sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Hämeenlinnaan 12 judomitalia Tampereelta

Hämeenlinnan Judoseura oli toiseksi paras seura lauantaina Tampereella
järjestetyssä Ice Power Cup judokisoissa. Hämeenlinnan 16 ottelijan (18sarjassa) joukkue saavutti kisoissa 12 mitalia: 4 kultaa, 2 hopeaa ja kuusi
pronssia. Kisojen paras seura oli virolaisen Ookami-seuran 24 kisaajan joukkue12 mitalilla, jotka olivat hämeenlinnalaisten hieman kirkkaampia.
Kultaa toivat tällä kertaa Elise Lamberg D-tyttöjen alle 40-kiloisissa kahdella ippon-voitolla (10-0) ja yhdellä tuomareiden lippuäänestystappiolla (0-1) ja Suvi Aulavuo C-tyttöjen alle 40 kilon sarjassa kahdella ippon-voitolla: ensimmäiseen meni 14 ja toiseen 9 sekuntia.
Ylivoimaisia sarjoissaan olivat myös Luukas Saha C-poikien 46-kiloisissa ja Aki Oinonen B-poikien alle 73 kilon sarjassa. Tosin Sahan ensimmäinen ottelu oli tiukka, voitto Viron Mark Altosaarta vastaan tuli vain yukolla (5-0): näkyi,
että vastustaja oli opetellut monipuolisen Sahan tekniikat ennakkoon. Kaksi muuta ottelua päättyi ipponiin, toinen muutamassa sekunnissa, toinen minuutin paikkeilla.
Aki Oinonen otti kaksi ippon-voittoa antamatta vastustajille edes
mahdollisuutta sidonnoilla ja loppuottelussa ipponin arvoisella vastaheitolla.
Sarjoissaan hopeaa ottivat Fanny Pentti alle 44 kilon D-tytöissä ja Saku Heinilä D-poikien alle 34-kiloisissa.
Pronssin matsasi Sini Oinonen C-tyttöjen 48 kilon sarjassa kahdella ippon-voitolla ja wazari-tappiolla (0-7) sarjan voittajalle. Saman tuloksen sai
Samuli Heinilä kahdella ippon-voitolla ja yhdellä yukon arvoisella tappiolla.                                                                                                       Samuli Koskisen pronssi tuli C-poikien 42-kiloisissa lippuäänestystappiolla sarjan kakkoselle sekä ippon- ja yuko-voitoilla.                                                                                                     Pronssia saalistivat myös Tuomas Tenhola (CP-50 kg) kahdella ippon-voitolla ja yuko-tappiolla sarjan kakkoselle sekä Saku Inget (BP-60 kg) sarjan voittajalle kärsityllä ippon-tappiolla ja kahdella ippon-voitolla.                                                                                       Kuudennen pronssin toi Tuomas Virtanen miesten yli 90 kilon sarjassa ippon- ja yuko-voitoilla, mutta

sarjan ykköselle ja kakkoselle kärsityillä ippon-tappioilla.

sunnuntai 15. tammikuuta 2012

Kuvia Samuraista

Kuvaa klikkaamalla aukeaa kuvia Samurai-cupista.

Sini ja Luukas voitti kultaa Samurai Cup I:ssä

Ensimmäinen osa Samurai Cupista käytiin lauantaina Orimattilassa. Kilpailu on A- ja B-nuorille oleva valiokilpailu. Kilpailuun oli ilmoittautunut 143 judokaa 44 seurasta. Hämeenlinnalaisia oli mukana 7 judokaa. Mitalisaalis hämeenlinnalaisille oli kaksi kultaa ja kaksi hopeaa.

Luukas otteli BP-45 kg:n sarjassa yhteensä 4 voittoa. Luukas ensimmäinen ottelu oli varsin tiukka Vantaan Artur Tvauria vastaan ja ratkaisu nähtiin vasta jatkoajalla, kun Saha teki yukon 5-0 arvoisen suorituksen joka päätti ottelun. Toinen ja kolmas ottelu oli ohi alle minuutissa, Luken tekemien ipponeiden ansiosta. Finaalissa vastaan asettui uudelleen Artur Tvauri, mutta nyt Luke hallitsi ottelua ja voitti sen ipponilla 10-0 ennen täyttä aikaa.

Sini otteli B-tyttöjen alle 44 kg:n sarjassa hienosti kultaa. Sini aloitti Keravan Noora Jokista vastaan. Sini hallitsi ottelua ja ajassa 2:00 hän teki ipponin 10-0 ja voitti ottelun. Toisessa ottelussa vastustaja oli tuttu Emilia Kanerva Kirkkonummelta. Ottelu oli tasainen vaikka Sini sitä hallitsikin ja se kesti täyden ajan. Sini oli kuitenkin jo saanut tehtyä yukon 5-0 arvoisen suorituksen ja tämä riitti voittoon ja kultamitaliin.

Aki Oinonen (BP-73 kg) otteli pirteästi ja voitti ensin Hyvinkään Jouni Miettisen hienolla ipponin arvoisella heitolla. Toisen vastustajan, eli Riihimäen Jiro Valiman, Aki voitti myös ipponilla 10-0. Finaalissa vastaan asettui Kirkkonummen kova Matti Juopperi. Ottelu oli tasaista vääntöä ja kummallakin ottelijalla oli hyviä yrtyksiä. Juopperi oli tällä kertaa parempi ja voitti finaalin ipponilla 10-0.

Sikko Kaewasa otteli omaa painoluokkaansa ylemmässä sarjassa, eli AP-73 kg. Sikko voitti ensin Helsingin Miika Suo-Yrjön ipponilla 10-0. Toisessa ottelussa Sikko voitti viron vahvan Ants Oskar Pertelsonin. Pertelson oli tosi vahva, mutta Sikon kova painostus ei antanut virolaiselle juurikaan mahdollisuuksia. Sikko voitti hienolla ipponin arvoisella jalkaheitolla 10-0. Kolmas vastustaja kaatui myös ipponiin ja tämä oli Raision Riku Merisaari. Finaali olikin jo astetta kovempi vastustaja, kun Helsingin Klaus Verlin asteli tatamille. Tiukka ottelu kesti täyden ajan, mutta Verlin kuittasi kultamitalin tekemällään yukolla 5-0.

Muut hämeenlinnalaiset olivat Oskari Hiittu (BP-60 kg), Saku Inget (BP-60 kg) ja Samu Koivulahti (AP-66 kg). Kukin hämeenlinnalainen voitti yhden ottelun, mutta jäivät tällä kertaa ilman mitalia.