sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Henrille pronssi La Corunan Eurooppa Cupista

Hämeenlinnan judoseuran A-juniori Henri Hannula voitti sunnuntaina pronssia Espanjan La Corunassa järjestetyistä judon junioreiden Eurooppa Cupista. Hannula edusti Suomea hienosti ja antoi hienon näytön taidoistaan alle 21-vuotiaiden alle 90 kg:n sarjassa. Hannula on vasta tämän vuoden alussa siirtynyt alle 21-vuotiaiden sarjaan, mutta ei antanut vanhempien määrätä tahtia.  Hannula olikin kisojen Suomen joukkueen paras judoka. Avausottelussa Saksan tämän vuoden alle 21-vuotiaiden mestaruuskisojen hopeamitalisti Tim Guether oli tiukka vastus. Hannula otteli taktisesti oikein ja aiheutti saksalaiselle varoituksia, joiden turvin Hannula vei voiton. Poolifinaalissa vastassa oli Venäjän Nikita Ivkin. Hankala vastustaja yritti haraigoshia, josta Hannula nosti venäläisen uranage-heitolla selälleen. Välierässä vastus koveni, Saksan kokenut David Tekic vei voiton ja jatkoi vielä finaalissakin voittosarjaansa. Hannula jatkoi pronssiotteluun. Pronssimitali varmistui varoitusvoitolla Tanskan mestari Oliver Nelmarkista.

perjantai 22. toukokuuta 2015

Henri Espanjan La Corunan junioreiden Eurooppa Cupissa

Hämeenlinnan judoseuran A-juniori Henri Hannula edustaa Suomea viikonloppuna Espanjan La Corunassa järjestettävässä junioreiden Eurooppa Cupissa. Tuore miesten alle 90 kg:n sarjan SM-pronssimitalisti ottelee La Corunan tatameilla sunnuntaina.


sunnuntai 17. toukokuuta 2015

Wekara Shiaista junioreille kokemusta

Hämeenlinnan judoseuran kolmimiehinen ryhmä haki kokemusta Vantaalla lauantaina järjestetystä Wekara Shiaista. Kisoissa oli 264 alle 18-vuotiasta judokaa Suomesta ja Virosta. Eemil Hannula voitti yhden ottelun ja ja kärsi kaksi tappiota. Hän jäi alle 13-vuotiaiden alle 46 kg:n sarjassa alkulohkonsa kolmanneksi eikä päässyt mitaliotteluihin. Saman kohtalon koki Veeti Kettunen alle 15-vuotiaiden alle 46 kg:n sarjassa.
Aleksi Kulonen ei sijoittunut alle 18-vuotiaiden alle 60 kg:n sarjassa.


torstai 14. toukokuuta 2015

Turpalille kultaa, Samulille pronssia Budo Nord Cupista

Hämeenlinnan judoseuran juniorit kävivät helatorstaina Ruotsin Lundissa testaamassa taitojaan kansainvälisessä Budo Nord Cupissa. Kisoissa oli 480 kilpailijaa. Turpal Djoukaev voitti kultaa, Samuli Koskinen voitti pronssia ja Lassi Talvitie oli viides.

Turpal Djoukaev voitti alle 15-vuotiaiden poikien alle 50 kg:n sarjan. Sarjassa oli 20 kilpailijaa ja Djoukaev pääsi suoraan toiselle kierrokselle. Avausottelussa Hollannin Wouter Tijink kaatui ipponilla. Saman kohtalon Ruotsin Pasha Pashaev. Välierässä vastus parani, kun vastassa oli Tikkurilan judokojen Artur Kanevets. Ottelu oli tiukka ja tasainen, judokat ovat useasti ottaneet mittaa toisistaan tatamilla, tällä kertaa Djoukaev vei voiton yukolla. Finaalissakin vastaan tuli suomalainen, Vantaan Jukaran Konsta Koivisto, joka on myös tuttu ja tiukka kamppailija. Sinivöinen Djoukaev otti ruotsalaisella tatamilla komean ippon-voiton vantaalaisesta ja pokkasi kultamitalin.

Samuli Koskinen taisteli pronssia alle 18-vuotiaiden alle 60 kg:n sarjasta. Sarjassa oli 26 judokaa. Avausottelussa Koskinen oli tehokkaana ja heitti kiepillä Ranskan Quentin Jardonin heti ensimmäisestä aloituksesta ipponin arvoisesti selälleen. Toisessa ottelussa Ruotsin Kevin Torkar kaatui kahdesti waza-arin arvoisesti, kun Koskinen käytti aituriaan. Kolmannessa ottelussa Norjan mustavöinen Sander Knutsen kompastui ruskeavöisen Koskisen aituriin ja Koskinen jatkoi waza-arillaan välierään. Raskas päivä painoi kuitenkin Koskista ja hän kävi tutustumassa ottelujen välillä ruotsalaiseen wc-pönttöön. Sitkeästi taistellen Koskinen kuitenkin otteli välierässä Ruotsin Linus Skoglundia vastaan. Skoglund pääsi yllättämään kouchimakikomillaan ja sysäsi Koskisen pronssimatsiin. Pronssiottelussa Koskinen oli taas vaihdissa ja pommitti ranskalaisen Jeremy Hermelinin tatamin pintaan kahdesti waza-arin arvoisilla kiepeillään.

