sunnuntai 17. marraskuuta 2019

Villelle pronssia Tartosta

Hämeenlinnan judoseuran Ville Kivelä otti pronssia Tartossa järjestetystä K. Keerakun lasten judopäiviltä. Viron suurimman junioreiden judokisan tatameilla oli yli 500 judokaa.

Kivelän sarjassa alle 16-v alle 60 kiloiset oli 21 judokaa. Kivelä arvottin suoraan kaavion toiselle kierroksella ja vastaan tuli Latvian Artjoms Gorbatenko. Ottelu eteni tasaisesti molempien onnistuneiden waza-arin arvoisten suoritusten siivin. Kivelän toinen jalkaheitto tuotti waza-arin ja se päätti ottelun Kivelän voittoon. Kolmannen kierroksen ottelussa Venäjän Shakhrom Bakhronov onnistui pitämään ottelun tasaisen ja venytti ottelun jatkoajalle. Jatkoajalla Kivelän käsiheitto päätti venäläisen vastustelut. Välieräottelussa Valko-Venäjän Kuris Stafan oli parempi, kun hänen lonkkaheittonsa onnistui täydellisesti ja näin Kivelän tie jatkui pronssiotteluun. Pronssiotteluvastus oli Liettuan Matas Gerulskis. Kivelä ei tarvinnut kuin alle puoli minuuttia osoittaakseen paremmuutensa ja pakottikin kuristuksella liettualaisen luovuttamaan. Näin Kivelä otti Tarton kisoista viimevuotisen pronssimitalinsa seuraksi toisen samanlaisen.

Kivelä jatkoi vielä otteluja 18-vuotiaiden alle 60 kilon sarjassa. Samassa sarjassa otteli myös Veikko Noel. Kivelä päätyi sarjassa seitsemänneksi, Noel ei sijoittunut.
Tarto 2019 BB-60
1. Pavel VORONAU Gomselmash/POL
2. Kuris STAFAN Moksdushor/BLR
3. Roberts PURS Aluksne/LAT
3. Ville KIVELÄ Hämeenlinnan Judoseura/FIN

sunnuntai 10. marraskuuta 2019

Mitaleja Startti Cupista

Hämeenlinnan judoseuran tuoreet kisajudokat ottivat ensiaskelia tai heittoja Kirkkonummella järjestetyn Startti Cupin tatameilla. Startti Cup on aloitteliville kisajudokoille tarkoitettu kisa, jossa on mahdollisimman pienellä kynnyksellä kokeilla ottelua samantasoisten judokoiden kanssa.  Kisassa pyritään muodostamaan sarjat mahdollisimman tasaisiksi.

Jaakko Pohjola otti ensimmäisestä kisoistaan pronssia miesten alle 85 kilon sarjasta. Pronssimitali irtosi yhdellä voitolla, kun avausottelu päättyi alle minuutissa kahteen waza-ariin. Kokemattomuus näkyi kahdessa muussa  ottelussa siten että omat heittoyritykset kääntyivät usein vastustajan heitoiksi. Pohjolan näkövamma antaa hieman tasoitusta vastustajille, mutta samalla se tuo omaa jännitystä vastustajillekin.

Sisarukset Antti ja Iida Hakamäki ottelivat samassa alle 11-vuotiaiden poikien alle  28,5 kilon sarjassa. Antti nappasi voiton siskostaan ja toisenkin voiton tyylikkäällä osotogarilla. Antti otti sarjasta lopulta pronssia ja sarjan ainoa tyttö Iida oli neljäs yhdellä otteluvoitolla.

Olavi Tölli otteli alle 11-vuotiaiden alle 33,1 kilon sarjasta. Tölli sijoittui sarjassa neljänneksi.

Valmentaja Olli Paasimaa kiitteli uusien kisajudokoiden tahtoa ja itseluottamusta.


sunnuntai 3. marraskuuta 2019

Henri judon alle 23-vuotiaiden EM-kisoissa Izevskissä

Hämeenlinnan judoseuran Henri Hannula edusti Suomea sunnuntaina judon alle 23-vuotiaiden EM-kisoissa Venäjän Izevskissä. Hannulan sarjassa, alle 90 kiloa, oli 19 judokaa. Hannulan avauskierroksen vastustaja Bosnia-Herzegovinan Toni Militec vei voiton jatkoajalla. Voimakas Militec hallitsi ottelua, mutta Hannulan puolustus kesti. Jatkoajalla ottelu tuntui vähän kääntyvän Hannulalle, kun Militecin voimat ehtyivät. Hannulan heittoyritys kuitenkin kääntyi Militecin waza-ariksi ja näin Hannulan tie nousi pystyyn.

sunnuntai 27. lokakuuta 2019

Napakymppi Finnish Judo Openista

Hämeenlinnan judoseuran miehet osuivat napakymppiin Turussa viikonloppuna järjestetyssä Finnish Judo Openissa. Judoseuran kolme judokaa otti kolme kultaa ja yhden hopean. Enempää ei voinut saadakaan, sillä Turpal Djoukaev otti kaksi kultaa, Henri Hanula yhden ja Samuli Koskinen nappasi hopeaa toisesta Djoukaevin voittamasta sarjasta.

Viimeksi alle 21-vuotiaiden MM-kisoissa alle 66 kilon sarjassa otellut Turpal Djoukaev vaihtoi onnistuneesti raskaampaan alle 73 kilon sarjaan. Djoukaev aloitti sarjan suoraan toiselta kierrokselta ja nappasi kaksi ippon-voittoa ja eteni finaaliin. Finaalissa oli vastassa sarjan Suomen MM-kisaedustaja Kajaanin judokerhon Roope Korhonen. Ottelu oli tasainen, Djoukaev yritti aina iskeä heti, mutta heittopaikkaa ei löytynyt ja näin Korhonen sai yrityksiä. Korhosen yritykset eivät horjuttaneet hämeenlinnalaista. Ottelu eteni jatkoajalle, jossa  sama meno jatkoi, Djoukaev pysyi aina pystyssä, kun Korhosen yritykset epäonnistuivat. Lopulta yhden kajaanilaisen yrityksen jälkeen Djoukaev koukkasi jalkansa Korhosen jalan taakse ja kaatoin tämän tatamin pintaan.

Djoukaev nappasi toisen kultamitalinsa miesten alle 73 kilon sarjasta. Djoukaev eteni kahdella ippon-voitolla finaaliiin. Välierässä kaatui Ruotsin Gustav Sjöberg ipponilla. Samassa sarjassa otellut Samuli Koskinen eteni kaavion toiselta puolelta finaaliin. Hämeenlinnalaisten tyylinä oli ottaa ipponvoitoja, Koskisen ensimmäinen tuli Norja Yoan Tutunarovista ja toinen  Ruotsin Robin Perssonista. Hämeenlinnalaiset sitten kohtasivat toisensa finaalissa. Valmentaja Olli Paasimaan opit olivat molemmilla tarkasti mielessään, vaikka valmentaja ei voinut tällä kertaa finaalissa istua kummankaan judokan valmentajatuolilla. Judokat tunsivat toistensa metkut sadoista harjoituksista ja ottelu eteni tasaisesti, kunnes Djoukaev onnistui kaatamaan jalkaheitollaan Koskisen. Djoukaeville tämä tiesi tuplakultaa ja Koskiselle hopeaa.

