sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Henrille 2 otteluvoittoa Bremenistä


Henri Hannula otti kaksi otteluvoittoa lauantaina Saksassa International Masters-judokisoissa Bremenissä. Bremenin Masters-kisat on yksi Euroopan suurimmista juniorijudokisoista. Tänä vuonna kisoihin osallistui noin 900 judokaa ympäri maailmaa, kaukaisimmat judokat tulivat Brasiliasta, Japanista ja Kanadasta. Hannula osallistui kisoihin alle 18-vuotiaiden alle 81 kg:n sarjaan. Sarjaan osallistui 75 kilpailijaa, joten kyseessä oli todella suuri sarja.

Hannulan ensimmäisen kierroksen vastustaja tuli Saksasta, Fabian Galandi. Hannula voitti ottelun kiepillä tekemällään ipponilla vajaan kahden minuutin kamppailun jälkeen. Toisessa ottelussa Hollannin Brian Kiesling kompastui Hannulan o-soto-gari jalkaheittoon. Tuomari näytti tästäkin heitosta ipponia. Poolin välieräottelussa Belgian Alexander Pacoletin kanssa Hannula otteli tasaisesti. Hannula onnistuikin pyyhkäisemään jalalla Pacoletin waza-arin arvoisesti selälleen. Heitto ei ollut täydellinen ja Hannula jäi heiton jälkeen huonoon asentoon, josta belgialainen onnistui kääntämään Hannulan selälleen ipponin arvoisesti. Pacolet hävisi seuraavan ottelunsa, joten Hannula ei päässyt jatkamaan keräilyeriin.

Kaaviot


Kuva: http://www.judogalery4all.nl/