lauantai 7. toukokuuta 2016

Sinille vakuuttavasti kultaa Budo Nord Cupissa

Hämeenlinnan Judoseuran Sini Oinonen juhli voittoa Lundissa Ruotsissa käydyssä kansainvälisessä Budo Nord Cupissa. 21-vuotiaiden alle 52 kilon sarjassa otellut Oinonen oli ylivoimainen kuuden ottelijan sarjassa.
Ensimmäisessä ottelussaan hämeenlinnalainen kukisti Josefin Ahlstrandin ipponin arvoisella sidonnalla (10–0). Vauhtiin päästyään Oinonen väänsi toisen voittonsa myös ipponilla. Tällä kertaa mattoon tömähti jalkapyyhkäisyllä Alexsandra Nordtun.
Myös semifinaalissa Oinonen oli vakuuttava. Hän voitti jälleen ipponilla (jalkaheitto) Veronica Enströmin. Sarjavoittonsa Oinonen sinetöi kukistamalla finaalissa Alexsandra Nordtunin. Kaksikon toinen kohtaaminen päättyi ipponin arvoiseen jalkaheittoon.
Sini otteli koko päivän varmasti ja kaikki ottelut päättyivät nopeasti. 
Lassi Talvitie otteli Lundissa 18-vuotiaiden alle 60 kilon sarjassa.Talvitie voitti kaksi ottelua, mutta ei sijoittunut. Lassi kukisti turnauksessa Jonas Hellströmin ja Christophe Mazoyerin. Molemmat kamppailut päättyivät ipponiin. 
Perinteisessä Lundin judocupissa oli tänä vuonna mukana 414 judokaa.