lauantai 1. maaliskuuta 2008

Etelä- ja Kaakkois-suomen aluemestaruudesta 16 mitalia tuusulassa 1.3.2008

Judon Etelä- ja kaakkois suomen aluemestaruus oteltiin viikonloppuna tuusulassa. Kisoihin osallistui 306 ottelijaa, 36 eri seurasta. Osaanottajia oli lähes tuplasti viime vuoteen verrattuna.

Hämeenlinnan Judoseura rohmusi peräti 16 mitalia Tuusulasta, joista 5 oli kultaista. Ottelioita oli hämeenlinnasta mukana kaikkiaan 24 kpl. Hämeenlinnan uudet aloittavat kisaajat taisteli ennäkkoluulottomasti.

Ensimmäisen kultamitalin otteli Samira Koivulahti 2 hienolla ipponvoitoilla 10-0, joista toinen tuli heitosta ja toinen sidonnalla. Anniina Hietala otteli möys kultaa kahdella todella nopealla ja puhtaalla ipponvoitolla 10-0. Kolmas kulta tuli Aki Oinosen voitettua kaksi ottelua tiukoilla, ipponin arvoisella, sidonnoillaan. Semi Salmi jatkoi siitä mihin jäi Savonlinnassa eli kukistamalla kaikki neljä vastustajansa ipponeilla 10-0. Tällä hetkellä Semi on tehnyt tuhoisaa jälkeä tatameilla ja on hoitanut kaikki vastustajansa kahdessa viimeisessä kisassa ennen täyttä aikaa 10-0 tuloksin. Aikuisten ainoan kultamitalin toi Magomed Futijev kolmella hienosti taistelluilla otteluvoitoillaan. Tällä kertaa Futijev hoiteli varmuudella kaikki vastustajansa, eikä sortunut viimeisten sekuntien nukahduksiin.

Hopeaa toivat hienosti taistelleet Saku Inget 3:lla ippon voitollaan ja finaalitappiollaan kovaa Oskar Tvauria vastaan. Sini Oinonen otteli hienosti, kuten edellisissäkin kisoissa ja toi toisen hopean hämeenlinnaan. Myös Lalli Nurorteva pääsi pokkaamaan hopean kahdella voitetulla ottelullaan ja niukasti kärsityllä finaalitappiollaan. Sanna Paasimaa taisteli myös hienosti häviten vasta finaalissa jatkoajalla. Matias Koivusaari saalisti myös hopeaa voittamalla kolme ottelua ja hävittyään vasta finaalin seurakaveriaan Semi Salmea vastaan. Riia Levänen taisteli hienosti ekoissa kisoissa itselleen hopean yhdellä voitolla ja yhdellä tappiolla.

Pronssia saavuttivat Samu Koivulahti 1 voitollaan ja 2 tappiollaan, Sampsa Koivulahti neljällä voitollaan ja yhdellä tappiollaan. Yksi Sampsan voitoista oli viime vuoden suomen mestaria Juuso Nurmista vastaan. Tuomo Viitala 2 voitolla ja 1 tappiolla. Aleksis Villanen sai möys pronssia taisteltuaan polvi kipeänä 2 otteuvoittoa ja yhden tappion. Aikuisten sarjoista Simo Ansalahti sai pronssin.

Oskari Hiittu voitti kaksi ottelua, mutta hävisi pronssiottelunsa ja näin viides sija.

Tällä kertaa ilman otteluvoittoja jäivät Samuli Koskinen ja Tommi Toivonen.Elias Lehtola ja Luukas Saha ja Tatu Viitasaari ja Abdul Djoukaev ja Eevert Helkiö.