lauantai 13. helmikuuta 2016

Henri ja Sini alle 21-v suomenmestareita, Turpalille hopeaa ja pronssia

Hämeenlinnan judoseura saalisti kaksi suomenmestaruuta judon nuorten SM-kisoista, jotka järjestettiin Tampereen messukeskuksessa SM-viikkojen yhteydessä. Yhtaikaa messukeskuksessa taisteltiin yhteensä 22 lajin suomenmestaruuksista. Henri Hannula on uusi alle 21-vuotiaiden alle 90 kg:n sarjan suomenmestari. Sini Oinonen voitti alle 21-vuotiaiden alle 52 kg:n sarjan suomenmestaruuden. Turpal Djoukaev otti hopeaa ja pronssia ensimmäisistä nuorten judon SM-kisoistaan. Djoukaev eteni alle 18-vuotiaiden alle 55 kg:n sarjassa finaaliin ja otti pronssia samasta alle 21-vuotiaiden sarjasta.

Henri Hannula aloitti ottelut voittamalla ipponilla Tampereen judon Roger Lindemanin. Voitto tuli kiepillä, jossa Hannula polvistui selkä Lindemaniin päin ja heitti tamperelaisen selälleen eteensä. Viimevuotinen hopeamitali kirkastui kultaiseksi, kun taitava Hannula sinetöi viimeisen ottelun voiton waza-arin arvoisella suorituksella, finaalivastus oli Lahden judoseuran Markus Pyykkö. Hannula heitti ensin aiturilla yukon ja perään kiepillä waza-arin. Suomen mestaruus on Hannulan ensimmäinen A-nuorissa, edellisvuosina Hannula on voittanut kaksi B-nuorten suomenmestaruutta. Hannula voitti viime vuonna myös pronssia miesten alle 90 kg:n sarjassa.
A video posted by Suomen Judoliitto ry (@judoliitto_official) on

Sini Oinonen voitti alle 21-vuotiaiden alle 52 kg:n sarjan. Sarjan mestaruus ratkaistiin Oinosen ja Turun judoseuran Christina Sandellin välisessä ottelussa. Oinonen heitti Sandellin ensin jalkaheitolla yukon arvoisesti ja sitä seuranneesta mattotilanteesta päätti ottelun ipponin arvoiseen sidontaan. Oinonen otti nyt toisen suomenmestaruuden, aiempi mestaruus on B-nuorista vuodelta 2013.


Djoukaevin ensimmäinen SM-mitali tuli alle 18-vuotiaiden alle 55 kg:n sarjasta, jossa otteli 11 judokaa. Vuonna 2001 syntynyt Djoukaev oli sarjan nuorimpia judokoita, mutta se ei haitannut vuoden 2015 lupaavimmaksi hämeenlinnalaiseksi poikaurheilijaksi valittua taitavaa hämeenlinnnalaisjudokaa. Djoukaev arvottiin suoraan toiselle kierrokselle, jossa vastassa oli Vantaan Jukaran Konsta Koivisto. Koivisto oli aiemmin ollut vaikea vastus Djoukaeville, viime aikoina käydyt ottelut ovat kuitenkin kääntyneet Djoukaevin voitoiksi. Niin kävi nytkin sillä Djoukaev vei voiton ipponilla. Ottelu oli kuitenkin tasainen, aivan ottelun lopussa Koivisto onnistui siirtymäään johtoon onnistuneella jalkaheitolla. Djoukaev kuitenkin kokosi itsensä ja heitti viimeisen aloituksen jälkeen portsarilla ipponin. Välierässä vastassa oli Orimattilan judoseuran Joni Ahonen. Ahonenkin on tarjonnut tiukkaa vastusta aiemmin, tällä kertaa Djoukaev otti päivän  ippon-voittonsa onnistuneen lonkkaheiton jälkeisellä sidonnalla. Finaalissa vastassa oli pari vuotta vanhempi Orimattilan judoseuran Kevin Rönkkö. Aiemmin finalistit eivät olleet kohdanneet. Rönkkö oli kohtaamisessa vahvempi ja voitti otetaistelun ja onnistuneella harai-goshillaan vei kultamitalin Orimattilaan. Djoukaev aloitti kuitenkin SM-kisataipaleensa mainiosti ja jatkoi vielä osallistumalla myös alle 21-vuotiaiden SM-kisoihin, josta saalina oli pronssimitali.

A photo posted by Suomen Judoliitto ry (@judoliitto_official) on
Vuosien 2013 ja 2104 B-nuorten suomenmestari Samuli Koskinen otteli alle 21-vuotiaiden alle 66 kg:n sarjassa. Koskinen kärsi alkupoolissaan kaksi niukkaa tappiota varoituksilla ja voitti yhden ottelun. Koskinen sijoittui poolissaan kolmanneksi, joka ei riittänyt jatko-otteluihin. Saku Inget otteli alle 21-vuotiaiden alle 81 kg:n sarjassa, mutta ei yltänyt pistesijoille. Lassi Talvitie otteli alle 18-vuotiaiden alle 60 kg:n sarjassa. Ensikertalaisen SM-kisaajaan ottelut päättyivät avauskierroksella kärsittyyn tappioon.