tiistai 15. helmikuuta 2011

Samu Koivulahdesta Tallinna Judo Cupin nuorten mestari.

Tallinna Judo Cupiin oli ilmoittautunut 732 judokaa yli kymmenestä maasta. Kaukaisimmat aina Kanadasta saakka. Suomalaisia kilpailuun oli ilmoittautunut yli 60 kpl. Hämeenlinnan Judoseurasta mukaan lähti 4 ottelijaa. Nämä olivat Samu Koivulahti BP-55 kg, Luukas Saha CP-38 kg, Henri Hannula BP-66 kg ja Saku Heinilä DP-30 kg.

Samu aloitti Eestin Siim Mägiä vastaan. Samu hallitsi ottelua selvästi ja päätti tämän kuristuksella, jonka ansiosta eestiläinen luovutti. Toisessa ottelussa vastustaja oli jälleen kerran Eestin oma poika, eli Oskar Tammemäe. Pitkän huiskea eestiläinen yritti pistää kampoihin ottelun alussa, mutta tämäkin ottelu päättyi Samun voitoksi ipponilla 10-0, joka tuli hienolla kiepillä. Semifinaaliin tulikin sitten astetta kovempi vastustaja, eli Israelin Denis Spartak. Spartak kuuluu Israelin nuorten maajoukkueeseen ja on tällä hetkellä painoluokkansa, maansa ykkönen. Koivulahti oli käynyt läpi selvän taktiikan valmentajansa, Olli Paasimaan kanssa. Koivulahti sai noin minuutin jälkeen heitettyä israelilaisen yukon 5-0 arvoisella jalkaheitolla. Loppuajan ottelusta Koivulahti noudatti laadittua taktiikkaa, eikä päästänyt Spartakia tekemään omia lempiteknikoitaan. Näin Koivulahdelle arvokas päänahka. Finaaliin vastaan asteli Venäjän Rostislav Taplögin. Koivulahti hallittsi myös tätä ottelua selvästi ja päätti sen hieman ennen täyttä aikaa kuristukseen, jonka johdosta venäläinen luovutti.


Samun ilme kertoo finaalin tuloksesta

Luukas Saha otteli vielä toipilaana hienosti hopeaa sarjassaaan. Saha voitti kolme ottelua, mutta finaalin väkivahvaa venäläistä Kirill Akimovia vastaan eivät paukut enää riittäneet.

Henri Hannula otteli hienosti pronssia omassa sarjassaan. Saku Heinilä jäi tällä kertaa ilman mitalia, mutta voitti kuitenkin kaksi ottelua.