torstai 28. helmikuuta 2013

Lalli ja Sikko U21 Eestin avoimiin Tartoon

Hämeenlinnan judoseuran A-juniorit Sikko Kaewasa ja Lalli Nuorteva kilpailevat lauantaina Tartossa Eestin avoimissa (U21). Sikko osallistuu alle 73 kg:n sarjaan ja Lalli alle 90 kg:n sarjaan.

Estonian Openista lisää tietoa Tarto Don sivuilta.

sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Hopea ja 2 pronssia A-junioreiden SM-kisoista

Judon nuorten SM-kisat jatkuivat sunnuntaina A-junioreiden otteluilla. Orimattilassa oli nuorten SM-kisoissa 188 kilpailijaa. Sunnuntaina tatamilla oli neljä Hämeenlinnan judoseuran judokaa. Lalli Nuorteva otti hopeaa alle 90 kg:n sarjassa, Henri Hannula täydensi mitalikaappiinsa eilisen B-junioreiden kultamitalin viereen alle 81 kg:n sarjan pronssimitalin ja Sikko Kaewasa otti myös pronssia 73 kg:n sarjasta. Hämeenlinnan judoseuran viikonloppu oli mainio, sillä hämeenlinnalaiset olivat kisojen paras seura (3 kultaa, 2 hopeaa ja 2 pronssia).

Lalli Nuorteva aloitti voittamalla Mikkelin judon Martti Puumalaisen heitämällä Puumalaisen ensimmäisestä aloituksesta waza-arin arvoisesti mattoon ja ottamalla sen jälkeen ipponin arvoisen sidonnan. Toisessa ottelussa Nuorteva heitti ipponin arvoisesti Lahden judoseuran Atte Heiskasen uchimatalla. Kolmannesta ottelusta tuli luovutusvoitto, koska Rovaniemen Koyaman oli edellisessä ottelussa loukkaantunut. Kultamitalin ratkaisevassa ottelussa, joka käytiin kahden toisilleen tutun maajoukkuejudokan kesken, Tampereen judon vahva Samuli Viitanen onnistui heti ottelun alussa täydellisesti sasae-zuriomiashissa ja näin Nuortevalle hopeamitali.

B-junioreiden tämän vuoden Suomen mestari Henri Hannula aloitti rohkeasti viime vuoden A-junioreiden alle 81 kg:n sarjan Suomen mestari Helsingin Meidokanin Petteri Suladeria vastaan. Mustavöinen Sulander onnistui omassa lempitekniikassaan, jalkapyyhkäisyssä, josta tuli voittoon oikeuttava waza-ari.

Seuraavassa ottelussa Hyvinkään judoseuran Ville Vaheri koki sinivöisen Hannulan seionage heti ottelun alussa. Hetken myöhemmin onnistunut vastaheitto tuotti vielä toisenkin waza-arin. Kolmanteen otteluun tuli toinen B-juniorimaajoukkueen judoka, Iisalmen judoseuran Jimi Koivisto. Ottelu oli tasainen, mutta Hannulan aktiivisuus tuotti Koivisto yhden varoituksen. Koska pistesuorituksia ei nähty, niin Hannula julistettiin voittajaksi. Neljännen ottelun Jyväskylän Darmakain Joonas Taimi luovutti. Välierään Hannula eteni poolinsa kakkosena. Välierässä vastaan tuli Tampereen judon Aatu Laamanen. Laamanen eteni finaaliin onnistuneella lonkkaheitollaan. Koska alle 81 kg:n sarja käytiin tuplapoolina, niin välierien hävinneille annetaan pronssimitalit, niin sellainen siis päivän päätteeksi ripustettiin Hannulankin kaulaan.