Henri Hannula otti Finnish Judo Openin alle 90 kilon sarjasta kultaa. Avauskierroksella kaatui Ruotsin Daniel Perez ja välierässä Norjan George Rotaru. Finaalissa vastassa oli ehkä Suomen vahvin judoka Helsingin Meidokanin Aku Laakkonen. Lihaskimppu Laakkosen yritykset eivät pystyneet horjuttamaan lammilaista. Ottelu eteni jatkoajalle, jossa tarkasti otellut Hannula jatkoi yhden Laakkosen yrityksen omaksi tekniikakseen. Hannula asetteli kätensä Laakkosen judogille  ja kuristi siten että helsinkiläisen ilmat loppuivat ja hän joutui luovuttamaan.

Finnish Judo Open M-73 ja hämeenlinnalainen finaali, kultaa Djoukaev ja hopeaa Koskinen (kuvat Sini Oinonen)



Hannula raivaa tietään kultamitaliin.

Hannulan kuristus alkaa tehota.

Finnish Judo Open 2019 M-90, kultaa Hannula, hopeaa Laakkonen ja pronssia Lambacka

Djoukaev ja ruotsalainen hupsis



Turpal Djoukaev tuplakultaa
Finnish Judo Open 2019:stä.




torstai 17. lokakuuta 2019

Henri alle 23-vuotiaiden EM-kisoihin Venäjälle

Hämeenlinnan judoseuran Henri Hannula on valittu edustamaan Suomea judon alle 23-vuotiaiden EM-kisoihin. Kisat järjestetään Venäjän Izhevskissa 1.-3.11.2019. Hannula ottelee alle 90 kilon sarjassa.

U23 EM-kilpailuihin on valittu seuraava joukkue:

-66 kg
Henri Määttä
Luukas Saha

-81 kg
Aku Laakkonen

-90
Henri Hannula

+100kg
Martti Puumalainen

-57
Jessika Hellgren

-63
Emilia Kanerva

Valmennus
Markus Pekkola
Esa Korkia-Aho





keskiviikko 16. lokakuuta 2019

Turpal 32. alle 21-vuotiaiden MM-kisoissa

Hämeenlinnan judoseuran 18-vuotias Turpal Djoukaev edusti Suomea alle 21-vuotiaiden judon MM-kisoissa. Kisat alkoivat keskiviikkona Marokon Marrakechissa. Djoukaevin sarja, alle 66 kiloa, oteltiin kisojen avauspäivänä.

Arvonta toi Djoukaevin avausvastustajaksi Turkmenistanin Mergen Purnepesovin. Ottelu eteni Djoukaevin hienoisessa hallinnassa ja Purnepesov keräsi varoitustilinsä täyteen, kun ottelua oli käyty kolme minuuttia.

Toisessa ottelussaan Djoukaev kohtasi Kazakhstanin Nurzat Salimbayevin. Ottelun ensimmäiset varoitukset jaettiin molemmille ottelijoille. Djoukaevilla oli vaikeuksia päästä hyökkäyksiin ottelussa ja näin ottelu eteni jatkoajalle tilanteessa, jossa Djoukaevilla oli kaksi varoitusta. Salimbayevin hyökätessä aktiivisesti Djoukaev sai ulosajoon johtaneen kolmannen varoituksensa, kun jatkoaikaa oli käyty 48 sekuntia. Djoukaev eteni yhdellä otteluvoitollaan ottelukaaviossa 32 parhaan joukkoon.

Lähde: www.judoliitto.fi


sunnuntai 13. lokakuuta 2019

Hannulalle otteluvoitto Tallinnan European Openista

Hämeenlinnan judoseuran miehet ottelivat viikonloppuna Tallinnan European Openissa, joka on osa olympiakarsintaa. Hämeenlinnalaiset hakivat lähinnä kovia vastuksia ja niitä Tallinnassa todella riitti. 


Lauantaina Turpal Djoukaev haki ottelutuntumaa judon nuorten MM-kisoihin valmistaumiseen. Ensimmäisen vuoden A-juniori Djoukaev ei saanut parastaan esille alle 66 kilon sarjassa ja Israelin Yarin Menaged ei antanut armoa ja vei voiton ajamalla hämeenlinnalaiselle kolme varoitusta. Djoukaevin kisat päättyivät tällä kertaa avauskierrokselle. 


Sunnuntaina alle 90 kilon sarjassa otellut Henri Hannula otti otteluvoiton alkusarjassa. Mattsonin ruotsalaisjudoveljessarjan Olle oli edellisessä kohtaamisessa vienyt voiton. Nyt Hannulan ottelemisesta huokui tekemisen meininki ja ottelun alussa taululle merkitty waza-ari sai lopulta seurakseen ippon-merkinnän. Toisen kierroksen ottelussa Ranskan vahvanäppinen Aurelien Diesse oli alussa ihmeissään kun lammilainen järjesti waza-arin arvoisella vastaheitollaan ranskalaisen alakynteen. Ranskalaisen oli pakko laittaa parastaan ja myllytys päättyi suomalaiskatsomosta katsottuna vähän epäselvään tuomioon. Hannula nosti ranskalaisen ilmaan ja heitti tämän tatamin pintaan, videotuomari näki tilanteen ruudultaan siten että Diesse oli jotenkin ilmalentonsa aikana onnistunut koukkaamaan Hannulan selälleen. Tuomari julisti täten ranskalaiselle voiton.


Lalli Nuorteva joutui palaamaan judon perusteiden pariin ikävästi, kun hän yritti työntää Puolan Kacper Szczurowskia ulos tatamilta. Puolalainen käänsi työntämisen edukseen täydellisellä uhrautumisheitollaan ja vei voiton alle 100 kilon sarjan avauskierroksella. 



sunnuntai 6. lokakuuta 2019

3 tuplamitalistia Tampere Shiaissa

Hämeenlinnan judoseuran juniorit nappasivat mitaleja lauantaina kisatusta Tampere Shiaista. Tampere Shiaissa kisasi 206 juniorijudokaa. Tesoman palloiluhallin tatameilta Hämeenlinnaan lähti kultamitali, kaksi hopeista ja kolme pronssista mitalia.

Judoseuran ottelijoista Elvi Vilkko onnistui parhaiten. Vilkko otti ensi pronssia alle 13-vuotiaiden poikien alle 46 kilon sarjasta. Sitten Vilkko voitti alle 15-vuotiaiden tyttöjen alle alle 48 kilon sarjan kahdella ippon-voitolla.

Ville Kivelä urakoi kahdessa sarjassa ja kävi tatamilla 10 kertaa. Molemmissa sarjoissa Kivelä pääsi finaaliin, mutta niissä vastustajat olivat parempia. Ensin Kivelä otti hopeaa alle 15-vuotiaiden alle 60 kilon sarjasta. Kahdeksan ottelijan sarjassa parempi oli vain Kotkan judoseuran Dimitrii Toikka. Alle 18-vuotiaiden sarjassa Kivelä pysäyttäjä löytyi finaalisssa, jossa Lahden judoseuran Akseli Savolainen oli parempi.

Ninja Hanhivaara otti kaksi pronssimitalia. Ensin alle 13-vuotiaiden yli 52 kilon sarjasta ja sitten vielä alle 15-vuotiaiden alle 48 kilon sarjasta.

maanantai 30. syyskuuta 2019

Mitaleja Hiiden Shiaista

Hämeenlinnan judoseuran juniorit nappasivat mitaleja lauantaina Nummelassa järjestystä Hiiden Shiaista.

Ville Kivelä nappasi kaksi mitalia. Ensin Kivelä raivasi itsensä alle 15-vuotiaden alle 60 kilon finaaliin. Siellä Kotkan judoseuran Dimitrii Toikka oli parempi, joten Kivelälle hopeaa. Kivelä jatkoi otteluita vielä alle 18-vuotiaiden samassa sarjassa. Alkupoolin kakkossija oikeutti välierä paikkan, mutta Magasin Zelim Nilho vei voiton, ja Kivelälle pronssia.

