sunnuntai 8. maaliskuuta 2020

Turpalille kultaa Baltic Sea Openista

Hämeenlinnan judoseuran Turpal Djoukaev otti lauantaina Orimattilassa järjestetystä judon Baltic Sea Openista voiton alle 21-vuotiaiden alle 73 kilon sarjasta. Lalli Nuorteva kasvatti hämeenlinnalaisten mitalisaalista ottamalla hopeaa miesten alle 100 kilon sarjasta.

Turpal Djoukaev otti nyt toisen kultamitalinsa kansainvälisestä Baltic Sea Openista. Viime vuonna tuli voitto alle 66 kilon sarjasta, tänä vuonna hämeenlinnalainen otteli luokkaa painavammassa sarjassa. Tänä vuonna kisoissa oli 330 judokaa Itämeren rantavaltioista, lisäväriä toivat Ranskasta ja Israelista tulleet isot joukkueet.

Djoukaevin voitto irtosi neljällä otteluvoitolla, avauskierroksen vastustaja oli Ranskan Maxence Mary. Djoukaev jatkoi toiselle kierrokselle ippon-voitollaan. Toisen kierroksen ottelussa vastustaja oli Venäjän taitava Dokka Elmurzaev. Ottelu oli tiukka, mutta Djoukaevin onnistunut waza-ari piti ottelun loppuun saakka. Välierässä viipurilainen Donier Zhabbarov kaatui alle minuutissa, Djoukaevin käsivarsiheitto näytti katsomoon täydelliseltä, niin jämäkästi viipurilainen löysi itsensä tatamilta selällään.  Finaalivastustaja oli selvästi sarjan toiseksi paras judoka. Israelin Oren Azulai kävi päälle kuin yleinen syyttäjä, mutta ottelun ainoasta pistesuorituksesta vastasi Djoukaev waza-arillaan. Israelilaisen raivoisat yritykset kilpistyivät Djoukaevin tanssiin, niin pehmesäti hämeenlinnalainen liikkui tatamilla.

Lalli Nuorteva otti kaksi nopeaa ippon-voittoa.  Avausottelussa Nokian judon Tero Mustelin kellistyi selälleen 12 sekunnissa. Mikkelin judon Juho Puumalainen kesti kyydissä 44 sekuntia, kun Nuorteva jujutti mikkeliläisen yrittämään sellaista, mikä ei kannattanut. Kultamitalin ratkaisseessa ottelussa nähtiin 4 minuuttia tiukkaa yritystä ja otetaistelua, jossa Venäjän Vladislav Veselov onnistui kerran paremmin kuin judoseuran kasvatti. Näin kolmas peräkkäinen kulta Baltic Sea Openissa himmeni hopeiseksi.

Ville Kivelä otteli alle 18-vuotiaiden alle 60 kilon sarjassa. Kivelä otti yhden otteluvoiton, eikä sijoittunut. Djoukaev urakoi vielä miesten alle 73 kilon sarjassa, mutta ottelumäärä oli vähän uuvuttanut nuorukaista ja saaliiksi tuli vain voitto avauskierroksen ottelusta.


Baltic Sea Open M21-73 kg
1.Turpal Djoukaev
2. Oren Azulai
3. Dokka Elmurzaev ja Donier Zhabbarov

Baltic Sea Open M100
1. Vladislav Vesilov
2. Lalli Nuorteva
3. Juho Puumalainen



sunnuntai 16. helmikuuta 2020

Villelle SM-pronssi ja Turpalille SM-hopea Nummelasta

Hämeenlinnan Judoseuran Ville Kivelä ja Turpal Djoukaev ottelivat lauantaina ikäluokkien U18 ja U21 suomenmestaruusmitaleista Nummelassa. Ville otteli 60-kiloisten ja Turpal 73-kiloisten sarjassa. Villen päivä sisälsi neljä ottelua, joista kolme päättyi voittoon ja yksi tappioon. Turpalille otteluita tuli viisi, joista finaaliottelu päättyi Turpalin tappioksi.