Ruskeavöinen Sikko Kaewasa aloitti sähäkästi alle 73 kg:n sarjan Jyväskylän Jigotain Anssi Ahosta vastaan. Kaewasa heittikin laajakaarisella ipponseionalle jyväskyläläisen tatamin pintaan ipponin arvoisesti. Neljännesvälierässä vastaan tuli Lahden judoseuran Aleksi Tanttu. Tanttukin sai tutustua Kaewasan tarjoamaan ilmalentoon ensin waza-arin arvoisesti ja sitten vähän matalemmasta kaaresta, josta siitäkin tuli waza-ari. Välierässä vastaan tuli sarjan tuleva voittaja Hontain judon mustavöinen Klaus Verlin. Verlin onnistui heittonsa jälkeisessä mattotilanteessa saamaan Kaewasan sidontaan, josta Kaewasa ei päässyt enää irti. Näin Kaewasa jatkoi pronssiotteluun. Pronssiottelussa Kaewasa hallitsi Raision Ryhdin Kristian Bulgakovia vastaan. Kaewasa päätti ottelun hienoon kieppiin, jonka tuomari arvosti ipponiksi. Näin pronssimitali matkusti myös Kaewasan kaulassa Hämeenlinnaan.

B-junioreiden alle 81 kg:n pronssimitalisti Aki Oinonen tavoitteli myös toista mitalia nyt siis A-junioreiden alle 81 kg:n sarjassa. Oinonen voitti ensimmäisessä tiukassa ottelussa Salon budokerhon Otto Saaren varoituksella. Tampereen judon Aatu Laamanen vei voiton seuraavassa ottelussa. Kolmannessa ottelussa Rovaniemen Koyaman Roope Kaasinen kompastui Oinosen komean kombinaation päättäneeseen ouchigari-jalkaheittoon. Poolin kakkostilan ratkaisseessa ottelussa Helsingin Chikaran Safar Rahmani onnistui ottelun alussa haraigoshissa yukon arvoisesti. Oinosen yrittäessä raivoisasti tasoitusta Rahmani onnistui vastaheitossaan waza-arin arvoisesti ja se ratkaisu sen että Oinonen jäi poolissaan kolmanneksi, eikä edennyt enää välieriin.


Tulokset

lauantai 23. helmikuuta 2013

3 kultaa B-junioreiden SM-kisoista

Judon nuorten SM-kisat avattiin lauantaina Orimattilassa hämeenlinnalaistahdissa. A- ja B-nuorten SM-kisoihin osallistuu 188 judokaa. Ensimmäisenä päivänä tatamilla olivat B-juniorit. Suomen mestaruuden Orimattilan tatameilta Hämeenlinnaan toivat Henri Hannula B-poikien alle 81 kg:n sarjasta, Samuli Koskinen B-poikien alle 45 kg:n sarjasta ja Sini Oinonen B-tyttöjen alle 48 kg:n sarjasta. Aki Oinonen täydensi hämeenlinnalaisten ylivoimaa poikien alle 81 kg:n sarjan ottamalla hopeamitalin SM-kisoista. Hämeenlinnan judoseura oli kisojen ensimmäisen päivän paras seura.

Henri Hannula otteli B-poikien alle 81 kg:n sarjassa. B-junioreiden maajoukkueeseen valittu Hannula otti viime vuonna alle 73 kg:n sarjasta pronssia. Hannula aloitti vahvasti ja kiepautti ensimmäisessä ottelussa ipponin arvoisesti Riihimäen Judoseuran Jiro Mattilan selälleen hienon kombinaationsa päätteeksi. Välierässä sinivöisen Hannulan vahvuuden koki Kirkkonummen judoseuran mustavöinen Matti Juopperi. Hannula hallitsi ottelua, mutta pistesuorituksia ei ottelussa nähty. Hannulan aktiivisuus kuitenkin pakotti Juopperin varovaisuuteen, josta tuomari sitten ratkaisevasti varoitti Juopperia.

Aki Oinonen otteli myös B-poikien alle 81 kg:n sarjassa. Viime vuonna Oinonen otti alle 73 kg:n sarjasta hopeaa ja vuonna 2011 pronssia. Ensimmäisessä ottelussa Heinolan judon Heikki Mäkelä totesi Oinosen haraigoshi-heiton kahdesti liian tehokkaasti, toisesta heitosta tuomari näytti ipponia. Välierässä ruskeavöinen Oinonen hallitsi ottelua Iisalmen judoseuran Jimi Koivistoa vastaan. Ottelun puolivälissä Oinonen heitti Koiviston ipponin arvoisesti selälleen upealla sotomakikomilla.

