sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Seitsemän mitalia Lahti Shiasta, Turpalille kultaa

Hämeenlinnan judoseuran kilpailijat päättivät kisakautensa ottamalla Lahti Shiaista seitsemän mitalia. Lahti Shiai järjestettiin lauantaina Pajulahden urheiluopiston Nikula-hallissa ja tatamilla oli yhteensä 248 judokaa D-junioreista aikuisiin. Hämeenlinnaan päin lähti kisoista yksi kulta, kolme hopeaa ja kolme pronssia.

D-juniori Turpal Djoukaev otteli C-poikien alle 38 kg:n sarjassa ja oli vanhempiaan parempi ottaen kultaa. Djoukaev käväisi tatamilla kolme kertaa ja otti kolme ippon-voittoa. Pisin ottelu kesti vajaat kaksi minuutia ja lyhyin oli ohi 40 sekunnissa. Otteluvoitot tulivat Helsingin Chikaran Artur Khazievista, Tikkurilan judokoiden Toni Uusitalosta ja Urho Heikkisestä.

C-juniori Jere Lahtinen saalisti Pajulahden tatameilta kaksi hopeamitalia. Ensimmäinen tuli C-poikien alle 50 kg:n sarjasta. Lehtinen sijoittui alkupoolissaan kakkoseksi ja välierässä hän kukisti toisen alkupoolin voittajan Vantaan Jukaran Eric Pulkan ipponilla. Finaalissa Orimattilan judoseuran Kevin Rönkkö oli waza-arin verran parempi. B-poikien alle 50 kg:n sarja meni lähes saman kaavan mukaisesti. Tällä kertaan Lahtinen voitti oman alkupoolinsa. Välierässä tuli taas ippon-voitto Pulkasta, mutta finaalissa Rönkkö oli parempi.

Viivi Kauhanen otti hopeaa C-tyttöjen +63 kg:n sarjasta. Avausottelussa Porvoon Shirokawan Sara Kähärä kaatui ipponilla. Kultamitalin ratkaisseessa ottelussa Keravan Bodonoksen Tinja Keitaanniemi oli parempi.

Samuli Heinilä otti pronssia B-poikien alle 55 kg:n sarjasta. Heinilä aloitti ippon-voitolla Popinniemen Iskun Juho Karjalaisesta. Välierässä Tikkurilan judokoiden Juho Kuusela-Opas eteni finaaliin ja sysäsi Heinilän pronssiotteluun. Pronssiottelua Heinilä hallitsi ottaen kaki yukoa ja yhden waza-arin, mikä riitti pronssimitaliin.

Fanny Pentti otteli hienosti D-poikien alle 55 kg:n sarjasta ja otti siitä pronssia. Pentin judopassiin kirjattiin voitot Kotkan judoseuran Saku Riivarista ja Orimattilan judoseuran Oliver Holesta.

Pronssia otti myös Katri Ekroth naisten alle 57 kg:n sarjasta. C-tyttöjen alle 63 kg:n sarjassa Emilia Hautala sijoittui viidenneksi.

Tulokset

lauantai 7. joulukuuta 2013

Vuoden 2013 päätöskisa LahtI Shiai lauantaina 7.12.


Hämeenlinnan judoseuran joukkue


Emilia HAUTALA 3k CT-63
Fanny PENTTI 3k DP-55
Jere LAHTINEN 3k BP-50
Jere LAHTINEN 3k CP-50
Katri EKROTH 4k N-57
Samuli HEINILÄ 3k BP-55
Turpal DJOUKAEV 3k CP-38
Viivi KAUHANEN 3k CT+63

Lahti Shiai järjestetään 7.12.2013 Pajulahden Urheiluopistolla,
Nikula-hallissa, Pajulahdentie, Nastola










Aikataulu:
07:30 Hallin ovet auki
07:45 - 08:45 Punnitus, C- ja D-nuoret
10:00 Ottelut alkavat (C- ja D-nuoret)
10:30–11:00 Punnitus, B-nuoret ja aikuiset


sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Lallille ja Turpalille kultaa, Henrille ja Eliselle hopeaa, Judoseura paras suomalainen seura Kouvolassa

Hämeenlinnan judoseura oli paras suomalainen seuran Kouvolan kansainvälisissä judokisoissa. Kouvolassa järjestettiin lauantaina Suomen suurimmat judokisat: C- ja D-junioreille perinteinen Kymijoki Shiai ja A- ja B-junioreille Nuorten Finnish Judo Open. Kisoissa oli 548 judokaa Suomesta, Eestistä, Ranskasta, Norjasta, Puolasta, Venäjältä ja Ruotsista. Varsinkin Venäjältä ja Ruotsista oli erityisen paljon osanottajia, joten kisat olivat kovatasoiset. Hämeenlinnan judoseura saalisti kaksi kultamitalia ja kaksi hopeaista mitalia.

Turpal Djoukaev voitti Kymijoki Shiain alle 13-vuotiaiden alle 38 kg:n sarjan. Sarjassa oli 16 kilpailijaa ja siinä nähtiin Djoukaevin voittojen lisäksi vain yksi muu suomalaisotteluvoitto. Djoukaev aloitti urakkansa voitolla Venäjän Tosnon Lev Proshkinista. Djoukaev näytti ottelussa tekniikkavalikoimaansa, ensin tai-otoshilla yuko, sitten jalkaheitolla waza-ari, jonka jälkeen tatamin pinnassa sidonta. Toinen voitto tuli Venäjän Olimpiyskie Nadeznyn Maksim Anisimovista, ipponilla sekin. Välierässä Djoukaev oli jo tiukilla, sillä venäläisen Turbostroitelin Egor Pirogov kaatui vain varoituksella. Finaalissa Djoukaev otti ippon-voiton Olimpiyskie Nadeznyn German Krylovista. Djoukaevin tilanne näytti ottelussa pahalta, sillä Krylov onnistui saamaan mattotilanteessa Djoukaevin sidontaan, mutta taitava Djoukaev irtaantui sidonnasta ja yllätti Krylovin heti perään omalla sidonnallaan. Katso video. Sidonta oli pitävä ja kultamitali lähti kohti Hämeenlinnaa.
Turpal sitoo finaalissa Krylovin. Turpalille Kymijoki Shiai -kultamitali.


Lalli Nuorteva päätti A-juniorikautensa mallikkaasti voittomalla alle 21-vuotiaiden alle 90 kg:n Nuorten Finnish Judo Openin. Ensimmäisessä ottelussa Tosnon Dmitrii Ivanov joutui suoristamaan käsivartensa ja luovuttamaan Nuortevan myllyttäessä venäläistä mattotilanteessa, joka päättyi käsilukkoon. Semifinaalissa ruotsalainen Lindesbergin Judon Martin Nilsson joutui Nuortevan pyöritykseen ensin lonkkaheitto, sitten sumigaeshi, sitten taas lonkkaheitto, ja lopuksi ipponin arvoinen sidonta. Finaalissa Judogymnasietin Jonathan Fagerhillin nopeus ei riittänyt, kun ottelun alussa Nuorteva pyyhkäisi waza-arin arvoisesti jalkaheitolla ruotsalaisen kyljelleen tatamin pintaan. Nuorteva siirtyy vuoden vaihteen jälkeen miesten sarjaan, joten tämä oli hänen viimeinen juniorikisansa.
Lalli NFJO 2013 kultaa.


Henri Hannula taipui vasta Nuorten Finnish Judo Openin alle 18-vuotiaiden alle 81 kg:n sarjan finaalissa ja otti näin hopeaa. Hannula otti avauskierroksella voiton Viron Pöhjakotkasin German Duranista, joka on Virossa sarjansa pronssimitalisti. Voitto tuli yukon arvoisella sidonnalla. Toisessa ottelussa venäläinen Ilya Kireev Tosnosta kaatui ipponin arvoisella suorituksella. Kolmannella kierroksella Olimpiyskie Nadeznyn Vasilii Danilovskii antoi tiukan vastustuksen ja ottelu ratkesi tuomarien venäläiselle antamaan varoitukseen. Semifinaalissa ruotsalainen Spif judon Philip Lilja teki ottelusta jännittävän. Hannula vei voiton waza-arin arvoisella suorituksellaan, Liljan kaksi yukon arvoista suoritusta eivät riittäneet hämeenlinnalaisen kaatamiseen. Finaalissa Olimpiyskie Nadeznyn Dimitrii Mikhailov oli tällä kertaa vielä vahvempi. Ottelu oli alussa tasainen, mutta Mikhailov vahvempana sai yukon arvoisen suorituksen. Hannula yritti painostaa vahvaa Mikhailovia liiankin innokkaasti ja Mikhailov sai odotella oman kieppinsä kanssa omaa paikkaansa, joka sitten loppusekunneilla tulikin ipponin arvoisena. Hannulalta kuitenkin mainio näyte taidoista. Hopeamitalisti jatkaa vielä ensi vuonna B-junioreissa, joten ensi vuonna varmaan on tavoitteena mitalin kirkastus.

Elise Lamberg otti hopeaa Kymijoki Shiain alle 13-vuotiaiden tyttöjen alle 48 kg:n sarjasta. Avausottelussa Lamberg otti waza-arin arvoisen voiton Helsingin Chikaran Katri Ravealasta. Toisessa ottelussa pohjosvenäläinen vastustaja Murmanskista, Olesya Poznyakova, kaatui alle minuutissa ipponin arvoisella heitolla. Kultamitalin ratkaisseessa kolmannessa ottelussa Ruotsin Upplands Väsby judokubin Kayleigh Wennerland vei voiton ipponin arvoisella heitolla.

Aki Oinonen oli viides Nuorten Finnish Judo Openin alle 18-vuotiaiden alle 81 kg:n sarjassa. Ensimmäisessä ottelussa Oinonen voitti Tosnon Daniil Braginin luovutuksella. Toisessa ottelussa sarjan voittaja Dimitrii Mikahailov sysäsi Oinosen keräilysarjaan. Siellä Oinonen otti ippon-voiton Ruotsin Spif Judon Julius Sonerudista. Seuraavassa ottelussa venäläinen Zelenogorskin Tihomirov Dmitri poistui tatamilta ippon-tappio niskassaan. Pronssiottelun avauksessa Oinonen ei ollut valmiina, vaan ruotsalainen Philip Lilja pääsi pujottamaan heti avauksessa jalkansa Oinosen jalan ympäri ja sai onnistuneen osotogarinsa ansiosta pronssia.

