sunnuntai 26. tammikuuta 2014

5 mitalia Tampereelta, Viiville kultaa

Hämeenlinnan judoseuran nuoremmat juniorit avasivat kisakautensa lauantaina Tampereella järjestetyssä Ice Power Cupissa. Hervannan vapaa-aikakeskuksessa tatamilla oli 321 judokaa. Hämeenlinnalaiset judokat nappasivat viisi mitalia, yhden kultaisen ja hopeisen ja kolme pronssista.

Viivi Kauhanen otti kultaa alle 15-vuotiaiden tyttöjen yli 63 kg:n sarjassa. Kauhanen voitti Tampereen judon Kaisa Kermisen tasaisessa kamppailussa. Sarja ratkaistiin paras kolmesta –systeemillä. Ensimmäisen ottelun Kauhanen voitti ipponilla. Toisessa ottelussa Kauhanen kärsi tappion kymmenessä sekunnissa, joten sarja venyi kolmanteen otteluun. Viimeisen ottelun Kauhanen päätti ipponin arvoiseen suoritukseen ja sai näin kultaa.

Olli Talvitie otti hopeaa alle 11-vuotiaiden alle 50 kg:n sarjasta. Sarja oli alle 11-vuotiaiden poikien raskassarja, ja painoerot sarjassa olivat isot. Tampereen judon Jaakko Talola vei sarjan voiton ja pronssia otti Hämeenlinnan judoseuran Leevi Rasila.

Turpal Djoukaev siirtyi vuodenvaihteessa C-junioreihin ja isompaan painoluokkaan. Ensimmäisessä alle 15 vuotiaiden alle 42 kg:n sarjasta tuli heti pronssia. 21 judokan sarjassa Djoukaev pääsi ensimmäisen kierroksen vapaalla. Toisen kierroksen ottelussa vastaan Keido-kanin Elias Mäkinen, josta Djoukaev otti ippon-voiton. Kolmannen kierroksen ottelussa ipponilla kaatui Porvoon Shirokawan Jonas Lindqvist. Välierässä Tikkurilan judokoiden Vili Pajari vei voiton ja suisti Djoukeavin pronssiotteluun. Pronssimitali varmistui voitolla Tikkurilan judokoiden Jussi Holopaisesta.

Samuli Heinilä otti pronssia alle 18-vuotiaiden alle 55 kg:n sarjasta. Alkupoolissa ipponin arvoisella suorituksella tuli voitto Helsingin Chikaran Lassi Ruopasta. Toisessa ottelussa Tikkurilan Judokoiden Juho Kuusela-Opas vei voiton. Toinen ippon-voitto tuli nopeasti, heti ensimmäisestä aloituksesta Nokian judon Ilari Jokinen lensi Heinilän heitosta selälleen. Välierässä Espoon Judokanin Maxim Myllymäki vei voiton, joten Heinilä otti pronssia. Samassa sarjassa toisessa alkupoolissa Samuli Koskinen jäi oman poolinsa kolmanneksi. Koskinen. Koskinen otti yhden ippon-voiton.

Tuukka Lahtinen voitti avausottelussaan alle 13-vuotiaiden alle 42 kg:n sarjassa Porvoon Shirokawan Viktor Kasurisen. Jatko-otteluissa ei voittoja enää irronnut ja sijoitukseksi merkittiin seitsemäs.

Elise Lamberg otti tasaisessa alle 15-vuotiaiden tyttöjen alle 48 kg:n sarjassa ippon-voiton sarjan finalistista Orimattilan judoseuran Lotta Vahesta, mutta muut ottelut eivät sujuneet yhtä hyvin ja Lamberg jäi alkupoolin kolmanneksi eikä edennyt jatko-otteluihin.