Finaaliottelu oli kahden Paukkulan hallilla harjoittelevan judokan tasaista vääntöä. Harjoituskaverit tuntevat toistensa tekniikat ja ottelut ovat poikien välillä aina tasaista, vähän kuin kolikonheittoa. Hannula sai ottelun alkupuolella oman seionagensa onnistumaan, josta tuomari antoi yukon. Oinonen ei saanut pistesuorituksia, vaan oli vähän altavastaajana. Tiukan ottelun ja kultamitalin voitti Hannula ja Oinonen joutui tyytymään hopeamitaliin. Oinonen ja Hannula jatkavat huomenna A-junioreiden alle 81 kg:n sarjassa taistelua seuraavista SM-mitaleista.

Ensimmäisissä SM-kisoissaan otellut sinivöinen Samuli Koskinen otti kultaa B-poikien alle 45 kg:n sarjassa. Ensimmäisessä ottelussa tuli pistevoitto Kuopion Tomodachin Juho Ahosesta. Koskinen hallitsi ottelua, mutta pistesuorituksia ei nähty. Ahosta varoitettiin passiivisuudesta, jonka jälkeen Koskinen käänsi Ahosen innokkuuden hyväkseen ja sai vastatekniikallaan waza-arin arvoisen pistesuorituksen. Ratkaisevassa ottelussa tatamin toisella puolelle piti astua Orimattilan judoseuran Kevin Rönkkö. Rönkkö kuitenkin joutui luovuttamaan nilkkavammansa takia ottelun ja näin Koskisen otti ensimmäisistä SM-kisoistaan kultamitalin.

B-tyttöjen alle 48 kg:n sarjasta sai kultaa Hämeenlinnan Judoseuran sinivöinen Sini Oinonen. Viime vuonna Oinonen sai kevyimmästä (alle 44 kg-sarjasta) painoluokasta hopeaa. Tänä vuonna kulta tuli helposti, sillä sarjaan ei ollut uskaltautunut ketään muuta.

Jenni Ali-Penttilä osallistui nyt ensimmäistä kertaa SM-kisoihin. Viime vuoden lopussa sinisen vyön saanut Ali-Penttilän hävisi avausottelunsa Himangan judoseuran Essi Saarenpäälle.

Toisissa SM-kisoissaan sinivöinen Saku Inget otteli alle 66 kg:n sarjassa. Ensimmäisen kierroksen ottelussa vastaan tuli Lahden judoseuran Timo Heiskanen. Inget tavoitteli useita kertoja polvi-seionage-heittoaan ja ajoi Heinoselle kaksi varoitusta, joiden turvin Inget otti voiton. Toisessa ottelussa viime vuoden alle 60 kg:n SM-kultamitalisti Espoon Judokanin Amir Ramadan vei voiton tehokkaalla sidonnallaan. Keräilyotteluissa Kotkan judoseuran Artur Ristola onnistui ottelun puolivälissä murtamaan Ingetin waza-arin arvoisen johdon omalla ipponillaan.

Nuorten SM-kisat jatkuvat huomenna A-junioreiden otteluilla.

torstai 21. helmikuuta 2013

Nuorten SM-kisat Orimattilassa

Hämeenlinnan Judoseuran nuoret judokat osallistuvat Judon Nuorten SM-kisoihin Orimattilassa viikonloppuna. Otteluja voi seurata myös netistä virallisten kisasivujen kautta.


Lauantaina tatamilla ovat B-juniorit

Samuli KOSKINEN 2k BP-45
Saku INGET 2k BP-66
Aki OINONEN 1k BP-81
Henri HANNULA 2k BP-81
Jenni ALI-PENTTILÄ 2k BT-57


Lauantaina ohjelma


11:00                        Kilpailujen avajaiset ja alkuottelut alkavat
15:30                        Finaaliottelut alkavat


Sunnuntaina tatamilla ovat A-juniorit

Sampsa KOIVULAHTI 1d AP-73
Sikko KAEWASA 1k AP-73
Aki OINONEN 1k AP-81
Henri HANNULA 2k AP-81
Lalli NUORTEVA 1d AP-90
Sunnuntain ohjelma