Lassi Talvitie oli seitsemäs Kymijoki Shiain alle 13-vuotiaiden poikien alle 46 kg:n sarjassa. Avausottelussa kukistui Viipurin Spartakin Mikhail Kamyshev ipponilla. Seuraavassa ottelussa Helsingin Meidokanin Konsta Koivisto otti voiton. Keräilyotteluissa Talvitie otti voiton varoituksella Zelenogorskin Filipp Grigorjevista. Kamppailu pääsystä pronssiotteluun päättyi myös varoitukseen, tällä kertaa varoitettava oli Talvitie ja ottelut päättyivät siihen.

Jere Lehtinen (B15-50 kg), Saku Inget (B18-73 kg) ja Sikko Kaewasa (M21-73kg) jäivät ilman otteluvoittoja.

Lalli ja Nilsson Kuva: Suomen Judoliito





Lalli ja Nilsson Kuva: Suomen Judoliitto
Lisää kuvia

Tulokset

keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Hämeenlinnalaisjudokat Kouvolassa lauantaina

Kuva: Kouvolan judoseura: http://www.kouvolanjudoseura.com/


Lauantaina hämeenlinnalaisia judokoita osallistuu Kouvolassa järjestettäviin kansainvälisiin kisoihin.  Kymijoki Shiai on tarkoitettu C- ja D-junioreille ja Nuorten Finnish Judo Open A- ja B-junioreille. Kisat järestetään Mansikka-ahon Liikuntahallissa,  Mansikka-ahontie 1, Kouvola
C- ja D-junioreiden kisat alkavat klo 9 ja A- ja B-junioreiden kisat klo 12.30 jälkeen.

Kisoihin odotetaan yli 600 kilpailijaa. Vielä useampikin olisi varmasti halunnut mukaan, mutta tatameille ei mahdu enempää kilpailijoita, joten osanottajamäärää mm Hämeenlinnan judoseurasta on jouduttu rajoittamaan. Kisaan on ilmoittaunut judokoita Paukkulan hallilla harjoittelevien lisäksi muualta Suomesta, Venäjältä, Ruotsista, Norjasta, Virosta, Uzbekistanista, Puolasta ja Ranskasta.





XVIII kansainvälinen NFJO / Kymijoki Shiai 23.11.2013 Kouvolassa


Aki OINONEN 1k B18-81
Elise LAMBERG 3k G13-48 
Henri HANNULA 1k B18-81
Jere LAHTINEN 3k B15-50
Lalli NUORTEVA 1d M21-90 
Saku INGET 1k B18-73
Sikko KAEWASA 1k M21-73
Turpal DJOUKAEV 3k B13-38
Lassi TALVITIE 4k B13-46

Tuloksia voinee taas seurata www.judoshiai.fi

sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Tartosta Lallille ja Sikolle hopeaa ja Samulille pronssia

Hämeenlinnan judoseuran judokat ottivat kaksi hopeaa ja yhden pronssin viikonloppuna Tartossa järjestetyistä kisoista.

Lauantaina Tartossa järjestettiin junioreiden XV K. Keerak Lasten judopäivä –kisat. Kisat ovat isot ja osanottajia on mm. Suomesta, Virosta, Latviasta, Liettuasta, Valko-Venäjältä ja Venäjältä. Judoliitto pitää kisaa näyttökisana maajoukkuetehtäviin.

Samuli Koskinen otti pronssia C-poikien alle 50 kg:n sarjasta. Sarjassa oli 19 judokaa. Koskinen pääsi ensimmäisen kierroksen vapaalla ja toisella kierroksella hän otti ippon-voiton Latvian Vadims Karsovskisistä. Nikita Hmelnitskin Virosta oli kolmannen kierroksen ottelussa taivuttava Koskisen ipponin arvoisen suorituksen takia. Välierässä Valko-Venäjän Konrad Shoka eteni finaaliin ja suisti Koskisen pronssiotteluun. Koskinen päätti kansainvälisen päivänsä ottamalla ippon-voiton liettualaisesta Robertas Ratkeviciuksesta.

Saku Inget otteli B-poikien alle 73 kg:n sarjassa. Inget otti avausottelussaan jatkoaikavoiton latvialaisesta vastustajastaan. Toisella kierroksella Viron Eerik-Karl Saal oli taitavampi.

Sunnuntaina oteltiin aikuisten K. Keerak muistoturnaus. Sekin kisa on judoliiton näyttökisa maajoukkuetehtäviin. Hämeenlinnasta Tartossa oli kolmimiehinen joukkue. A-juniorit Sikko Kaewasa ja Lalli Nuorteva saivat hopeaa. Kaewasa otteli alle 73 kg:n sarjassa. Ensimmäisen kierroksen ottelussa Kaewasa arvottiin kaaviossa paikkaan, jossa ei ollut vastustajaa ja Kaewasa eteni näin suoraan toiselle kierrokselle. Vastaan tuli Viron Ülo-Sverre Seppa. Hyvin harjoitellut Kaewasa määräsi ottelun tahdin ja tekin useita heittoyrityksiä, kunnes yhdestä kiepistä tuomari näytti waza-aria. Seppa ei saanut Kaewasasta tämänkään jälkeen otetta, vaan Kaewasa päätti ottelun ipponin arvoiseen kieppiin. Välierässä Kaewasa sai vastaansa Oskar Tvaurin. Ottelu oli tasainen kahden taitavan judokan kamppailu. Kamppailu sai ikävän lopun kun Tvauri loukkasi polvensa, eikä pystynyt enää jatkamaan. Kaewasa jatkoi finaalissa hienoja otteitaan ja otteli hienosti lähes ylivoimaisena pidettyä viime vuoden Eestin mestari Viron Künther Rothbergiä vastaan. Kokenut Rothberg oli ottelun alussa vaikeuksissa Kaewasan käsittelyssä. Kaewasa onnistuikin ottamaan päivän ensimmäisen pistesuorituksen Rothbergiltä, kun Kaewasan kiepistä annettiin yuko. Kaewasa jatkoi rohkeaa otteluaan, mutta Rothbergin kokemus ja taito olivat lopussa liikaa. Rothberg otti matalalla käsiheitollaan ensin waza-arin. Kaewasa laittoi kaikki peliin ja Rothberg pääsi yllättämään Kaewasan tehokkaalla käsilukolla. Päivä oli kuitenkin mainio näyttö Kaewasan taidoista.

Lalli Nuorteva otti hopeaa alle 90 kg:n sarjasta. Ensimmäisenä vastustajana oli Viron mestaruuskisojen pronssimitalisti Rivo Jurs. Nuorteva otti ensin uchimata-heitollaan waza-arin ja sitä seuranneesta mattotilanteesta sidonnan, josta sitten tuli ipponin arvoinen suoritus. Seuraavassa ottelussa vastaan tuli Viron Aleksandr Marmeliuk, joka on Viron viime vuoden mestari. Marmeliuk tarjosi tiukkaa otetaistelua ja vahvaa vääntöä. Viisi minuuttia kamppailtiin ilman pistesuorituksia, joten voittajaa haettiin jatkoajalla. Nuorteva haki aktiivisemmin suoritusta ja Marmeliuk passivoitui. Tuomari antoikin tästä varoituksen Marmeliukille, mikä tarkoitti Nuortevalle voittoa. Välierässä vastaan tuli virolainen Taavi Bekker. Nuorteva kypsytti Bekkerin väkevällä kahvaotteellaan ja otti tatamin pinnassa Bekkerin ipponin arvoiseen sidontaan. Finaalissa Viron Georgi Ladogin onnistui ottelun keskivaiheessa ottamaan yukon arvoisen pistesuorituksen. Parempikuntoinen Nuorteva etsi loppuottelun heittopaikkaa ja pakotti Ladoginin puolustuskannalle. Ladoginille annettiin kolme varoitusta passiivisuudesta, mutta Nuortevan raivokas taistelu ei tuottanut pisteitä, joten voitto meni viime vuoden Eestin alle 81 kg:n mestarille.

Tuomas Virtanen haki ensimmäisen kansainvälisen turnauskokemuksensa Tartosta alle 100 kg:n sarjasta. Voittoja ei tällä kertaa tullut.

Hopeamitalistit Lalli Nuorteva ja Sikko Kaewasa

perjantai 15. marraskuuta 2013

Saku ja Samuli lauantaina tatamilla Tartossa

Hämeenlinnan judoseuran 

Samuli Koskinen ja
Saku Inget 

osallistuvat lauantaina

 XV KAIMU KEERAK INTERNATIONAL CHILDRENS JUDO DAY IN TARTU (ESTONIA) 

- judokisaan.



torstai 14. marraskuuta 2013

Lalli, Sikko ja Tuomas sunnuntaina Tarton avoimissa mestaruuskisoissa

Hämeenlinnan judoseuran

Sikko Kaewasa,
Lalli Nuorteva ja
Tuomas Virtanen

ottelevat sunnuntaina

XXI MEMORIAL OF K. KEERAK

XXXIX INTERNATIONAL TARTU OPEN    CHAMPIONSHIPS


-kisassa. Kisa järjestetään Tartossa ja järjestäjänä on Tartu Do.




tiistai 5. marraskuuta 2013

9 mitalia Hontaista, 3 kultaa, 3 hopeaa ja 3 pronssia

Hämeenlinnan judoseuran kilpailijat näyttivät sunnuntaina osaamistaan Vantaalla järjestetyssä Hontai Shiaissa. Perinteiseen Hontai Shiaihin osallistui 245 judokaa Suomesta ja Virosta. Hämeenlinnan judokat keräsivät kisoista yhdeksän mitalia, kolme kultaa, kolme hopeaa ja kolme pronssia.

Turpal Djoukaev otteli taas kahdessa sarjassa ja otti molemmista mitalin. Omaa sarjaansa, D-pojat alle 38 kg, Djoukaev hallitsi edellisistä kisoista tuttuun tapaansa. Kolme ensimmäistä ottelua päättyivät Djoukaevin ippon-voittoon. Matkalla finaaliin kaatuivat Helsingin Chikaran Artur Khaziev, Tallinnan Ookamin Sander Otsing ja Tikkurilan Judokoiden Patrick Pavlov. Finaali oli jännittävä ja tasainen kamppailu. Ookamin Carl-Gustav Kont antoi tiukan vastuksen ja ottelu ratkesi tuomarin Kontille antamaan varoitukseen.