Aamulla käynnistyi ikäluokan U18 ottelut, joissa Villen ensimmäisessä vastaan tuli Tampereen Judon Alvar Yliruusi. Ottelu päättyi Villen voittoon Alvarin kolmella varoituksella, Shidolla. Toisessa ottelussa Ville kohtasi Joutsan Tarmon Konsta Juntusen, jonka Ville heitti komealla lonkkaheitolla voiton arvoisesti Tatamiin. Seuraava ottelu oli semifinaali Lappeenrannan Kamizan Joonas Haikulaista vastaan. Joonas pyyhkäisi komealla jalkaheitolla paikan finaaliin ja Villen pronssiotteluun. Villen pronssitaistelu oli Helsingin Chikaran Aleksi Hukkasta vastaan. Pronssi ja näin uran ensimmäinen SM-mitali Villelle Aleksin tatamiin kaataneella jalkaheitolla.

Turpalin iltapäivän ensimmäisessä ottelussa vastaan asettui Kajaanin Judokerhon Sami Röntty. Ottelu Turpalille kahdella Wazarilla. Toisessa ottelussa Turpal kohtasi Tampereen Judon Teo Yliruusin. Turpal pääsi yllättämään voiton arvoisesti Teon käsiheitolla. Kolmannessa Turpal heitti Ipponin arvoisesti Vantaan Jukaran Eric Pulkan jalkaheitolla Tatamiin. Neljännessä ottelussa, semifinaalissa Helsingin Meido-Kanin Khirchilashvili Khirchla löysi Ericin tavoin itsensä Tatamista Turpalin jalkaheiton seurauksena. Turpalin illan viimeinen ottelu ja samalla finaali oli Kajaanin Judokerhon Roope Korhosta vastaan. Tasaisen alun jälkeen Roope onnistui kääntämään ottelun kultamitalin arvoisesti tiukalla sidonnalla itselleen. Turpalille finaalissa tappio ja kaulaan hopeamitali.

Villen ja Turpalin valmentaja Olli Paasimaa kommentoi valmennettaviensa otteitaan näin: ”Ville oli kisojen ensikertalainen ja otteli hienosti omalla tasollaan, vaikka pientä jännitystä oli havaittavissa. Turpalin otteet olivat tutun rentoa, omaa tekemistä. Pieni virhe matossa, joka kostautui vahvaa mattokamppailijaa vastaan heti.”

sunnuntai 9. helmikuuta 2020

Djoukaeville ja Kivelälle otteluvoittoja Tanskasta

Hämeenlinnan judoseuran judokat Turpal Djoukaev ja Ville Kivelä osallistuivat lauantaina Tanskan Veljessä järjestettyyn Tanskaan avoimiin. Kansainvälisessä kilpailussa oli mukana 20:stä maasta noin 700 judokaa.

Vuosittain järjestetyissä kilpailussa Ville oli mukana ensimmäistä kertaa. Ville taisteli M18-ikäluokassa neljästä ottelusta itselleen kaksi otteluvoittoa. Päivän ensimmäinen ottelu kääntyi Villelle kahdella Wazarin arvoisella heitolla ja näin ottelu päättyi Ipponiin. Toinen ottelu oli tiukka sarjan voittanutta ottelijaa vastaan. Ottelu eteni jatkoajalle, jossa vastustaja pääsi yllättämään Villen vastaheitolla. Kolmas ottelu oli Villen Wazarin jalkaheitolla ja Ipponiin päättäneellä sidonnalla. Neljäs ottelu päättyi kovan vastustajan edessä tappioon.

Turpal Djoukaev otteli aikaisempaa ylemmässä painoluokassa ja vielä miesten ikäluokassa. Turpal matkusti sunnuntaiksi Ranskaan leirille, joten hän ei pystynyt osallistumaan sunnuntaina oteltavaan M21-ikäluokkaan. Turpalin ensimmäisessä ottelussa vastaan tuli finaaliin yltänyt vastustaja. Ottelu eteni jatkoajalle, jossa vastustaja pääsi nappaamaan Turpalista tiukan, ottelun päättäneen sidonnan. Toisessa ottelussa Turpal yllätti vastustajan Wazarin arvoisella lonkkaheitolla ja päätti ottelun Ipponiin jalkaheitolla. Kolmas ottelu oli maajoukkuejudoka Roope Korhosta vastaan. Tasainen ottelu päättyi Roopen Ipponiin johtaneeseen sidontaan Turpalista.