11:00                        Kilpailujen avajaiset ja alkuottelut alkavat
15:30                        Finaaliottelut alkavat




maanantai 18. helmikuuta 2013

Kulta ja 2 hopeaa Tallinnasta


Hämeenlinnan judoseura otti Tallinnan Judo Cupista kultaa ja kaksi hopeaa. Kahdeksan hämeenlinnalaisjudokaa otteli Skandinavian suurimmassa judokisoissa Tallinnassa. Tallinna Judo Cupiin osallistui lähes 900 ottelijaa yli kymmenestä eri maasta. Paras hämeenlinnalainen oli U21 90-kg –sarjan voittanut Lalli Nuorteva.  Nuorteva otteli nyt ensi kertaa uudistuneilla säännöillä. Uudet säännöt sopivat Nuortevalle, hän saa lempiottteensa, ”kahvan”, helpommin kuin aikaisemmin ja pääsee sen jälkeen yleensä käyttämään lempitekniikkaansa uchimata-heittoa. Hän voittikin kaikki neljä vastustajaansa ennen täyttä aikaa ipponilla. Ensimmäisessä ottelussa Venäjän Andrei Totorov kesti lähes kolme minuuttia, mutta sitten Totorov kaatui Nuortevan ouchigariin ipponin arvoisesti. Seuraavaksi vastaan tuli Viron härkämäinen Rustam Kerimhanov. Nuorteva hallitsi ottelua ja Kerimhanov sortuikin tarttumaan sääntöjen vastaisesti jalkaan ja hänet hylättiin. Kolmannessa ottelussa Venäjän Pavel Matushevitsh oli altavastaajan asemassa koko ottelun ajan. Nuorteva päätti ottelun matossa pitävään sidontaan. Viimeisessä ottelussa Viron Rasmus Raudia vastaan Nuorteva pääsi viimein käyttämään uchimataansa ja voitti viimeisen ottelun alle 20 sekunnissa. Nuorteva palkittiin hienoista otteistaan ja valittiin kisojen taitavimmaksi A-junioriksi.



Hopeaa otti C-poikien alle 46 kg sarjassa Samuli Koskinen. Ensimmäisessä ottelussaan Koskinen voitti Viron Markus Perelsteinin yukolla. Välierässä vastaan tuli Venäjän Lev Esinovski. Koskinen hallitsi ottelua täyttäen pistetaulun kahdella yukolla ja yhdellä wazarilla, lopputulokseksi merkittiin 7-0 Koskisen hyväksi. Finaalissa vastus koveni. Tallinnalainen Jakov Popov otteli kansainväliseen tyyliin ja viimeisteli hiukan epäonnistuneetkin heittonsa voimalla pistesuoritukseksi.

Toisen hopean otti C-tyttöjen 48 kg-sarjasta Sini Oinonen. Sarja oteltiin kaikki kaikkia vastaan kaaviolla ja Oinonen aloitti voittamalla ipponilla Nokian Judon Veera Kosken. Sitten tuli luovutusvoitto Venäjän Alina Danilovasta.  Kolmannessa ottelussa vastaan tuli sarjan voittaja, Tallinnan Caris Kaup, joka voitti myös Oinosen. Viimeisessä ottelussa panoksena oli hopeamitali, josta kamppaili myös Daria Gritchenko Murmanskista. Oinonen kuitenkin nappasi voiton tekemällä ipponin minuutin kamppailun jälkeen.

Aki Oinonen oli viides B-poikien alle 81 kg:n sarjassa. Ensimmäisessä ottelussa tuli niukka voitto Viron Otto Imalasta, mutta välierässä Venäjän Alexandr Gladushev oli parempi. Pronssiottelussa Viron Martin Astundev nappasi voiton. Samassa sarjassa Henri Hannula jäi seitsemänneksi. Alkusarjan ottelussa Hannulan päivän hienoin ipponin arvoinen uchimata-heitto jäi tuomarilta havaitsematta ja Hannulan ottelurytmi katosi. Keräilyerissä tuli kuitenkin voitto  Venäjän Ivan Karpovista.

Saku Inget otteli B-poikien alle 66 kg:n sarjassa. Alkuottelussa tuli voitto Viron Ilja Grigorjevista, mutta seuraavassa ottelussa tuli tappio sarjan hopeamitalisti Venäjän Dmitri Sharoville ja keräilyerissä pronssimitalisti Venäjän Egor Smolin oli parempi.