Djoukaev jatkoi päiväänsä ottamalla hopeamitalin C-poikien alle 38 kg:n sarjasta. Sarja oli tuplapooli. Djoukaev voitti omassa poolissaan molemmat ottelut ipponilla. Välierässä Tikkurilan judokoiden Toni Uusitalo ei löytänyt keinoja Djoukaevin voittamiseen ja Djoukaev eteni finaaliin. Päivän kahdeksannessa ottelussa löytyi sitten Djoukaevillekin voittaja, Orimattilan judoseuran Joni Ahonen otti kultaa ja Djoukaeville hopeaa.

Viivi Kauhanen otti kultaa C-tyttöjen +63 kg:n sarjasta. Sarja oteltiin kahden tytön välillä paras kolmesta ottelusta –kaaviolla. Porvoon Shirokawan Sara Kähärä otti ensimmäisestä ottelusta voiton. Kauhanen ryhdistäytyi toiseen otteluun ja vei sen yukon arvoisella suorituksella. Kolmannessa ottelussa ratkaistiin kultamitali ja sen vei Kauhanen yukon arvoisella heitollaan.

Jere Lahtinen otti kultaa B-poikien alle 50 kg:n sarjassa. Sarjaan ei ollut ilmoittautunut muita judokoita, joten mitali tuli tällä kertaa kumartamalla. Omassa C-poikien alle 50 kg:n sarjassa Lahtinen otti pronssia. Ensimmäisessä ottelussa kaatui Helsingin JudoSportin Otto Helo ipponilla. Kahdessa seuraavassa ottelussa tuli niukat tappiot Vantaa Jukaran Eric Pulkalle ja Markus Tarmalle.

Tuomas Virtanen otti kisoista kaksi hopeamitalia. Virtanen voitti omassa miesten alle 100 kg:n sarjassa ippon-voiton Uudenkaupungin Waseda-Clubin Petri Perälästä, mutta Rauman Fudoshin Juha Vainio oli parempi kultamitalin ratkaisseessa ottelussa.

Virtanen otti toisen hopeansa miesten avoimessa sarjassa. Virtanen eteni isossa kaaviossa ippon-voitoin finaaliin. Ensin kaatui Waseda-Clubin Petri Perälä, sitten Salon Budoseuran Otto Saari ja välierässä Joutsan Tarmon Jani Tonteri. Finaalissa tatamin toisella puolella odotti tuttu raumalainen Juha Vainio. Vainio oli tälläkin kertaa parempi.

Fanny Pentti otti pronssia D-tyttöjen +52 kg:n sarjasta. Pentti voitti alkupoolinsa voittamalla Hyvinkään judoseuran Leona Metslan ipponilla ja Porvoon Shirokawan Jonna Virenin myös ipponilla. Välierässä vastaa tuli Tikkurilan judokoiden Tiia Uusitalo, joka myös voitti koko sarjan. Uusitalo vei voiton ja Pentille päivän päätteeksi pronssimitali.

Olli-Pekka Rekola osallistui Miesten alempien vöiden alle 66 kg:n sarjaan ja otti pronssia. Rekola osallistui myös M-66 kg:n sarjaan ja kamppaili itsensä itsensä yhdellä ippon-voitolla itsensä viidenneksi.

Tulokset




lauantai 2. marraskuuta 2013

Hämeenlinnalaisjudokat sunnuntaina Hontai Shiaissa

Hontai-Shiai järjestetään sunnuntainan 3.11.2013 Vantaalla. Hontai Shiain tatamilla on hämeenlinnalaisia judokoita:

Olli-pekka REKOLA 4k M-66
Aatu LAHTINEN 4k EP-34
Elise LAMBERG 3k DP-46 
Emilia HAUTALA 3k CT-63
Fanny PENTTI 3k DT+52
Jere LAHTINEN 3k BP-50
Jere LAHTINEN 3k CP-50
Lassi TALVITIE 3k DP-46
Tuomas VIRTANEN 1k M-100
Turpal DJOUKAEV 3k CP-38
Turpal DJOUKAEV 3k DP-38
Tuukka LAHTINEN 3k DP-42
Viivi KAUHANEN 3k CT+63

Tulokset löytynee www.judoshiai.fi



Hontai Shiai
Aika: Sunnuntai 3.11.2013
Paikka: Hakunilan koulu, Hiirakkotie,
Vantaan Hakunila
 
Aikataulu
(alustava, tarkentuu ilm.ajan päätyttyä):
E- nuoret (U11): Punnitus 8.00 - 8.30 Ottelut 9.15 - ...
D- nuoret (U13): Punnitus 8.45 - 9.30 Ottelut 10.15 - ...
C- nuoret (U15): Punnitus 10.00 - 11.00 Ottelut 12.00 - ...
B- (U18) ja A-nuoret (U21)sekä aikuiset+seniorit: Punnitus 12.00 - 13.00 Ottelut 14.00 - ... 
 
HUOM
Punnitus- ja otteluaikataulut on jaettu ikäluokittain
ruuhkien välttämiseksi.
Katso mahdolliset tarkennukset ilm.ajanpäätyttyä www.hontaijudo.fi
 
 

lauantai 19. lokakuuta 2013

Fannylle kultaa ja hopeaa, Viiville hopeaa Mikkeli Shiaista






Judoseuran tytöt Fanny Pentti ja Viivi Kauhanen kävivät Mikkelissä hakemassa mitaleita. Mikkeli Shiai osallistui 138 kilpailijaa ja Hämeenlinnaan lähti kaksikon mukana yksi kulta ja kaksi hopeaa.

Fanny Pentti otteli kultaa D-tyttöjen yli 52 kg:n sarjasta. Pentti voitti kaikki kolme otteluaan ipponin arvoisella suorituksella. Ensin Hyvinkään judoseuran Leona Metsla kaatui 34 sekunnissa. Lahden judoseuran Anni Söderholm kesti tatamilla kymmenen sekuntia pidempään. Viimeisessä kultamitalin ratkaiseessa ottelussa Yama-Arashin Ida Pöysti kaatui puolessatoista minuutissa.

Pentti jatkoi tatamilla vielä C-tyttöjen alle 57 kg:n sarjassa. Kaulaan ripustettiin yhden voiton ja yhden tappion jälkeen hopeamitali.

Viivi Kauhanen otteli rohkeasti C-poikien yli 66 kg:n sarjassa. Joen Yawaran Santtu Räsänen oli kuitenkin vahvempi kahdesti ja näin Kauhanen jäi hopealle.


Tulokset

perjantai 18. lokakuuta 2013

Juniorit Mikkelissä lauantaina


MIKKELI –SHIAI 19.10.2013
Wisa-areenalla

JÄRJESTÄJÄ: Mikkelin Judo ry
PAIKKA:Wisa-Areena, Pursialankatu 30, 50100 Mikkeli
www.wisa-arena.com

AIKA:lauantaina 19.10.2013
KILPAILUT klo 9.00 alkaen


Hämeenlinnalaiset judokat:


Fanny PENTTI 3k CT-57
Fanny PENTTI 3k DT+52
Jere LAHTINEN 3k CP-50
Turpal DJOUKAEV 3k CP-38
Viivi KAUHANEN 3k CT+63

sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Jerelle ja Samulille kultaa Keravalta, judoseuralle yhteensä 8 mitalia

Hämeenlinnan judoseuran juniorit jatkoivat mitaliketjujaan lauantaina järjestetyssä Kerava Shiaissa. Keravalla tatamilla kävi 178 judokaa. Hämeenlinnan joukkue saalisti kaksi kulta-, kolme hopea- ja kolme pronssimitalia.


Jere Lahtinen otti kultaa C-poikien alle 50 kg:n sarjasta. Lahtinen oli sarjassaan ylivoimainen ja vei kaikki neljä otteluaan ipponilla. Alkuotteluissa kaatuivat Nummelan judon Mikko Hietakoski ja Akagin Eetu Honkanen. Finaalissa voitto tuli Vantaan Jukaran Eric Pulkasta yhdeksässä sekunnissa. Lahtinen haki vielä lisähaastetta B-poikien alle 50 kg:n sarjasta ja otti siitäkin hopeamitalin voittamalla kaksi ottelua.

Samuli Koskinen otti oman kultamitalinsa B-poikien alle 50 kg:n sarjasta. Koskinen voitti myös kaikki kolme otteluansa ipponilla. Koskinen piti näin kurissa myös seurakaverinsa Lahtisen. Muissa otteluissa kaatuivat Helsingin Chikaran Ville Hukkanen ja Jukaran Eric Pulkka.

D-tyttö Fanny Pentti otti rohkeasti osaa poikien alle 55 kg:n sarjaan ja tuloksena olikin hopeamitali. Pentti otti ippon-voiton Porvoon Shirokawan Peik Siitosesta, mutta sarjan voittaja Arttu Tiitu Tikkurilasta oli tatamilla parempi.

Viivi Kauhanen otteli hopeaa C-tyttöjen yli 63 kg:n sarjassa. Järjestävän seuran Keravan Bodonoksen Tinja Keitaanniemi oli tällä kertaa parempi.

D-poika Turpal Djoukaev otti tällä kertaa kaksi pronssista mitalia. Ensin omassa D-poikien alle 42 kg:n sarjassa ja sitten C-poikien vastaavassa sarjassa. D-poikien sarjassa kaatuivat Orimattilan judoseuran Henri Heinonen ja tiukassa väännössä Tikkurilan judokoiden Vili Pajari. Välierässä Tikkurilan Willian Oinas sysäsi Djoukaevin pronssiotteluun, jossa ippon-voitto tuli Helsingin JudoSportin Artjom Mantulinista. Hämeenlinnan judoseuran Tuukka Lahtinen oli samassa sarjassa viides.

C-poikien alle 42 kg:n sarjassa Djoukaev voitti oman poolinsa. Tatamilla kukistuivat Vantaan Jukuaran Jens Pulkka ipponilla ja Tikkurilan judokoiden Vili Pajari varoituksella. Välierässä William Oinas oli taas parempi yukon arvoisella suorituksella, joten Djoukaev otti sarjasta pronssia.

D-tyttö Elise Lamberg otteli myös rohkeasti poikien sarjassa ja ottikin siitä pronssimitalin. Alkupoolissa Lamberg otti kaksi ippon-voittoa: Chikaran Fedor Selyaninista ja Tikkurilan Eemeli Immosesta. Välierässä sarjan voittaja oli vahvempi ja vei voiton. Lambergille tuli näin sarjan kolmostila.

E-poika Aatu Lahtinen alle 35,6 kg:n sarjassa seitsemäs ja Eevi Schugk otteli D-tyttöjen alle 40 kg:n sarjassa.