Elvi Vilkko otteli alle 13-vuotiaiden poikien alle 46 kilon sarjassa pronssille. Urho Vilkko otti myös pronssia alle 11-vuotiaiden poikien alle 38 kilon sarjasta.


sunnuntai 29. syyskuuta 2019

Turpalille pronssia Varsova Openista

Hämeenlinnan judoseuran Turpal Djoukaev onnistui hienosti Varsovan tatameilla. Djoukaev otti pronssia alle 21-vuotiaiden alle 66 kilon sarjasta. Varsova Open on Puolan suurin juniorijudokisa, joka järjestettiin tänä vuonna Torwarin monitoimiareenassa. Kisoihin osallistui yli 1800 judokaa ympäri maailmaa. Judokat pöllyttivät hallin kymmenentä tatamia lauantaina ja sunnuntaina.

Djoukaev arvottiin 46 kilpailjan kaavion toiselle kierrokselle. Hollannin Dante Haurissa sopi hyvin avausvastukseksi, sillä Djoukaev kaatoi hollantilaisen puolen minuutin tunnustelun jälkeen tyylikkäällä aituri-ipponila. Kolmannella kierroksella Saksan Yerrick Schriever oli astetta kovempi vastus, mutta Djoukaev piti saksalaisen kurissa. Saksalainen kaatui ensin waza-arin arvoisesti kouchi gari -jalkaheitosta. Voitto varmistui komealla laajakaarisella ura-nage-heitolla, jolla saksalainen tömähti ipponin arvoisesti tatamin pintaan selälleen.
Poolivoitto varmistui tiukalla voitolla Turkin Azad Gokcenista. Ottelu venyi jatkoajalle. Djoukaev onnistui lähes viiden minuutin ottelun jälkeen taakseviennillään kääntämään turkkilaisen kyljelleen ja siitä tullut waza-ari päätti ottelun. Välierässä vastassa oli Ukrainan Vadym Chernov. Ottelu oli Djoukaevin hallinnassa, kun ottelun alkupuolella ukrainalainenkin kaatui hämeenlinnalaisen jalkakoukkuun waza-arin arvoisesti. Lopussa Djoukaev haki vielä ipponin arvoista heittoa, mutta jäikin itse ukrainalaisen alle. Finaalipaikka lipsahti Chernoville ja siellä ukrainalainen kuittasi myös sarjavoiton. Djoukaev palautti itsensä voittoputkeen pronssiottelussa. Slovakian Bruno Bansky antoi tiukan vastuksen ja ottelu venyi jatkoajalle. Molemmat ottelijat onnistuivat waza-arin arvoisesti varsinaisella otteluajalla. Djoukaev otti kuitenkin pronssimitalin humauttamalla slovakin selälleen ilmavalla lonkkaheitolla.

Djoukaeville ottelut toimivat hyvänä valmistautumisena nuorten MM-kisoihin. MM-kisat järjestetään lokakuun puolivälin jälkeen Marokon Marrakechissä. Suomea kisoissa edustavat Djoukaevin lisäksi Helsingin Meido-kanin Eetu Heinonen ja Kajaanin judokerhon Roope Korhonen, jotka molemmat ottelevat alle 73 kilon sarjassa. Djoukaev hioo ottelukuntoaan vielä parin viikon päästä Tallinnan miesten Euroopan Openissa.








Turpal Djoukaev Varsova Open 2019 pronssia U21-66









torstai 12. syyskuuta 2019

Turpalille otteluvoitto junioreiden EM-kisoista

Hämeenlinnan judoseuran 18-vuotias Turpal Djoukaev edusti torstaina Suomea alle 23-vuotiaiden judon Euroopan mestaruuskisoissa. Em-kisat järjestetään tänä vuonna Vantaalla. Djoukaevin sarja alle 66 kiloa oteltiin kisojen avauspäivänä.

Avausottelussa vastassa oli Viron Daniel Markus Vardja. Djoukaev otti ottelun hallintaansa heti alusta ja pakotti virolaiselle varoituksen. Sen jälkeen kovakuntoinen hämeenlinnalainen pyöritteli virolaista eri suuntiin, mutta pistesuoritusta ei tullut. Pyöritys tuotti lopulta toisen varoituksen virolaiselle ja lopulta tyylikäs ko soto kage eli tutummin portsari-heitto kaatoi virolaisen ipponin arvoisesti.

Toisella kierroksella vastassa oli hallitseva Hollannin miesten painoluokan mestari Ivo Verhostert. Ottelussa oli panoksena pääsy poolifinaaliin. Djoukaev otteli rohkeasti, mutta voimakas hollantilainen onnistui nollaamaan Djoukaevin yritykset. Tuomari varoittikin Djoukaevia kahdesti. Otteluajan kääntyessä loppua kohti Djoukaev sai paremmin otetta ja vuorostaan hollantilaiselle tuomittiin varoitus. Neljän minuutin otteluaika ei tuottanut pistesuorituksia, joten voittaja ratkaistiin jatkoajalla. Sitä oteltiin tasaisesti puolitoista minuuttia, kunnes hollantilainen käänsi hämeenlinnalaisen yrityksen omaksi vastaheitokseen ja vei suorituksellaan voiton.

Djoukaevin ensimmäisistä junioreiden EM-kisoista tuloksena oli yksi otteluvoitto. Vuoden päästä tulos on varmasti parempi, sillä Djoukaev on vasta ensimmäisen vuoden A-juniori, joten hänellä on mahdollisuus osallistua A-ikäisten kisoihin vielä kaksi seuraavaa vuotta.


maanantai 2. syyskuuta 2019

Mitaleja Samurai Cupista

Hämeenlinnan judoseuran judokat ottivat lauantaina Turussa järjestetystä Samurai Cupista kolme mitalia: kultaa, hopeaa ja pronssia.

Ville Kivelä toi kotitatamille kultamitalin alle 15-vuotiaiden alle 60 kilon sarjasta. Sarjavoitto tuli kahdella ippon-voitolla. Kivelä jatkoi hienoja otteitaan myös alle 18-vuotiaiden samassa sarjassa. Vanhemmista ottelijoista irtosi tasaisessa alkupoolissa kaksi voittoa ja matka jatkui välieriin. Välierässä sarjan voittanut Lappeenrannan Kamizan Joonas Haikulainen oli parempi ja näin Kivelälle pronssimitali. Samassa sarjassa Veikko Noelin kohtaloksi koitui alkupoolin kolmas sija, jolla ei irronnut paikkaa välieriin.

Samuli Koskinen otti hopeaa miesten alle 73 kilon sarjasta. Ratkaisevassa ottelussa Keravan Bodonoksen Valtteri Olin vei voiton.

tiistai 13. elokuuta 2019

Turpal Djoukaev EM-kisoihin

Hämeenlinnan judoseuran Turpal Djoukaev on valittu edustamaan Suomea judon alle 21-vuotiaiden EM-kisoihin. EM-kisat järjestetään Vantaan Energia-areenalla 12.-15.9.2019. Djoukaevin ottelee alle 66 kilon sarjassa.




Joukkue alle 21-vuotiaiden EM-kisoihin nimetty

Judoliiton valmennusvaliokunta on nimennyt joukkueen Vantaalla 12.-15.9.2019 käytäviin alle 21-vuotiaiden EM-kisoihin.

