perjantai 2. toukokuuta 2008

Hämeenlinnan judoseuran ottelijat Budo Nord Cupisas Ruotsissa 1.5.2008


Sampsa Koivulahti taisteli helatorstaina kultaa kansainvälisessä Judon Budo Nord Cupissa Ruotsissa .

Suomen Judoliiton järjestämälle kilpailumatkalle lähti neljä judokaa Hämeenlinnasta. Kilpailu on yksi pohjoismaiden suurimmista kilpailuista joka on tarkoitettu A- ja B-nuorille. Tänä vuonna mukana oli ottelijoita mm. Suomesta, Ruotsista, Norjasta, Tanskasta, Englannista, Skotlannista, Saksasta ja Unkarista kaiken kaikkiaan reilut 500 kpl:tta. Kilpailu on viimeisiä ennen Pohjoismaiden mestaruuskisoja, jotka käydään 31.5.2008 Tanskan Helsingörissä.

Sampsa Koivulahti otteli B-nuorten sarjassa – 55kg. Ensimmäinen ottelu oli Ruotsin Henric Ternströmiä vastaan. Ottelu oli Koivulahden hallintaa ja noin 1,5 minuutin kohdalla Sampsa sai heitettyä Ternströmin lempiheitollaan polvikiepillä 10-0, joka päätti ottelun. Toiseen otteluun vastaan asettui Amil Mirozoev Tanskasta. Mirozoev yritti tehdä uhrautumisheittoa, jonka Koivulahti väisti ja teki siihen vastaheiton. Tuomari julisti Koivulahdelle ipponin 10-0, mutta kulmatuomarit kumosi tämän ja ippon muuttui yukoksi 5-0. Yuko riitti kuitenkin ottelun voittoon. Semifinaalissa vastaan tuli toinen ruotsalainen, ruskeavöinen Fredrik Sköld. Koivulahti piti vauhtia yllä ottelussa ja painosti vastustajaan. Tuloksena oli kaverille passiivisuus varoitus, jonka vuoksi Koivulahdelle koka 3-0, ja se olikin ottelun ainoa piste. Näin Koivulahti finaaliin suomalaista Aleksi Ylitaloa vastaan. Ottelu oli tasainen ja pisteitä ei varsinaisella otteluajalla nähty. Jatkoajalla Koivulahti onnistui lempiheitollaan, polvikiepillä, heittämään Ylitalon ipponin arvoisesti 10-0 ja näin kultaa Koivulahdelle. ”Olimme molemmat aika puhki, mutta kaveri läähätti niin kovasti, että ajattelin siinä olevan paikkani. Lähdin heti yrittämään ja onnistuihan se kieppi”, Koivulahti kertoi ottelun jälkee.

Magomed Futijev otteli A-nuorten – 55kg sarjassa hienosti pronssille. Ensimmäinen vastustaja oli Englannin Benjamin Guest. Ottelu oli tiukka ja Futijev ratkaisi sen hienolla Uchi-matalla ottelun loppusekunneilla voittaen ottelun ipponilla 10-0. Toiseen otteluun vastaan tuli Ruotsin mustavöinen Linus Wassengille, joka oli tällä kertaa liian kova Futijeville. Futijev pääsi kuitenkin semifaaliin, ottelemaan finaalipaikasta, oltuaan toinen omassa poolissaan. Semifinaalissa vastaan tuli toinen Englantilainen Paul Koening jota vastaan Futijev johtikin alussa. Koening sai kuitenkin kuitattua Futijevin johdon onnistuneella heitollaan ja voitti ottelun ipponilla 10-0. Futijeville kuitenkin hyvin ansaittu pronssimitali.

Lalli Nuorteva otteli sarjassa B-nuoret – 66kg. Ensimmäinen ottelu kerkis vanheta vain 15 sekuntia ennen kuin Nuorteva heitti Ruotsin Sakari Tenhusen ipponin arvoisesti. Toiseen otteluun vastaan tuli ruotsalainen ruskea vyö joka onnistui hankkimaan yukon 5-0, tekemällään uchi-mata heitollaan. Nuorteva pääsi vielä jatkamaan keräilyissä jossa vastaan tuli ruotsalainen ruskeavöinen Hjalmar Hult. Nuorteva vei ottelua ja hankki itselleen sekä kokan 3-0 että yukon 5-0. Ottelun loppupuolella Nuorteva haki vielä yhtä suoritusta palomiehenpyörällä ja saikin Hultin heitettyä. Tuomarit kuitenkin antoi jostain syystä pisteet Hultille ja julisti tämän voittajaksi 10-0. Valitettavasti tämä tarkoitti sitä, että Nuortevan tie kilpailussa nousi pystyyn.

Abdul Djoukaev otteli A-nurten -73 kg sarjassa, jossa oli 43 ottelijaa. Ensimmäisessä ottelussa vastaan asettui Ruotsin ruskeavöinen Mattias Johansson. Johansson johti alussa saamallaan wazarilla 7-0. Djoukaev ei tästä lannistunut vaan ahdisti Ruotsalaista siten, että sai tämän heitettyä loppusekunneilla kiepillä ipponin arvoisesti ja voitti ottelun 10-0. Toinen ottelu Tanskan mustavöistä Morten Kolmosia vastaan kesti täyden ajan. Djoukaev teki ottelun alussa vastaheiton Tanskalaiselle, mutta tuomari ei nähnyt heittoa pisteen arvoiseksi. Ottelu jatkui tasaisena, mutta tällä kertaa voittajaksi selvisi Kolmos hankkimallaan yukolla 5-0. Kolmos hävisi seuraavan ottelunsa ja näin Djoukaevin tie nousi kilpailussa pystyyn.

Judokoidemme urakka jatkuu tänään alkavalla harjoitusleirillä, johon on ilmoittautunut yli 600 judokaa.