Eemil Hannulan kaksi ippon-voittoa eivät tällä kertaa riittäneen alkupoolin kolmatta sijaa pidemmälle alle 46 kg:n sarjassa. Hannula kilpaili ensimmäistä kertaa D-junioreissa eli alle 13-vuotiaissa. Aatu Lahtinen keräsi myös kokemusta ensimmäisessä alle 13-vuotiaiden kisassaan sarjassa alle 46 kg. Jere Lahtinen otti yhden ippon-voiton, mutta jäi poolinsa kolmanneksi alle 18-vuotiaiden alle 50 kg:n sarjassa. Lassi Talvitie jäi ilman otteluvoittoja alle 15-vuotiaiden alle 50 kg:n sarjassa. Samoin kävi naisten alle 64 kg:n sarjassa Katri Ekrothille.

lauantai 25. tammikuuta 2014

Ice Power Cupissa Tampereella hämeenlinnalaiset tatamilla



Ice Power Cupissa on Hämeenlinnan judoseuran joukkue tatamilla

Aatu LAHTINEN 4k P13-34
Eemil HANNULA 4k P13-46
Elise LAMBERG 3k T15-48 
Jere LAHTINEN 3k P18-50
Katri EKROTH 3k N-57
Lassi TALVITIE 3k P15-50
Leevi RASILA 4k P11-46
Olli TALVITIE 4k P11-38
Samuli HEINILÄ 3k P18-55
Samuli KOSKINEN 1k P18-55
Turpal DJOUKAEV 3k P15-42
Tuukka LAHTINEN 3k P13-42
Viivi KAUHANEN 3k T15+63



sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Sikko, Henri ja Jere ykkösiä Samurai Cup I:ssä Orimattilassa

Saku Inget pronssia ja Sikko Kaewasa kultaa alle 21-v alle 73 kg Orimattilasta
Hämeenlinnan Judoseuran judokat aloittivat vuoden 2014 hienosti. Judoseura oli vuoden 2014 ensimmäisen Samurai Cup -kisan paras seura. Hämeenlinnalaiset ottivat kuusimiehisellä joukkueella viisi mitalia, joista kolme oli kultaista ja kaksi pronssista. Ensimmäiseen A- ja B-nuorille (alle 21- ja 18-vuotiaat) järjestettyyn Samurai Cupiin Orimattilaan osallistui 130 judokaa. Samurai Cup on alle 21- ja alle 18-vuotiaiden valiokilpailusarja, johon kaikki Judoliiton valmennusryhmiin kuuluvat tai haluavat osallistuvat. Tänä vuonna myös alle 15-vuotiaille järjestetään myös oma Samurai Cupinsa. Kisoissa oli käytössä ensimmäistä kertaa vuoden vaihteessa vähän muuttuneet judosäännöt. Lievät muutokset eivät ainakaan haitanneet teknisiä hämeenlinnalaisjudokoita.

Sikko Kaewasa voitti alle 21-vuotiaiden alle 73 kg:n sarjan. Kaewasa otteli koko päivän luotettavasti ja käytti monipuolisesti eri tekniikoitaan ja osoitti olevansa maajoukkuepaikkansa ansaitseva. Kaeawasa ensimmäinen vastustaja Tikkurilan Judokoiden Matias Holopainen antautui Kaewasan käsittelyssä kuristukseen. Pikadonin Jiri Kaplas päätyi tatamin pintaan selälleen Kaewasa aituri-heiton jälkeen. Kolmantena Lahden Judoseuran Otto Simola lensi ensin kyljelleen Kaewasan aiturin jälkeen, jonka jälkeen Kaewasa päätti ottelun ipponin arvoiseen sidontaan. Alkupoolin viimeisessä ottelussa Kaewasa sinetöi poolivoittonsa, kun Helsingin Meido-Kanin Pyry Halonen lensi selälleen Kaewasan kieppiheiton jälkeen. Välierässä vastaan tuli toisen alkupoolin kakkonen, tuttu mies Paukkulan hallista, Saku Inget. Kaewasa ei antanut harjoituskaverilleen armoa, vaan käytti komeaa uhrautumisheittoaan ipponin arvoisesti. Finaalissa vastaan tuli jo kertaalleen voitettu Pyry Halonen, joka nyt varoi Kaewasan kieppiä, mikä mahdollisti taas waza-arin arvoisen aiturin. Päivän saldoksi tuli viisi ipponia ja yksi waza-ari ja kultamitali Samurai Cupista.