Suomen joukkue on:
Yksilökilpailu
Miehet -66kg
Turpal Djoukaev, Hämeenlinnan Judoseura
Thomas Rönkkö, Orimattilan Judoseura
Miehet -73kg
Valtteri Olin, Voimailuseura Bodonos, Kerava
Eetu Heinonen, Meido-Kan Helsinki
Miehet -81kg
Oskari Mäkinen, Nummelan Judo
Eetu Ihanamäki, Nokian Judo
Naiset -57kg
Elviira Kujansuu, Tampereen Judo
Christina Sandell, Turun Judoseura
Naiset -78 kg
Noora Nykänen, Hollolan Holjutai
Lisäksi MIXED TEAM joukkuekilpailuun yllä mainittujen lisäksi on nimetty
Naiset -57 kg Frida Laxen Kirkkonummen Judoseura
Naiset -70 kg Lotta Vahe, Orimattilan Judoseura
Naiset +70 kg Noora Nykänen, Hollolan Holjutai
Miehet -73 kg Roope Korhonen, Kajaanin Judokerho
Miehet -90 kg Markus Lambacka, Rovaniemen Koyama
Miehet +90 kg Rasmus Leppälä, Chikara Helsinki
Joukkueen valmentajina toimivat Antti Renko, Jorma Korhonen ja Valtteri Jokinen. Joukkueenjohtajana toimii Seppo Myllylä.
Yksilökilpailu käydään 12.-14.9. Mixed Team joukkuekilpailu otellaan 15.9.
Lisätietoa ja tapahtuman pääsyliput EM-kisojen omilta verkkosivuilta osoitteessa https://judovantaa2019.com/
Lähde judoliitto.fi

lauantai 27. huhtikuuta 2019

Hämeenlinna 50-v Shiaissa menestystä

Hämeenlinnan judoseuran judokat ottelivat hienosti seuran 50-vuotisjuhlakisassa. Hämeenlinna Shiaissa Elenia Areenan tatameilla oli yli 200 judokaa, alle 11-vuotiaista aina senioreihin saakka. Hämeenlinnalaiset nappasivat komean mitalisaaliin kotitameilta, kuusi kultaa, neljä hopeaa ja kolme pronssia.

Hämeenlinnalaisjudokoita 2019 Hämeenlinna Shiain palkintopallilla.


Turpal Djoukaev otteli miesten alle 66 kilon sarjasta ja otti hienosti sarjavoiton.
Djoukaev aloitti voittoputkensa ottamalla 18 sekunnissa ippon-voiton Helsingin Chikaran Musa Vyshegurovista. Toisessa ottelussa kaatui Porin Fudoshinin Rasmus Salonen. Kolmannessa ottelussa Turpal Djoukaev antoi ipponin arvoista laajakaarellista ilmalentoa Tampereen judon Joonas Kielennivalle. Poolivoitto varmistui voitolla Kajaanin judokerhon Kristian Heikkisestä. Djoukaev antoi jalallaan vauhtia, kun Heikkinen näytti liukastuvan tatamin pintaan. Sen jälkeen Djoukaev nappasi ottelun päättävän sidonnan. Välierässä Järvenpään Akagin Veeti Kanerva kaatui heti ottelun alussa waza-arin arvoisesti ja seuraavassa aloituksessa Djoukaevin vastaheitto tuotti toisen wazarin ja finaalipaikan. Finaalissa Djoukaevin vastus oli Helsingin Meido-kanin Robin Pajunen ei pysynyt hämeenlinnalaisen käsien ja jalkojen perässä. Djoukaev päätti ottelun näyttävään käsivarsiheittoon ja otti sarjavoiton.

Ville Kivelä otti kultaa alle 15-vuotiaiden alle 55 kilon sarjasta. Kivelä sijoittui alkupoolissaan kakkoseksi, kun avausottelussa Mikkelin judon Jasper Taavitsainen vei tiukan ottelun nimiinsä waza-ari-voitollaan. Loput alkupoolin ottelut sitten sujuivat paremmin. Ensin kaatui ipponilla Jyväskylän Jigotain Sisu Repo ja välieräpaikka tuli, kun Helisingin Hontai Judon Vilho Pesonen kaatui alle minuutissa.
Välierässä  vastassa oli toisen poolin ylivoimaisesti voittanut Järvenpään Akagin Laura Hakso. Kivelä otteli uudella innolla ja vei uudella innolla voiton ipponillaan. Finaalisssa oli uusintaottelu avausottelusta. Ottelu oli taas tasainen ja se etenikin jatkoajalle. Nyt hämeenlinnalainen kuitenkin onnistui paremmin ja vei waza-arillaan voiton. Ville Kivelä palkittiin myös Sirpa Rita -palkinnolla, joka annettaan kisojen parhaalle hämeenlinnaisjuniorille.

Kira Perätalo otti kultaa alle 13-vuotiaiden tyttöjen alle 36 kilon sarjasta. Kultamitali irtosi kahdella ippon-voitolla. Ensimmäisessä ottelussa Raision Ryhdin Alma Ristimäki onnistui ensin waza-arin arvoisesti, mutta Perätalo kuittasi voiton ipponillaan. Sarjavoitto varmistui ippon-voitolla Kirkkonummen judoseuran Venla Appelista.

Sikko Kaewasa otti kultaa miesten alle 73 kilon sarjasta.
Sikko Kaewasa avausvastustaja Espoon Judo-kanin Heikki Niva kaatui ipponilla. Toisessa ottelussa Uudenkaupungin Waseda Clubin kokenut Marko Hiltunen sinnitteli Kaewasan kyydissä, mutta reilu minuutti ennen ottelun loppua tullut waza-ari avasi pelin hämeenlinnalaiselle. Djoukaevin käsivarsiheitto täydensi ippon-sarakkeen ja päätti ottelun. Välierässä Gladiatorin De Luca oli kyljellään waza-arin arvoisesti ja pian sen jälkeen Kaewasa otti kuristamalla voiton. Finaalissa kohtasivat Hämeenlinnan omat miehet: Kaewasa ja Simo Ansalahti. Kaewasa vei voiton tyylikkäällä kuristuksellaan.

Simo Ansalahti raivasi tiensä mitaliotteluihin kahdella tyylikkäällä ippon-voitolla. Ensin kaatui Laukaan Darma-kain Mika Hirvonen ja sitten Turun Gladiatorin Giuseppe De Luca. Välierässä Waseda Clubin Marko Hiltunen onnistui menemään johtoon waza-arilla, mutta Ansalahti onnistui tasoittamaan ottelun. Ottelu siirtyi jatkoajalle jossa Ansalahden painostus tuotti kolmannen varoituksen uusikaupunkilaiselle. Tuomari tarkastivat tilannetta pitkään videolta ja lopulta varoitus peruttiin. Ansaharju jatkoi painostustaan ja lopulta tuomarit olivat yksimielisiä ja kolmas Hiltuselle annettu varoitus päätti ottelun. Näin Ansalahti otti finaalipaikan.

Henri Hannula isännöi miesten alle 90 kilon sarjaa. Avausottelussa kaatui Tampereen judon Sakari Eronen. Hannula sinetöi sarjavoiton ipponin arvoisella jalkaheitoillaan. Hannulan jalkaan kompastui Kirkkonummen judoseuran Mika Salminen.

Lalli Nuorteva voitti yli 90 kilon sarjan. Nuortevan uchimata toimi tatamilla kolme kertaa ipponin arvoisesti. Ensin kaatui oman seuran Tuomas Virtanen. Sitten Pieksamäen Pikadonin Arttu Hynninen. Kultamitali ratkesi nopeasti, kun Keravan Bodonosin Sampo Mälkiäkään ei löytänyt aseita Nuortevan uchimataa vastaan.

