tiistai 27. maaliskuuta 2012

Raporttia viikonlopun kisoista.

Hämeenlinnan judokoilla 20 mitalin viikonloppu
Judo
Vantaa/Bremen
Hämeenlinnalaisjudokat ottelivat 15 mitalia lauantaina Hontai Shiai -kisoissa Vantaalla, viisi kutakin lajia. Kisaan osallistui 24 Hämeenlinnan Judoseuran edustajaa.
Kultaa otelleista neljä oli tällä kertaa tyttöjä. Yhden kullan toi D-tyttöjen 40-kiloisissa Elise Lamberg yhdellä nopealla ippon-voitolla (10-0) ja yhdellä yuko-tappiolla (0-5). Toisen kullan toi kahdella puolen minuutin ippon-voitolla Suvi Aulavuo C-tyttöjen 44 kilon sarjassa.
Kolmas kulta meni C-tyttöjen 48 kilon sarjassaan varsin ylivoimaisesti otelleelle Sini Oinoselle, joka vei kaikki neljä otteluaan ipponin arvoisilla voitoilla: nopein niistä vei vain kuusi sekuntia. Neljäs kultatyttö oli Jenni Ali-Penttilä C-tyttöjen 57 kilon sarjassa. Hänen kolmesta ippon-voitosta kahteen meni aikaa alle 20 sekuntia.
Poikien ainoan kullan kamppaili C-poikien 50-kiloisissa otellut Luukas Saha voitti tuplapoolin oman lohkonsa 38 ja 16 sekunnin ippon-heitoilla. Nopea ippon tuli myös semifinaalissa ja kulta varmistui finaaalin wazarivoitolla. Luukas otteli myös hopeaa ikäluokkaa vanhemmissa (BP-50 kg) kahdella ippon-voitolla ja tappiolla, ne hän kärsi sarja voittajalle: toisen poolissa, toisen loppuottelussa.
Fanny Pentti kamppaili kaksi hopeaa. Toisen D-tyttöjen 44-kiloisissa ja toisen painavammassa painoluokassa (DT-48 kg): viime mainitussa hän sai kaksi ippon-voittoa ja kärsi yhden wazari-tappion (0-7). Lassi Talvitien hopea D-poikien 42-kiloisissa tuli kolmella ippon-voitolla ja finaalissa kärsityllä ippon-tappiolla. Yhden hopean toi Tuomas Virtanen miesten yli 100-kiloisissa.
Pronssille ottelivat Saku Heinilä kahdessa sarjassa: D-pojat 34 kg ja C-pojat 38 kg. Saku Laineen pronssi tuli CP 38-kiloisissa. Samuli Koskinen sai ”vain” pronssin varsin hyvien suoritusten tuloksena C-poikien 42-kilon sarjassa: hän otti kolme ippon-voittoa, mutta tuomareiden lippuäänestystappio (0-1) sarjan voittajalle pudotti hänet pronssille.
Myös Semi Salmen otteet miesten alle 73-kiloisissa olivat ilahduttavia, sillä Semi ottelee vasta ensi vuottaan A-nuorissa, ja hänen harjoitteluaan haittasi pitkään selkäongelmat. Nyt hän otteli hyvin aikuisten sarjassa saaden kaksi ippon-voittoa ja kärsien yhden wazari-tappion.
Kisoissa viidensiä olivat Joni Lyömilä (CP-42) ja Miikka Vainoa (CP-46) sekä seitsemänsiä Aatto Pitkänen (EP-38), Ville Rautakorpi (DP-38) ja Samuli Heinilä (CP-42).

Viis mitalia alempien vöiden mestaruuskisoista
Kisat Vantaan Hakunilassa jatkuivat eilen sunnuntaina Alempien vöiden mestaruuskilpailuilla. Niihin osallistui Hämeenlinnasta kahdeksan kilpailijaa.
Mestaruuden eli kultaa nappasivat Tuomas Tenhola 50-kiloisissa pojissa ja Suvi Aulavuo 44-kiloisissa tytöissä.
Pronssia matsasivat Samuli Heinilä poikien 42 kilon sarjassa ja miehissä Marko Lamberg 60-kiloisissa sekä Joonas Vekka 90 kilon sarjassa.
Viidenneksi sijoittuivat Jere Lahtinen poikien 42-kiloisissa ja Riku Lähdemäki miesten 73 kilon sarjassa.

