sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Kulta ja kaksi hopeaa judoseuran tytöille Aprilli Shiasta

Hämeenlinnan judoseuran Emilia Hautala ja Viivi Kauhanen hakivat mitaleja Kurikasta järjestetyistä Aprilli Shiai -judokisoista. Kurikan kisoissa oli tatamilla 162 kilpailijaa ja Kauhanen otti kisoista kultaa ja Hautala kaksi hopeaa.

Kauhanen voitti sarjansa tytöt alle 15 vuotta +63 kg kolmella ippon-voitolla. Avausottelussa vastustajana oli kotisalilta tuttu Emilia Hautala, Kauhanen tarvitsi tutun vastustajan kaatamiseen lähes kaksi minuuttia. Lappajärven Veikkojen Vilma Leppäniemi ja Tampereen Judon Kaisa Kerminen kaatuivat molemmat ensimmäisestä aloituksesta, noin viidessä sekunnissa. Hautala jatkoi hämeenlinnalaisnäytöstä ja voitti myös Leppäniemen ja Kermisen ipponilla. Hämeenlinnalaistytöt ottivat sarjasta kaksoisvoiton.

Hautala otteli omassa sarjassa T15-63 kg hopeaa. Sarjassa oli kolme judokaa ja otteluvoitot menivät ristiin, kaikki kilpailijat ottivat yhden ipppon-voiton.