Tulokset 

lauantai 12. lokakuuta 2013

Lauantaina Kerava Shiaissa hämeenlinnalaisia tatamilla



Kerava Shiain hämeenlinnalaisjudokat

Aatu LAHTINEN 4k EP-34
Eevi SCHUGK 3k DT-40
Elise LAMBERG 3k DP-46
Fanny PENTTI 3k DT-52
Jere LAHTINEN 3k BP-50
Jere LAHTINEN 3k CP-50
Turpal DJOUKAEV 3k CP-42
Turpal DJOUKAEV 3k DP-42
Tuukka LAHTINEN 3k DP-42
Viivi KAUHANEN 3k CT+63
Samuli KOSKINEN 2k BP-50


sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Turpal ja Jere kultamitalisteina Eden Shiaisssa, 3 hopeaa ja 4 pronsssia

Hämeenlinnan judoseuran joukkue haki Tampereen Eden Shiaista nipun mitaleja: kaksi kultaista, kolme hopeista ja neljä pronssista mitalia. Eden Shiaissa oli tatamilla 319 Suomesta ja Virosta.

Kahden mitalin kanssa kotitatamille palasi vihreävöinen D-juniori Turpal Djoukaev. Kultamitalin Djoukaev otti omasta D-poikien alle 38 kg:n sarjasta. Djoukaev oli sarjassaan ylivoimainen ja alkuotteluissa hän käväisi tatamilla kaksi kertaa ottamassa ippon-voiton vastustajistaan, Pingviinien Jaani Leppälästä ja Helsingin Chikaran Artur Khazievistä. Pisin ottelu kesti 24 sekuntia, finaalissa Kirkkonummen judoseuran Veeti Kanerva kellistyi 16 sekunnissa.

Djoukaev otteli myös C-junioreiden alle 38 kg:n sarjassa ja otti siitä hopeaa. Vihreävöinen Djoukaev otti alkuotteluissa kaksi ippon-voittoa, Tikkurilan judokoiden Toni Uusitalosta ja Tallinnan Ookamin Andri Toomeojasta. Finaalissa Orimattilan judoseuran Joni Ahonen oli waza-arin verran parempi.

Vihreävöinen C-poika Jere Lahtinen otteli myös kahdessa sarjassa ja otti molemmista mitalin. Omassa C-poikien alle 50 kg:n sarjassa Lahtinen otti hopeaa. Alkuottelussa kaatui Helsingin Chikaran sinivöinen Rasmus Leppälä ipponilla ja Tallinnan Ookamin Nikita Hmelnitski waza-arilla. Välierässä ippon-voitto tuli Vantaan Jukaran Markus Tarmasta. Finaalissa Orimattilan judoseuran Kevin Rönkkö oli vahvempi.

Lahtinen otti kultaa B-poikien alle 50 kg:n sarjasta. Lahtinen voitti Chikaran Leppälän yukolla ja Oulun judokerhon Santeri Niemen waza-arilla.

Elise Lamberg otti hopeaa C-tyttöjen alle 48 kg:n sarjasta. Kaksi ensimmäistä ottelua sujuivat vihreävöisen Lambergin hallinnassa, ippon-voitot tulivat Rauman judoseuran Juulia Niemisestä ja Tampereen Judon Sonja Mattilasta. Kultamitalin ratkaiseessa ottelussa Orimattilan judoseuran Veera Ojuri oli pienimmän pistesuorituksen eli yukon verran parempi.

Lassi Talvitie otti pronssia D-poikien alle 46 kg:n sarjasta. Talvitie voitti alkuottelussa tasaisen ottelun päätteeksi Helsingin Chikaran Fedor Selyaninin varoituksella. Välierässä sarjan voittaja Tikkurilan judokoiden Kanevets vei voiton ja vihreävöinen Talvitie jatkoi voittamalla pronssiottelussa Tampereen judon Rasmus Kulmalan ipponilla.

Vihreävöinen Tuukka Lahtinen otti myös pronssia D-poikien alle 42 kg:n sarjasta. Lahtinen voitti toisen kierroksen ottelussaan Orimattilan judon Henri Heinosen waza-arilla, mutta välierässä Tikkurilan judokoiden Vili Pajari oli parempi. Pronssiottelussa Lahden judoseuran Zico Aziz nöyrtyi Lahtisen ipponin arvoisen suorituksen edessä.

Oranssivöinen Katri Ekroth otteli pronssia naisten alle 59 kg:n sarjasta. Viiden naisen sarjassa tappiot tulivat sinivöisille vastustajille. Tasaisen sarjan pronssimitali ratkesi kun Ekroth voitti Maskun Tempon oranssivöisen Sini-Tuuli Sivosen.

Viiva Kauhanen kamppaili pronssia C-tyttöjen +57 kg:n sarjasta.

Mikko Talvitie oli viides miesten alle 81 kg:n sarjassa. Aatu Lahtinen oli myös viides E-poikien alle 34 kg:n sarjassa. Fanny Pentti jäi tällä kertaa seitsemänneksi D-tyttöjen yli 52 kg:n sarjassa.

Mattias Koivumaa (M-81 kg), Eero Riski (M-66 kg) ja Ari Tamminen (M-73 kg) keräsivät kisakokemusta.

torstai 3. lokakuuta 2013

Eden Shiai 5.10. Tampereella, Judoseuran joukkue mukana

EDEN SHIAI 5.10.2013

 eden_panorama1

 

Alkaen klo 9.00 

HERVANNAN VAPAA-AIKA KESKUS


MUKANA JUNIOREITA JA ALEMPIVÖISIÄ AIKUISIA
YMPÄRI SUOMEA SEKÄ NAAPURIMAISTA

E, D, C ja B -nuoret, tytöt ja pojat
Aikuiset (v.-95 ja aik.synt.) naiset ja miehet

Kamppailut käydään useissa eri sarjoissa
alkaen E-tyttöjen pienemmästä alle 28kg:sta,
aina miesten suurimpaan yli 100kg:iin

Kilpailut aloitetaan nuorimpien junioreiden
kevyimmistä sarjoista, B- nuoret ja aikuiset
aloittavat iltapäivällä n. klo 15.00

TERVETULOA KAIKKI OPPIMAAN, SEURAAMAAN
SEKÄ KANNUSTAMAAN OMIA KILPAILIJOITAMME

ERINOMAINEN KAHVIO

VAPAA PÄÄSY

Hämeenlinnan judoseuran joukkue

Aatu LAHTINEN 4k EP-34
Ari TAMMINEN 3k M-73
Elise LAMBERG 3k CT-48
Fanny PENTTI 3k DT-52
Katri EKROTH 4k N-57
Lassi TALVITIE 3k DP-46
Mikko TALVITIE 2k M-81
Turpal DJOUKAEV 3k DP-38
Tuukkka LAHTINEN 3k DP-38
Eero RISKI 4k M-66
Jere LAHTINEN 3k BP-50
Jere LAHTINEN 3k CP-50
Mattias KOIVUMAA 4k M-81
Oona HELISTÖ 3k CT-57
Samuli KOSKINEN 2k BP-50
Turpal DJOUAEV 3k CP-38
Viivi KAUHANEN 3k CT+63

sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Turpal ES-aluemestari, Hämeenlinnaan 8 mitalia

Hämeenlinnan Judoseura otti kahdeksan mitalia judon Etelä-Suomen aluemestaruuskisoista Porvoosta. Mestaruuskisat oteltiin lauantaina ja kisoihin osallistui 191 judokaa. Kisoissa oli yhdistetyt sarjat c-, d- ja e-junioreille vyöarvon mukaisesti, sekä normaalit sarjat b-junioreille, aikuisille ja senioreille.

D-poika Turpal Djoukaev jatkoi taas kultamitaliputkeaan. Djoukaev otteli poikien ylempien vöiden alle 39,4 kg:n sarjassa. Djoukaev voitti ensin Keido-Kanin Elias Mäkisen kouchi-makikomi-heitosta saamallaan ipponilla ja välierässä Pingviinien Jaani Leppälän tai-otoshi-ipponilla. Finaali oli jännittävä, kun Orimattilan judoseuran Joni Ahonen tarjosi kovan vastuksen. Ottelu eteni pisteittä jatkoajalle. Pitkän kamppailun päätteeksi Djoukaev onnistui sode-tsurikomi-goshi-lonkkaheitossaan yukon arvoisesti ja otti itselleen Etelä-Suomen mestaruuden.

C-poika Jere Lahtinen otteli kahdessa sarjassa ottaen niistä hopeaa ja pronssia. Pronssia Lahtinen otteli omassa ylempien vöiden alle 47,9 kg:n sarjassaan. Avausottelussa tullut tappio sarjan voittaneelle Meido-Kanin Konsta Koivistolle ei masentanut Lahtista. Lahtinen voitti keräilysarjassa Helsingin Chikaran Ville Hukkasen yukolla ja pronssiottelussa Helsingin Meido-Kanin Joe Liimataisen myös yukolla. Lahtinen jatkoi päiväänsä vielä tasaisessa B-poikien alle 50 kg:n sarjassa. Lahtinen otti ippon-voitot Chikaran Jasmi Salasmaasta ja Ville Hukkasesta ja sai sarjasta hopeaa.

Tuomas Virtanen onnistui miesten yli 90 kg:n sekä avoimessa sarjassa. Molemmista sarjoista Virtasen kaulaan pujotettiin aluemestaruusmitali. Yli 90 kg:n sarjan alkupoolissa Virtanen kukisti Loimaan Ipponin Matias Anttilan waza-arilla ja Keravan Bodonoksen Sampo Mälkiän jännittävän ottelun jälkeen varoituksella. Välierässä kaatui Keravan Bodonoksen Tatu Keitaanniemi ipponilla 17 sekunnissa. Finaalissa Helsingin Chikaran kokenut Mika Hirvonen vei voiton ja kultamitalin. Avoimessa sarjassa Virtasen saalis oli pronssimitali. Alkusarjassa kaatui taas Keitaanniemi, mutta välierässä tuli tappio Mälkiälle.

Samuli Heinilä otti pronssia B-poikien alle 55 kg:n sarjasta. Heinilä voitti sinivöisen Tuomas Hiilamon avausottelussaan waza-arilla. Välieräottelussa sarjan voittaja Orimattilan judoseuran Tuomas Rönkkö sysäsi Heinilä pronssiotteluun. Pronssiottelussa Tampereen Judon Sayd-Arbi Kubaev kaatui waza-arilla.

