maanantai 28. maaliskuuta 2011

Hämeenlinnan Judoseuralle 19 mitalia viikonloppuna.

Hämeenlinnan Judoseuran edustajat ottelivat kahdessa kilpailussa viikonloppuna. Lauantaina käytiin perinteinen Hontai Shiai Helsingissä ja sunnuntaina alempien vöiden mestaruuskilpailut.

Hontai shiaissa mitalisaalis oli 4 kultaa, 5 hopeaa ja 5 pronssia. Kilpailuun oli ilmoittautunut 318 judokaa.

Henri Hannula otteli hienosti kultaa kahdessa eri sarjassa. Hannula aloitti omassa CP-66 kg voittamalla kaikki kolme vastustajaansa. Iltapäviällä Hannula voitti kultaa myös itseään vanhemmassa, eli BP-66 kg sarjassa voittamalla molemmat käymäänsä ottelut.
Luukas Saha voitti kolmannen kultamitalin voittamalla molemmat ottelunsa CP-42 kg:n sarjassa.
Sini Oinonen otteli neljännen kultamitalin hämeenlinnaan voittamalla molemmat ottelunsa CT-40 kg sarjassa.
Hopeaa toivat Lassi Talvitie (EP-39 kg), Saku Heinilä (DP-30 kg), Saku Laine (DP-34 kg), Jenni Ali-Penttilä (DT-52 kg) ja Samuli Koskinen (CP-38 kg).
Pronssia toivat Elise Lamberg, Joni Lyömilä, Henri Weck, Saku Inget sekä Aki Oinonen.

Alempien vöiden mestaruuskilpailut on tarkoitettu kelta- ja oranssivöisille judokoille. Kilpailuun oli ilmoittautunut 176 judokaa ympäri suomea. Mitalisaalis hämeenlinnalaisittain oli 1 kulta, 2 hopeaa ja 2 pronssia.

Toni Sulin otteli kultaa sarjassa -90 kg. Sulin painoi muutaman sataa grammaa yli 81 kg, joka on hänen normaali sarjansa, joten hän joutui ottelemaan lähes kymmenen kiloa painavempien sarjassa. Sulin ei painoeroista hätkähtänyt vaan voitti kaikki vastustajansa ennen täyttä aikaa. Kaikki voitot tulivat Sulinin lempiheitolla, eli kiepillä 10-0.
Hopeaa toivat Lassi Talvitie, joka oli Talvitien toinen hopea viikonlopun aikana. Panu Huusko sai myös hopeaa.
Pronssia sai Elise Lamberg ja Auvo Karhumaa. pronssi oli Lambergille myös toinen viikonlopun aikana. Karhumaa taas otteli ensimmäisen kilpailunsa ja saalisti hienosti kolme voittoa.

sunnuntai 20. maaliskuuta 2011

International Masters Bremenistä 19-20.4.2011

Hämeenlinnan judokat jäivät kauaksi mitaleista International Masters Bremenissä.

Viikonloppuna käytiin kovatasoinen kilpailu Saksassa, johon hämeenlinnalaisia lähti Lalli Nuorteva, Sampsa Koivulahti ja Samu Koivulahti.Kilpailuun oli ilmoittautunut 843 judokaa 23 maasta.

Samu Koivulahti otteli lauantaina alle 17 vuotiaiden -55 kg:n sarjassa, jossa oli mukana 83 ottelijaa. Koivulahti pääsi vapaalla toiselle kierrokselle, jossa vastaan asettui Hollannin Igor Milosevic. Koivulahti määräsi ottelun tahdin ja sai tehtyä voittoon riittävän jalkaheiton, josta wasari ja voitto 7-0. Toisessa ottelussa tuli tappio Saksan Steven Mundtille. Koivulahti ei päässyt keräilyihin tavoittelemaan pronssia, koska saksalainen hävisi seuraavan ottelunsa.

