sunnuntai 18. marraskuuta 2018

Lallille kultaa, Sikolle hopeaa ja Sinille pronssia Tartosta

Hämeenlinnan judoseuran kisaajat ottivat mitaleita Tartossa 26. Kaimo Keeraku memoriaal -kisasta. Lalli Nuorteva voitti alle 100 kilon sarjan. Viimeisessä ottelussa kaatui Viron Miko Silde heiton jälkeiseen tyylikkääseen sankaku-sidontaan. Nuorteva oli päivän ainoa suomalaiskultamitalisti. Sikko Kaewasa eteni kisojen pääsarjassa, Keerakun omassa painoluokassa, alle 73 kiloa finaaliin vakuuttavalla judolla. Kaewasan kolmen ippon-voiton jälkeen finaalivastustaja Viron Pärt Laas onnistui kääntämään hämeenlinnalaisen heittoryityksen matossa omaksi sidonnakseen. Sini Oinonen otti kaksi otteluvoittoa ja nappasi alle 57 kilon sarjasta pronssia. Alle 73 kilon sarjassa otellut Samuli Koskinen ei sijoittunut.


Lalli kultaa, Sini pronssia ja Sikko hopeaa Tartosta

Turpalille kultaa Tartosta, Ville pronssille

Hämeenlinnan judoseuran juniorit ottelivat lauantaina Tartossa järjestetyissä K. Keerak Children Judo Day -kisoissa. Kisoissa tatamilla kamppaili 580 juniorijudokaa Balttiasta, Suomesta, Venäjältä ja Valkovenäjältä. Alle A-poikien sarjassa alle 66 kilon sarjavoiton otti Turpal Djoukaev.  Djoukaev otteli neljä kertaa ja joka kerta ottelu päättyi Djoukaevin ippon-voittoon. Finaalissa vastassa oli valkovenäläinen Valiantsin Sidtsenka. Ottelu kesti vajaan puolitoista minuuttia, kunnes Djoukaevin sode makikomi -heitto kaatoi Sidtsenkan selällleen.

Ville Kivelä otti pronssia alle  C-poikein alle 55 kilon sarjasta. Kivelä otti kolme ippon-voittoa, ainoa tappio tuli välierässä sarjan voittanutta Latvian Andrejs Vanagsia vastaan. Pronssiottelussa kaatui Viron Mattias Rannik. Veikko Noel ei sijoittunut B-poikien alle 55 kilon sarjassa.



sunnuntai 4. marraskuuta 2018

Henrille otteluvoitto alle 23-vuotiaiden EM-kisoissa

Hämeenlinnan judoseuran Henri Hannula edusti Suomea sunnuntaina alle 23-vuotiaiden judon EM-kisoissa Unkarin Gyorissa. Alle 90-kiloisissa otteleva Hannula sai ensimmäisen kierroksen otteluun vastaansa Slovenian Narsej Lackovicin. Hannula aloitti terävästi ja heitti slovenialaisen käsiheitolla waza-arin arvoisesti. Slovenialainen tasoitti ottelun onnistumalla vastaheitossaan. Hannula ei hämmentynyt vaan päätti ottelun tyylikkäällä uranagellaan. Toisessa ottelussaan Hannula kärsi tappion Venäjän Iurii Bozhalle. Näin Hannula karsiutui edettyään ottelukaaviossa 16 parhaan joukkoon.


Turpal kolminkertainen Finnish Judo Open kultamitalisti

Hämeenlinnan judoseuran Turpal Djoukaev oli Tampereella lauantaina järjestetyn Finnish Judo Openin kuningas. 17-vuotias Lyseon lukiossa opiskeleva Djoukaev otti historiallisesti kolme kultamitalia voittamalla kolme eri sarjaa. Djoukaev kävi tatamilla 11 kertaa, ja voitti jokaisen vastustajansa, lähes kaikki ottelut päättyivät ennen täyttä aikaa Djoukaevin täydelliseen suoritukseen eli ipponiin. Djoukaev aloitti urakkansa alle 18-vuotiaiden alle 66 kilon sarjassa. Finaalipaikka irtosi kahdella ippon-voitolla. Finaalissa Lahden judoseuran Zico Azis antoi tiukan vastuksen  ja venytti ottelun jatkoajalle saakka, mutta lopulta hämeenlinnalainen vei voiton. Alle 21-vuotiaiden alle 66 kilon sarjassa kultamitali tuli neljällä voitolla. Finaalissa taas tarjolla oli tiukkaa vastusta. Meido-Kanin Khirchla Khirchilashvili ei taipunut helpolla, vaan hänkin onnistui venyttämään ottelun jatkoajalla. Djoukaev ei kuitenkaan taipunut vaan otti toisen kultamitalinsa. Kolmatta kultamitalia Djoukaev tavoitteli miesten alle 66 kilon sarjasta. Aikaisemmat sarjat antoivat sopivaa vireyttä miesten sarjaan ja kaikki vastustajat kaatuivat ipponilla. Viimeisessä ottelussa kaatui Joen Yawaran Otto Koposen tyylikkäällä jalkaheitolla.

Samuli Koskinen eteni miesten alle 73 kilon sarjassa finaaliin. Finaalipaikka tuli kahdella otteluvoitollla. Finaalissa Keravan Bodonoksen Valtteri Olin oli parempi. Alle 21-vuotiaiden alle 73 kilon sarjassa Koskinen otteli pronssiottelussa, mutta joutui tyytymään viidenteen sijaan.

Sikko Kaewasa täydensi hämeenlinnalaisten mitaliketjua ottamalla pronssia miesten alle 73 kilon sarjasta. Sini Oinonen oli viides alle 21-vuotiaiden alle 57 kilon sarjassa.