Elise Lamberg jatkoi mitaliputkeaan tyttöjen ylempien vöiden alle 44,5 kg:n sarjassa ottamalla pronssia. Lamberg voitti Lappeenrannan Kamizan Ella Ollikaisen ipponilla ja Orimattilan judoseuran Lotta Vaheen myöskin ipponilla. Kaksi tappiota pudottivat Lambergin tasaisen sarjan pronssimitalille.

Fanny Pentti sai pronssia tyttöjen alle 52 kg:n sarjasta. Saku Heinilä poikien ylempien vöiden alle 42,6 kg:n sarjassa viides, kuten Lassi Talvitiekin ylempien vöiden alle 47,9 kg:n sarjassa. Jesper Vesala oli oranssivöisten alle 39,1 kg:n sarjassa viides.

Tulokset

Samulille hopeaa ja Sinille pronssia Nuorten SWOPista

 

Hämeenlinnan judoseura saalisti kaksi mitalia Ruotsista.  Samuli Koskinen otti hopeaa alle 18-vuotiaiden poikien ja Sini Oinonen otti pronssia alle 18-vuotiaiden tyttöjen Ruotsin avoimista judon mestaruuskilpailuista. Kisat järjestettiin Tukholman Haningenissa lauantaina. Kisoissa oli 329 judokaa. Pohjoismaiden lisäksi ottelijoita oli Saksasta, Italiasta, Hollannista ja Puolasta.

Sinivöinen Samuli Koskinen otteli alle 18-vuotiaiden alle 50 kg:n sarjassa finaaliin saakka. Koskista suosi kaavio-onni ensimmäisellä kierroksella ja hän pääsi suoraan toiselle kierrokselle. Välierässä vastaan tuli Hollannin Simon Schlichting. Koskinen otti ippon-voiton alle minuutin ottelemisen jälkeen. Finaalissa tatamin toiselle puolelle asettui Tanskan Sören Bruun. Bruun osoittautui paremmaksi ja Koskinen pokkasi hopeamitalin.

Sinivöinen Sini Oinonen otti pronssimitalinsa alle 52 kg:n sarjasta. Ensimmäisessä ottelussa kaatui ipponilla Italian ruskeavöinen Giulia D’Addato. Toisessa ottelussa sarjan hopeamitalisti Ruotsin ruskeavöinen Nellie Einstein sysäsi Oinosen keräilyyn. Keräilysarjassa Oinonen otti ipponvoiton Ruotsin ruskeavöisestä Charlotta Naesaniuksesta ja pronssiottelussa voitto tuli Inka Keinäsestä yukolla.

Aki Oinonen oli viides alle 18-vuotiaiden poikien alle 81 kg:n sarjassa. Oinonen voitti alkuottelussaan Ruotsin Kevin Nestorin yukolla. Seuraava ottelu pääsystä välierään oli jännittävä ja tasainen. Oinonen voitti sen tuomarin Norjan Petter Austadille antamien varoitusten ansiosta. Välierässä vastaan tuli tuttu judoka, Suomen Matti Juopperi. Juopperi voitti tällä kertaa ottelun yukolla. Pronssiottelua Ruotsin Philip Liljaa vastaan Oinonen johti waza-arin ja yukonsa ansiosta, mutta pienen herpaantumisensa takia jäi Liljan sidontaan ja joutui tyytymään viidenteen sijaan.

Saku Inget otteli alle 18-vuotiaiden poikien alle 73 kg:n sarjassa. Inget kärsi avausottelussaan tappion Puolan Jakub Rajtarille, mutta jatkoi ottelujaan keräilysarjassa. Siellä tuli ipponvoitto Ruotsin Filip Natvigista, mutta Suomen Kristian Bulgakov voitti seuraavan ottelun.

Sikko Kaewasa otteli alle 21-vuotiaiden miesten alle 73 kg:n sarjassa. Kaewasa voitti yhden ottelun ipponilla ja kärsi yhden tappion sarjan, eikä sijoittunut sarjassaan.

Henri Hannula ei päässyt mukaan sairastuttuaan.

Tulokset

perjantai 27. syyskuuta 2013

Judon avoimet Etelä-Suomen aluemestaruuskisat Porvoossa lauantaina



Hämeenlinnalaisjudokat ovat tatamilla lauantaina myös Porvoossa.

Suomen Judoliiton Etelä-Suomen avoimet aluemestaruuskilpailut pidetään
lauantaina 28.9.2013 Porvoon urheiluhallilla kolmella tatamilla. Sarjoja on
E-junioreista veteraaneihin.

Hämeenlinnalaisjudokat: (12 kpl)
Eemil HANNULA 4k ECP4k-42
Elise LAMBERG 3k ECT3k-48
Fanny PENTTI 3k ECT3k-52
Jere LAHTINEN 3k BP-50
Jere LAHTINEN 3k ECP3k-50
Jesper VESALA 4k ECP4k-42
Lassi TALVITIE 3k ECP3k-46
Saku HEINILÄ 2k ECP3k-42
Samuli HEINILÄ 3k BP-50
Tuomas VIRTANEN 1k M+90
Turpal DJOUKAEV 3k ECP3k-38
Viivi KAUHANEN 3k ECT3k+63

Tuloksia löytynee http://www.judoshiai.fi/index-fi.html

Junioreiden Swedish Open Tukholmassa, Hämeenlinnan judokat tatamilla lauantaina




















Hall
Hämeenlinnan judoseuraa edustaa kuusi judokaa. Tsemppiä!

Aki OINONEN 1k B18-81
Henri HANNULA 1k B18-81
Saku INGET 1k B18-73
Samuli KOSKINEN 2k B18-50
Sikko KAEWASA 1k M21-73
Sini OINONEN 2k G18-52


Kisojen aikataulu (Ruotsin aikaa)
Live-tulosseuranta
Kisojen nettisivut



sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Lalli 16 parhaan joukkoon EM-kisoissa


Hämeenlinnan judoseuran A-juniori Lalli Nuorteva edusti Suomea Sarajevossa järjestetyissä judon alle 21-vuotiainen EM-kisoissa. Nuorteva otteli itsensä Euroopan 16 parhaaan joukkoon, aivan rahkeet eivät riittäneet kahdeksan parhaan joukkoon. Avausottelussa Slovakian vahva Matej Hajas tarjosi tiukkaa vastusta otetaistelussa, mutta epäonnistuneen heittoyrityksen jälkeen Nuorteva liimasi slovakin tatamin pintaan ipponin arvoisesti. Kahdeksan parhaan joukkkoon pääsystä Nuorteva kamppaili ottelukaavion kolmossijoitetun, Portugalin Celio Diasin kanssa jännittävän ottelun. Dias onnistui aiemmin tänä vuonna miesten MM-kisoissa ollen seitsemäs. Nuorteva lähti kamppailuun kuitenkin ennakkoluulottomasti. Dias onnistui kuitenkin puolittaisesti heitossaan, josta tuomittiin waza-ari. Nuorteva aloitti kuitenkin armottoman takaa-ajon ja onnistui ajamaan Diasille kolme varoitusta. Ottelun lopussa Nuortevan oli pakko yrittää riskillä Diasille neljättä varoitusta, mikä sitten koitui Diasin eduksi. Dias voitti ottelun ja eteni lopulta pronssiotteluun.

keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Lalli EM-kisoissa sunnuntaina

Hämeenlinnan judoseuran A-juniori Lalli Nuorteva edustaa Suomea judon alle 21-vuotiaiden EM-kisoissa Bosnia-Herzegovinan Sarajevossa 20.-22.9.2013. Lalli ottelee sunnuntaina alle 90 kg:n sarjassa.

EM-kisat ovat Lallin kolmannet. Viime vuonna Kroatian Porecissa Lalli sijoittui alle 81 kg:n sarjassa 32.

Sarajevon kisoihin odotetaan noin 400 maittensa huippujudokaa 44 eri maasta. 



sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Kauhaselle ja Lambergille kultaa Hiiden Shiaista

Hämeenlinnan judoseuran C-juniorit osallistuivat neljän judokan joukkueella sunnuntaina Nummelassa järjestettyyn Hiidan Shiai –judokisaan. Hiiden Shiai on vanha perinteikäs kilpailu, joka muutaman vuoden tauon jälkeen palasi takaisin kisakalenteriin. 78 judokaa osallistui tämän vuotisiin kisoihin. Hämeenlinnalaiset onnistuivat kisoissa mainiosti ja kaikki palasivat Nummelasta mitali kaulassaan. Päivän saldoksi muodostui kaksi kultaa ja kaksi hopeaa.

Viivi Kauhanen otti kultaa C-tyttöjen yli 63 kg:n sarjasta. Sarja oteltiin paras kolmesta –kaaviolla. Ensimmäisessä ottelussa Kokkolan Budon Matilda Raiskila otti kahdella waza-arillaan voiton. Toisenkin ottelun alussa Kauhanen oli pulassa, mutta loppua kohden sai ottelun hallintaan ja ottikin voiton. Ratkaisevassa kolmannessa ottelussa Kauhanen määräsikin tahdin ja heittonsa jälkeen jätti kokkolalaisen sidontaan ja näin voitti ipponilla ja otti kultaa sarjastaan.

Elise Lamberg otti kultaa C-tyttöjen alle 48 kg:n sarjasta. Lamberg voitti molemmat ottelunsa ipponilla. Ensin voitto tuli Helsingin Chikaran Katri Ravealasta ja ratkaisevassa ottelussa ippon-voitto tuli vain 19 sekunnin jälkeen Nummelan judon Jannika Hellgrenistä.

Vihreävöinen Fanny Pentti otti C-tytöjen alle 57 kg:n sarjasta hopeaa. Pentti kärsi tappion sarjan voittaneelle Meido-Kanin sinivöiselle Viivi Kärhälle ja voitti toisessa ottelussaan Hyvinkään Judoseuran Leona Metslan.

C-poikien alle 50 kg:n sarjassa Jere Lahtinen teki ensimmäisessä ottelussaan nopean suunnanmuutoksen avittamana jalkaheitollaan ipponin. Toisessa ottelussa Helsingin Chikaran Rasmus Leppälää vastaan ei nähty yhtään pistesuoritusta, mutta tuomari joutui antamaan neljä varoitusta Lahtiselle, joten Leppälä tuomittiin voittajaksi. Kolmannessa ottelussa tuomari varoitti taas Lahtista liian matalasta otteluasennosta, mutta Lahtinen päätti ottelun kauniiseen jalkaheittoon ja otti ippon-voiton Vantaan Jukaran Eric Pulkasta. Viimeisessä ottelussa Helsingin Chikaran Ville Hukkasta vastaan tuomareiden varoitukset olivat menneet perille ja Lahtisen otteluasento oli oikeanlainen ja taistelutahtoa löytyi. Lahtinen otti Hukkasen sidontaan ja tämän taputettua, tuomari julisti Lahtiselle ipponvoiton. Sarjassa kolme judokaa sai kolme voittoa ja Lahtinen sai päivän päätteeksi tiukasta sarjasta hopeamitalin.