Lassi Talvitie oli viides alle 15-vuotiaiden alle 55 kg:n sarjassa. 19 ottelijan kaaviossa Talvitie arvottiin suoraan toiselle kierrokselle. Avausottelu Ruotsin Melker Ljunqvistia vastaan oli tiukka, pistesuorituksia ei nähty, vaan voitto tuli aktiivisemmalle Talvitielle varoituksilla. Kolmannen kierroksen ottelussa Talvitie heitti Norjan Filip Banachin komealla ipponin arvoisella kiepillä selälleen. Välierässä Helsingin Meido-kanin Joel Liimatainen onnistui sumi-gaeshi-heitossaan ja Talvitie päätyi pronssiotteluun. Pronssiottelussa Talvitien sitkeä taistelu ei riittänyt vaan Vantaan Jukaran Markus Tarma vei voiton waza-arin arvoisella kouchigarilla.

Valmentaja Olli Paasimaa oli tyytyväinen poikien otteisiin kansainvälisillä tatameilla.

keskiviikko 13. toukokuuta 2015

Budo Nord Cupissa Lundissa ja Wekara Shiaissa Vantaalla hämeenlinnalaisjudokoita

Hämeenlinnan judoseuran juniorikilpajudokat osallistuvat viikonloppuna Ruotsin Lundissa järjestettävään kansainväliseen Budo Nord Cupiin sekä Vantaalla järjestettävään Wekara Shiaihin.

Helatorstaina 37. kerran järjestettävässä Budo Nord Cupissa ottelevat

B15-50 Turpal Djoukaev 1998 2 kyu
B15‐55 Lassi Talvitie 2001 2 kyu
B18-60 Samuli Koskinen 1998 1 kyu

Ottelut alkavat 14.5. klo 9 paikallista aikaa Lundin Viktoriastadionissa.






Lauantaina Wekara Shiaissa Vantaalla ottelevat

Hannula, Eemil   3 kyu (vihreä)    Poika    2003    U13 pojat alle 46 kg   
Kettunen, Veeti    3 kyu (vihreä)    Poika    2002    U15 pojat alle 42 kg   
Kulonen, Akseli  3 kyu (vihreä)    Poika    1999    U18 pojat alle 60 kg

Ottelut alkavat Myyrmäen Urheilutalolla lauantaina 16.5. klo 11.00




lauantai 9. toukokuuta 2015

Samuli taisteli PM-hopeaa Reykjavikista

Hämeenlinnan judoseuran B-juniori Samuli Koskinen edusti Suomea Reykjavikissa järjestetyissä Pohjoismaiden mestaruuskisoissa ja otti hopeaa alle 18-vuotiaiden alle 60 kg:n sarjassa. Tämän vuoden SM-kisojen kaksinkertainen pronssimitalisti aloitti kisat ottamalla avausottelussa ippon-voiton reykjviklaisesta Islannin viime vuoden mestarista Ægir Már Baldvinssonista. Voitto tuli kahdella waza-arin arvoisella kiepillä. Toisen kierroksen ottelussa vastaan tuli Norjan mestaruuskisojen hopeamitalisti Simon Femdal. Koskinen otti norjalaisestakin ippon-voiton hienolla jalkaheitollaan ja jatkoi välierään. Välierässä tatamilla vastassa oli Ruotsin Kevin Torkar. Torkarinkin kohtaloksi koitui Koskisen tehokas kieppi, joka toi kahdesti waza-arin. Finaalissa vastassa oli viime vuoden alle 55 kg:n sarjan pronssimitalisti, Tanskan Jonas Glistrup, jonka valmentaja Olli Paasimaa oli scoutannut vahvaksi mattotaistelussa, joten Koskisen taktiikkana oli pitää ottelu pystyssä. Glistrup onnistui kuitenkin viemään ottelun usein tatamin pintaan ja Koskinen joutui matossa väsyttävään puolustustaisteluun. Ottelun loppuhetkillä Koskinen yritti epäonnistuneesti aituriheittoa, jonka tanskalainen onnistui kääntämään omaksi yrityksekseen ja pystyi painamaan Koskisen mattoon waza-arin arvoisesti. Tanskalainen vei kultaa, mutta Koskinen kirkasti toissavuotisen pronssimitalin hopeiseksi.

Judoseuran A-juniori Henri Hannulan  piti osallistua Liettuan Kaunasissa järjestettävään Eurooppa Cuppiin, mutta äkillinen sairastuminen esti matkustamisen. Hannulan osallistuu seuraavaksi Eurooppa Cupiin Espanjassa.
 




torstai 7. toukokuuta 2015

Henri Kaunasin Eurooppa Cupissa

Hämeenlinnan judoseuran A-juniori Henri Hannula edustaa viikonloppuna Suomea Liettuan Kaunasissa järjestettävissä junioreiden Eurooppa Cupissa. Mustavöisen Hannulan ottelut alkavat sunnuntaina 10.5. klo 10.


Samuli PM-kisoihin Reykjavikiin

Hämeenlinnan judoseuran B-juniori Samuli Koskinen edustaa Suomea viikonloppuna Reykjavikissa järjestettävissä judon Pohjoismaiden mestaruuskisoissa. Ruskeavöinen Samuli ottelee alle 18-vuotiaiden poikien alle 60 kg:n sarjassa. Alle 18-vuotiaiden sarjat otellaan lauantaina 9.5. alkaen klo 10 paikallista aikaa.