Lalli Nuorteva otteli sunnuntaina alle 20-vuotiaiden alle 81 kg:n sarjassa, jossa oli mukana 65 judokaa. Nuorteva aloitti Hollannin Selim Ozenia vastaan. Nuorteva otteli vahvasti ja ajassa 1:18 hän päätti ottelun kuristukseen 10-0. Toisessa ottelussaan Belgian Steven van de Poel oli parempi. Myös Nuortevan tie nousi pystyyn, belgialaisen hävittyä seuraavan ottelunsa.

Sampsa Koivulahti otteli alle 20-vuotiaiden -66 kg:n sarjassa, johon oli ilmoittautunut peräti 92 ottelijaa. Arvonta toi Koivulahden ensimmäiseksi vastustajaksi, Saksan tämän vuoden mestarin, Maxim Shitovin. Koivulahti otteli pirteästi ja jopa hallitsi ottelua. Shitoville annettiin passiivisuusvaroitus, mutta vain 10 sekuntia ennen täyttä aikaa, saksalainen sai Koivulahden heitettyä yukon arvoisesti 5-0. Saksalainen otteli lopulta pronssille. Koivulahti pääsi vielä keräilyihin Hollannin Fabian Gahleria vastaan. Hollantilainen voitti Koivulahden kahden varoitusten turvin yukolla 5-0.

Sampsa Koivulahti ja Lalli Nuorteva jäivät vielä Saksaan, Hannoveriin, leirille ja palaavat Suomeen torstaina. Kummankin seuraava kilpailu on aikuisten SM-kisat, jotka käydään Porvoossa 2.4.2011.

Sampsa Koivulahdelle Judon A-nuorten Suomen mestaruus.

Sunnuntaina jatkoi Judon nuorten SM-kisat tampereella A-nuorten osalta. Mukana hämeenlinnalaisia oli yhteensä viisi judokaa. Nämä olivat Sampsa ja Samu Koivulahti, Sikko Kaewasa, Lalli Nuorteva sekä Adlan Futijev. A-nuorten 66 kg:n sarjassa ottelivat Sampsa Koivulahti, Sikko Kaewasa ja Adlan Futijev.

Sampsa Koivulahti aloitti Oulun Jere Jussilaa vastaan. Sampsa otteli vakuuttavasti voittaen nopeasti oululaisen ipponilla 10-0, joka tuli jalkaheitolla. Toisessa ottelussa vastaan tuli Helsinging Aleksi Ylitalo. Tämäkin ottelu päättyi ennen täyttä aikaa Koivulahden tekemään jalkaheittoon, josta tuomittiin ippon 10-0. Kolmanteen otteluun vastaan asettui Joonatan Gröndahl Porvoosta. Ottelu venyi jatkoajalle ja sitä ei ollut kuin 8 sekuntia jäljellä, kun Koivulahti onnistui heittään Gröndahlin yukon arvoisella 5-0 jalkaheitolla, joka riitti voittoon ja toi finaalipaikan. Finaalissa vastaan asettui, jo vakuuttavasti alkuotteluissa otellut, Helsingin Aapo Hiilamo. Koivulahti hallitsi ottelua tämän alusta lähtien, eikä Hiilamo päässyt mukaan otteluun missään vaiheessa. Koivulahti liikkui aktiivisesti koko ottelun aikana ja sai ottelun aikan kolme yukon 5-0 arvoista suoritusta, jotka takasivat Koivulahdelle hienosti ansaitun Suomen mestaruuden. "Hienolta tuntui ja ottelut kulki todella hyvin tänään" Koivulahti totesi palkintojenjaon jälkeen. "Kauan tätä kultamitalia on odotettu ja taktiikka piti kaikkien pahimpien vastustajien kanssa niin kuin oli suunniteltu".



Sikko Kaewasa otteli pronssia samasta sarjasta Koivulahden kanssa. Myös Kaewasa voitti hienosti muutaman pahan vastustajan. Kaewasan ainoa tappio tuli finaaliin edennyttä Hiilamoa vastaan. Pronssiottelussa Kaewasa voitti Helsingin vaikeasti heitettävän Remo Villanellon. Ottelun ainoa suorituspiste tuli Kaewasan tekemästä jalkaheitosta, josta yuko 5-0 ja tämä riitti voittoon ja pronssimitaliin.