Hannulalle ja Koskiselle kultaa Samurai Cup III:sta Nummelasta

Hämeenlinnan judoseuran juniorit ottelivat vuoden kolmannessa Samurai Cupissa Nummelassa. Samurai Cup on A- ja B-junioreiden tärkein kotimainen kilpailusarja.

Nummelassa Samurai Cup III:ssa oli yhteensä 109 kilpailijaa ja hämeenlinnalaiset ottivat kuudella kilpailijalla kaksi kultaa, yhden hopean, pronssin ja yhden viidennen sijan.

Henri Hannula otti B-poikien alle 81 kg:n sarjasta toisen voittonsa tämän vuoden Samurai Cupista. Iisalmessa järjestetty osakilpailu jäi kaikilta hämeenlinnalaisilta väliin. Hannula voitti alkupoolissaan kolme otteluaan, mutta ote herpaantui mustavöistä Kirkkonummen judoseuran Matti Juopperia vastaan käydyssä ottelussa. Yhdellä tappiolla Hannula jäi alkulohkossaan kakkoseksi. Välierässä vastaan tuli toisen alkulohkon voittanut harjoitteluvastus Aki Oinonen. Hannula otti tasaisesta ottelusta voiton pienimmällä mahdollisella piste-erolla, yukolla. Finaalissa vastaan tuli taas Juopperi, nyt Hannula olikin hereillä koko ottelun ajan voitti ottelun ipponilla.

Aki Oinonen otteli B-poikien alle 81 kg:n sarjasta pronssia. Oinonen voitti neljä alkusarjansa vastustajansa nopeilla ipponeillaan. Välierässä vastaan olisi mieluiten otettu joku muu kuin oman seuran Hannula. Oinosen taistelu tuotti kuitenkin pronssisen mitalin, joka oli myös Oinosen toinen mitali Samurai Cupista.

Toisen kultamitalin Hämeenlinnaan toi B-poikien alle 45 kg:n sarjasta Samuli Koskinen. Kultamitali oli myös Koskisen toinen Samurai Cupista tänä vuonna. Koskinen otteli sarjassaan paras kolmesta –systeemillä Orimattilan judoseuran Kevin Rönkköä vastaan ja voitti tämän heti kahdesti.

Sikko Kaewasa otteli A-poikien alle 73 kg:n sarjasta hopeaa. Kaewasa hopeamitali oli jatkoa aiemmalle Samurai Cup kultamitalille. Sarja oteltiin tällä kertaa kaikki kaikkia vastaan kaaviolla. Kaewasa hävisi ensimmäisen ottelunsa Helsingin JudoSportin Remo Villanellolle, mutta otti sitten lopuista otteluistaan ippon-voitot tehokkaillaa kiepeillään. Koska Villanellokin kärsi yhden tappion Tikkurilan judokoiden Matias Holopaiselle, meni sarja todella tasaiseksi. Villanello sai kultaa ja Kaewasalle tuli tällä kertaa hopeamitali kaulaan.

Saku Inget sijoittui kahdella otteluvoitolla B-poikien alle 73 kg:n sarjassa viidenneksi. Sini Oinonen ei sijoittunut omassa sarjassaan.







lauantai 14. syyskuuta 2013

SamuraiCup ja Hiidenshiai

Seuraa nyt livenä Hämeenlinnan judoseuran kisaajien otteita osoitteessa www.judoshiai.fi.
Linkissä osallistujat, livetulokset ja livekuvaa.
Lauantaina SamuraiCup ja sunnuntaina vuorossa Hiidenshiai. 

lauantai 7. syyskuuta 2013

5 kultaa ja 5 hopeaa Raisiosta, kausi avautui hienosti

Hämeenlinnan judoseura aloitti tatamien pöllyttämisen 14 kilpailijan voimin viikonloppuna Raisiossa järjestetyissä Ryhti shiai –judokisoissa. Tatamilla oli yhteensä 235 judokaa Suomesta ja Ruotsista. Hämeenlinnalaisjudokat aloittivat kauden mainiosti ottamalla viisi kultaista ja viisi hopeista mitalia.

Kahden viikon päästä alle 21-vuotiaiden judon Euroopan mestaruuskisoihin valmistautuva Lalli Nuorteva herkisteli kisakuntoaan miesten yli 90 kg:n sarjassa. Bosnia-Herzegovenian Sarajevossa Nuorteva ottelee Suomen edustajana alle 90 kg:n sarjassa. Raisiossa Nuorteva otti viisi ippon-voittoa ja voitti sarjansa. Ensimmäisessä ottelussa Keravan Bodonoksen Tatu Keitaanniemi antautui Nuortevan 20 sekuntia kestävään sidontaan 50 sekunnin ottelun jälkeen. Seuraavassa ottelussa Helsingin Chikaran Miika Hirvonen meni selälleen 26 sekunnin jälkeen Nuorteva uchimata-heitolla. Poolin viimeisessä ottelussa Waseda-Clubin Oskari Halminen kompastui Nuoreva osotogari-jalkaheitoon. Semifinaalissa Keravan Bodonoksen Sampo Mälkiä kesti Nuortevan kyydissä puoli minuuttia ja jäi pitävään sidontaan. Finaalissa vastaan tuli Ruotsin alle 21- vuotiaiden hallitseva 90 kg:n sarjan Ruotsin mestari Emil Mattson. Mattson valmistautuu myös Sarajevon EM-kisoihin. Finaalissa Nuorteva otteli valmentaja Olli Paasimaan mukaan rennosti ja ottikin iloisena osotoagari-heitollaan ippon-voiton ruotsalaisesta.

Ruskeavöinen A-juniori Sikko Kaewasa voitti miesten alle 73 kg:n sarjan. Kaewasa voitti kaikki neljä otteluaan. Ensimmäisessä ottelussa vastaan tuli sarjan kovimman vyöarvon omistava 2 danin mustavöinen Waseda-Clubin Marko Hiltunen. Kaewasa kuitenkin määräsi ottelussa tahdin ottaen ensin yukon arvoisen pisteen ja sen jälkeen aituri-heitolla täydensi pistetaululle waza-arin. Toisessa ottelussa Vantaan Jukaran Sebastian Oye koki Kaewasan aiturin kaksi kertaa. Molemmista heitoista tuomari tuomitsi waza-arin, joten toisen aiturin jälkeen ottelu päättyi. Kolmannessa ottelussa Tukholman judoklubin Ulf Nilsson luovutti. Viimeisessä ottelussa Ähtärin Ju Shin Kanin Eemeli Kangasmäki ei onnistunut Kaewasaa vastaan pistesuorituksissa, vaan Kaewasa heitti ensin yukon arvoisesti ja lopuksi vielä waza-arin, näin sarjan voiton otti Kaewasa.

Turpal Djoukaev voitti D-poikien alle 38 kg:n sarjan ylivoimaisesti. Djoukaev voitti kaikki kolme otteluaan ipponilla. Djoukaev otti ensimmäisessä ottelussa voiton kouchi-makikomi-heitolla Helsingin Chikaran Artur Khazievista, ottelu kesti vain neljä sekuntia. Semifinaalissa kouchi-makikomin tehon koki Pingviinien Jaani Leppälä. Värikkäässä finaalissa Nokian Judon Niko Kinnunen antoi tiukan vastuksen, mutta kaatui Djoukaevin uhrautumisheitto tomoenageen.

C-poikien alle 50 kg:n sarjan voitti Jere Lahtinen neljällä ippon-voitollaan. Ensimmäisessä ottelussa Vantaan Jukaran Eric Pulkkaa vastaan Lahtinen teki ensin viisi yukon arvoista suoritusta. Kuudennella kerralla tuomari näytti heiton onnistuneen täydellisesti ja julisti ipponin. Toisessa ottelussa Järvenpään Akaqin Niilo Kauppinen kesti Lehtisen kyydissä 26 sekuntia. Semifinaalissa Saltsjö Judon Fredrik Rahko sinnitteli 36 sekunttia ennen kuin oli selällään. Finaalissa Niilo Kauppinen kesti tällä kertaa seitsemän sekuntia, joten sarjan kultamitali lähti kohti Hämeenlinnaa.

Viidennen kultamitalin Hämeenlinnaan toi D-tyttöjen yli 52 kg:n sarjasta Fanny Pentti. Pentti voitti paras kolmesta otellussa sarjassa Hyvinkään judoseuran Leona Metslan kahdesti ipponilla.

Hopeamitalin otti Eemil Hannula tasaisessa E-poikien alle 46 kg:n sarjasta kolmella voitollaan. Omaa sarjaansa painavammassa alle 81 kg:n B-poikien sarjasta hopeaa otti Saku Inget. Samuli Koskinen otteli tiukassa sarjassaan myös hopeaa. Elise Lamberg jatkoi mainioita otteitaan kolmella ippon-voitolla ottaen hopeaa C-tyttöjen alle 48 kg:n sarjasta. Viidennen hopeamitalin otti E-poika Jesper Vesala alle 42 kg:n sarjasta.







Tulokset


perjantai 6. syyskuuta 2013

Syksyn kisakausi käyntiin Raision Ryhti Shiaissa

Hämeenlinnan judoseuran iskuryhmä aloittaa syksyn kisat Raisiosta, jossa kisataan Ryhti Shiai. Joukkuemme kisassa on:

Eemil HANNULA 4k EP-42
Elise LAMBERG 3k CT-48
Fanny PENTTI 3k DT-52
Jere LAHTINEN 3k CP-55
Jesper VESALA 4k EP-38
Lalli NUORTEVA 1d M+90
Lassi TALVITIE 3k DP-46
Saku HEINILÄ 2k CP-42
Saku INGET 1k AP-73
Samuli KOSKINEN 2k BP-50
Sikko KAEWASA 1k M-73
Tuomas VIRTANEN 1k M+90

Tulospalvelu: www.judoshiai.fi

perjantai 16. elokuuta 2013

Lalli judon U21 EM-kisajoukkueeseen

Lalli Nuorteva edustaa Suomea judon alle 21-vuotiaiden EM-kisoissa.
Alle 21-vuotiaiden EM-kilpailut otellaan Sarajevossa Bosnia-Herzegovinassa 20.-22.9.2013.
Koko maajoukkue löytyy judoliiton sivuilta.


sunnuntai 4. elokuuta 2013

Lallille otteluvoitto Berliinistä

Lalli Nuorteva osallistui sunnuntaina judon junioreiden Eurooppa Cupiin. Kisaan osallistui judokoita 35 maasta yhteensä lähes 500 ottelijaa. Hämeenlinnan judoseuran A-juniori Nuorteva aloitti vahvasti voittamalla Maltan Isaac Bezzinan puolentoista minuutin kamppailun jälkeen. Maltalainen ei päässyt otteluun ollenkaan mukaan, vaan joutui lähinnä pakenemaan. Tuomari antoikin maltalaiselle neljä varoitusta, joiden takia Nuorteva julistettiin ottelun voittajaksi.

