tiistai 17. maaliskuuta 2009

11 mitalia Hontai Shiaista Vantaalta 14.3.2009

Hämeenlinnan Judokat saavuttivat 5 kultaa 4 hopeaa ja 2 pronssia. Kilpailuun oli ilmoittautunut noin 250 judokaa.
Kisat sujuivat kohtalaisen hyvin, vaikka uusi tietokonejärjestelmä vähän tökki. Välillä käytiin otteluita vain yhdellä matolla ja kahdella lämmiteltiin. Ei se menoa haitannut, koska koko päivähän kisoihin oli varattu.

Johannes, Aki, Samu ja Matias ennen otteluita

Kultaa toi hienolla esityksellä Magomed Futijev sarjasta M-60 kg. Mago on vielä A-nuori, mutta hoiti kaikki ottelunsa ennen täyttä aikaa ipponeilla. Kaksi voitoista tuli hienoilla Uchimata-heitoilla.

Kultaa toi myös Samu Koivulahti sarjasta CP-46 kg. Samu voitti kaikki kolme käymäänsä ottelua. Näiden lisäksi Samu voitti yhden ottelun kumartamalla.

Kolmannen kullan toi Luukas Saha DP-32 kg sarjasta. Luke voitti molemmat ottelunsa ipponeilla 10-0. Toisen voiton Luke otti oman seuran Sini Oinosesta, joka otteli yhdistetyssä sarjassa. Sini voitti toisen ottelunsa ipponilla ja sai näin sarjassa hopeaa.

Neljäs kulta oli Johannes Viherän käsialaa. Johannes voitti kaikki neljä käymäänsä ottelua ipponeilla. Kolme voitoista tuli todella hienoilla uhrautumisheitoilla.



Viimeisen kultamitalin toi Jari Lehtinen sarjasta M-66 kg. Jari voitti molemmat ottelunsa ipponeilla 10-0.

Hopeaa toivat Abdul Djoukaev sarjasta M-81 kg. Ensimmäinen vastustaja oli mustavöinen, mutta Abdul voitti hienosti yukolla 5-0. Kaksi seuraavaa ottelua Abdul voitti ipponilla 10-0, joista toinen hienolla käsilukoilla. Abdul hävisi vasta finaalissa Helsingin mustavöistä Hukkasta vastaan niukasti yukolla 5-0.

Hopeaa sai myös Matias Koivusaari, joka on voittanut tänä vuonna kaikki käymänsä ottelua ipponeilla 10-0. Tänään Matias aloitti hienosti voittamalla kolme ottelua ipponilla 10-0. Finaalissa Lahden Aleksi Tanttu oli parempi ja vei kultamitalin pietein 10-0.

Viimeisen hopean toi Eevert Helkiö sarjassa BP-60 kg. Eevert aloitti hienosti sarjan ennakkoon kovinta vastustajaa, sinivöistä, Joel Ollikaista vastaan. Eevert otteli järkevästi ja otti tarvittavat pisteet. Toisen ottelun Eevert hoiti myös hienosti ja matka oli valmis finaalia varten. Finaalissa Eevert otteli hyvin, mutta joutui mattotilanteessa vääntötilanteeseen, jonka Vantaan Kolehmainen päätti käsilukkoon.


Pronssia toi Aki Oinonen yhdellä otteluvoitolla sarjasta CP-55 kg, Sikko Kaewaza sarjasta BP-60 kg. Sikko hävisi vain sarjan voittaneelle Atte Kolehmaiselle.

Robin Kauhanen otteli hienosti vaikka jäikin ilman mitalia. Robin voitti kaksi ensimmäistä otteluaan hienojen taistelujen jälkeen. Kaksi viimeistä ottelua hän kuitenkin hävisi ja muiden otteluiden mennessä ristiin, Robin jäi neljänneksi.
Simo Ansalahti on viellä varusmiespalveluksessa (TJ pari viikkoa), mutta oli mukana ottelemassa. Simo taisteli hienosti ensim mustavöistä Zenikovia vastaan ja sitten ruskeavöistä Savukoskea vastaan. Tällä kertaa tuli kokemusta ja eiköhän pikapuolin nähdä Simoa entistä enemmän kisoissa.

Seuran verkkarit ovat yleensä näkyvässä osassa kisoissa. Sori huono kuvan laatu, mutta salamavaloa ei olis pitänyt käyttää.