sunnuntai 21. maaliskuuta 2010

Lalli ja Sampsa taisteli SM-hopealle Joensuussa 21.3.2010

Lalli ja Sampsa jatkoi siitä mihin B-nuoret edellisenä päivänä oli lopettaneet.

Lalli aloitti, sarjassa A-73 kg, Helsingin Timo Suo-Yrjöä vastaan. Lalli otteli järkevästi halliten ottelua jämäkillä otteillaan. Suo-Yrjö sai passiivisuudesta neljä varoitusta, kun ei päässyt yrittämään omia tekniikoitaan. Lalli voitti siis ipponilla 10-0. Semifinaalissa Lalli sai vastaansa Tampereen Max Lehtisen. Lallin vahva otetaistelu puri myös Lehtiseen, joka ei päässyt omia tekniikoitaan tekemään. Lalli päätti ottelun upealla uchi-matalla ipponiin 10-0. Finaalissa vastaan tuli toinen tamperelainen Miikka Marttila. Lalli aloitti jälleen vahvalla otetaistelulla ja saikin pidettyä Marttilan hallinnassaan. Marttila otteli kuitenkin järkevästi ja näytti siltä, että hän odotti Lallin yrityksiä ja iski niihin omilla vastaheitoillaan. Ottelun loppupuolella Lalli lähti tekemään uchi-mataa, josta kumpikin judoka kaatui tatamiin. Tuomarit julisti pisteet Marttilalle, josta syntyi vilkasta keskustelua ja tuomarit kävi jopa videolta tarkastamassa mitä tilanteessa oikein tapahtui. Tuomarit pysyi kannassaan, että Marttila oli pysäyttänyt Lallin heittoyrityksen ja jatkanut tilanteen edukseen tekemällään vastaheitolla. Näin Lalli kirkasti viime vuoden pronssinsa hopeaksi.

Sampsa otteli A-60 sarjassa, johon oli ilmoittautunut peräti 21 judokaa. Sampsa aloitti Pieksämäen Juho Heikkilää vastaan. Heikkilällä oli omaperäinen ottelutyyli ja näytti välillä ettei Sampsa saa tätä kiinni ollenkaan. Saatuaan otteen Heikkilästä, Sampsa päätti kuitenkin ottelun nopeasti ippon-kieppiin 10-0. Toiseen otteluun vastaan asteli Tornion Matias Purtanen. Sampsa otteli sähäkästi eikä antanut mitään mahdollisuuksia Purtaselle. Tämänkin ottelun Sampsa päätti ennen täyttä aikaa ipponiin 10-0. Semifinaalissa tuli vastaan jo tutuksi tulleen Helsingin Faye Njie. Sampsa piti koko ottelun ajan vauhtia yllä ja hankki jo kaksi viiden pisteen arvoista yukoa ja lisäksi kaksi wazaria, joista Sampsalle ippon ja matka jatkui kohti finaalia. Finaalissa tulikin sitten jo vastaan Hämeenlinnaakin edustanut Helsingin Vadud Balatkhanov. Vadud on mustavöinen, joka ottelee viimesitä vuottaan A-nuorissa. Vadud on hallinut 66 kg:n sarjaa aikaisemmin ja oli nyt pudottanut 60 kg:n sarjaan. Sampsa ja Olli Paasimaa oli miettinyt etukäteen miten Vadua vastaan tulisi otella. Vaikka Sampsa otteli, kuten olivat sopineet, Vadun kokemus ja voima oli tällä kertaa liikaa. Vadu määräsi tahdin ja hankki jo yhden yukon matalalla tomoenagella. Toisella yrityksellä Vadu jatkoi tilanteen matossa ja sai Sampsan tiukkaan sidontaan, joka päätti ottelun ipponiin 10-0. Sampsalle kuitenkin hienosti hopeaa.

Semi Salmi, joka sai edellisenä päivänä B-nuorissa pronssia, aloitti myös A-60 kg:n sarjassa Ähtärin Riku Sipilää vastaan. Semillä oli hieman vaikeuksia päästä otteluun mukaan ja Sipilä päättikin ottelun käsilukolla ipponiin 10-0. Sipilä hävisi seuraavan ottelunsa Baltkhanovia vastaan, joten Semin ottelut päättyi siihen.

Sikko Kaewasa, jolla oli jo hopea edelliseltä päivältä B-nuorista, otteli A-66 kg:n sarjassa. Ensimmäinen vastustaja oli Helsingin Klaus Verlin, jonka Sikko voitti edellisenä päivänä. Ottelu oli tasainen, mutta Verlin haki revanssin ja voitti yukolla 5-0. Myös Verlin hävisi seuraavan ottelunsa ja se tarkoitti sitä, että Sikon ottelut päättyivät siihen.

Hämeenlinnalaisittain SM-kisat olivat kuitenkin ihan hyvät. Viisi judokaa ja viisi mitalia, oli Olli Paasimaan mieleen. Kaikki ottivat mitalit omissa sarjoissaan ja siitä on hyvä jatkaa kohti uusia haasteita.

Mahdollisia kuvia tulee myöhemmin.