perjantai 30. huhtikuuta 2010

tiistai 20. huhtikuuta 2010

Sampsa ja Lalli ottelivat Euroopan Cupissa 17.4.2010

Sampsa ja Lalli lähtivät kisa-/ leirimatkalle kohti Eestin Tartoa. Kisa on yksi Euroopan Cupeista, eli vastus oli kovaa ja mukana oli A-nuoria ympäri Eurooppaa. Euroopassa vallitseva lentokielto rokotti valitettavasti jonkun verran osanotossa, mutta taso oli siitä huolimatta kova. Esimerkiksi Tanskan joukkue oli joutunut jäämään pois kokonaan ja Puolan joukkue oli jäänyt pois maansa presidentin tragedian vuoksi.

Sampsa otteli A-60 sarjassa, johon oli ilmoittautunut 16 judokaa. Sampsa aloitti Eestin Ants Tiidoa vastaan, joka oli viime vuoden B-nuorten EM-viitonen. Sampsalla oli kova vauhti päällä ja eestiläinen väsähti ottelun puolessa välissä. Tämä johti siihen, että hän sai varoituksen mattoon viennistä. Sampsa jatkoi painostusta, mutta ei saanut pisteitä varsinaisella otteluajalla. Jatkoaika oli varsinaisen ajan toistoa ja Sampsa painosti. Reilun miinutin ottelemisen jälkeen jatkoaikaa, eestiläinen sai toisen varoituksen ja näin Sampsalle yuko 5-0. Toiseen otteluun vastaan asteli Portugalin Luis Mendes. Sampsa aloitti hyvin ja ottelu oli tasainen. Mendes otteli hyvin, vaikka Sampsa yritti painostaa ja hakea omia otteitaan. Valitettavasti sekaan tuli pari yritystä, joissa ei ollut horjutusta ja näin Sampsalle annettiin kaksi varoitusta ja yuko Mendesille, jotka ratkaisi ottelun. Keräilyissä Sampsa sai vastaansa Turkin Murat Doganin. Dogan otteli järkevästi ja hallitsi ottelua otteillaan. Yrityksiä Dogan ei kyllä tehnyt, mutta kun ote on hyvä ja Sampsa ei niistä kunnolla irti päässyt, se johti Sampsan saamaansa varoitukseen. Sampsa sa juonesta kiinni ottelun edetessä ja heittikin Doganin kerran, mutta tuomari ei antanut Sampsalle pisteitä. Ottelun loppupuolella Sampsalle annettiin toinen varoitus, josta yuko Doganille ja voitto pistein 5-0. Dogan otti lopulta sarjassa pronssia. Sampsan otteleminen näytti ihan pirteältä ja positiivista kaikessa oli se, että kukaan vastustajista ei saanut Sampsaa heitettyä pisteen arvoisesti. Tästä on hyvä jatkaa.

Lalli otteli tutusti A-73 kg:n sarjassa, johon oli ilmoittautunut 21 judokaa. Lallin eka vastustaja oli Latvian Levs Jofe. Ottelu oli tasainen ja otteista taisteltiin tiukasti puolin ja toisin. Pistesuorituksia ei kuitenkaan nähty ennen kuin Jofe sai Lallin mattotilanteessa käännettyä tiukkaan sidontaan. Lalli pyrki ahnaasti pois, mutta sidonta piti ja näin ippon 10-0 Jofelle. Lalli jäi odottelemaan pääseekö Jofe semifinaaliin, jotta Lalli pääsisi jatkaan keräilyissä. Jofe taisteli itsensä aina hopealle asti ja se taas tarkoitti, että Lalli pääsi vielä tavoittelemaan pronssimitalia. Toiseen otteluun Lalli sai vastaansa Eestin Dmitri Zamorskin. Tämäkin ottelu oli todella tarkkaa ottelemista ja otteiden hakua. Pistesuorituksia ei tässäkään nähty ennen kuin kaverit joutui mattoon, jossa Zamorski onnistui kääntäämään tilanteen edukseen ja sai Lallista sidonnan. Sidonta kesti tarvittavan ajan ja Zamorski sai ipponin 10-0.

Sekä Lalli että Sampsa ovat ensimmäisen vuoden A-nuoria, joten monta kovaa kilpailua on vielä edessä. Sampsa ja Lalli jäivät vielä kolmeksi päiväksi harjoitusleirille Tartoon vääntämään. Kovia randoreita heillä siellä varmasti on tiedossa ja paljon opittavaa näistä Euroopan kovista vastustajista. Kotiin pojat tulevat kääntymään ja lähtevät melkein saman tien Venäjälle, Pietariin, jossa on ehkäpä vieläkin kovempi Euroopan Cup kilpailu. Myös Venäjälle pojat jäävät kilpailun jälkeen leireilemään.

sunnuntai 4. huhtikuuta 2010

Aprilli-shiai 3.4.2020

Kurikan Seibukan järjesti mainiot pääsiäislauantain judokisat Pohjanmaalla.

