sunnuntai 4. elokuuta 2013

Lallille otteluvoitto Berliinistä

Lalli Nuorteva osallistui sunnuntaina judon junioreiden Eurooppa Cupiin. Kisaan osallistui judokoita 35 maasta yhteensä lähes 500 ottelijaa. Hämeenlinnan judoseuran A-juniori Nuorteva aloitti vahvasti voittamalla Maltan Isaac Bezzinan puolentoista minuutin kamppailun jälkeen. Maltalainen ei päässyt otteluun ollenkaan mukaan, vaan joutui lähinnä pakenemaan. Tuomari antoikin maltalaiselle neljä varoitusta, joiden takia Nuorteva julistettiin ottelun voittajaksi.

Toisessa ottelussa sitten tie nousi pystyyn. Saksan Daniel Herbst pääsi ottelun alussa yllättämään Nuortevan waza-arin arvoisella heitollaan. Nuorteva ei tästä vielä nöyrtynyt, vaan haki paikan omalle lempiheitolleen, uchimatalle, joka onnistuikin pikaisesti tulkittuna täydellisesti. Heitto päätyi kuitenkin siihen että Nuorteva sukelsi heittonsa loppuvaiheessa oman niskansa varassa tatamille, mikä on kiellettyä. Nuortevalle tuomittiin ulosajo, hansokumake. Näin Nuorteva ottelut päättyivät siihen.

Kuva: http://www.judo-verband-berlin.eu/