tiistai 17. maaliskuuta 2009

Kaksi Alempien vöiden mestaruutta Hämeenlinnaan 15.3.2009

200 judokaa oli ilmoittautunut Vantaalle ottelemaan Alempien vöiden mestaruuksista. Hämeenlinnasta mukaan lähti 7 judokaa. Saalis näillä oli kaksi kultaa, yksi hopea ja kaksi pronssia.

Päivän hämeenlinnalainen valopilkku oli Miesten 60 kg sarjassa otellut, vasta 15 vuotias Sikko Kaewaza. Sikko otteli jo eilen pronssia ylempien vöiden kisoissa samalla salilla. Sunnuntaina sikko otteli 3 ottelua ja voitti ne hienosti kaikki ipponeilla 10-0. Finaalissa Sikko ei aikaillut kuin 10 sekuntia.

Toisen kullan voitti yhtä ylivoimaisesti Luukas saha poikien alle 30 kg:n sarjassa. Luke otteli myös kolme ottelua ja päätti kaikki muutamassa sekunnissa.


Hopeaa sai Sini Oinonen tyttöjen -34 kg sarjassa. Sini voitti oman poolinsa molemmat ottelut ipponilla. Semifinaalin hän voitti myös ipponilla. Finaalissa Sini hävisi tiukan taistelun jälkeen Kanervalle.

Samuli Koskinen (P-34 kg) voitti kaksi ottelua ja hävisi yhden ja sai pronssia. Myös Elias Aaltonen (P-50 kg) voitti kaksi ottlua, mutta yksi tappio tuli ja myös Eliakselle pronssi.
Tammisen Eeli (P-34 kg) voitti yhden ottelun. Toivasen Joona (P-38 kg) jäi tällä kertaa ilman voittoja.