaiden -81 kg:n sarjassa. Nuorteva pääsi vapaalla toiselle kierrokselle. Ensimmäinen vastustaja oli Norjan mustavöinen Petter Holst. Holst oli Nuortevaa huomattavasti lyhyempi ja todella vahva kaveri. Nuorteva otteli hyvin täyden ajan ja voitti lopulta selvästi wazarilla 7-0. Toinen ottelu oli toinen mustavöinen, eli Ruotsin Hjalmar Britz. Ottelu oli todella tiukka eikä suorituspisteitä näyhty edes jatkoajalla. Tuomareiden lippuäänestyksessä Nuorteva katsottiin paremmaksi. Seuraavaksi Nuorteva otteli semifinaalissa Riihimäen Topias Ikävalkoa vastaan. Jo ennestään toisilleen tutut kaverukset eivät saaneet varsinaisella otteluajalla toisilleen suorituspisteitä, vaan siirryttiin jatkoajalle, jossa Nuorteva sai ottelun päättävän yukon 5-0. Finaalissa Nuorteva sai vastaansa koko päviän taitavia otteita esittäneen, Norjan mustavöisen Vegard Grytting. Tällä kerralla norjalainen oli vielä liian kova vastus ja täyden otteluajan jälkeen hänet julistettiin voittajaksi yukolla 5-0. Todella hienosti taisteltu hopea Nuortevalle näinkin kovassa seurassa. Riihimäen Topias Ikävalko otti taistellen lopulta sarjassa pronssia.


Sikko Kaewasa otteli alle 17-vuotiaiden -66 kg:n sarjassa. Kaewasa aloitti räväkästi voittaen kolme ottelua. Kaikki voitetut vastustajat olivat ruskeavöisiä, kun Kaewasalla vielä on vihreä vyö. Kaewasan voitoista kaksi tuli ipponilla 10-0 ennen täyttä aikaa. Semifinaalissa Kaewasa hävisi Ruotsin tämän hetken ykköstä Elliot Schilkeä vastaan niukasti yukolla 5-0. Pronssiottelussa Damian Parka tasoitti Kaewasan johdon, vain 10 sekuntia ennen ottelun päättymistä. Jatkoajalla Kaewasa sai varoituksen, joka ratkaisi pronssin puolalaiselle. Kaewasa olik ovassa painoluokassa lopulta viides.


Samu Koivulahti otteli BP-55 kg:n sarjassa. Koivulahti aloitti voittamalla ipponilla 10-0 sekä ruotsin Hallin että Norjan Aursnesin lempiheitollaan, eli polvikiepillä. Semifinaalissa Koivulahti hävisi sidonnalla pitkänhuiskeaa, ruotsin ruskeavöistä Lundgreniä vastaan. Pronssiottelu oli Koivulahden hallintaa, mutta Ruotsin Borghesin ainoa yritys ottelussa toi hänelle voittoon riittävän yukon 5-0, vain 15 sekuntia ennen ottelun loppua. Koivulahti siis lopulta viides.

Sampsa Koivulahti otteli A-nuorten -66 kg:n sarjassa. Koivulahti aloitti ipponvoitolla 10-0 Puolan Parkaa vastaan. Ippon tuli kuristuksella. Toiseen otteluun vastaan tuli ruotsin, yksi sarjan ennakkosuosikeista, mustavöinen Fredrik Gourlay. Ottelu oli todella tasainen ja ratkaisu nähtiin vasta jatkoajalla, kun Gourlay teki wazarin arvoisen 7-0 suorituksen joka päätti ottelun. Gourlay sai lopulta sarjassa pronssia.


Luukas Saha kävi Rovaniemellä voittamassa kahden eri painoluokan kultamitalit. Ruska Shiaissa Saha voitti DP-38 kg:n sarjassa kolme ottelua ipponilla. Samoin kävi DP-42 kg:n sarjassa, eli kolme ippon voittoa.

maanantai 20. syyskuuta 2010

Judokamme Joensuussa 18.9.2010

 

HmlJS judokat kahmi mitaleita Joensuussa
Judoseurasta lähti 8 judokaa mittelöimään sekä Samurai Cup III:n että Yawara Shiaihin. Samurai Cup on yksi suomen valiokilpailuista, josta kerätään rankingpisteitä. Samurai Cup on A- ja B-nuorille. Joensuussa oli yhteensä 205 osanottajaa. Hämeenlinnan judoseura oli kisojen paras seura saalistaen 5 kultaa, 3 hopeaa ja 1 pronssi, eli jokainen mukana ollut palkittiin mitalilla.
Samurai Cupiin osallistui HmlJS:sta Lalli Nuorteva, Sampsa ja Samu Koivulahti sekä Sikko Kaewasa.  
CIMG1425CIMG1421CIMG1312  CIMG1307

Sikko Ka€ewasa (B-66 kg) voitti hienosti kaikki neljä käymäänsä ottelua ja sitä myöten kultaa. Kaewasa voitti kovan Klaus Verlinin sekä finaalissa tämän vuoden EM-edustajan Pentti suurhaskon puhtaalla ipponilla 10-0.