Nuorteva yhdeksäs Bremenissä
Lalli Nuorteva sijoittui yhdeksänneksi Bremenissä alle 20-vuotiaiden kansainvälisessä turnauksessa. Turnauksessa osallistui yli tuhat judokaa ympäri maailman. Turnaus on yksi Euroopan kovatasoisimmista juniorikisoista. Nuortevan 81 kilon sarjassa oli 77 osanottajaa.
Lallin ensimmäisessä ottelussa vastassa ollut tsekki kaatui wazarin arvoiseen osotogari-jalkapyyhkäisyyn ja jujikatame-käsilukkoon. Toisessa tappion koki saksalainen vastustaja uchimata-jalkapyyhkäisyllä ipponin arvoisesti. Sitten tuli vastaan sarjan lopulta voittanut japanilainen, jolle Lalli hävisi samaisella uchimatalla.
Keräilyotteluissa Lalli sai vastaansa todella kovan ranskalaisen, jonka hän voitti wazarin arvoisella suorituksella. Mutta siihen otteluun hupenivat Lallin voimat, sillä seuraavassa ottelussa hän taipui saksalaisen vastustajan wazarin arvoiseen suoritukseen.
Muut hämeenlinnalaiset — Sikko Kaewasa, Sampsa ja Samu Koivulahti —hävisivät ensimmäiset ottelunsa ja karsiutuivat.
Ensi viikonloppuna otellaan aikuisten SM-kisat Lappeenrannassa.

sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

Hontai-shiai 24.3.2012

Judoseuran ottelijat saalistivat mukavan mitalipotin Vantaan Hontai-shiaista.
Judoseuran kilpailijat Hontaissa olivat he:

103
2ArtoLAHTINENPoika3kSen-M-90
1043EliseLAMBERGTyttö3kDT-40
1054FannyPENTTITyttö4kDT-44
1065JenniALI-PENTTILÄTyttö3kCT-57
1076JereLAHTINENPoika4kCP-42
1087JereLYÖMILÄPoika3kDP-38
1098JoniLYÖMILÄPoika3kDP-42
1109LassiTALVITIEPoika3kDP-42
11110LuukasSAHAPoika2kBP-50
11211LuukasSAHAPoika2kCP-50
11312MiikkaVAINIOPoika3kCP-42
11413MikkoVAINIOPoika4kDP-34
11514SakuHEINILÄPoika3kCP-34
11615SakuHEINILÄPoika3kDP-34
11716SakuLAINEPoika3kCP-38
11817SamuliHEINILÄPoika4kCP-42
11918SamuliKOSKINENPoika2kCP-42
12019SemiSALMIPoika1kM-73
12120SiniOINONENTyttö2kCT-44
12221SuviAULAVUOTyttö4kCT-40
12322TomiLEHTINENPoika3kDP-38
12423TuomasTENHOLAPoika4kCP-50
12524TuomasVIRTANENPoika2kM+100
12625VilleRAUTAKORPIPoika4kDP-38
12726SakuINGETPoika2kBP-60

Erikseen pitää mainita senioreissa otellut Arto Lahtinen joka kisadebyytissään esitti pirteää pystyjudoa pitäen mm. sarjavoittaja Jami Hukkasta ahtaalla pystyssä. Kokenut mattokettu Jami ratkaisi ottelun matossa käsilukolla.

Seuraavat judoseuralaiset kuittasivat mitalit:

Elise Lamberg DT-40kg. 1.
Fanny Pentti DT-44kg. 2. ja DT-48kg 2.
Saku Heinilä DP-34kg 3. ja CP-34kg 3.
Lassi Talvitie DP-42kg 2.
Suvi Aulavuo CT-44kg 1.
Sini Oinonen CT-48kg 1.
Jenni Ali-Penttilä CT-57kg 1.
Saku Laine CP-38kg 3.
Samuli Koskinen CP-42kg 3.
Luukas Saha CP-50kg 1. ja BP-50kg 2.
Semi Salmi M-73kg 3.
Tuomas Virtanen M+100kg 2.


Klikkaamalla kuvaa avautuu Hontai-shiain kuvagalleria.


Sunnuntaina kisattiin samassa paikassa alempien vöiden mestaruuksista. Tietoa tästä kisasta tulee, kunhan järjestäjät saavat ajettua tulokset bittiavaruuteen.



maanantai 12. maaliskuuta 2012

Henri Hannula pronssilla SM-kisoissa.

Henri Hannula oli SM-kisojen, B-73 kilon sarjassa, pronssilla eikä viidentenä, kuten aikaisemmassa jutussa virheellisesti mainittiin. Jutun kirjoittaja pahoittelee kömmähdystä.





Sampsa Koivulahti voitti Judon SM-kultaa Mikkelissä.


