sunnuntai 22. toukokuuta 2011

Judoseura joukkuekisassa

Vantaan Wekara-kisat jatkuivat sunnuntaina joukkuekisalla. Sunnuntaiaamusella kisatatamille asteli 13 eri joukkueen judokat. Kisassa oteltiin alkusarja kolmessa eri poolissa. Pooleista kahdelle parhaalle joukkueelle oli pääsy jatkopooliin.

Judoseuran pooliin arvottiin Tikkurilan ykkösjoukkue, Jukara ja Bodonoksen ykkösjoukkue. Hämeenlinna aloitti Tikkurilaa vastaan. Joukkuekisassa otellaan painoluokittain siten, että kunkin painoluokan kisaaja ottelee vastustajan saman painoluokan ottelijaa vastaan. Voitosta tulee piste ja pisteitä enemmän kahminut voittaa ottelun. Jatkoaikoja ei otella, vaan pisteiden ollessa tasan julistetaan tasapeli. Ottelujen päätyttyä ja otteluvoittojen mentyä tasan, lasketaan kummalla joukkueella on enemmän suorituspisteitä. Niiden mennessä tasan otellaan yksi uusintaottelu tarvittaessa jatkoajalla. Tikkurilaa vastaan käytiin tasainen vääntö ja otteluvoitot meni tasan 4-4. Tikkurila vei voiton suorituspistein 37-30. Toiseen otteluun vastaan tuli Jukaran ykkösjoukkue. Tämä ottelusarja olikin varsin selvä Judoseuran voittaessa ottelut voitoin 8-1. Poolin kolmas ottelu käytiin Jukaraa vastaan ja Judoseura kyyditti melko tylysti Jukaran vajaamiehisen joukkueen 8-1. Näin poolin kakkossija ja paikka jatkopoolissa.

Jatkopooliin arvottiin JudoKanin kakkosjoukkue ja jo alkulohkossa kohdattu Tikkurilan ykkönen. Tikkurilan päivän kunto piti ja Ekin suojatit veivät voiton lukemin 5-4. Judokanin kakkosen Judoseuran taistelijat voittivat 7-2 ja paikka semifinaaleihin tienattiin jälleen poolin kakkossijalla. Jatkopoolin kakkosen kunniana oli otella toisen jatkopoolin ykköstä vastaan paikasta finaaliin. Vastaan asettui jo neljättä peräkkäistä mestaruutta jahdannut Judokanin ykkösjoukkue. Judokanin ykkönen oli riittävän selvästi parempi otteluvoitoin 6-3, eikä jossittelulle jäänyt sijaa. Judoseuralle siis semifinaalitappio ja näin pronssit kaulaan. Toisessa semifinaalissa kohtasi Tikkurilan ykkönen Chikaran. Tikkurila finaaliin ja Jamin johtamalle Chikaralle pronssit. Finaalissa Judokanin ykkösjoukkue otti sen mikä sille kuului, eli voiton. Kiertopalkintona toimiva samurai-miekka näyttää juurtuneen Espooseen ja Sheriffin joukot kiinnittävät siihen jo neljännen laatan jossa komeilee JudoKan.

Onnittelut voittajalle! Kiitokset Hämeenlinnasta kilpakumppaneille ja järjestävälle seuralle Vantaan Jukaralle. Todella jännittävä ja äänijänteiden päälle käynyt päivä.

Judoseuran joukkueessa kisasivat valmentaja Kai Oinosen ja apuvalmentaja Aki Oinosen johdolla: Mikko Vainio (-30kg), Saku Heinilä (-32kg), Saku Laine (-34kg), Sini Oinonen (-38kg), Samuli Koskinen (-42kg), Luukas Saha (-46kg), Tuomas Tenhola (-50kg) ja kapteenina Henri Hannula (+55kg). -55kg:n sarjassa Judoseuralla ei ollut kilpailijaa, joten siinä sarjassa annoimme kumarrusvoiton muille joukkueille. Tässä yhteydessä täytyy mainita, että monet muutkin joukkueet kisasivat "vajaamiehisinä".

Alla kuva-albumi päivän touhuista.