sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Henri ja Samuli ottivat kultaa Samurai Cupista Keravalta

Hämeenlinnnan judoseuran nelimiehinen kisaryhmä toi lauantaina Keravalla järjestetystä Samurai Cup IV -valiokisasta kaksi kultaa ja yhden pronssin. Kisoihin osallistuvat lähinnä maajoukkuepaikkaan tähtäävät judokat. Keravan osakilpailuun osallistui 114 alle 15- ja alle 18-vuotiaiden sarjoissa kilpailevaa judokaa.

Henri Hannula otti kultaa alle 18-vuotiaiden poikien raskaimmasta sarjasta. Hannula otti +81 kg:n sarjan valtikan itselleen vakuuttavalla viiden ottelun ippon-putkella. Vahvaa revanssin makua oli ottelussa Mikkelin judon mustavöistä Martti Puumalaista vastaan. Ruskealla vyöllä otteleva Hannula vei tämänkin ottelun kahden minuutin ottelun jälkeen puhtaalla ipponilla.

Toisen kullan Hämeenlinnaan toi alle 18-vuotiaiden alle 55 kg:n sarjasta Samuli Koskinen. Koskisen  ippon-voittosarja oli neljän ottelun pituinen. Koskinen viipyi tatamilla puolisen minuuttia kaikissa otteluissaan, ainoastaan Orimattilan judoseuran Kevin Rönkkö pysyi tatamilla lähes täyden ajan. Vielä puoli minuuttia ennen jatkoaikaa, molemmilla taitavilla judokoilla oli pistetaululla waza-arit. Koskinen kuitenkin oli loppuhtekillä taitavampi ja otti hienon ippon-voiton.

Turpal Djoukaev taisteli pronssia alle 15-vuotiaiden alle 46 kg:n sarjasta. Djoukaev voitti kolme ottelua ja kärsi yhden harmittavan tappion. Tappio-otteluaan Vantaan Jukaran Konsta Koivistoa vastaan Djoukaev johti jo kahdella yukolla, mutta vantaalainen yllätti yhdellä täydellisellä suorituksellaan Djoukaevin. Keräilyottelunsa Djoukaev hoiteli tyylikkäästi ja palkinnoksi tuli Keravalta pronssimitali.

Jenni Ali-Penttilä sijoittui neljänneksi alle 18-vuotiaiden tyttöjen alle 63 kg:n sarjassa. Ali-Penttilä otti kaksi otteluvoittoa, joista toinen tuli ipponilla.