sunnuntai 8. maaliskuuta 2020

Turpalille kultaa Baltic Sea Openista

Hämeenlinnan judoseuran Turpal Djoukaev otti lauantaina Orimattilassa järjestetystä judon Baltic Sea Openista voiton alle 21-vuotiaiden alle 73 kilon sarjasta. Lalli Nuorteva kasvatti hämeenlinnalaisten mitalisaalista ottamalla hopeaa miesten alle 100 kilon sarjasta.

Turpal Djoukaev otti nyt toisen kultamitalinsa kansainvälisestä Baltic Sea Openista. Viime vuonna tuli voitto alle 66 kilon sarjasta, tänä vuonna hämeenlinnalainen otteli luokkaa painavammassa sarjassa. Tänä vuonna kisoissa oli 330 judokaa Itämeren rantavaltioista, lisäväriä toivat Ranskasta ja Israelista tulleet isot joukkueet.

Djoukaevin voitto irtosi neljällä otteluvoitolla, avauskierroksen vastustaja oli Ranskan Maxence Mary. Djoukaev jatkoi toiselle kierrokselle ippon-voitollaan. Toisen kierroksen ottelussa vastustaja oli Venäjän taitava Dokka Elmurzaev. Ottelu oli tiukka, mutta Djoukaevin onnistunut waza-ari piti ottelun loppuun saakka. Välierässä viipurilainen Donier Zhabbarov kaatui alle minuutissa, Djoukaevin käsivarsiheitto näytti katsomoon täydelliseltä, niin jämäkästi viipurilainen löysi itsensä tatamilta selällään.  Finaalivastustaja oli selvästi sarjan toiseksi paras judoka. Israelin Oren Azulai kävi päälle kuin yleinen syyttäjä, mutta ottelun ainoasta pistesuorituksesta vastasi Djoukaev waza-arillaan. Israelilaisen raivoisat yritykset kilpistyivät Djoukaevin tanssiin, niin pehmesäti hämeenlinnalainen liikkui tatamilla.

Lalli Nuorteva otti kaksi nopeaa ippon-voittoa.  Avausottelussa Nokian judon Tero Mustelin kellistyi selälleen 12 sekunnissa. Mikkelin judon Juho Puumalainen kesti kyydissä 44 sekuntia, kun Nuorteva jujutti mikkeliläisen yrittämään sellaista, mikä ei kannattanut. Kultamitalin ratkaisseessa ottelussa nähtiin 4 minuuttia tiukkaa yritystä ja otetaistelua, jossa Venäjän Vladislav Veselov onnistui kerran paremmin kuin judoseuran kasvatti. Näin kolmas peräkkäinen kulta Baltic Sea Openissa himmeni hopeiseksi.

Ville Kivelä otteli alle 18-vuotiaiden alle 60 kilon sarjassa. Kivelä otti yhden otteluvoiton, eikä sijoittunut. Djoukaev urakoi vielä miesten alle 73 kilon sarjassa, mutta ottelumäärä oli vähän uuvuttanut nuorukaista ja saaliiksi tuli vain voitto avauskierroksen ottelusta.


Baltic Sea Open M21-73 kg
1.Turpal Djoukaev
2. Oren Azulai
3. Dokka Elmurzaev ja Donier Zhabbarov

Baltic Sea Open M100
1. Vladislav Vesilov
2. Lalli Nuorteva
3. Juho Puumalainen