Henri Hannula voitti alle 18-vuotiaiden alle 81 kg:n sarjan. Hannulan toimet tatamilla olivat maajoukkuemiehen taidonnäyte. Hannula ei viihtynyt tatamilla viiden ottelun aikana kertaakaan täyttä aikaa, vaan päätti ottelut aina ipponiin. Alkupoolin ensimmäisessä ottelussa Meido-Kanin Erkka Kari kompastui selälleen Hannulan kieppiin. Saman kohtalon koki Helsingin Chikaran Sami Ponsi. Kolmannessa ottelussa Rovaniemen Koyaman Markus Lambacka liimautui tatamin pintaan Hannulan sidonnalla. Välierässä Nurmijärven Pingviinien Jere Leppälä lensi Hannulan kiepin voimasta selälleen. Finaalissa vastaan tuli taas Sami Ponsi. Hannula heitti ensin kiepillä waza-arin arvoisesti ja pian uudestaan uchi-mata –jalkaheitolla toisen waza-arin. Näistä tuomari julisti yhteensä ipponin ja Hannulalle otti kultaa Samurai Cupista.

Jere Lahtinen aloitti B-juniori uransa parhaalla mahdollisella tavalla eli ottamalla kultaa alle 18-vuotiaiden alle 50 kg:n sarjasta. Lahtinen kukisti molemmat vastustajansa ennen täyttä aikaa ipponin arvoisella suorituksella. Maskun Temmon Roni Niitynpää kaatui Lahtisen kouchi-makikomi –jalkaheittoon. Kultamitalin ratkaisevaa ottelua Oulun judokerhon Niko Viitaniemeä vastaan Lahtinen hallitsi ja päätti sen kiepin jälkeiseen sidonta-ipponiin.

A-junioireihin siirtynyt Saku Inget otti ensimmäisen Samurai-Cup mitalinsa alle 73 kg:n sarjasta. Ensimmäisessä ottelussa tuli niukka voitto Orimattilan judoseuran Teemu Kankaasta varoituksella. Toisessa ottelussa Hyvinkään judoseuran Aleksi Mattila vei voiton. Kolmannessa ottelussa Inget kukisti Meidokanin Jonas Timosen ipponilla ja alkupoolin kakkostilan varmistanut voitto tuli poolin voittaneesta Pikadonin Konsta Hännisestä ipponilla. Välierässä Kaewasa oli parempi, joten pronssimitali ripustettiin Ingetin kaulaan.

Samuli Koskinen otti pronssia alle 18-vuotiaiden alle 55 kg:n sarjasta. Ensimmäistä ottelua Espoon Judo-Kanin Maxim Myllymäkeä vastaan Koskinen hallitsi ja tuomari varoitti Myllymäkeä kolme kertaa. Koskinen voitti ottelun waza-arilla. Toisessa ottelussa Kotkan judoseuran Juho Läspä ei antanut Koskiselle pistesuorituksia, mutta Koskinen vei voiton tuomarin antamien varoitusten turvin. Välierässä sarjan voittanut Meido-Kanin Eetu Heinonen vei voiton ja pudotti Koskisen pronssiotteluun. Pronssiottelussa Koyaman Santeri Värinen kaatyi ipponilla.

Aki Oinonen ei onnistunut ensimmäisessä alle 21-vuotiaiden alle 90 kg:n sarjan kisoissaan. Aiemmin alle 18-vuotiaiden sarjassa alle 81 kg:n sarjassa otellut Oinonen ei vielä pysynyt isompien kyydissä ja jäi sarjassaan neljänneksi.





keskiviikko 15. tammikuuta 2014

Hämeenlinnan pojat Samurai Cupiin Orimattilaan lauantaina

Samurai-Cup I la 18.1.2014, Orimattila

Hämeenlinnan judoseuran judokat avaavat vuoden 2014 Orimattilan Samurai Cupissa. A- ja B-junioreiden valiokilpailuun on ilmoittautunut 143 kilpailijaa ja kisoissa on käytössä uudet muuttuneet säännöt.



AkiOinonen1 kyu1996Poika M21-90


HenriHannula1 kyu1997Poika B18-81


JereLahtinen3 kyu1999Poika B18-50


SakuInget1 kyu1996Poika M21-73


SamuliKoskinen1 kyu1998Poika B18-55


SikkoKaewasa1 kyu1994Poika M21-73