Neea Karikas otteli naisten alle 52 kilon sarjassa ja nappasi hopeaa. Avausottelussa sarjan voittaja Rovaniemen Koyaman Louna-Lumia Seikkula vei voiton. Toisessa ottelussa  Siuntion Keido-kanin Laura Piira kaatui ipponilla. Hopeamitali varmistui ippon-voitolla Helsingin Meido-Kanin Vanshika Sharmasta.

Alle 13-vuotiaiden tyttöjen alle 44 kilon sarjassa palkintopallilla oli kaksi hämeenlinnalaista. Elvi Vilkko otti hopeaa ja Ninja Hanhivaara otti pronssia. Sanna-Tuulia Tiainen otti pronssia alle 15-vuotiaiden alle 41 kilon sarjasta. Pronssinen mitali pujotettiin myös Ella Ryynäsen kaulaaan alle 13-vuotiaiden alle 52 kilon sarjasta. Senioreiden alle 77 kilon sarjassa Ari Tamminen otti ippon-voiton Laukaan Jan Suomisesta. Toisessa ottelussa Waseda Clubin Marko Hiltunen vei voiton ja nappasi sarjavoiton.



sunnuntai 14. huhtikuuta 2019

Taistelua joukkue-SM:ssä

Hämeenlinnan judoseuran joukkue taisteli sunnuntaina judon joukkue-SM:ssä. Hämeenlinnnan joukkueessa ottelivat Turpal Djoukaev -66 kg, Sikko Kaewasa -73 kg, Samuli Koskinen -81 kg, Henri Hannula -90 kg ja Lalli Nuorteva +90 kg. Päivä sujui mollivoittoisesti, sillä alkupoolissa saldona oli kaksi tappiota otteluvoiton 3-2. Nummelan judo ja Helsingin Chikara olivat tänä vuonna parempia. Seuraavan kerran hämeenlinnalaisjudokoita nähdään tatamilla kahden viikon päästä Elenia-Areenalla järjestettävässä Hämeenlinna 50-v Shiaissa.

Hämeenlinnan judoseuran joukkue-SM edustajat Nummelassa 2019.
Turpal, Sikko, Henri, Samuli ja Lalli.

lauantai 13. huhtikuuta 2019

Lallille SM-kultaa, Henrille ja Turpalille hopeaa

Hämeenlinnan judoseuran miehet onnistuivat hienosti lauantaina Nummelassa järjestetyissä judon SM-kisoissa. Lalli Nuorteva otti kolmannen suomenmestaruutensa, nyt alle 100 kilon sarjasta. 18-vuotias Turpal Djoukaev otti toisen aikuisten SM-hopeamitalinsa alle 66 kilon sarjasta. Henri Hannula otti neljännen mitalinsa miesten alle 90 kilon sarjasta. Värisuoraan tuli nyt tuplakappale hopeisesta mitalista.


Lalli Nuortevan avausottelussa vastassa ollut Rauman Kaiganin Vesa Rinne kaatui ensimmäisestä aloituksesta hämeenlinnalaisen uchimataan. Toisen ottelun alussa vastustaja Porin Fudoshinin Jerry Lammasniemi löysi itsensä selältään ensimmäisen aloituksen jälkeen, mutta videotarkastuksen jälkeen suoritusta ei hyväksytty, koska se oli lähtenyt ottelualueen ulkopuolelta. Seuraava uchimata sitten lähti ottelualueelta ja tuomari nosti käden toistamiseen ipponin merkiksi. Välierävastus oli Mikkelin judon Juho Puumalainen. Nuorteva hallitsi ottelua. Ottelun alussa hämeenlinnalainen sumigaeshi tuotti waza-arin, mutta sitä seurannut sidonta ei pitänyt. Ottelun päätti Nuortevan toinen waza-ari, joka tuli jalkakoukulla.

Finaalissa vastassa oli Tampereen judon viime vuoden alle 90-kilon suomenmestari Samuli Viitanen. Olympialaisiin valmistautuva Viitanen joutui hämeenlinnalaiseen myllytykseen, vaikka aluksi Viitanen näytti pitävän kuria tatamilla. Sitten Nuorteva iski myllytyksen keskellä Viitasen sidontaan. Vain kaksi sekunttia jää uupumaan ipponista, kun tamperelainen onnistui vääntäytymään irti. Viitanen aloitti kirin mutta Nuortevan luottamus omiin taitoihin oli vankka ja hän käänsi lopulta viisaasti Viitasen heittoyrityksen omakseen ja jätti tamperelaisen tatamin ja 96 kilon väliin selälleen. Tuomari palkitsi Nuortevan toisella waza-arilla ja näin SM-kultamitali matkasi Hämeenlinnaan.


Henri Hannula aloitti suoraan  alle 90-kiloisten toiselta kierrokselta ja vastassa oli viime vuoden alle 81 kilon Suomen mestari Helsingin Hontai judon Klaus Verlin. Hannula pyöräytti Verlinin ipponseionagellaan ilmavasti kaksi kertaa kyljelleen ja eteni ippon-voitollaan välierään. Välierässa Helsingin Meido-kanin Petteri Sulander oli Hannulan talutusnuorassa. Hannula otti voiton hienolla polvikiepistään tulleella waza-arilla. Hannula  määräsi tahdin myös ottelun loppuajan, mutta ei onnistunut saamaan lisäsuoritusta. Finaalissa vastassa oli sarjan viimevuotinen hopeamitalisti, Tampereen judon Aatu Laamanen. Hannula taisteli kansainvälisen ranking mukaan Suomen parasta judokaa vastaan mainiosti. Laamanen oli tällä kertaa parempi, kun tamperelainen onnistui vyöryttämään Hannulan kyljelleen. Hannula kuitenkin kirkasti viime vuotisen viidennen sijan hopeaksi.


Turpal Djoukaev pääsi myös suoraan toiselle kierrokselle alle 66 kilon sarjassa. Vastassa oli Helsingin Meido-kanin Khirchla Khirchlasvili. Ottelu oli tasainen, mutta Djoukaev oli päättäväisempi ja onnistui jalkaheitollaan kaatamaan ottelun lopussa helsinkiläisen kyljelleen. Waza-ari riitti voittoon. Välierässä Oulun judokerhon kokenut Elias Körkkö ja nuori haastaja Djoukaev esittelivät kumpikin jalkaheittojaan ja kissamaista tasapainoaan väistellessään toisen yrityksiä. Lopuksi Djoukeav onnistui jalkaheitossaan waza-arin arvoisesti ja varmisti SM-finaalipaikkansa.
Finaalivastus oli järjestävän seuran, Nummelan judon  Henri Määttä. Määttä oli sarjan kaksinkertainen Suomen mestari. A-juniori Djoukaev antoi tiukan vastuksen Määtälle vieden ottelun jatkoajalle. Määttä onnistui kuitenkin tatamin pinnalla olleesta vääntötilanteesta ja uusi suorituksellaan suomenmestaruuden. Djoukaev nappasi toistamiseen hopeamitalin. Djoukaevin aika tulee varmasti tulevaisuudessa, sillä kolme vuottta menee vielä A-junioreissa.

Sikko Kaewasa aloitti urakkansa ottamalla  avauskierroksella nopean ippon-voiton Wiegang Christianista. Toisen kierroksen vastustaja oli Helsingin Meido-kanin Ville Ylitalo. Kaewasa heitti Ylitalon komeasti tatamille, mutta Ylitalo onnistui kierähtämään ilmassa vatsalleen. Kaewasa heitti helsinkiläisen uudelleen, tällä kertaa heitto onnistui täydellisesti ja tuomarikin vahvisti antamalla suorituksesta ipponin.