Toisessa ottelussa sitten tie nousi pystyyn. Saksan Daniel Herbst pääsi ottelun alussa yllättämään Nuortevan waza-arin arvoisella heitollaan. Nuorteva ei tästä vielä nöyrtynyt, vaan haki paikan omalle lempiheitolleen, uchimatalle, joka onnistuikin pikaisesti tulkittuna täydellisesti. Heitto päätyi kuitenkin siihen että Nuorteva sukelsi heittonsa loppuvaiheessa oman niskansa varassa tatamille, mikä on kiellettyä. Nuortevalle tuomittiin ulosajo, hansokumake. Näin Nuorteva ottelut päättyivät siihen.

Kuva: http://www.judo-verband-berlin.eu/
























keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

Lalli Berliinin Eurooppa Cupiin

Lalli avaa syyskautensa ottelemalla sunnuntaina 4.8.2013 Junioreiden Eurooppa Cupissa Berliinissä.




torstai 18. heinäkuuta 2013

Henri tatamilla EYOF:ssa kovassa seurassa

Hämeenlinnan judoseuran B-juniori Henri Hannula edusti Suomea Hollannin Utrechtissä pidetyissa Euroopan nuorten olympiafestivaaleilla. European Youth Olympic Festivals (EYOF) ovat Euroopan Olympiakomiteoiden luoma ja Kansainvälisen Olympiakomitean suojeluksessa järjestettävä kilpailutapahtuma eurooppalaisille nuorille urheilijoille. Olympiafestivaalit (aikaisemmin Olympiapäivät) järjestetään parittomina vuosina sekä kesä- että talvilajeissa.


judo (11)
Kuva: Flickr / EYOF Utrecht 2013



Judossa jokaiseen painoluokkaan eri maiden olympiakomiteat valitsevat yhden edustajan, joten judokat ovat maidensa parhaita. Hannulan sarja, alle 81-kg, oteltiin torstaina. Sarjassa oli 32 judokaa ja arpaonni toi Hannulan vastustajaksi avausotteluun isäntämaan tuoreen EM-hopeamitalistin, Frank De Witin. Hannula ei onnistunut yllättämään hollantilaista, vaan karsiutui avausottelussaan. Keräilyotteluihinkaan Hannula ei näissä kisoissa pääsyt vaikka De Wit eteni aina välierään ja pronssimitaliin saakka, koska arvokisoissa keräilyeräihin pääsee vain etenemällä itse kahdeksan parhaan joukkoon.



EYOF_Judo-003Goed kopie


Kaavio

keskiviikko 26. kesäkuuta 2013

Henrille arvokisakokemusta Tallinnasta

Henri Hannula edusti Suomea viikonlopun judon kadettien (alle 18-v) EM-kisoissa Tallinnassa alle 81 kg:n sarjassa. Kisoissa oli judokoita 40 maasta, yhteensä 438 kilpailijaa. Alle 81 kg:n sarjassa oli tatamilla 27 Euroopan parasta judokaa. Hannulan avausottelu jäi hänen ainoakseen, koska vastustaja Romanian kadettien ykkösmies Mark Stoika voitti ottelun. Sarjan voitti  jo kolmannen Euroopan mestaruutensa ottanut Venäjän Mikhail Igolnikov.

Hämeenlinnan judoseuraa edustava Hannula valmistautuu seuraavaksi nuorten olympifestivaaleihin. Euroopan Nuorten Olympiafestivaalit, European Youth Olympic Festivals (EYOF) ovat Euroopan Olympiakomiteoiden luoma ja Kansainvälisen Olympiakomitean suojeluksessa järjestettävä kilpailutapahtuma eurooppalaisille nuorille urheilijoille. Olympiafestivaalit (aikaisemmin Olympiapäivät) järjestetään parittomina vuosina sekä kesä- että talvilajeissa.

Nuorten olympiafestivaalit järjestetään tänä vuonna 14.-19.7.2013 Hollannin Utrechtissa. Suomen joukkue matkaa Hollantiin jo 10.7. valmistavalle leirille. Judon osalta kisat alkavat 16.7.2013
EYOF

EM-kisojen tulokset

Videota EM-kisojen otteluista

Olympiakomitean EYOF-sivut

EYOF Utrech 2013

keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

Henri kadettien EM-kisoihin Tallinnaan

Kadettide EM 2013















Henri Hannula osallistuu judon kadettien Euroopan mestaruuskisoihin Tallinnassa ensi viikonloppuna.
Suomen judokoiden B-junioreiden eli kadettien (alle 18 vuotiaat) maajoukkeesta EM-kisoihin osallistuu kymmenen kilpailijaa.  Hämeenlinnan judoseuraa edustava Hannula osallistuu alle 81 kg:n sarjaan. Ruskeavöinen Henri Hannula on sarjansa hallitseva Suomen ja Pohjoismaiden mestari. EM-kisavalintaa auttoi myös menestys kevään aikana kierretyissä  Europpa Cup -kisoissa Saksassa, Venäjällä ja Romaniassa.

EM-kisat pidetään Saku Suur hallissa, Tallinnassa, Virossa 21.-23.6.2013. Hannulan sarja otellaan sunnuntaina. Päivän ottelut alkavat klo 10. Kaavio

Henri ja Aki
Hannula kotisalilla 

sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Sini ja Henri Pohjoismaiden mestareita - Aki ja Samuli pronssimitalisteja

Kuva: https://www.facebook.com/judo.nordic.2013
Hämeenlinnan judoseuran B-juniorit toivat sunnuntaina Tanskan Vejlessä järjestetyistä Pohjoismaiden mestaruuskisoista kaksi kultamitalia ja kaksi pronssimitalia.

Henri Hannula voitti kultaa alle 18-vuotiaiden alle 81 kg:n sarjasta. Sini Oinonen voitti tyttöjen alle 48 kg:n sarjan Pohjoismaiden mestaruuden. Pronssiset mitalit lähtivät Aki Oinosen (U18-81 kg) ja Samuli Koskisen (U18-46 kg) kaulassa Hämeenlinnaan.

Sini Oinonen otteli hienosti ja voitti ensimmäisen Pohjoismaiden mestaruutensa sarjassa alle 48 kg. Oinonen aloitti kaikki ottelunsa tehokkaasti ja otti jokaisen ottelun alussa ohjat heti käsiinsä. Ensimmäisessä ottelussa Ruotsin ruskeavöinen Charlotta Naesenius kaatui Oinosen vastaheitosta selälleen ipponin arvoisella suorituksella. Poolin voiton ratkaisseessa toisessa ottelussa Norjan Alexsandra Nordtun kaatui ensi osoto-gari jalkaheittoon ja sen jälkitilanteessa Oinonen otti tate-shio-sidonnan, johon ottelu päättyi. Välierässä Ruotsin ruskeavöinen Hanna Härnvall Flaten kaatui Oinosen harai-goshi-lonkkaheittoon. Finaalissa vastaan tuli uudestaan Norjan Nordtun. Ottelu oli kuin toisinto alkupoolista, ensin osoto-garilla yuko ja sen jälkitilanteesta Pohjoismaiden mestaruuden varmistanut tate-shio-sidonta.

Henri Hannula kirkasti viimevuotisen PM-hopeamitalinsa tänä vuonna kultaiseksi. Hannula aloitti alle 81 kg:n sarjan voittamalla Tanskan Phillip Poulsenin tai-otoshi ipponilla. Toisessa ottelussa Ruotsin ruskeavöinen Tim Nordström lensi komeasti Hannulan kieppi-ipponilla selälleen. Välierässä vastaan asettui Hannulan harjoittelukaveri Hämeenlinnan omalta kotisalilta, Aki Oinonen. Hannula heitti uchimatalla Oinosen waza-arin arvoisesti. Finaalissa Tanskan ruskeavöinen Torkel Bo Olsen kaatui Hannulan kiepin jälkeen tatamin pintaan ipponin arvoisesti.

Aki Oinonen otti pronssia alle 81 kg:n sarjassa. Oinonen voitti ensimmäisessä ottelussaan Ruotsin Armin Didicin. Oinonen heitti yukon arvoisesti Didicin harai-goshilla. Didic yritti pysyä Oinosen tahdissa ja vastoin sääntöjä otti pystytilanteessa Oinosen jalasta kiinni ja Didicille tuomittiin hansokumake eli ulosajo. Seuraavassa ottelussa kaatui Ruotsin Tammar Abbud. Välierässä Hannula suisti Oinosen pronssiotteluun. Pronssiottelussa Islannin Logi Haraldsson kaatui Oinosen harai-goshi –heittoon.

Samuli Koskinen voitti pronssia alle 46 kg:n sarjassa. Ensimmäisessä ottelussa tuli niukka tappio Norjan Jacob Thesis Petersenille varoituksella. Toisessa ottelussa Koskinen otti alussa waza-arin arvoisella suorituksella johdon Norjan Johan-Fredrik Heffermehlistä. Ottelun loppuvaiheessa Koskisen keskittyminen herpaantui yhden aloituksen ajaksi ja islantilainen sai oman osoto-garinsa onnistumaan täydellisesti. Viimeisessä ottelussa ratkaistiin pronssimitali ja siinä tiukan vastuksen antoi Norjan Cristoffer Augustson. Koskinen otti pronssimitalin yukon arvoisella kiepillään.

Hämeenlinnan judoseuran valmentaja Olli Paasimaa oli suojattiensa suoritukseen tyytyväinen, kuusi ottelijaa junioreiden Pm-kisoissa ja kuusi PM-mitalia, joista kaksi kultaista. Kisaajista Henri Hannula jatkaa vielä kauttaan alle 18 vuotiaiden EM-kisoissa juhannuksena Tallinnassa.