Adlan Futijev jäi valitettavasti tällä kertaa ilman voittoja, ensimmäisissä SM-kisoissaan.


Samu Koivulahti otteli pronssia myös A-nuorissa, kuten lauantaina B-nuorissa, -55 kg:n sarjassa. Koivulahti hävisi sarjan voittajalle ja hopeamitalistille. Kaksi muuta ottelua Koivulahti voitti ipponilla 10-0. Koivulahti voitti jo kolmannen kerran Suomen maajoukkueeseen valitun Tikkurilan Matias Holopaisen. Tällä kertaa ipponvoitto tuli kuristuksella, jonka johdosta Holopainen luovutti.


Lalli Nuorteva otti pronssia A-81 kg:n sarjassa. Nuortevan ainoa tappio tuli avausottelussa Helsingin Henri Laamasta vastaan. Toisen ja kolmannen ottelun Nuorteva voitti selvästi ipponilla 10-0. Pronssiottelussa Espoon Lasse Autio joutui toteamaan Nuortevan paremmakseen. Nuorteva voitti kamppailun wasarilla 7-0.


Hienosti menivät SM-kisat hämeenlinnalaisilta, kun viikonlopun aikana tuli yksi kultamitali ja kuusi pronssimitalia. Kovat kilpailut jatkuvat ensi viikonloppuna, kun Sampsa ja Samu Koivulahti sekä Lalli Nuorteva lähtevät Saksaan Inernational Mastersiin.

Kolme SM-pronssia Hämeenlinnaan 12.3.2011

Hämeenlinnan Judoseura saavutti kolme pronssimitalia B-junioreiden SM-kisoissa Tampereella.

Aki Oinonen voitti pronssinsa B-poikien -73kg:n seitsemän ottelijan tuplapoolissa. Oinonen sijoittui oman poolinsa toiseksi, häviten vain sarjan lopulta voittaneelle Kirkkonummen Matti Juopperille. Semifinaalissa Oinonen varmisti pronssimitalin.



Lisäksi Aki Oinonen palkittiin kultamitalilla junioreiden valiokilpasarjan Samurai-cupin BP-73kg:n voittajana.



Samu Koivulahden B-poikien -55kg:n sarjassa oli 12 ottelijaa. Koivulahti raivasi tien semifinaaleihin kahdella ipponvoitolla. Semifinaalissa vastaan asettui sarjan lopulta voittanut JudoKanin Arttu Määttä. Tiukassa ottelussa ei pistesuorituksia nähty. Lopulta voitto lipesi Koivulahdelta kahdella varoituksella. Pronssiottelun Koivulahti voitti ipponilla.

Myös Samu Koivulahti palkittiin SM-pronssin lisäksi kevään Samurai-cupin voitosta kultamitalilla.




B-poikien 45kg:n sarjassa Judoseura asetti tatamille kahdeksan ottelijan sarjaan vasta nuoremman C-juniori-ikäisen, sarjaan viitisen kiloa alipainoisen Luukas Sahan. Sahan ensimmäiseen otteluun vastaan tuli sarjan lopulta voittanut JudoKanin Henri Määttä. Saha aloitti ottelun ennakkoluulottomasti suurempikokoista vastustajaa vastaan, ollen koko ajan niskan päällä. Saha otti upealla kiepillä yukon, mutta lopussa kokemus ja voima jylläsi ja Määttä voitti ottelun ipponilla.


Sahan päästessä pronssiotteluun sama isompia kilpailijoita kumartelematon tahti jatkui. Sodankylän Aleksi Järveläinen oli koko ottelun altavastaajana ja Saha ratkaisi ottelun ja otti pronssin seitsemän pisteen arvoisella jalkaheitolla.