sunnuntai 19. helmikuuta 2017

Henrille ja Sinille hopeaa ja Turpalille pronssia Matsumae Cupin 2. päivästä

Hämeenlinna Judoseuran judokat saalistivit kaksi hopeaa ja pronssin Tanskan Vejlessä järjestetyn Matsumae Cupin toisena päivänä.

Henri Hannula jatkoi mainiota judoaan ottamalla hopeaa miesten alle  90 sarjasta, eilisen kultamitalin seuraksi. Finaalissa vastassa oli Japanin Kazuja Maeda. Maedan voima ja kokemus olivat nuorelle Hannullalle vielä liikaa. Alkuotteluissa Hannulan meno oli tehokasta. Avauksessa Andreas Hvilsom kaatui waza-arin ja ipponin arvoisesti Hannulan käsivarsiheittoihin. Toisessa ottelussa Islannin Egill Blöndahl kaatui pehmeästi Hannulan jalkaheittoon. Semifinaalissa hollantilainen Tom Boneschansker koki launtaisesta alle 21-vuotiaiden finaalista tutun kohtalon, tällä kertaa Hannulan uchimata nostatti tuomarin käden kohti kattoa ipponin merkiksi.

Turpal Djoukaev otti myös toisen mitalinsa, nyt pronssia alle 21-vuotiaiden alle 60 kilon sarjasta. Kaavio oli heittänyt eilisen alle 18-vuotiaiden finalistit vastakkain heti avauskierroksella. Ottelu oli taas kahden tasaisen taitavan judokan taistelua, tälläkin kertaa ottelu eteni jatkoajalle. Djoukaev pakotti lähes onnistuneella heitollaan britti Oliver Parkin väistämään heittoa vaarallisesti, josta tuomarit sitten varoittivat Parkia, mikä riitti voittoon. Japanin Taito Sugawara vei seuraavan ottelun ja suisti Djoukaevi keräilyotteluihin. Keräilyotteluissa Ruotsin Axel Robertsson yrtti omaa heittoaan, mutta Djoukaev käänsi yrityksen omaksi vastaheitokseen ja otti ippon-voiton. Tanskan Benjamin Christensen kaatui ensin kahdesti waza-arin arvoisiin käsiheittoihin, ottelu päättyi ennen täyttä aikaa Djoukaevin kuristukseen. Pronssiottelussa Tanskan Martin Kazarian kaatui kahdesti Djoukaevin kieppiin, jälkimmäinen niistä oli ipponin arvoinen, joten se päätti ottelun.

Sini Oinonen sijoittui hopealle kahden ottelijan alle 21-vuotiaiden alle 52 kilon sarjassa. Sarjan voitti Ruotsin Emma Henriksson.

Hämeenlinnnan judoseura sijoittui Matsumae Cupin mitalitaulukossa sijalle kuusi 45 seuran joukossa. Hämeenlinnalaisjudokat jäävät vielä kisojen jälkeiselle leirille Vejleen.


Henrille ja Turpalille kultaa Matsumae Cupin 1. päivästä

Hämeenlinnna judoseuran judokat voittivat kaksi sarjaa Tanskan Vejlessä järjestetyssä kansainvälisessä judokisassa, Matsumae Cupissa. Kultaa ottivat Turpal Djoukaev ja Henri Hannula

Turpal Djoukaev voitti alle 18-vuotiaiden alle 60 kilon sarjan. Finaalissa kaatui Iso-Britannian Oliver Park. Park vei aiemman kohtaamisen Belgiassa, mutta nyt kotiläksyt oli tehty huolella ja Djoukaev piti britin ahtaalla huolellisella otetaistelullaan. Ottelu venyi kuitenkin pisteettömänä jatkoajalle, jossa britille tuomittu varoitus riitti hämeenlinnalaisen sarjavoittoon. Alkotteluissa Djoukaev käytti taas hienosti omia tekniikoitaan. Avausottelussa tanskalainen Tom Jörgensen kaatui Djoukaevin komeaan lonkkaheitosta tulleeseen ipponiin. Toisessa ottelussa  kuristus toi ippon-voiton Norjan Benjamin Mhyrvoldista. Semifinaalissa norjalainen Martin Kazarian koki Djoukaevin tehokkaan yhdistelmän, ensin jalkaheitolla tatamin pintaan kyljelleen ja sitten perään tehokas kuristus varmisti finaalipaikan.