Sikko ja Lalli PM-pronsseille Tanskan Vejlessä

Hämeenlinnan judoseuran Sikko Kaewasa ja Lalli Nuorteva voittivat Pohjoismaiden mestaruuskisoista pronssia. Lauantaina Tanskan Vejlessä järjestetyt kisat alkoivat alle 21-vuotiaiden sarjoilla, joihin hämeenlinnalaiset A-juniorit päättivät kautensa.

Sikko Kaewasa voitti pronssia alle 73 kg:n sarjasta. Kaewasa kärsi avausottelussaan tappion Ruotsin Viktor Buschille. Busch otti sarjasta hopeaa. Kaewasa otti keräilyotteluiden ensimmäisellä kierroksella ippon-voiton Tanskan Richard Tetasta. Toisessa keräilyottelussa Kaewasa voitti Kasper Edbomin ipponilla. Pääsystä pronssiotteluun tatamin toisella puolella oli Lahden judoseuran Otto Simola. Ottelu oli kahden toisensa tuntevan judokan tasainen kamppailu, Kaewasa otti niukan voiton ja eteni pronssiotteluun. Pronssiottelussa vastaan tuli myös tuttu suomalainen Riku Merisaari. Kaewasa otti hienosti pronssia waza-arin arvoisella suorituksellaan, vaikka Merisaari teki ottelun loppuhetkistä jännittävän hurjalla yrityksellään.
Kuva: https://www.facebook.com/judo.nordic.2013
Lalli Nuorteva otti pronssia alle 90 kg:n sarjasta. Nuortevan päivä alkoi huonosti tanskalaista Oliver Nelmarkia vastaan tuli avausottelussa niukka tappio jatkoajalla tuomarin antaman varoituksen takia. Nellmark eteni voittonsa innoittamana Pohjoismaiden mestariksi. Nuorteva jatkoi keräilyotteluissa waza-ari-voitoilla Atte Heiskasesta ja uchimata-ippon-voitolla Ruotsin Jonathan Fagerhillistä. Pronssiottelussa Nuorteva lukotti Martti Puumalaisen heti ottelun alussa.
Kuva: https://www.facebook.com/judo.nordic.2013
Sunnuntaina PM-kisat jatkuvat alle 18 vuotiaiden sarjoilla ja jännittävissä merkeissä, sillä tatamilla nähdään vielä neljä hämeenlinnalaisjudokaa: Henri Hannula, Samuli Koskinen sekä Aki ja Sini Oinonen.


keskiviikko 22. toukokuuta 2013

Kuusikko PM-kisoihin Tanskaan

Kuva: Tanuki

Judo Nordic maskotten “Tanuki” er baseret på et nulevende japansk dyr og ifølge forskellige kilder, velkendt og elsket af det japanske folk. Tanuki vil spille en betydelig og meget synlig rolle i forbindelse med forberedelserne og markedsføringen af Judo Nordic 2013. Specielt under stævnet vil han være meget aktiv. Til hans glade, venlige og morsomme vaskebjørns-lignende natur, vil han tilføje støtte og vejledning til alle deltagende judo-ka og besøgende og han vil med glæde hjælpe alle der gæster DGI-Huset under eventen.

Som Judo Nordic maskot, skal du forvente at støde på Tanuki på plakater i Vejle by, all officiel kommunikation, et lille merchandise udvalg og naturligvis under hele stævnet.
Som mange andre japanske dyr har Tanuki, ifølge Wikipedia, et sæt egenskaber meget lig ”gudens sendebud” nemlig ræven, og hans historie går meget langt tilbage.

Tanuki byder dig stolt velkommen til Judo Nordic 2013 i Vejle.Suomen judomaajoukkueen mukana Tanskan Vejlessä järjestettäviin Judon Pohjoismaiden mestaruuskisoihin ensi viikonloppuna osallistuu Hämeenlinnan judoseuran A- ja B-junioreita.

Lalli ja Sikko ottelevat lauantaina.  Alustavan tiedon mukaan Sikon sarja alkaa paikallista aikaa klo 9.15 ja Lallin klo 11. Aki, Henri, Samuli ja Sini ovat tatamilla sunnuntaina. Sinin sarja alkaa paikallista aikaa klo 12, Akin ja Henrin klo 13.30, Samulin klo 16.  

Lisätietoa kisoista https://www.facebook.com/judo.nordic.2013
11517AkiOINONEN1k B18-81
11618HenriHANNULA2k B18-81
11719LalliNUORTEVA1d M21-90
11820SamuliKOSKINEN2k B18-46
11921SikkoKAEWASA1k M21-73
12022SiniOINONEN2k G18-48

sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Kiovan helteestä Lallille kokemusta


Hämeenlinnan judoseuran Lalli Nuorteva otteli sunnuntaina Kiovassa Ukrainassa judon junioreiden (U21) Eurooppa Cupissa. Nuorteva oli kovassa seurassa sillä ensimmäisenä vastaan asettui Venäjän mestaruuspronssimitalimies Izmail Khamkhoev. Nuortevalla oli suuria vaikeuksia saada venäläisestä otetta ja matalassa otteluasennosta Khamkoev pääsi yllättämään Nuortevan. Khamkoev eteni mitaliotteluihin ottaen hopeaa, joten Nuorteva pääsi vielä yrittämään keräilyotteluissa. Keräilyottelussa vastaan Ukrainan Davit Davtyan. Ottelu oli tasainen ja varsinaisia heittoyrityksiä ei nähty. Ottelu eteni jatkoajalle, jossa Nuorteva hallitsi ja sai muutamia hyviä yrityksiä. Kesken Nuortevan painostuksen tuomari keskeytti ottelun ja määräsi Nuortevalle varoituksen, jolla ukrainalainen sitten julistettiin voittajaksi.  


Kuva:http://www.judoinfo.kiev.ua/

lauantai 18. toukokuuta 2013

4 kultaa, hopea ja 2 pronssia Wekara Shiaista

Hämeenlinnan judoseuran nuoremmat juniorit päättivät kisakautensa Vantaalla järjestetyssä Wekara-Shiaissa. Myyrmäen urheilutalon tatameilla oli 241 judojunioria Suomesta ja Virosta. Hämeenlinnalaiset olivat kisojen kolmanneksi parhaita, heti Tikkurilan judoseuran ja Tampereen Judon jälkeen. Hämeenlinnaan lähti neljä kultamitalia, yksi hopeamitali ja kaksi pronssista mitalia.  

Turpal Djoukaev jatkoi taas kultamitaliketjuaan. Djoukaev voitti D-poikien alle 38 kg:n sarjan. Djoukaev käväisi tatamilla neljä kertaa ja yhtä monta kertaa tuomari nosti kätensä ipponin merkiksi kohti urheilutalon kattoa. Pääkaupunkiseudun seurojen pojat eivät pysyneet Djoukaevin tahdissa, tatamilla olivat selällään Helsingin Chikaran Mikko Ruoppa ja sitten Helsingin JudoSportin Emil Miettinen. Välierässä Tikkurilan judokojen Jussi Holopainen taisteli melkein kaksi minuuttia, mutta Djoukaev oli kuitenkin parempi. Finaalissa Helsingin JudoSportin Artjom Mantulin kaatui 40 sekunnin kamppailun jälkeen.

Djoukaev jatkoi vielä C-poikien sarjassa ja otti siinäkin mitalin. Tuplapoolin alkulohkossa Djoukaev voitti molemmat ottelunsa, Orimattilan judoseuran Joni Ahosen yukolla ja Porvoon Shirokawan Jonas Lindqvistin ipponilla. Välierässä vastaa tuli Orimattilan Joonas Ahonen, joka eteni finaaliin ja näin Djoukaev sai sarjasta pronssia.

Eemil Hannula jatkoi myös koko kevään jatkunutta mitaliketjuaan, kultaisella mitalilla. Hannula voitti E-poikien alle 42 kg:n sarjan neljällä voitollaan. Tuplapoolin alkusarjassa Hannula otti ippon-voitot Porvoon Shirokawan Daniel Oksasesta ja Masun Tempon Väinö Seppälästä. Välierässä vastaan tuli toisen alkulohkon kakkonen Tampereen judon Rasmus Kulmala. Hannula voitti ottelun puolessatoista minuutissa ipponilla. Finaalissa Helsigin Chikaran Elias Kuoppala kaatui ipponilla ottelun viime sekunneilla.

D-tyttöjen alle 52 kg:n sarjan voitti Fanny Pentti, joka on ollut sarjansa parhaita koko kevään ajan. Sarjassa ei tällä kertaa ollut kuin yksi vastustaja ja paremmuus oteltiin paras kolmesta –systeemillä. Pentti ei jättänyt sanansijaa Lahden judoseuran Anni Söderholmille, vaan otti kaksi ippon-voittoa. Molemmat voitot tulivat reilusti alle minuutin kamppailun jälkeen.

C-tyttöjen yli 63 kg:n sarjan voitti Pentin tavoin Viivi Kauhanen. Kolmatta ottelua ei tässäkään kahden tytön sarjassa tarvittu, kun Kauhanen otti kaksi ippon-voittoa Porvoon Shirokawan Sara Kähärästä. Ensimmäinen ottelu kesti vain kuusi sekuntia, toisessa voitossa ipponin tekemiseen Kauhasella kesti melkein kaksi minuuttia.

Elise Lamberg otti hopeaa C-tyttöjen alle 44 kg:n sarjasta. Lamberg otti ippon-voiton Rauman judoseura Samurain Juulia Niemisestä. Kultamitalin ratkaisseessa ottelussa Helsingin Chikaran Jasmin Salasmaa vei yukollaan voiton.

Toisen pronssisen mitalin Hämeenlinnaan toi Saku Heinilä C-poikien alle 38 kg:n sarjasta. Heinilä voitti oman alkusarjansa voittamalla Orimattilan judoseuran Joonas Ahosen varoituksella ja Helsingin JudoSportin Artjum Mantolinin ipponilla. Välierässä Orimattilan Joni Ahonen otti finaalipaikan ja pakotti Heinilän tyytymään pronssimitaliin.

Hämeenlinnan judoseuran nuoremmat juniorit päättivät näin kautensa mitaleiden merkeissä. A- ja B-juniorit jatkavat vielä kauttaan ensi viikonloppuna Tanskan Vejlessä järjestettävissä junioreiden judon Pohjoismaiden mestaruuskisoissa.

Tulokset