Kisan yllättäjä Roope Korhonen Kajaanin judokerhosta oli vastassa välierässä. Tasainen ottelu eteni tilanteessa 0-0 jatkoajalle. Kolmen minuutin ottelun jälkeen tatamin rajalla ollut tilanne eteni suoja-alueelle. Korhonen onnistui tulkitsemaan ottelun jatkumista Kaewasaa paremmin ja nappasi voittoon riittävän sidonnan. Pronssiottelussa vastustaja tuli Helsingin Meido-kanista. Eetu Heinonen antoi näytettä taistelutahdostaan. Ottelun alussa Kaewasan käsiheitto tuotti waza-arin, mutta tuomari peruikin päätöksen. Ottelun edetessä Heinonen sai juonesta kiinni ja uhrautumisheitto tuotti yllätys-waza-arin. Sen jälkeen Heinonen osasi pelata korttinsa oikein eikä päästänyt Kaewasa kunnon paikkoihin ja vei voiton. Kaewasan sijoitukseksi jäi näin viides sija.

Samuli Koskinen otteli myös alle 73 kilon sarjasta. Avausottelussa kaatui Orimattilan judoseuran Stefan Rönkkö. Seuraavassa ottelussa oli harjoitustatamilta tuttu Keravan Bodonoksen Valtteri Olin. Olin oli oppinut keinot Koskisen kaatamiseen ja Koskinen jatkoi ottelemistaan keräilyotteluissa, mutta niissä hän ei enää onnistunut.

Päävalmentaja Olli Paasimaa oli tyytyväinen mitalisaaliiseen, mutta jäi vähän kaipaamaan judokoilta terävämpiä otteita. Paasimaa uskoi että huomisessa joukkuekisassa terävyyttä löytyy. Miehet siis jatkavat otteluja vielä sunnuntaina järjestettävissä joukkue-SM:sssä. Viime vuotisen pronssimitalin kirkastaminen on tavoitteena.



sunnuntai 7. huhtikuuta 2019

Jasperille Aprilli Shiaista pronssia

Hämeenlinnan judoseuran Jasper Heikkiniemi otti pronssia lauantaina Kurikassa järjestetystä Aprilli Shiaista. Heikkiniemen pronssi tuli alle 13-vuotiaiden alle 42 kilon sarjasta. Mitali irtosi kahdella ippon-voitolla. Heikkiniemi otteli myös alle 46 kilon sarjassa ja sijoittui siinä neljänneksi.

Turpal 7. Liganon EJU Cupissa

Hämeenlinnan judoseuran Turpal Djoukaev otteli lauantainan seitsemänneksi junioreiden Euroopan cupissa Italian Liganossa. Adrianmeren rannalla järjestetyssä alle 21-vuotiaiden junioreiden kisassa Djoukaev eteni alle 66 kilon sarjansa poolifinaaliin saakka, mutta Italian Federico Cuniberti onnistui viemään todella tasaisen ottelun nimiinsä jatkoajan kolmannen minuutin onnistumisellaan. Ottelun tasaisuutta kuvaa se että molemmat judokat onnistuivat varsinaisella otteluajalla ottamaan waza-arit ja molemmilla tuomittiin kaksi varoitusta. Otteluajan ollessa neljä minuuttia ja jatkoajan lähes kolme minuuttia, voi sanoa että ottelijat antoivat tatamille kaikkensa.

Poolifinaaliin Djoukaev taisteli ottamalla kolme otteluvoittoa. Otteluvoitot olivat aikamoisia työvoittoja sillä kaksi ensimmäistä  kuten poolifinaalikin, nekin venyivät jatkoajalle. Ensimmäinen voitto tuli Sveitsin Adam Batsievista jatkoajan alussa tulleella waza-arilla. Toinen voitto tuli Tsekin Jan Svobodasta. Ottelu oli tiukka, jatkoajalle mentiin varoitustilien ollessa tasan 2-2. Jatkoajan alussa Djoukaev onnistui heti waza-arin arvoisesti ja vei voiton. Kolmas otteluvoitto oli helpompi, kun Puolan Igor Matusiak kaatui kahteen waza-ariin.  Poolifinaalitappion jälkeen Djoukaev jatkoi keräilyerissä kohti pronssiottelua. Azerbaidjanin Nurlan Osmanov kaatui täysiaikaisessa ottelussa, mutta tie pronssiotteluun katkesi, kun Unkarin Botond Szeredas onnistui heiton jälkeisessä sidonnassaan ipponin arvoisesti.


sunnuntai 31. maaliskuuta 2019

Henrille Irlannin avointen mestaruus

Hämeenlinnan judoseuran Henri Hannula voitti judon Irlannin avoimet mestaruuskisat lauantaina Dublinissa. Hannulan mestaruus tuli alle 90 kilon sarjasta. Hannula arvottiin suoraan toiselle kierrokselle ja dublinilaistatamille vastustajaksi astui painoluokkaa vaihtanut Irlannin kolminkertainen mestari alle 81 kilon sarjasta, Eoin Fleming. Hannula otti voiton kahdella waza-arin arvoisella heitolla, ensin seionage-käsiheitto ja sitten onnistunut jalkakoukku. Semifinaalissa Ranskan 4. danin mustavöinen Claude Barin kaatui ensin Hannulan jalkaheittoon, jonka jälkeen hämeenlinnalainen lukotti vielä  ranskalaisen käden. Päivän kolmas ottelu oli finaali, jossa vastassa oli Moldovan Valeriu Nacu. Hannula otti kolmannen ippon-voittonsa tekemällä kaksi waza-arin arvoista aituria. Hannulalle Irlannin avoimien voitto oli uran ensimmäinen.


Henri Hannula on Irlannin avoimien mestari M90-sarjassa 2019.




Villelle kultaa Oxelösundista

Hämeenlinnan judoseuran Ville Kivelä voitti lauantaina Oxelösundissa järjestetyn Sörmlandstreffen-kisan alle 15-vuotiaiden alle 55 kilon sarjan. Kisassa otteli 250 judokaa Ruotsista, Suomesta ja Englannista. Kymmenen ottelijan sarjassa Kivelä arvottiin suoraan toiselle kierrokselle ja siellä vastassa oli Tukholman judoklubin Luka Trifkovic. Kivelä otti ensimmäisen ippon-voittonsa jalkaheitolla kahdeksassa sekunnissa. Semifinaalissa vastassa oli Knivsta judoklubin Rasmus Håkansson. Håkansson antoi kovempaa vastusta ja onnistui myös itse kertaalleen waza-arin arvoisesti, mutta Kivelä otti ippon-voiton, ensin jalkaheitolla waza-ari ja toinen waza-ari käsiheitolla. Kultamitaliottelussa vastassa oli Åkerbergan judoklubin Vincent Dahlqvist. Kivelä hallitsi finaalia ottamalla ensin waza-arin ja puolentoista minuutin ottelun jälkeen hämeenlinnalaisen jalkaheitto kaatoi ruotsalaisen selälleen täydellisesti. Hieno ippon lähetti kultamitalin Kivelän matkassa Hämeenlinnaan. Kivelälle kultamitalin voittaminen oli uusinta viime vuodelta.

Ville Kivelä 1. Sörmlandstreffen 2019 P15-55 kg.