Koivulahti otteli A-73 kg:n sarjassa. Koivulahti voitti ensimmäisessä ottelussaan Nurmijärven Aleksi Dahlmanin ipponilla. Ippon tuli onnistuneesta kiepistä. Toinen vastustaja oli Laukaan Joonas Taimi, jonka Koivulahti heitti kiepillä josta ippon. Semifinaalivastustaja oli Tampereen Aatu Laamanen. Koivulahti hallitsi ottelua ja ajoi Laamaselle kaksi varoitusta joista Koivulahdelle voittoon riittävä yuko. Finaalivastustajaksi nousi Helsinging Klaus Verlin. Finaalia väännettiin tasaisissa merkeissä, Koivulahden hallinnassa. Reilun puolenvälin tienoilla Koivulahti hankki voittoon riitävän yuko aiturilla.

Lalli Nuorteva otti hopeaa A-81 kg:n sarjassa voittamalla neljä ottelua näytöstyyliin ipponilla. Semifinaalissa Nuorteva kukisti Iisalmen Ville Pensaan ipponilla. Ainoa tappio tuli harmittavasti finaalin jatkoajan viimeisillä sekunneilla Helsingin Petteri Sulanderia vastaan. Sulander onnistui jalkapyyhkäsyllä josta annettiin yuko.

Semi Salmi otteli Koivulahden kanssa samassa sarjassa voittaen hienosti kolme ottelua. Salmi eteni pronssiotteluun ja johti tätä Tampereen Aatu Laamasta vastaan, mutta taipui lopulta wasarin arvoiseen heittoon ja oli näin viides.

Samu Koivulahti otteli A-60 kg:n sarjassa. Koivulahti joutui kovaan ryhmään omassa poolissaan jossa voitti yhden ottelun ipponilla ja häviten kaksi ottelua sarjan lopullisia kulta- ja hopeamitalisteja vastaan.

SM-kisaviikonlopun mitalisaalis oli näin 6 kpl:tta, mikä on hyvä saavutus 9 henkiseltä joukkueelta. Valmentaja Olli Paasimaa oli tyytyväinen nuorten otteisiin, mutta harmitteli samalla Sikko Kaewasan viikon takaista loukkaantumista joka esti Kaewasan osallistumisen SM-kisoihin. Kaewasa olisi ollut yksi ennakkosuosikeista Mikkelissä.
Seuraavaksi Hämeenlinnan judoseuran edustajat matkustavat Saksaan, Bremeniin, International Masters kilpailuun joka on yksi näyttökilpailu tämän vuoden EM-kisoihin. Kilpailussa on osaanottajia yli 40:stä maasta.

Aki Oinoselle B-nuorten SM hopeaa.


Lauantaina järjetettiin B-nuorten SM-kisat Mikkelissä. Hämeenlinnan judoseuraa edusti 5 judokaa ja nämä toivat 2 hopeaa ja kaksi pronssia hämeenlinnaan.

Aki Oinonen otteli hienosti hopeaa B-73 kg:n sarjassa. Oinonen voitti omassa poolissaan kolme ottelua neljästä. Semifinaalissa Oinonen kohtasi Kirkkonummen Matti Juopperin. Juopperi on mukana B-nuorten maajoukkueessa, mutta se ei Oinosta häirinnyt. Ottelu ehti vanheta vain reilun minuutin, kun Oinonen heitti näyttävällä lonkkaheitolla Juopperin selälleen. Täydellisestä heitosta Oinoselle ippon ja paikka sarjan finaaliin. Finaalissa vastaan asteli Vantaan ruskeavöinen Teemu Koskinen. Oinonen aloitti pirteästi ja heitti Koskisen yukon arvoisesti. Tasainen vääntö jatkui, lähes koko ottelun ajan, kunnes Koskinen onnistui heitossaan ipponin arvoisesti ja voitti mestaruuden. Todella hyvä päivä Oinoselta, totesi valmentaja Olli Paasimaa.

Henri Hannula otteli samass asarjassa Oinosen kanssa. Myös Hannula oli poolinsa toinen ja matka jatkui semifinaaliin. Semifinaalissa parempi tällä kertaa oli koko sarjan voittanut Teemu Koskinen. Hannula oli lopulta kolmas.

Sini Oinonen sai hopeaa B-44 kg:n sarjassa häviten sarjan voittajalle, Kirkkonummen Emilia Kanervalle, ipponilla.

Luukas Saha otti pronssia B-50 kg:n sarjassa. Saha otteli hieman alavireisesti, kolmen viikon sairastelun jälkeen. Saha voitti kolmesta käydystä ottelusta kaksi ipponilla.

