sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Turpalille kultaa Kymijoki Shiasta

Hämeenlinnan judoseuran Turpal Djoukaev voitti lauantaina Kouvolassa järjestetyn kansainvälisen Kymijoki Shiain alle 15-vuotiaiden alle 46 kg:n sarjan. Kymijoki Shiai on Suomen suurin alle 13- ja 15-vuotiaiden judokisa. Tänä vuonna kisoissa oli tatamilla 277 judokaa, Suomesta, Venäjältä, Ruotsista, Norjasta ja Virosta. Samoilla tatameilla oteltiin myös alle 18- ja 21-vuotiaiden Finnish Open-judokisaa, joten päivän aikana tatamilla kamppailtiin yli 700 judo-ottelua.

Djoukaev otti voittonsa kovatasoisessa ja isossa sarjassa. Avausottelussa vastaan tuli hankala vastustaja Pietarista. Mikhail Borok pakotti Djoukaevin kolmen minuutin ottelun jälkeen jatkoajalle. Jatkoaika otellaan Golden Score -säännöllä eli ensimmäisen suorituksen jälkeen julistetaan heti voittaja. Jatkoaikaa oteltiin melkein neljä minuuttia ennen kuin tuomari näki Djoukaevin olevan parempi. Niukan voiton jälkeen Siuntion Elias Mäkinen taipui kahdesti waza-arin arvoisesti Djoukaevin ippon-seionageen reilun minuutin kamppailun jälkeen. Seuraavaksi Pietarin Nikita Demidov kaatui yukolla,  joka tuli kouchigari-jalkaheitolla. Välierässä Ruotsin Alfred Hansson antoi myös tiukan vastuksen, mutta Djoukaev otti kaksi yukoa vieden voiton. Finaalissa Ruotsin Oscar Jonasson kaatui ennen täyttä otteluaikaa ipponilla.  Ennakolta kovaksi arvioitu Jonasson ei päässyt mukaan otteluun, kun Djoukaev sai liikkeen mukaan otteluunsa. Ippon julistettiin kahden Djoukaevin waza-arin arvoisen kouchigari- ja ipponseionage-heittojen ansiosta.

Djoukaev voitti nyt toisen kerran Kymijoki Shiain, viime vuonna voitto tuli alle 13-vuotiaiden sarjasta. Vuonna 2012 Djoukaev voitti pronssia. Hämeenlinnan judoseuran valmennuspäällikkö Olli Paasimaa oli tyytyväinen Djoukaevin  finaalissa löytyneeseen liikkeeseen ja selkäytimestä tuleviin oivalluksiin tatamilla. Djoukaev valittiin myös kisojen parhaaksi alle 15-vuotiaaksi judokaksi.

Elise Lamberg oli viides alle 15-vuotiaiden tyttöjen alle 48 kg:n sarjassa. Avausottelussa Lamberg otti voiton Venäjän Alissa Abdullinasta. Välierässä Ruotsin Emma Henneforss vei voiton. Pronssiottelu oli tiukka ja siinä ei nähty pistesuorituksia, Norjan Filippa Brovold  vei voiton Lambergille annettujen varoitusten turvin.

Kokemusta isosta kisasta keräsivät Eemil Hannula, Tuukka Lahtinen ja Lassi Talvitie.