lauantai 17. lokakuuta 2015

Kultaa Sikolle ja Turpalille Mikkelistä

Hämeenlinnan judoseuran kaksikko antoi lauantaina Mikkeli Shiaiassa näytöksen hämäläisestä judo-osaamisesta. Sikko Kaewasa voitti miesten alle 81-kg -sarjan ja Turpal Djoukaev voitti alle 15-vuotiaiden poikien alle 50-kg:n sarjan.

Sikko Kaewasa palasi kisatatameille varusmiespalveluksena jälkeen Mikkelissä ottamalla kolme ippon-voittoa. Pieksämäen Pikadonin Konsta Hänninen kaatui 40 sekunnissa kahdesti waza-arin arvoisesti Kaeawasa kieppiin. Toisessa ottelussa Tyrvään Juron Niko Dorn kaatui heti ottelun alussa  sode-tsuri-komi-goshilla -heitolla. Viimeisessä ottelussa Lappeenrannan Kamizan Antti Tuunila tutustui tatamin pintaan ensin Kaewasan kouchi-makikomi -jalkaheiton jälkeen  ja heti perään Kaewasa heitti lappeenrantalaisen aiturilla uudestaan kyljeelleen tatamille. Kaksi waza-aria päätti ottelun ja Kaewasa palasi kultakantaan.

Turpal Djoukaev hallitsi sarjaansa samaan tyyliin kuin Kaeawasa omaansa. Ensimmäisessä ottelussa Hyvinkään judoseuran Jere Salonen kaatui ensin Djoukaewin kieppiiin ja jäi sen jälkeen ottelun päättäneeseen sidontaan. Toisessa ottelussa Djoukaewin kieppi kellisti Lahden judoseuran Amali Ellinosin kahdesti. Kolmannessa ottelussa Orimattilan judoseuran Henri Heinonen venytti Djoukaevin ottelemaan täysiaikaisesti. Djoukaeav otti kuitenkin lonkkaheitollaan yukon arvoisen voiton. Viimeinen ottelu ehti vanhentua 12 sekunttia, kun Djoukaev heitti päivän komeimman kiepin ja Varkauden Yama-Arashin Timi Simonen oli lyöty.