sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Samuli haki pronssia Võrusta

Hämeenlinnan judoseuran Samuli Koskinen haki lauantaina pronssimitalin 20. kerran järjestetystä Võrun Kevad Judo Tournamentista. Virossa tatamilla oli lähes 600 juniorijudokaa Virosta, Suomesta, Venäjältä, Latviasta, Liettuasta ja Ukrainasta. Kisa on Judoliiton U18-ryhmän näyttökisa, jolla annetaan näyttöjä maajoukkueisiin nousemiseksi. Koskinen otteli alle 18-vuotiaiden alle 60 kg:n sarjassa.

Koskinen aloitti urakkansa voittamalla võrulaisen Märt Uibon. Ottelu oli nopeasti ohi, sillä Koskinen heitti ensimmäsestä aloituksesta ensin virolaisen polviseionagella kyljelleen waza-arin arvoisesti ja otti jatkotilanteessa kuristuksella ipponin. Toisessa ottelussa vastassa oli Latvian Lidon Roberts Jukams. Koskinen otti tästäkin ottelusta ippon-voiton, ensin polviseionagella waza-ari ja puolentoista minuutin kohdalla onnistuneen koutsimakikomin tuoma toinen waza-ari päätti ottelun. Välierässä vastassa oli Orimattilan judoseuran Thomas Rönkkö. Ottelu oli äärettömän tasainen ja Koskinen painostikin aktiivisemmin varsinaisella otteluajalla, mutta pistesuorituksia ei nähty. Kamppailu jatkui jatkoajalle, jossa voittaja on ensimmäisen pistesuorituksen tehnyt. Lähes kolmen minuutin jatkoajan jälkeen Rönkkö onnistui tomoenagessaan yukon arvoisesti. Rönkkö jatkoi finaaliin ja voitti koko sarjan. Koskinen joutui tyytymään pronssiotteluun. Pronssiottelussa Viron Aitadon Karl Tüksammel koki sisuuntuneen Koskisen tehokkuuden. Koskisen tehokas polviseionage lennätti virolaisen kahdesti tatamin pintaan waza-arin arvoisesti. Ippon-voitto varmisti pronssimitalin Koskisen kaulaan.

Kuva Judoliitto Kisapäivän jälkeinen loppujumppa aurinkoisessa
puistossa palauttaa niin mielen kuin kehon kisapäivän rasituksista