sunnuntai 6. syyskuuta 2015

Turpalille kultaa, Samulille hopeaa ja Lassille pronssia Samurai-Cupista

Hämeenlinnan judoseuran judokat aloittivat lauantaina kisakauden onnistuneesti Kirkkonummella järjestetyssä Samurai-Cupin kolmannessa osakilpailussa. Samurai-Cup on Judoliiton valiokilpailu alle 15, 18 ja 21-vuotiaille judokoille. Samurai-Cupissa annetaan näyttöjä maajoukkuevalintoja varten. Kisoissa oli 156 judokaa ja  neljän hämeenlinnalaisen  kilpailijan ryhmä saalisti kolme mitalia.

Kultamitalin Hämeenlinnaan toi alle 15-vuotiaiden alle 50 kg:n sarjan voittanut Turpal Djoukaev. Djoukaev kävi tatamilla neljä kertaa  ja otti kolme ippon-voittoa. Vain finaalivastus Tikkurilan judokojen Artur Kanevets pystyi venyttämään ottelun täysiaikaiseksi. Finaalissa voitto irtosi waza-arin arvoisella suorituksella.

Samuli Koskinen otti hopeaa alle 18-vuotiaiden alle 66 kg:n sarjasta. Kahdeksan ottelijan tuplapoolin alkupoolissa Koskinen voitti kaikki kolme otteluaan ipponilla. Välierässä ippon-linja jatkui ja Tampereen judon Tuukka Lahtinen kärsi tappion. Finaalissa kovakuntoinen Helsingin Meidokanin Eetu Heinonen oli taitavampi ja vei voiton.

Lassi Talvitie otti pronssia alle 15-vuotiaiden alle 55 kg:n sarjasta. Talvitie sijoittui alkupoolissaan toiseksi ja pääsi sitten välierässä mittaamaan toisen poolin ykkösen Vantaan Jukaran Konsta Koiviston taitoja. Koivisto vei välierän ja myöhemmin myös kultamitalin. Välierätappio toi pronssimitalin Hämeenlinnaan.

Mustan vyön juuri suorittanut Saku Inget otteli alle 21-vuotiaiden alle 81-kg:n sarjassa. Inget jäi alkupoolinsa kolmanneksi eikä edennyt mitaliotteluihin.