Judoseura lähti Pohjanmaalle rohkeasti mukaan reilunkokoisella kahden ottelijan porukalla, huoltojoukkojen ollessa vahvistuksena. Kilpailut keräsi mukavasti yli 140 ottelijaa eri puolilta Suomea.

Henri Hannula edusti isommissa C-pojissa judoseuralaisvärejä mainiosti. Henrin omaan CP-60 sarjaan tatamille uskaltautui Henrin lisäksi Nokian Judon Joonas Törmä. Henrin norsuotteeseen perustuva lonkkaheitto puri puolen minuutin vaiheilla ipponin arvoisesti ja näin sarjavoitto Henrille.

Norsulla tehty

CP +66 sarja oteltiin myös kahden ottelijan voimin. Tässä Henrin vastaan asettui Hyvinkään Judoseuran kokenut Jouni Miettinen. Seitsemän kiloa painavampi Jouni hallitsi ote-ja horjutustaistelua hienokseltaan. Henri pysyi vauhdissa kuitenkin hienosti ja sai parin minuutin kohdalla hyvän yrityksen norsuotteesta, mutta jäi tällä kertaa pisteettä.

Yritys norsuotteella

Muutama sekuntia ennen loppua Henri lähti o-sotogariin hieman takapainoisena josta Hyvinkään poika pääsi kontraamaan Henrin kyljelleen. Tästä saadulla yukolla voitto Jounille ja hopea Henrille. Hieno täyden ajan ottelu selkeästi itseään kookkaampaa kilpailijaa vastaan kuitenkin Henriltä.

Luke painoi punnituksessa selkeästi alle oman sarjansa rajan 34 kiloa ja aloitti otteluna d-poikien 34:n kilon sarjassa. Kyseessä oli kuuden ottleijan tuplapooli. Näin jokaiselle tuli alkulohkossa kaksi ottelua.

Alkulohkon otteluissa päättäväisellä asenteella otellut Luke viihtyi tatamilla yhteensä 10 sekuntia, päättäen molemmat ottelut hienolla kouchi-makikomilla ipponin arvoisesti.

Kouchi makikomi

Kouchi makikomi loppuun toimitettu

Semifinaalissa tahti ja tehokas ajankäyttö jatkui. Finaalissa vastaan asettui tämän vuoden kisoista tuttu Jyväskylän Akseli Ottelin joka olikin selvästi ottanut edellisistä kohtaamista oppia ja antoi Lukelle kunnon vastuksen. Vajaan minuutin kohdalla Luke löysi kuitenkin tekniikalleen avoimen paikan ja päätti finaalin ipponilla.



Ouchi loppuun toimitettu



Luke ilmoittautui myös seuraavan ikä- ja painoluokan sarjaan; CP-38kg. Vastuksen kovetessa myös ottelut piteni. Sarjassa oli mukana neljä ottelijaa, joten kaikille oli tiedossa kolme ottelua. Ensimmäisessä ottelussa vastaan asettui Jyväskylän Teemu Viitanen. Luke vei Teemun ensimmäisessä aloituksessa wazarin arvoisesti kouchilla mattoon ja päätti ottelun ipponin arvoisella sidonnalla. Toiseen otteluun vastaan tuli Ähtärin kokenut, kolme vuotta kisatatameja kiertänyt Simo Tammilehto. Simo antoikin sinnikkään vastukseen. Ottelun tiimellyksessä vaihdettiin yukot mieheen osittain onnistuneilla heitoilla, samoin kuin paikattiin verta vuotavaa huulihaavaa. Ennen ottelun puoliväliä Luke päätti ottelun tatamia tärisyttäneellä, ipponin arvoisella kiepillä.

Finaaliin vastaan asettui Nokian Judon Riku Palmroth, joka on vuodesta toiseen sarjansa kärkinimiä.

Ottelussa riitti vauhtia ja kokeneiden kilpailjoiden tasaista vääntöä. Ottelu oli ensihetkestä viimeiseen sekuntiin tiukkaa ja tasaista vääntöä. Ottelun alkupuolella Luke löysi työkalupakistaan kosoto-kagen hetkellä jolloin sopiva paikka tälle tekniikalle aukesi, saaden tästä yukon. Loppuaika oli tiukkaa taistelua, eikä enempää pistesuorituksia nähty ja näin täyden ajan jälkeen yuko-voitto ja sarjavoitto Lukelle.

Kahden ottelijan hämeenlinnalaisjoukkueella tuomisina pääsiäisretkeltä kolme kultaa ja yksi hopea. Ei huono.