Tunnelmaa kilpailupaikalta

sunnuntai 26. tammikuuta 2020

Kolme hopeaa ja pronssi Tampereelta

Lauantaina 25.1. osallistui useita Hämeenlinnan judoseuran judokoita Tampereelle järjestettyihin Ice Power ja Samurai Cupiin. U11- ja U13-ikäluokille suunnattu Power Cup kisattiin aamulla ensimmäisenä, jonka jälkeen käynnistyi U15-ikäluokasta alkaen suunnattu Samurai Cup. Dojon seinällä olleisiin ilmoittautumislomakkeisiin nimensä laittaneista judokoista valitettavan moni joutui sairastelun vuoksi jättämään kisat väliin. Poisjääneiden joukossa oli myös U21-ikäluokan maajoukkuejudoka Turpal Djoukaev.

Kisapaikkana toimi Hervannan vapaa-aikakeskus. Kisat tarjosivat kilpailijoille voittoja ja häviöitä, tunteiden ala- ja ylämäkiä. Seuran valmennuspäällikkö Olli Paasimaa ohjasi ja tuki kilpailijoita omalla rauhallisella tyylillään. Yleisö pääsi nauttimaan hyvistä judo-otteluista pitkin päivää.

U11-ikäluokassa (2010-2011 syntyneet) rohkean ensiesiintymisensä kisatatamille teki Miro Pietilä, joka otteli kolme ottelua. Ottelut eivät vielä tällä kertaa avanneet Miron voittosaldoa. U13-ikäluokkaan (2008-2009 syntyneet) osallistujia oli kaksi. Toinen osallistujista oli Urho Vilkko, joka siirtyi vuoden vaihteessa tähän ikäluokkaan. Urholla oli neljä ottelua, jotka tällä kertaa päättyivät tappioon. Toinen osallistuja oli Jasper Heikkiniemi. Jasperilla ensimmäinen ottelu päättyi tappioon, mutta toinen kääntyi voitoksi. Jasperille painoluokastaan hopeamitali.

Elina Hännikäinen, Jere Pietilä, Vanessa Samppala ja Elvi Vilkko osallistuivat U15-ikäluokkaan (2006-2007 syntyneet) ja jokaiselle neljälle judokalle nämä olivat ensimmäiset kisat uudessa ikäluokassa. Elina, Elvi ja Vanessa ottelivat kaikki samassa painoluokassa kolme ottelua. Tälläkään kertaa ei vältytty myöskään seuran jäsenten välisestä ottelusta, kun Elina ja Vanessa ottelivat viimeisen ottelunsa vastakkain. Ottelu päättyi Vanessan voittoon. Elville ja Vanessalle painoluokasta yksi voitto. Jere Pietilä otteli ensimmäinen ottelun voitoksi, mutta toinen päättyi tappioon. Jerelle painoluokastaan hopeamitali.

U18-ikäluokkaan (2003-2005 syntyneet) siirtyneelle Ville Kivelälle päivä toi eteen viisi ottelua. Kolmesta ensimmäisestä ottelusta Ville taisteli kaksi voittoa. Voitot syntyivät suoraan Ipponin arvoisilla heitoilla. Ensimmäinen ottelu päättyi jalkaheittoon ja kolmas käsiheittoon. Neljäs ottelu oli semifinaali, jossa Ville aloitti tien kohti voittoa Wazarin arvoisella käsiheitolla ja päätti ottelun jalkaheitolla Ipponiin. Finaalissa vastustaja pääsi yllättämään Villen kuristuksella ja näin Villen kaulaan ripustettiin painoluokkansa hopeamitali.

Miesten sarjassa seuraa edusti Samuli Koskinen. Samuli aloitti ottelunsa voittamalla vastustajansa käsilukolla. Toisessa ottelussa vastaan tuli Samulille jo tuttu ja kova vastus Valtteri Olin. Pitkä ottelu loppui Samulin tappioksi Valtterin jalkaheittoon. Semifinaalissa Samulia tuli vastaan Thomas Rönkkö, jolle Samuli hävisi ottelun kahdella Wazarilla. Samulille painoluokkansa pronssimitali.

Kultaa Joonas Haikulainen, hopeaa Ville Kivelä ja pronssia Mikke Mäkelä ja Joonas Riekkinen

sunnuntai 17. marraskuuta 2019

Villelle pronssia Tartosta

Hämeenlinnan judoseuran Ville Kivelä otti pronssia Tartossa järjestetystä K. Keerakun lasten judopäiviltä. Viron suurimman junioreiden judokisan tatameilla oli yli 500 judokaa.