Henri Hannula voitti alle 21-vuotiaiden alle 90 kilon sarjan. Finaalissa vastassa oli Hollannin Tom Boneschnsker. Hannula oli finaalissa pitelemätön eikä vahva hollantilainen oikein päässyt mukaan kamppailuun. Hannula pommitti voiton kolmella waza-arin avrvoisella käsiheitollaan.  Alkuotteluissa Hannulan käsiheitot olivat myrkkyä Tanskan Jonas Asböllille ja britti Andrew McWattille. Semifinaalista irtosi päivän kolmas ippon-voitto, Islannin Úlfvur Böövarsson kaatui Hannulan käsivarsiheittoon.

Sikko Kaewasa oli viides miesten alle 73 kilon sarjassa. Avausottelussa aituri toi waza-ari-voiton Ruotsin Noa Swanlingista. Toisen ottelun Kaewasa päätti ruotsalaisen Robin Neijmanin vastustelun komeaan käsivarsiheitosta tuomittuun ipponiin. Välierän vastustaja, taitava mattospecialisti tuli Japanista. Takumi Ito käänsi Kaewasan sidontaan ja jatkoi ipponillaan myös koko sarjan voittoon. Pronssiottelu Ruotsin tuttua Frederik Gourlayta vastaan oli jo menossa jatkoajalle. Kaewasa oli onnistunut saamaan jo ruotsalaiselle varoituksen, mutta yksi pieni huolimattomuus ottelun lopussa ja Gourlay kuittasi itselleen onnistuneen käsivarsiheiton ja pronssimitalin.

    
Turpal Djoukaev Matsumae Cup 2017 1. U18-60 kg
Henri Hannula Matsumae Cup 2017 1. U21-90 kg

perjantai 17. helmikuuta 2017

Judokat Tanskan Vejlen Matsumae Cupissa

Hämeenlinnan judoseuran judokat kisaavat viikonloppuna Tanskan Vejlessä järjestettävässä Matsumae Cupissa.

Sikko    Kaewasa        Senior Men -73 Kg (la)
Turpal    Djoukaev    U18 Men -60 Kg (la) ja U21 Men -60 kg (su)
Henri    Hannula        U21 Men -90 Kg (la) ja Senior Men -90 kg (su)
Sini    Oinonen        U21 Woman -52 Kg (su)

Ottelut launtaina ja sunnuntaina. Kisojen jälkeen judokat jäävät vielä leirille Vejleen.








sunnuntai 12. helmikuuta 2017

2 mitalia Jyväskylä Shiaista

Hämeenlinnan judoseuran kaksikko toi lauantaisesta Jyväskylä Shiaista hopeaa ja pronssia. Miika Mustonen raivasi tiensä alle 13-vuotiaiden alle 42 kilon loppuotteluun. Finaalissa Helsingin Chikaran Suleiman Ozdoev oli taitavampi ja vei voiton. Alkuotteluissa Mustonen otti kolme voittoa. Jussi Heikkiniemi otti pronssia alle 13-vuotiaiden alle 50 kilon sarjasta.

perjantai 10. helmikuuta 2017

Kolmikko Jyväskylä Shiaihin

Hämeenlinnan judoseuran junnukolmikko on kisatatamilla lauantaina Jyväskylä Shiaissa.

