maanantai 16. helmikuuta 2009

Hämeenlinna toiseksi paras seura Savonlinnassa 14.2.2009.

Hämeenlinnan judokat kunnostautui loistavasti Shikata Shiaissa lauantaina. Meitä lähti kisaan pieni 5 hengen ryhmä kisaajia ja saldona oli yhtä monta kultamitalia. Kisoissa oli mukana kaikkiaan 112 judokaa. Hämeenlinnasta mukaan lähti Samu ja Sampsa Koivulahti, Matias Koivusaari, Semi Salmi sekä Luukas Saha. Huoltajana/ kuljettajana/ videokuvaajana oli mukana myös kuvassa näkyvä Jarkko Salmi.




Pienemmistä sarjoista lähdettiin liikkeelle ja meiltä ottelemaan pääsi Luukas "Luke" Saha sarjassa DP-30 kg. Luukas sai ensimmäisenä vastaansa Lapinlahden Juho Karhusen. Ottelu oli Luken heiniä ja hän määräsi ottleun tahdin. Oteltuaan 31 sekuntia luukas oli paketoinnut Karhusen pitävään sidontaan, josta hieno ippon 10-0. Toiseen otteluun vastaan asettui jo aiemmin tutuksi tullut, vihreävöinen, Kuopion Juho Ahonen. Luke on otellut aikaisemminkin Juhoa vastaan voittaen tämän. Savonlinnassa ottelu oli tiukka, mutta Luke otteli hyvin saaden voittoon tarvittavat pisteet 7-0. Aivan loppusekunneilla Luke lähti tekemään uhrautumisheittoa, jonka Juho yritti väistää. Aika loppui kesken, joten emme tarvinneet jännätä olisiko pisteitä vastaliikkeestä tullut vai ei.




Seuraavana vuorossa tatamille oli Samu Koivulahti sarjassa CP-42 kg. Samun ensimmäinen vastustaja oli Lapinlahden Juho Pekkarinen. Samu otteli rutiinilla Juhoa vastaan, ja vaikka ottelu kesti täyden ajan Samu hallitsi. Samu sai ottelun edetessä tehtyä wazarin arvoisen kiepin, joka riitti lopussa ottelun voittoon. Toiseen otteluun vastaan asettui Kuopion Lari Koistinen. Tämä ottelu oli ensimmäistäkin selvempi. Samu sai heitettyä Larin jalkaheitolla wazarin arvoisesti voittaen ottelun 7-0. Samu teki lisäksi kolme muutakin jalkaheittoa, jotka kaikki toivat yukon, eli viiden pisteen arvoisen suorituksen.





Sitten oli Matias Koivusaari vuorossa sarjassa CP-60 kg. Matias otteli todella näyttävästi. Ensimmäinen vastustaja oli Iisalmen Jimi Koivisto. Matias ei kauaa aikaillut, vaan paketoi sidontaan Jimin 38 sekunnissa ipponin arvoisesti. Toisena vastustajana oli Savonlinnan Lassi Lehtisyrjä. Matias hoiti tämän ottelun 59 sekunnissa ja voitti ipponilla 10-0. Kolmas ottelu oli Matiaksen tiukin ja se kesti 1,33 min. Vastustajan, Pieksämäen Konsta Hännisen, Matias piti tiukassa sidonnassa tarvittavan ipponiin vaadittavan ajan. Viimeiseen otteluun Matias sai vastaansa Mikkelin Harri Ihalaisen. Matias ei kauaa aikaillut, ennen kuin heitti vastustajansa hienolla lonkkaheitolla 25 sekunnin ottelemisen jälkeen (kuvassa). Matias hoiti hienosti kaikki vastustajansa ennen täyttä aikaa.



Matias piti otella myös vanhempien BP-60 kg sarjassa, mutta valitettavasti hänelle nousi kuume oman sarjansa jälkeen, joka esti ottelemasta enää.