Kivelän sarjassa alle 16-v alle 60 kiloiset oli 21 judokaa. Kivelä arvottin suoraan kaavion toiselle kierroksella ja vastaan tuli Latvian Artjoms Gorbatenko. Ottelu eteni tasaisesti molempien onnistuneiden waza-arin arvoisten suoritusten siivin. Kivelän toinen jalkaheitto tuotti waza-arin ja se päätti ottelun Kivelän voittoon. Kolmannen kierroksen ottelussa Venäjän Shakhrom Bakhronov onnistui pitämään ottelun tasaisen ja venytti ottelun jatkoajalle. Jatkoajalla Kivelän käsiheitto päätti venäläisen vastustelut. Välieräottelussa Valko-Venäjän Kuris Stafan oli parempi, kun hänen lonkkaheittonsa onnistui täydellisesti ja näin Kivelän tie jatkui pronssiotteluun. Pronssiotteluvastus oli Liettuan Matas Gerulskis. Kivelä ei tarvinnut kuin alle puoli minuuttia osoittaakseen paremmuutensa ja pakottikin kuristuksella liettualaisen luovuttamaan. Näin Kivelä otti Tarton kisoista viimevuotisen pronssimitalinsa seuraksi toisen samanlaisen.

Kivelä jatkoi vielä otteluja 18-vuotiaiden alle 60 kilon sarjassa. Samassa sarjassa otteli myös Veikko Noel. Kivelä päätyi sarjassa seitsemänneksi, Noel ei sijoittunut.
Tarto 2019 BB-60
1. Pavel VORONAU Gomselmash/POL
2. Kuris STAFAN Moksdushor/BLR
3. Roberts PURS Aluksne/LAT
3. Ville KIVELÄ Hämeenlinnan Judoseura/FIN

sunnuntai 10. marraskuuta 2019

Mitaleja Startti Cupista

Hämeenlinnan judoseuran tuoreet kisajudokat ottivat ensiaskelia tai heittoja Kirkkonummella järjestetyn Startti Cupin tatameilla. Startti Cup on aloitteliville kisajudokoille tarkoitettu kisa, jossa on mahdollisimman pienellä kynnyksellä kokeilla ottelua samantasoisten judokoiden kanssa.  Kisassa pyritään muodostamaan sarjat mahdollisimman tasaisiksi.

Jaakko Pohjola otti ensimmäisestä kisoistaan pronssia miesten alle 85 kilon sarjasta. Pronssimitali irtosi yhdellä voitolla, kun avausottelu päättyi alle minuutissa kahteen waza-ariin. Kokemattomuus näkyi kahdessa muussa  ottelussa siten että omat heittoyritykset kääntyivät usein vastustajan heitoiksi. Pohjolan näkövamma antaa hieman tasoitusta vastustajille, mutta samalla se tuo omaa jännitystä vastustajillekin.

Sisarukset Antti ja Iida Hakamäki ottelivat samassa alle 11-vuotiaiden poikien alle  28,5 kilon sarjassa. Antti nappasi voiton siskostaan ja toisenkin voiton tyylikkäällä osotogarilla. Antti otti sarjasta lopulta pronssia ja sarjan ainoa tyttö Iida oli neljäs yhdellä otteluvoitolla.

Olavi Tölli otteli alle 11-vuotiaiden alle 33,1 kilon sarjasta. Tölli sijoittui sarjassa neljänneksi.

Valmentaja Olli Paasimaa kiitteli uusien kisajudokoiden tahtoa ja itseluottamusta.


sunnuntai 3. marraskuuta 2019

Henri judon alle 23-vuotiaiden EM-kisoissa Izevskissä

Hämeenlinnan judoseuran Henri Hannula edusti Suomea sunnuntaina judon alle 23-vuotiaiden EM-kisoissa Venäjän Izevskissä. Hannulan sarjassa, alle 90 kiloa, oli 19 judokaa. Hannulan avauskierroksen vastustaja Bosnia-Herzegovinan Toni Militec vei voiton jatkoajalla. Voimakas Militec hallitsi ottelua, mutta Hannulan puolustus kesti. Jatkoajalla ottelu tuntui vähän kääntyvän Hannulalle, kun Militecin voimat ehtyivät. Hannulan heittoyritys kuitenkin kääntyi Militecin waza-ariksi ja näin Hannulan tie nousi pystyyn.