              Kuvasarjassa Sikko töissä tatamilla.


Sampsa Koivulahti (A-66 kg) voitti myös kaikki neljä käymäänsä ottelua saaden kultaa. Koivulahti voitti vuotta vanhemman Joonatan Gröndahlin finaalin jatkoajan viimeisellä sekunnilla tehdyllä kiepillä 5-0.

 CIMG1322 Sampsan akrobatiaa.
CIMG1324Lalli Nuorteva (A-81 kg) voitti kolme käymäänsä ottelua ja kultamitalin. Nuorteva voitti kaksi ensimmäistä otteluaan puhtaasti ipponeilla 10-0. Finaali olikin sitten tiukempi, arvokisakävijää, Samuli Viitasta vastaan. Ottelu raktesi vasta jatkoajan jälkeen tuomariäänestyksellä Nuortevan eduksi.
Samu Koivulahti (B-55 kg) saalisti hopeaa. Koivulahti voitti yhden ottelun poolissaan ja oli siellä toinen. Semifinaalissa Koivulahti voitti vahvan Jussi Tamskin 5-0. Finaalissa tuli tappio kivikovaa Oskar Tvauria vastaan

CIMG1226 Samu hakee paikkaa heitolle.

 


Yawara Shiaissa oli seurastamme mukana Luukas Saha, Aki ja Sini Oinonen sekä Henri Hannula.

CIMG1416 Nettii

CIMG1422 CIMG1428
Luukas Saha (D-38 kg) voitti hienosti sarjansa kaikki neljä ottelua. Luukas voitti myös näytöstyyliin vuotta vanhempien ja painavempien (C-42 kg) sarjan. D-38 sarjassa Saha voitti neljä ottelua, joista venäläisen Denis Kuznetsovin kaksi kertaa. C-42 kg:n sarjan Saha hoiti nopeassa tahdissa. Saha voitti neljällä ipponilla, joiden kestoajat olivat 1 min, 38 sek, 12 sek ja 6 sek.

              Kuvasarjassa pikku terminaattorin tatamityöskentelyä.


Aki Oinonen (C+66 kg) voitti hienosti kolme ottelua, joista kaksi hienoilla ipponeilla 10-0. Oinoselle siis hopeaa.
Sini Oinonen (DT-40 kg) sai myös hopeaa yhdellä otteluvoitollaan.
Henri Hannula (C-66 kg) toi pronssia yhdellä otteluvoitollaan.

CIMG1150

Kaverukset odottamassa omien sarjojen alkua.

maanantai 13. syyskuuta 2010

Judoseura Ryhti-shiaissa 11.9.

Judoseura kilpaili viikonloppuna Raision Ryhti-Shiaissa 16 kilpailijan voimin.
Hämeeseen tuomisina oli 11 mitalia. Näistä 3 oli kultaa, yksi hopea ja 7 pronssia.

Ensimmäisen vuoden A-juniori Sampsa Koivulahti otteli vakuuttavasti miesten 66kg-sarjassa voittaen kultaa. Finaalissa kaatui Ruotsin huippuihin lukeutuva mustavöinen Joakim Norman. Syksyn ensimmäisissä kisoissa Sampsa pelasi hyvin omalla tasollaan ja sarjavoitto miehissä oli selvä.

Kultaa sai myös Henri Hannula C-poikien 66kg-
sarjassa. Hannulan otteet ei jättänyt voittajasta epäselvyyttä.


Kolmanen kultamitalin otti tuttuun tapaan
Samuli Koskinen D-38kg:n sarjassa varsin ylivoimaisesti.


Hopeaa sai Saku Laine D-poikien 34kg:n sarjassa. Pientä kehitystä vielä, niin sarjan valtikka siirtyy Sakun haltuun.