Saku Inget taisteli hienosti kaksi ottelua, mutta jäi valitettavasti ilman otteluvoittoja ensimmäisissä SM-kisoissaan.

Huomenna sunnuntaina on vuorossa A-nuoret, joissa hämeenlinnaa edustaa Lalli Nuorteva, Sampsa ja Samu Koivulahti sekä Semi Salmi.

maanantai 5. maaliskuuta 2012

Lalli Nuortevalle hopeaa ja Sampsa Koivulahdelle pronssia Viron avoimissa.

Viron avoimet-judokilpailu järjestettiin Tartossa lauantaina.Tartossa oli mukana pohjoismaiden ja baltian maajoukkueet. Hämeenlinnalaisia oli mukana neljä judokaa eli Lalli Nuorteva, Sampsa ja Samu Koivulahti sekä Sikko Kaewasa.

Lalli Nuorteva otteli vakuuttavasti alle 81 kg:n sarjassa. Nuorteva aloitti Latvian Nikolajs Lapsinsia vastaan. Nuorteva hallitsi ottelua otteillaan ja voitti sen, ennen täyttä aikaa, ipponin arvoisella jalkaheitolla. Myös toinen vastustaja oli latvialainen eli Aleksandr Uluhanjants. Nuorteva heitti latvialaisen, wasarin arvoisella, jalkaheitolla ja painosti ottelussa muutenkin. Latvialainen sai passiivisuudesta kolme varoitusta ja sitä myöten Nuortevalle toinen wasari joka päätti ottelun. Nuortevan kolmas latvialainen vastustaja, Aleks Klementjevs, ei myöskään saanut Nuortevasta otteita tämän hallitessa ottelua. Latvialaiselle tuomittiin kaksi passiivisuusvaroitusta ja Nuortevalle näin yuko joka riitti voittoon. Semifinaalissa Nuorteva otteli täyden ajan Latvian Glebs Mihailovsia vastaan heittäen tämän yukon arvoisella jalkaheitolla joka lopulta riitti voittoon ja paikkaan finaaliin. Finaali oli tasainen Viron Rustam Kerimhanovia vastaan. Virolainen oli Nuortevaa huomattavasti lyhyempi voimapesä. Varsinasella ajalla ei suorituksia nähty ja siirryttiin jatkoajalle. Sitä ei ehtinyt kulua kuin hetken, kun virolainen onnistui heittoyrityksessään ja sai voittoon riittävän wasarin.




Sampsa Koivulahti aloitti alle 73 kg:n sarjassa tämän vuoden Latvian mestaria, Filips Mikuckisia, vastaan. Latvialainen oli todella pitkä ja ulottuva ottelija ja sai Koivulahdesta yukon jalkaheitolla ja se riitti voittoon. Koivulahti joutui odottamaan pääseekö keräilyen kautta tavoittelemaan pronssimitalia. Näin kävi ja ensimmäinen vastustaja oli Ruotsin Oscar Nygren jonka Koivulahti voitti ipponin arvoisella kiepillä. Seuraavaksi vuorossa oli Viron Sten Remmelg ja Koivulahti hallitsi ottelua ja päätti sen ipponiin kahdella kiepillä. Pääsystä pronssiotteluun Koivulahti kohtasi Viron Kristjan Tönisten. Koivulahti ei antanut virolaiselle otteita ja oli aktiivisempi. Kumpikin ottelija sai yukon ja siirryttiin jatkoajalle. Virolainen yritti jalkaheittoa, mutta Koivulahti torjui tämän ja heitti virolaisen yukon arvoisella vastaheitolla joka riitti voittoon. Pronssiottelussa vastaan tuli Suomen Klaus Verlin. Koivulahti otteli pirteästi ja voitti noin minuutin jälkeen tekemällään aiturilla josta tuli ippon.




Sikko Kaewasa voitti 66 kg:n sarjassa ensimmäisen ottelunsa Virolaista vastaan. Toisessa ottelussa Kaewasa hävisi Helsingin Faye Njieta vastaan. Kaewasa loukkasi heittotilanteessa niskansa eikä päässyt jatkamaan keräilyissä.




Samu Koivulahden ottelut jäi yhteen hävittyään latvialaiselle kahdelle varoituksella.




Hämeenlinnalaisten valmentaja Olli Paasimaa oli tyytyväinen poikien pirteistä otteista, mutta harmitteli samalla Kaewasan loukkaantumista. Hyvällä mallilla ollaan ensi viikon SM-kisoja ajatellen.