A-juniori Sikko Kaewasa alle 73-kg:n sarjassa Viro Kristo Sauelalle, eikä päässyt keräilyeriin. C-tyttö Jenni Ali-Penttilä kävi tatamilla keräämässä kansainvälistä kisakokemusta. Voittoja ei tullut, mutta kaksi hyvää ottelua Viron sarjan kultamitalisti Viktoria Vasilevaa ja pronssimitalisti Debora Lehtsalua vasaan tuli käytyä.

keskiviikko 13. helmikuuta 2013

Tallinna Cupissa sunnuntaina ottelee 9 judokaa

Kisaryhmä lähtee Tallinnan ottelemaan Tallinn Judo Cupiin 9 judokan joukkueella.
Kisoihin odotetaan noin 1000 ottelijaa 15 maasta. Kisa on Skandinaavian suurin judokilpailu. Kisat ovat kaksipäiväiset, pienimmät juniorit kilpailevat lauantaina, hämeenlinnalaiset ovat tatamilla sunnuntaina.

553 Hämeenlinnan Judoseura Lalli Nuorteva 1dan JB-90 FINLAND
554 Hämeenlinnan Judoseura Sikko Kaewasa 1kyu JB-73 FINLAND
555 Hämeenlinnan Judoseura Aki Oinonen 1kyu AB-81 FINLAND
556 Hämeenlinnan Judoseura Henri Hannula 2kyu AB-81 FINLAND
557 Hämeenlinnan Judoseura Sampsa Koivulahti 1dan JB-73 FINLAND
558 Hämeenlinnan Judoseura Samuli Koskinen 2kyu BB-46 FINLAND
559 Hämeenlinnan Judoseura Saku Inget 2kyu AB-66 FINLAND
560 Hämeenlinnan Judoseura Sini Oinonen 2kyu BG-48 FINLAND
561 Hämeenlinnan Judoseura Jenni Ali-Penttilä 2kyu BG-57 FINLAND

Kisoja voinee seurata Livenä netistä.


maanantai 4. helmikuuta 2013

Tuomas Virtanen Finndai Shiaissa

Tuomas Virtanen avasi kisakautensa ja otti ensi kertaa kisoissa tuntumaa uusiin sääntöihin Helsingissä, Finndai Shiaissa. Kisoissa oli tatamilla 40 kilpailijaa ja Virtanen osallistui kahteen sarjaan M+90 kg ja miesten avoimeen sarjaan, josta tuli viides sija.

M+90kg oli kisojen isoin sarja ja siihen osallistui 10 kilpailijaa. Kaaviona oli tuplapooli. Ensimmäisessä ottelussa kaatui räväkällä tai-otoshi-ipponilla alle minuutissa Finndain Ronan Mac Laverty. Sitten Shirokawan Petteri Kähärä kaatui myös sidonta-ipponilla kolmen ja puolen minuutin ottelumisen jälkeen. Sitten tulikin tappiot sarjan pronssimitalisti Tikkurilan judokojen Leo Laaksoselle ja sitten kisojen kolminkertainen kultamitalisti Popinniemen Iskun Zelimhan Tsoloeville. Virtanen jäi poolinsa kolmanneksi.

Avoimeen sarjaan oli ilmoittaunut kuusi judokaa. Ranskalaisen kaavion ensimmäisessä ottelun Virtanen pääsi vapaalla, mutta toisessa tuli vastaan Tsoloev ja siitä Virtanen karsiutui keräilyerään. Pronssiottelussa kävi pieni nukahdus, vaikka Keravan Bodonoksen Sampo Mälkiää oli jo aiemmin varoitettu ja Mälkiä kuittasi voiton itselleen. 

Tulokset

perjantai 1. helmikuuta 2013

Tuomas kisaa FinndaiShiaissa

Judoseuran Tuomas Virtanen kisaa lauantaina Helsingissä FinnDai Shiaissa miesten +90 sarjassa. Vaikka kisa on pieni, on Tuomaksella hyvä 8 kisaajan sarja, jossa kisaajia on oranssista vyöarvosta 1. daniin. Uudella ruskealla vyöllä kisaavalle Tuomakselle siis hieno kisapäivä tulossa. Toivomme Tuomakselle menestyksekästä kisapäivää ja upeita heittoja.