Pronssia saivat Jere Lyömilä EP-34kg,

Joni Lyömilä DP-38kg, Saku Inget CP-55kg, Aki Oinonen CP-6kg, Leevi Valmu CP+66kg, Sikko Kaewasa BP-66kg

ja Lalli Nuorteva miehet -81kg.
Lalli otteli uudessa 81kg:n sarjassaan tuplapoolissa. Lalli voitti vakuuttavasti kolme ottelua poolissaan ipponilla, mutta hävisi Ruotsin mustavöiselle Olle Mattsonille. Näin Lalli sai vastaansa toisen poolin voittajan, sarjan Suomen mestari Laamasen. Tämän ottelun Lalli hävisi ja näin pronssi Lallille.

Erinomaisen kisadebyytin teki Toni Sulin miesten 81kg:n sarjassa. Keltavöinen Toni järkytti vastustajia erinomaisilla otteilla. Toni ei päänahkaansa myynyt halvalla viiden ottelijan poolissa. Tällä kertaa tuloksena oli kaksi voittoa. Ensimmäinen voitto tuli vahvalla ipponin arvoisella sidonnalla ja toinen ippon käsikiepillä ruskeavöisestä kotkalaisjudokasta. Suomen mestari Laamanen joutui vääntämään Tonin kanssa aivan ottelun viimeiselle minuutille saakka ennen kuin Toni joutui antamaan periksi. Hieno turnaus Judoseuran tulokkaalta!

Muut Judoseuran ottelijat Raisiossa olivat:Samu Koivulahti, Sauli Taipale, Tuomas Virtanen ja Johannes Viherä.

Kuvassa Samuli ja Joni mitalihumussa

tiistai 7. syyskuuta 2010

Henri Hannula esillä maakuntalehdessä

Oli lipsahtaa kaikkialle näkevän juniorijudon silmistä alla oleva juttu Henristä, mutta tarttui haaviin kuitenkin. Hieman myöhässä tänne näkyville todella positiivinen juttu judosta ja Henristä.
Parilla klikkauksella kuva aukenee luettavaan kokoon.

sunnuntai 5. syyskuuta 2010

Matsuru-Kannu 4.9.2010

 

Judoseura lähti 11 kilpailijan voimin kauden avaukseen Kotkan Matsuru-Kannuun.  Pienehkö porukka teki loistavaa jälkeä ja tuli seurojen välisessä kilpailussa hienosti kakkoseksi. Meidokan voitti 26 kilpailijan joukkueella ja Chikara tuli Hämeenlinnan jälkeen kolmoseksi 16 kilpailijan joukkueella.

Joukkue toi hienosti 9 mitalia joista 3 oli kultaa, 2 hopeaa ja 4 pronssia.

Sini taisteli oman kultansa D-tyttöjen –44kg:n sarjassa.  Viiden ottelijan poolissa Sini otti kaikista neljästä ottelustaan ippon-voitot. 

Sini sitoo

                          Sini ja Aki                                 Velipoika Aki otteli C-poikien yli 66kg:n sarjassa kuuden ottelijan tuplapoolissa.  Alkulohkon ensimmäinen ottelu ehti vanheta kokonaiset neljä sekuntia Akin kellistäessä vastustajan selälleen. Toinenkin ottelu päättyi varmaan ipponiin.  Toisessa poolissa oli  Leevi Valmu kisannut kakkoseksi yhdellä voitolla ja näin seurakaverukset kohtasivat semifinaalissa. Tässä Aki oli väkevämpi edeten finaaliin Orimattilan Juho Larjannetta vastaan. Aki oli hänet jo kertaalleen voittanut omassa alkulohkossaan ja finaalissa oli uusinnan vuoro. Sama tahti jatkui ja Akille ipponvoitto ja kulta. Leevi sai sarjassa pronssia.

CIMG0485Kuvissa Leevin otteita.CIMG0482

Saku Heinilä kamppaili vakuuttavasti viiden ottelijan poikien ja tyttöjen yhdistetyssä E-27,2kg sarjassa.  Saku voitti kaikki neljä otteluaan ipponin arvoisesti ja itseluottamusta uhkuen. Judoseurassa voidaan olla luottavaisin mielin, että aivan pienimmistä sarjoistakinCIMG0497 on tulossa taattuja tuloksentekijöitä turvaamaan seuran kisamenestys myös tulevaisuudessa.

Henri Hannula otteli C-poikien CIMG0271Henri keskellä judogi päällä

alle 66kg:n sarjassa hienosti hopeaa vaikka aamun Hämeen Sanomissa virheellisesti mainittiinkin pronssi. Näin niitä sattuu tekstinikkareillekin tahattomia virheitä silloin tällöin, aivan kuten kisaajille ja tuomareillekin. Henri varmisti kolmen ottelijan poolissa hopean ipponvoitolla Chikaran urheilijasta.