Ville Kivelä (punainen otteluvyö) ottaa voiton finaalissa Vincent Dahlqvististä.  

sunnuntai 24. maaliskuuta 2019

Turpalille kolme otteluvoittoa Bremenissä

Hämeenlinnann judoseuran Turpal Djoukaev edusti Suomea sunnuntaina Bremenin International Masters judokisoissa. Bremenissä tatamilla oli yli 800 judokaa 22 maasta alle 18- ja alle 21-vuotiaiden sarjoissa. 18-vuotias hämeenlinnalainen otteli alle 21-vuotiaiden alle 66 kilon sarjassa. Kovatasoisessa sarjassa Djoukaev otti kolme otteluvoittoa ja eteni aina poolifinaaliin saakka. Ensimmäisessä ottelussa Sveitsin Ramon Pinto kaatui täysiaikaisessa ottelussa. Djoukaev sai waza-arin onnistuneesta uchimatastaan. Toisessa ottelussa Saksan Johan Voigt kaatui Djoukaevin nopeaan sode-tsuri-komi-goshi -lonkkaheittoon. Pääsyn poolifinaaliin monipuolisesti heittojaan viljelevä Djoukaev varmisti kahdella waza-arin arvoisella kouchi-makikomi-heitoillaan Englantilainen Allan Finaly kesti hämeenlinnalaisen kyydissä vajaat kolme minuuttia. Poolifinaalissa tuli pettymys sillä hollantilainen Ivo Verhorstert onnistui ajamaan Djoukaeville kolme varoitusta, varsinaisia pistesuorituksia ei ottelussa nähty. Keräilyotteluissa vastaan tuli Brasilian Willian Lima, joka vei voiton sidonnalla.
Valmentaja Olli Paasimaa oli tyytyväinen suojattinsa otteisiin vaikka kovassa joukossa taistellut Djoukaev ei sijoittunut. Djoukaev jäi vielä haastamaan muita judokoita kolmepäiväiselle judoleirille Bremenin tatameille.



Mitaleja Hontai Shiaista

Hämeenlinnan judoseuran juniorit kilpailivat yhdeksänhenkiselle joukkueella lauantaina Vantaalla järjestetyssä Hontai Shiaissa. Kotitatamille joukkue palasi mukanaan yksi kultamitali, kolme hopeaa ja kaksi pronssia.

Elvi Vilkko otti kultaa alle 13-vuotiaiden tyttöjen alla 44 kilon sarjasta. Kaksoisvoiton hopeamitalillaan hämeenlinnalaisille varmisti Wilma Honkanen. Elvi Vilkko otti kaksi ipponvoittoa, ensin Helsingin Chikaran Brianna McCann kaatui selälleen Vilkon lonkkaheittoon. Sitten Honkanen jäi sidontaan waza-arin arvoisen lonkkaheiton jälkeen. Honkanen varmisti hopeamitalin ottamalla McCannista sidontaipponin.

Ville Kivelä eteni alle 15-vuotiaiden poikien alle 55 kilon sarjasssa finaaliin. Kivelä aloitti ottamalla lonkkaheitollaan ippon-voiton Nummelan Judon Anton Kettusesta. Välierässä Helsingin Chikaran Aleksi Hukkanen kompastui ipponin arvoisesti Kivelän harai-goshi -lonkkaheittoon. Finaalissa Magasin Muslim Tsoloev onnistui jalkaheitossaan waza-arin arvoisesti. Kivelän takaa-ajo ei tuottanut kuin kaksi varoitusta vantaalaiselle, kolmas varoitus olisi vaihtanut kultamitalistin sijoituspaikaksi Hämeenlinnan.

Vanessa Samppala otti hopeaa alle 13-vuotiaiden tyttöjen alle 40 kilon sarjasta. Samppala otti kolme ipponvoittoa. Avausottelussa kaatui seurakaveri Elina Hännikäinen kahdella waza-arin arvoisella heitolla. Toinen ippon-voitto tuli Tikkurilan judokojen Marika Vahtikarista sidonnalla. Kolmas voitto tuli tiukan kamppailun jälkeen jatkoajalla, kun Salon Budoseuran Elli Elomaa jäi lopulta sidontaan. Kultamitali meni Nummelan Judon Elina Karjalaiselle, joka otti jalkaheitollaan voiton Samppalasta. Elina Hännikäinen oli lopulta sarjassa neljäs.

Jasper Heikkiniemi otti pronssia alle 13-vuotiaiden poikien alle 42 kilon sarjasta. Pronssi irtosi kahdella ipponvoitolla. Voitot tulivat hienoilla vastaheitoilla.

Ella Ryynänen täydensi judotyttöjen hienoa onnistumista ottamalla pronssia alle 13-vuotiaiden alle 52 kilon sarjasta pronssia.

Emil Hannula oli alle 18-vuotiaiden alle 73 kilon sarjassa neljäs. Urho Vilkko ylsi alle 11-vuotiaiden alle 34,5 kilon sarjassa pronssiotteluun, mutta jäi viidenneksi.











Kuvat Toni Honkanen


sunnuntai 10. maaliskuuta 2019

Poika kotiin Orimattilasta

Hämeenlinnan judoseuran judokat juhlistivat seuran 50-vuotisjuhlakautta voittamalla lauantaina Orimattillassa järjestetyn Baltic Sea Championships -judokisan parhaan joukkueen palkinnon. Orimattilassa kilpailtiin aikuisten sarjojen lisäksi myös alle 21- ja alle 18-vuotiaiden sarjoissa. Judokoita tatamila oli 263. Hämeenlinnalaisia oli paikalla kuitenkin vain aikuisten ja alle 21-vuotiaiden sarjoissa. Viisimiehinen joukkue otti neljä kultamitalia ja yhden pronssin. Paljoa ei miehillä jäänyt parannettavaa sillä kaksi ottelijaa kilpaili samassa sarjassa. Päivän päätteeksi hämeenlinnalaiset palkittiin komealla kiertopalkinnolla.

Hämeenlinnan judoseura on Baltic Sea Championshipsien paras seura. 
Samuli Koskinen pronssia M-73, Turpal Djoukaev kultaa M21-66, Henri Hannula kultaa M-90, Valmentaja Olli Paasimaa, Lalli Nuorteva kultaa M-100 ja Sikko Kaewasa kultaa M-73. 
 

Kultamitalihurjastelun aloitti Turpal Djoukaev alle 21-vuotiaiden alle 66 kilon sarjasssa. Suoraan toiselle kierrokselle arvottu Djoukaev voitti ipponilla Viron Markus Teetlausin. Toisessa ottelussa Ruotsin Alfred Hansson kaatui kahdesti puoliksi selälleen ja kun molemmat kerrat tuottivat waza-arin niin ottelu päättyi hämeenlinnalaisen jalkapyyhkäisyyn 42 sekunnin kohdalle. Välierässä vastassa oli Helsingin Meido-Kanin Khirchla Khirchilisasvili. Helsinkiläinen pakotti ottelun jatkoajalle. Kahden taitavan judokan ottelussa ei pistesuorituksia nähty, vaan ottelu ratkesi tuomarin antamiin varoituksiin. Djoukaevin urakka päättyi finaaliin. Siellä tatamin toisella puolella oli Orimattilan judoseuran Thomas Rönkkö. Djoukaev otti waza-ari-voiton komealla aiturillaan.

Miesten alle 73 kilon sarjan voitti Sikko Kaewasa. Kaewasa aloitti suoraan toisen kierroksen ottelussa ottamalla käsiheitollaan ippon-voiton Venäjän Dokka Elmurzaevista. Välierässä Jyväskylän Jigotain Santeri Hakkarainen kaatui myös ennen täyttä aikaa, ensin waza-arin arvoisesti ja lopulta Kaewasan kieppi tuotti ipponin. Finaalissa Keravan Voimailuseura Bodonoksen Valtteri Olin ei pysynyt hämeenlinnalaisen kyydissä, vaan Olinin heittoryritys kääntyi Kaewasan täydelliseen vastaheittoon ja viimevuotinen pronssimitali kirkastui kultamitaliksi. 