Heikkiniemi, Jussi 3 kyu (vihreä) Poika 2006 U13 pojat alle 50 kg
Kivelä, Ville 3 kyu (vihreä) Poika 2005 U13 pojat alle 50 kg
Mustonen, Miika 3 kyu (vihreä) Poika 2005 U13 pojat alle 42 kg



sunnuntai 5. helmikuuta 2017

2 suomenmestaruutta Hämeenlinnaan, Turpalille kultaa ja hopeaa, Henrille kultaa ja Sinille hopeaa

Hämeenlinnan judoseuran judokat toivat Hämeenlinnaan kaksi suomenmestaruutta lauantaina Rovaniemellä järjestyistä judon nuorten SM-kisoista. Turpal Djoukaev voitti ensimmäisen suomenmestaruutensa alle 18-vuotiaiden alle 60 kilon sarjasta ja Henri Hannula uusi viimevuotisen mestaruutensa alle 21-vuotiaiden alle 90 kilon sarjassa. Djoukaev otti vielä hopeaa alle 21-vuotiaiden alle 60 kilon sarjasta. Sini Oinonen täydensi judoseuran menestystä hopeamitalilla alle 21-vuotiaiden alle 52 kilon sarjasta.

Turpal Djoukaev aloitti varmaotteisen ottelemisen alle 18-vuotiaiden alle 60 kilon sarjassa. Djoukaev voitti kaikki ottelunsa ipponilla, eikä antanut vastustajilleen pistettäkään. Eri tekniikoita hyvin hallitseva Djoukaev otti alkuottelujensa voitot käsiheitolla ja sidonnalla. Finaalissakin monipuolisesti taitojaan käyttänyt hämeenlinnalainen kaatoi Helsingin Meido-kanin Joel Liimatainen ensin waza-arin arvoisesti jalkaheitolla ja paketoi voiton kuristuksella. Viimevuotinen hopeamitali kirkastui nyt kultaiseksi.

15-vuotias Djoukaev haki vielä kovempaa vastusta alle 21-vuotiaiden sarjasta. Djoukaevin vauhti ei hyytynyt vanhempienkaan joukossa. Kolme ensimmäistä ottelua eteni tuttuun tyyliin, voittajaksi julistettiin Djoukaev, eivätkä vastustajat saaneet pistettäkään. Vastustajat kaatuivat tällä kertaa lonkka- ja jalkaheittoihin. Finaalissa vastaan asettui Riihimäen judoseuran vahva Luukas Saha. Kokenut Saha piti ottelussa ohjat käsissään, mutta hänkään ei pisteitä Djoukaevilta onnistunut ottamaan. Djoukaevia kuitenkin varoitettiin ottelussa kolmesti, mikä riitti Sahan kultamitalin varmistumiseen.

Henri Hannula uusi alle 90 kilon sarjan suomenmestaruuutensa. Kaksi alkuottelua päättyivät ennen täyttä otteluaikaa Hannulan käsiheitoista tulleisiin varmoihin ippon-suorituksiin. Viimeisessä ottelussa Nurmijärven Ping-Viinien Jere Leppälä taisteli pystyssä täyden otteluajan, vaikka Hannula hallitsi ottelua lähes täydellisesti. Käsiheitosta tullut waza-ari riitti kultamitalin uusimiseen.

Alle 52-kilon hallitseva suomenmestari Sini Oinonen joutui tyytymään hopeatilaan. Orimattilan judoseuran Heidi Elonen kaatui avausottelussa lonkkaheitto-ipponilla, mutta toisessa ottelussa Turun judoseuran Christina Sandell yllätti Oinosen ottelun lopussa. Ennen turkulaisen waza-aria Oinonen hallitsi ottelua tehden todella hyviä heittoyrityksiä.



Turpal Djoukaev SM-1 alle 18-v alle 52 kiloa 2017

Henri Hannula SM-1 alle 21-v alle 90 kiloa 2017

torstai 2. helmikuuta 2017

Nuorten SM-kisat Rovaniemellä lauantaina

Hämeenlinnan judoseuran kolmikko osallistuu lauantaina Rovaniemellä järjestettäviin U18 & U21 judon SM-kisoihin.

Djoukaev, Turpal 1 kyu (ruskea) Poika 2001 U18 pojat alle 60 kg
Djoukaev, Turpal 1 kyu (ruskea) Poika 2001 U21 miehet alle 60 kg
Hannula, Henri 1 dan (musta) Mies 1997 U21 miehet alle 90 kg
Oinonen, Sini 1 dan (musta) Nainen 1998 U21 naiset alle 52 kg