D-poikien 38-kilon sarjaan oli Kotka saanut kerättyä mukaan Suomen parhaimmiston.  Kahdeksan ottelijaa sijoitettiin ranskalaiseen kaavioon. Hämeenlinnasta mukana olivat Samuli Koskinen, Joni Lyömilä ja Luukas Saha. Luke aloitti judoseuralaisten urakan.  Ensimmäisessä ottelussa vastaan tuli vanha tuttu Maxim Myllymäki. Yuko-ilotulituksen päätteeksi Luke otti ipponin hienolla harai-goshilla joka taisi tulla CIMG0335käsivarsikiepin otteesta.

Toisessa ottelussa mittaa Lukesta tuli ottamaan Thomas Rönkkö. Luke vei ensimmäisessä hyökkäysessä Thompun maihin osoto-garilla

CIMG0425 CIMG0433ja sitoi ottelun päätökseen.   

Samuli kohtasi ensimmäisessä ottelussa Nummelan vahvan jässikän Oskari Mäkisen.                                           CIMG0361Samuli “uittaa” Oskaria kohti tatamia

Ottelu oli todella vauhdikasta taistelua joka päättyi tällä kertaa niukasti Oskarille yuokon arvoisesti.  Joni  sai vastaansa Jukaran Artur Tvaurin. Tvaurin vahva kokemus oli nyt ylitsekäymätön este Jonille ja näin Artur eteenpäin ipponilla. Keräilyerissä Jonin “arpaonni” jatkui ja vastaan asettui oman seuran Samuli. Harjoituskaverukset ottivat toisistaan mittaa herrasmiessäännöillä Samulin viedessä voiton ja edetessä pronssiotteluun. Siinä tuli vastaan vanha tuttu Orimattilan Thomas Rönkkö. Ottelu oli tasaista vääntöä jonka Samuli ratkaisi lempiaseellaan polvikiepillä ja näin pronssi Samulille. Finaalin alussa kätteli Luke ja Jukaran Artur. Kilpakumppanusten vääntö oli tasaista ja pojat niin vikkeliä, että tuomaritkaan ei aina kaikkia pisteitä ehdi rekisteröidä. Ikikova Artur päätti ottelun puolenvälin kohdalla omalla spesiaali uchi-matallaan joka päätti ottelun Arturin eduksi. Sarjasta hopea ja pronssi Judoseuraan.

D-poikien –34 kilon sarjassa Saku Laine CIMG0503otteli kuuden ottelijan tuplapoolissa. Myös tämä sarja oli kerännyt sarjan parhaimmiston Kotkan kisoihin.  Saku hävisi ensimmäisen ottelunsa sarjan lopulta voittaneelle Anton Ketolaiselle. Toisen ottelunsa Saku voitti ja pääsi näin poolinsa kakkosena semifinaaliin.  Semifinaalissa tällä kertaa Tikkurilan Pyry Pajari oli vahvempi jä Sakulle pronssia yhdellä otteluvoitolla.

E-poikien ja –tyttöjen yhdistetyssä 31,5kg:n  sarjassa Judoseuraa edusti Jere Lyömilä  CIMG0266viiden ottelijan poolissa. Jere otti kaksi hienoa ipponvoittoa  ja kuittasi uurastuksestaan pronssia.

E-poikien 38,3 kilon sarjassa mukan oli Tomi Lehtinen. Tomi taisteli lujasti, mutta jäi tällä kertaa ilman otteluvoittoja. 

 

CIMG0287Sensei valvoi judoseuralaisten etuja ottelujen aikana ja niitä ennen.

CIMG0240  Nuoremmat judokat venyttelee, vanhemmat yrittävät pysyä pystyssä :)

CIMG0245 

CIMG0268Samaan aikaan oltiin kilpakumppaneita ja kaveruksia.

CIMG0252  

CIMG0248Järjestövaikuttajia Kaakkois-Suomesta ja Etelän alueelta; Tero ja Eki.

CIMG0267  Lämmöt on tärkeitä

CIMG0280 CIMG0281 Judoseurayleisö tarkkana.

CIMG0282 CIMG0289CIMG0242  CIMG0292

CIMG0293 Yhteinen vääntö on yhteinen ilo

 

CIMG0400CIMG0318 Geometriaa judon tyyliin.

CIMG0325        CIMG0495  CIMG0499  CIMG0507 CIMG0509 CIMG0510 CIMG0513 CIMG0517