Miesten alle 90 kilon sarjan voittaja oli Henri Hannula kolmella ippon-voitollaan. Hannula aloitti ottamalla polviseionagellaan voiton Ruotsin Kevin Nestorista. Välierässä Helsingin Chikaran vauhdikas Safir Rahmani kaatui eri-seionagella. Finaalissa  Ruotsin Vincent Karagiannis pamahti selälleen reilun minuutin ottelun jäleen, kun Hannulan kieppi osui täydellisesti kohdalleen. Hannula uusi näin sarjan
voiton.

Alle 100 kilon sarjassa Lalli Nuorteva uusi myös viimevuotisen sarjavoittonsa kahdella ippon-voitolla. Ratkaisevassa ottelussa  vastassa oli Venäjän Dimitrii Karpov. Nuorteva runnoi Karpovin mattotilanteessa solmuun ja pakotti tämän luovuttamaan käsilukollaan. 

Samuli Koskinen täydensi hämeenlinnalaismenestystä ottamalla alle 73 kilon sarjasta pronssia. Pronssiottelussa Koskisen kouchimakikomi kaatoi Venäjän Dokka Elmurzaevin.

Valmentaja Olli Paasimaa oli tyytyväinen joukkueen suoritukseen. Kotimatkalla autossa oli tavallista ahtaampaa, sillä mukaan piti mahduttaa vielä komea kiertopalkinto.

sunnuntai 17. helmikuuta 2019

Turpalille toinen pronssi Matsumae Cupista

Hämeenlinnan judoseuran Turpal Djoukaev otti kaksi pronssimitalia Tanskan Veljessä järjestetystä Matsumae Cupista. Lauantaisen miesten alle 66 kilon sarjasta tulleen mitalin lisäksi hämeenlinnalainen otti myös pronssia alle 21-vuotiaiden samasta sarjasta.

Tasaisessa pronssiottelussa nähtiin useita hiettoyriyksiä, mutta Tsekin David Atanek osasi taitavasti väistellä Djoukaevin ratkaisuja. Ottelun edetessä tsekin omat yritykset vähenivät ja ottelun siirryttyä jatkoajalle tuomari joutui antamaan kolmannen varoituksen, mikä ratkaisi ottelun Djoukaevin eduksi.

Alkuotteluissa Yhdysvaltojen Max Antoniu pääsi tutustumaan pohjoiseurooppalaisiin jalkaheittoihin kahdesti. Djoukaev palkittiin molemmista waza-areilla, joista jälkimmäinen päätti ottelun.
Toisen kierroksen ottelussa Tsekin Matej Klima kompastui ottelun alussa waza-arin arvoisesti Djoukaevin jalkaheittoon. Loppuajan Djoukaev piti tsekin yritykset kurissa ja vein voiton. Välierässä Tanskan Jens Bohn vei voiton. Ottelu oli tasainen ja ehkä lievästi Djoukaevin hallinnassa, mutta pistesuoritusta ei vain tullut. Jatkoajalla Bohn onnistui nostamaan Djoukaevin heiton jälkeen, hämeenlinnalaisen tatamin pinnalta ja painamaan tämän waza-arin arvoisesti kyljelleen. Päivä päättyi kuitenkin hienon ja tasaisen pronssiottelun jälkeen palkintopallille.

Turpal Matsumae Cupin pronssia U21-73 kg 17.2.2019


Hopeaa ja pronssia Matsumae Cupista

Hämeenlinnan judoseuran miehet kisasivat lauantaina Tanskan Vejlessä järjestetyssä kansainvälisessä Matsumae Cupissa. Lalli Nuorteva otti hopeaa miesten alle 100 kilon sarjasta ja vasta alle 21-vuotiaiden sarjaan siirtynyt Turpal Djoukaev nappasi pronssia miesten alle 66 kilon sarjasta. Sikko Kaewasa oli viides alle 73 kilon sarjasta.

Lalli Nuorteva sijoittui sarjansa alkupoolissa kakkoseksi. Alkupoolissa Nuorteva kärsi jatkoaikatappion Japanin  Nakao Taigalle. Toisessa ottelussa Nuorteva otti voiton ouchigarillaan Tanskan Kamal Tetasta. Välierässä vastaan tuli toisen poolin voittanut Japanin Tokain judoyliopiston Ito Yoshinubu. Japanilainen vältteli Nuortevan painavaa kahvaotetta liian aktiivisesti ja tuomari joutui ajamaan hänet ulos. Finaalissa vastaan tuli uudestaan Taiga. Taiga vei voiton, kun onnistui kääntämään Nuortevan epäonnistuneen heittoyrityksen omaksi heitokseen.

Lalli ja Ruotsin Emil Mattsson haastoivat japanilaiset. Lallille hopeaa M-100 Matsuamae Cupista.

Turpal Djoukaev aloitti sarjansa ottamalla ipponvoiton Luxemburgin Andrea Fritschistä. Voitto tuli Djoukaevin painostettetua vahvasti ja Fritsch joutui yrittämään uchimata-heittoaan kielletyllä tavalla ja sai siitä ulosajon.  Toisen kierroksen ottelija ei saapunut tatamille ja Djoukaev pääsi kolmannen kierroksen otteluun Ruotsin Rasmus Deckartia vastaan. Djoukaev ei päästänyt ruotsalaista ollenkaan mukaan otteluun, vaan otti kahdella waza-arin arvoisilla jalkaheitoillaan ippon-voiton. Välierässä Japanin Hashimoto Ryota oli hämeenlinnalaisnuorukaiselle liian kova ja suisti Djoukaevin pronssiotteluun. Pronssiottelussa Suomen Elias Körkkö koki ehkä koko päivän komeimman ilmalennon kun Djoukaev lennätti hänet tatamin pintaan ipponin arvoisesti goshigurumallaan. Turpal Djoukaev jatkoi vielä sunnuntaina alle 21-vuotiaiden kisoissa.

Turpal kiilasi japanilaisten väliin pronssille Matstumae Cup 2019 M-73:ssa.


Sikko Kaewasa sijoittui isossa 35 ottelijan sarjassa viidenneksi. Avausottelussa Kaewasa tutustutti Fär-saarten Jogvan Pall Kristiansenia hämeenlinnalaisen käsivarsiheiton tarjoamaan lyhyeen lentomatkaan. Tsekin Vit Krko yllätti Kaewasan ottelun alussa ja sai puolihuolimattomasti waza-arin, lisäksi tuomari varoitti vielä Kaewasaa. Sitten Kaewasa aloitti hurjan takaa-ajon, joka kruunautui ipponin arvoiseen uranageen. Seuraavassa ottelussa panoksena oli pääsy välierään ja vastustaja oli Japanin Sasaki Kenyu. Kaewasa otteli ennakkoluulottomasti ja otti aiturillaan waza-arin. Sinnikäs taistelu riitti pitämään japanilaisen yritykset aisoissa ja takasi pääsyn mitaliotteluihin. Välierässä Japanin Takashi Ryo sai hämeenlinnalaisen sidontaan ja pronssiottelussa Tokain judoyliopiston Suzuki Ren oli parmpi ja vei pronssimitalin.

Henri Hannula (M-90) ja Samuli Koskinen (M-73) ottelivat myös, mutta eivät sijoittuneet pistesijoille.

lauantai 16. helmikuuta 2019

Judokat Matsumae Cupissa

Hämeenlinnan judoseuran kisaajat ottelevat Tanskan Vejlessä Matsumae Cupissa. Ottelut alkoivat voitokkaasti. Niitä voi seurata http://www.etilmelding.com/live.php

Sikko aloitti voitokkaasti oman sarjansa.

Ottelemassa ovat Sikon lisäksi Turpal, Samuli, Henri ja Lalli.