sunnuntai 17. lokakuuta 2010

Hämeenlinnan Judoseuralle 11 mitalia Keravalta viikonloppuna.

Keravalla järjestettiin Samurai Cup IV ja Kerava Shiai kilpailut, joihin oli yhteensä ilmoittautunut 333 kilpailijaa. Samurai Cup kuuluu kansallisiin valiokilpailuihin ja seurastamme oli mukana A- ja B-nuoret Lalli Nuorteva, Sampsa ja Samu Koivulahti, Sikko Kaewasa sekä Adlan Futijev.

Lalli taisteli itselleen hopeaa AP-81 kg sarjassa. Nuorteva voitti kolme käymäänsä ottelua ipponilla 10-0. Finaalissa Samuli Viitanen oli tällä kertaa parempi yukon arvoisella suorituksella 5-0.

Sampsa Koivulahti sai myös hopeaa sarjassa AP-66 kg. Koivulahti voitti kaksi ottelua ja vain finaalissa tuli tappio Porvoon Joonatan Gröndahlia vastaan yukolla 5-0.

Samu Koivulahti otteli pronssille BP-55 kg:n sarjassa. Koivulahti voitti kaksi ottelua, joista toisen ipponilla. Tappiot tuli sarjan voittajalle ja hopeamitalistille.

Sikko Kaewasa sai pronssia BP-66 kg:n sarjassa. Kaewasa hävisi vain ensimmäisen ottelunsa niukasti sarjan lopullista voittajaa vastaan. Loput kolme ottelua Kaewasa puhtaasti ipponilla 10-0.

Adlan Futijev oli viides AP-66 kg:n sarjassa yhdellä otteluvoitolla ruskeavöistä Tomas Tervosta vastaan. Futijev on vielä itse oranssivöinen.

Kerava Shiaissa hämeenlinnalaisia oli mukana yhteensä 13 kpl:tta. Näiden ottelijoiden saalis oli 2 kultaa, 3 hopeaa ja 2 pronssia.

Kultaa sai Henri Hannula (CP-66 kg), joka on päässyt hyvään otteluvireeseen. Hannula voitti kaikki kolme käymäänsä ottleua. Vain seurakaveri Aki Oinonen otteli täyden ajan Hannulan kanssa sarjan finaalissa, jossa Hannula voitti wazarilla 7-0.
Toisen kultamitalin sai Saku Laine DP-30 kg:n sarjassa. Laine voitti hienosti kaikki kolme otteluaan ipponilla 10-0.
Hopeaa toivaat Sini Oinonen (DT-40 kg) kahdella voitolla, Sauli Taipale (DP-42 kg) kahdella voitollaan ja Aki Oinonen kahdella voitollaan.
Pronssia toivat Saku Heinilä (EP-30 kg) neljällä Ipponvoitolla 10-0 sekä Jere Lyömilä (EP-34 kg) kahdella ipponvoitolla 10-0.