Semi Salmi otteli sarjassa BP-55 kg. Semi lähti kakemaan tuntumaa ottelemiseen Samurai Cupia ajatellen, joka otellaan 21.2.2009 Porissa. Semin ensimmäinen vastustaja oli Iisalmen Niko Röytiö. Röytiö on viime vuoden pohjoismaiden mestaruuskisojen pronssimitalisti. Ottelu kesti täyden ajan ja Semi hallitsi tilanteita mielin määrin. Pisteitä ei Semikään kuitenkaan saanut tehtyä varsinaisella otteluajalla, eikä myöskään jatkoajalla. Tuomariäänestyksen jälkeen Semi kuitenkin julistettiin voittajaksi äänin 2-1. Toiseen otteluun vastaan asettuin Eemeli Rantaeskola Joensuusta. Reilun minuutin ottelemisen jälkeen, mattotilanteessa, Semi sai hyvän otteen vastustajastaan ja teki käsilukon, jonka seurauksena Eemeli luovutti. Käsilukko oli Semin ensimmäinen, joka on päättänyt ottelun. Kolmanneksi vastustajaksi asettui toinen Joensuulainen, eli Teemu Pekkanen. Ottelu kesti täyden ajan, vaikka Semillä monta hyvää yritystä olikin päättää sen aikaisemmin. Semi julistettiin lopulta voittajaksi 5-0. Viimeiseen otteluun Semi lähti päättäväisesti ja kesti vain 39 sekuntia, ennen kuin Semi julistettiin voittajaksi.



Viimeisenä vuorossa oli Sampsa Koivulahti. Sampsa otteli tällä kertaa painoluokkaa ylemmässä BP-66 kg sarjassa, koska omassa ei ollut ilmoittautuneita kuin yksi judoka. Sampsakin lähtee Poriin ensi viikolla ja viimeisistä otteluista on jo kulunut muutama kuukausi. Ensimmäiseen otteluun vastaan asettui Kuopion Tommi Kekäläinen. Sampsa aloitti vauhdikkaasti, eikä Kekäläinen päässyt otteluun oikein mukaan. Ottelu kesti täyden ajan ja sen voitti Sampsa tekemällään wazarilla 7-0. Seuraavaksi vastustajaksi tuli sarjan ennakkoon kovin vastustaja, eli Joensuun Arttu Damski. Myös tässä ottelussa Sampsa piti vauhtia yllä ja olikin niskan päällä. Ottelun aikana Sampsan vauhti pysähtyi ja kokenut Damski käytti tilanteen heti hyväkseen tekemällä Sampsalle yukon arvoisen kiepin. Tämä yuko riitti lopulta Damskin voittoon pistein 5-0. Kolmas ottelu oli Kuopion Sakari Pääkköä vastaan. Ottelu kesti 1,19 minuuttia ja siinä aikana Sampsa kerkis hankkia yhden yukon, yhden wazarin ja ottelun päättäneen ipponin. Semifinaalissa vastaan asettui Lapinlahden pitkänhuiskea Tuomas Lahtinen ( kuvassa). Lahtinen oli päättänyt edelliset ottelunsa yhteensä alle minuutissa. Sampsa sai ajettua Lahtiselle yhden varoituksen, mutta muita suorituksia ei ottelun aikana nähty. Tuomarien lippuäänestyksessä Sampsa voitti äänin 2-1. Finaalissa Sampsalla oli mahdollisuus revanssiin Arttu Damskia vastaan. Sampsa aloitti pirteästi ja sai hankittua yukon. Damski aloitti painostamisen, minkä johdosta hän sai lopulta kuitattua yukolla. Taas jatkoaika edessä. Sampsa painosti ja piti vauhtia yllä. Jatkoajalla ei suorituksia nähty, joten mentiin jälleen lippuäänestykseen. Änestyksen Sampsa voitti selvin lukemin 3-0.






Kisat jatkuvat siis Samurai Cup I:llä Porissa 21.2.2009. Kilpailu on suunnattu A- ja B-nuorille ja se on yksi näyttökisoista ajatellen B-nuorten EM-kilpailuja ja EYOF (Euroopan Nuorten Olympia Festivaalit), jotka käydään Tampereella 18-25.7.2009.