lauantai 8. marraskuuta 2008

Elina Paulman sarjavoittoon Finnish Openissa 8.11.2008




Elina Paulman oli Finnish Open avauspäivän paras suomalainen sarjavoitollaan Vantaan Tikkurilassa. Paulamin hienoa suoritusta täydensivät hopea mitalillaan Heikki Haapa-Aho sekä pronssimitaleillaan Tatu Saarinen ja Akseli Halttu. Paulmanille Finnish Open voitto oli uransa toinen.
-Alkuottelut lähti käyntiin tosi tahmeasti. Sellaista väkisin painimista ja pakkopisteitä, Elina Paulman kommentoi otteluitaan.
-Siitä olen iloinen, että treenatut liikkeet toimi. Yksi uusikin liike tuli, kun tein ekaa kertaa elämässäni oikean puoleista palomiehenpyörää. Mistähän selkärangasta sekin liike tuli?
-Tavoitteena on Lontoon olympialaiset ja tulokset on ollut koko ajan nousujohteisia. Tässä kuussa lähden hakemaan mitalia Zagrebista alle 23-vuotiaiden EM-kisoista.
-Voima puolella olisi vielä kehitettävää, mutta judo on niin monipuolinen laji, että ei näitä matseja yhdellä ominaisuudella voiteta. Voimaa voi korvata oveluudella ja taidolla.
-Olen tällä hetkellä töissä Harvialan koulukodissa koulunkäyntiavustajana. Työnantaja on ollut täysillä mukana kannustamassa urheilemistani. Ja sitten kun olen töissä, teen hommani kunnolla. En minä osaa tehdä mitään asiaa vähän sinne päin. Sen minkä teen, teen kunnolla. Olis sitten kyse treenaamisesta tai töistä, Elina Paulman kertoo.
Alle 70-kiloisissa otellut Hämeenlinnan Judoseuran Elina Paulman voitti ensimmäisessä ottelussaan Hollannin Anita Honinghin 10-0. Toisessa ottelussaan Paulman voitti Uuden-Seelannin Mahana Cluthan 10-0. Kolmannessa ottelussaan Paulman kukisti Tanskan Tine Mölleskovin 3-0.
Välieräottelussa Paulman sai vastustajakseen Viron Anna Ovtsarenkon. Paulman otti ottelun alussa sidonnalla seitsemän pisteen suorituksen. Ottelun puolivälin paikkeilla Paulman teki Ovtsarenkolle ottelun päättäneen 10 pisteen arvoisen käsilukon. Näin ottelu Paulmanille 10-0.
Loppuottelussa vastustajaksi tuli Tanskan Tine Mölleskov. Paulman sai otteluun shokkialun, kun hän heitti vastustajansa viiden pisteen arvoisesti ensisekunneilla taaksepäin suuntautuneella jalkaheitolla. Kun ottelua oli käyty puolitoista minuuttia, Mölleskovia varoitettiin passiivisuudesta kolmen pisteen varoituksella. Kun ottelua oli jäljellä kaksi minuuttia, Paulman heitti vastustajansa tehokkaalla käsivarsiheitollaan kymmenen pisteen arvoisesti. Ottelu ja mestaruus Paulmanille 10-0.