sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Henrille pronssi La Corunan Eurooppa Cupista

Hämeenlinnan judoseuran A-juniori Henri Hannula voitti sunnuntaina pronssia Espanjan La Corunassa järjestetyistä judon junioreiden Eurooppa Cupista. Hannula edusti Suomea hienosti ja antoi hienon näytön taidoistaan alle 21-vuotiaiden alle 90 kg:n sarjassa. Hannula on vasta tämän vuoden alussa siirtynyt alle 21-vuotiaiden sarjaan, mutta ei antanut vanhempien määrätä tahtia.  Hannula olikin kisojen Suomen joukkueen paras judoka. Avausottelussa Saksan tämän vuoden alle 21-vuotiaiden mestaruuskisojen hopeamitalisti Tim Guether oli tiukka vastus. Hannula otteli taktisesti oikein ja aiheutti saksalaiselle varoituksia, joiden turvin Hannula vei voiton. Poolifinaalissa vastassa oli Venäjän Nikita Ivkin. Hankala vastustaja yritti haraigoshia, josta Hannula nosti venäläisen uranage-heitolla selälleen. Välierässä vastus koveni, Saksan kokenut David Tekic vei voiton ja jatkoi vielä finaalissakin voittosarjaansa. Hannula jatkoi pronssiotteluun. Pronssimitali varmistui varoitusvoitolla Tanskan mestari Oliver Nelmarkista.