sunnuntai 18. marraskuuta 2018

Lallille kultaa, Sikolle hopeaa ja Sinille pronssia Tartosta

Hämeenlinnan judoseuran kisaajat ottivat mitaleita Tartossa 26. Kaimo Keeraku memoriaal -kisasta. Lalli Nuorteva voitti alle 100 kilon sarjan. Viimeisessä ottelussa kaatui Viron Miko Silde heiton jälkeiseen tyylikkääseen sankaku-sidontaan. Nuorteva oli päivän ainoa suomalaiskultamitalisti. Sikko Kaewasa eteni kisojen pääsarjassa, Keerakun omassa painoluokassa, alle 73 kiloa finaaliin vakuuttavalla judolla. Kaewasan kolmen ippon-voiton jälkeen finaalivastustaja Viron Pärt Laas onnistui kääntämään hämeenlinnalaisen heittoryityksen matossa omaksi sidonnakseen. Sini Oinonen otti kaksi otteluvoittoa ja nappasi alle 57 kilon sarjasta pronssia. Alle 73 kilon sarjassa otellut Samuli Koskinen ei sijoittunut.


Lalli kultaa, Sini pronssia ja Sikko hopeaa Tartosta

Turpalille kultaa Tartosta, Ville pronssille

Hämeenlinnan judoseuran juniorit ottelivat lauantaina Tartossa järjestetyissä K. Keerak Children Judo Day -kisoissa. Kisoissa tatamilla kamppaili 580 juniorijudokaa Balttiasta, Suomesta, Venäjältä ja Valkovenäjältä. Alle A-poikien sarjassa alle 66 kilon sarjavoiton otti Turpal Djoukaev.  Djoukaev otteli neljä kertaa ja joka kerta ottelu päättyi Djoukaevin ippon-voittoon. Finaalissa vastassa oli valkovenäläinen Valiantsin Sidtsenka. Ottelu kesti vajaan puolitoista minuuttia, kunnes Djoukaevin sode makikomi -heitto kaatoi Sidtsenkan selällleen.

Ville Kivelä otti pronssia alle  C-poikein alle 55 kilon sarjasta. Kivelä otti kolme ippon-voittoa, ainoa tappio tuli välierässä sarjan voittanutta Latvian Andrejs Vanagsia vastaan. Pronssiottelussa kaatui Viron Mattias Rannik. Veikko Noel ei sijoittunut B-poikien alle 55 kilon sarjassa.



sunnuntai 4. marraskuuta 2018

Henrille otteluvoitto alle 23-vuotiaiden EM-kisoissa

Hämeenlinnan judoseuran Henri Hannula edusti Suomea sunnuntaina alle 23-vuotiaiden judon EM-kisoissa Unkarin Gyorissa. Alle 90-kiloisissa otteleva Hannula sai ensimmäisen kierroksen otteluun vastaansa Slovenian Narsej Lackovicin. Hannula aloitti terävästi ja heitti slovenialaisen käsiheitolla waza-arin arvoisesti. Slovenialainen tasoitti ottelun onnistumalla vastaheitossaan. Hannula ei hämmentynyt vaan päätti ottelun tyylikkäällä uranagellaan. Toisessa ottelussaan Hannula kärsi tappion Venäjän Iurii Bozhalle. Näin Hannula karsiutui edettyään ottelukaaviossa 16 parhaan joukkoon.


Turpal kolminkertainen Finnish Judo Open kultamitalisti

Hämeenlinnan judoseuran Turpal Djoukaev oli Tampereella lauantaina järjestetyn Finnish Judo Openin kuningas. 17-vuotias Lyseon lukiossa opiskeleva Djoukaev otti historiallisesti kolme kultamitalia voittamalla kolme eri sarjaa. Djoukaev kävi tatamilla 11 kertaa, ja voitti jokaisen vastustajansa, lähes kaikki ottelut päättyivät ennen täyttä aikaa Djoukaevin täydelliseen suoritukseen eli ipponiin. Djoukaev aloitti urakkansa alle 18-vuotiaiden alle 66 kilon sarjassa. Finaalipaikka irtosi kahdella ippon-voitolla. Finaalissa Lahden judoseuran Zico Azis antoi tiukan vastuksen  ja venytti ottelun jatkoajalle saakka, mutta lopulta hämeenlinnalainen vei voiton. Alle 21-vuotiaiden alle 66 kilon sarjassa kultamitali tuli neljällä voitolla. Finaalissa taas tarjolla oli tiukkaa vastusta. Meido-Kanin Khirchla Khirchilashvili ei taipunut helpolla, vaan hänkin onnistui venyttämään ottelun jatkoajalla. Djoukaev ei kuitenkaan taipunut vaan otti toisen kultamitalinsa. Kolmatta kultamitalia Djoukaev tavoitteli miesten alle 66 kilon sarjasta. Aikaisemmat sarjat antoivat sopivaa vireyttä miesten sarjaan ja kaikki vastustajat kaatuivat ipponilla. Viimeisessä ottelussa kaatui Joen Yawaran Otto Koposen tyylikkäällä jalkaheitolla.

Samuli Koskinen eteni miesten alle 73 kilon sarjassa finaaliin. Finaalipaikka tuli kahdella otteluvoitollla. Finaalissa Keravan Bodonoksen Valtteri Olin oli parempi. Alle 21-vuotiaiden alle 73 kilon sarjassa Koskinen otteli pronssiottelussa, mutta joutui tyytymään viidenteen sijaan.

Sikko Kaewasa täydensi hämeenlinnalaisten mitaliketjua ottamalla pronssia miesten alle 73 kilon sarjasta. Sini Oinonen oli viides alle 21-vuotiaiden alle 57 kilon sarjassa.


maanantai 8. lokakuuta 2018

Turpal 7. nuorten kesäolympialaisissa

Hämeenlinnan Judoseuran edustaja voitti kaksi otteluaan Buenos Airesissa.
Hämeenlinnan Judoseuran Turpal Djoukaev ylsi kahteen otteluvoittoon Buenos Airesissa Argentiinassa käytävissä nuorten kesäolympialaisissa. Djoukaev ylsi kovassa seurassa sarjassa 66 kiloa seitsemänneksi.
18-vuotiaiden sarjan 60 kiloa EM-pronssimitalisti voitti ensimmäisessä ottelussaan Libyan Mohammed Almishrin ipponilla reilun minuutin kamppailun jälkeen. Toisessa ottelussaan Djoukaev hävisi kolmella varoituksella Euroopan mestari Abrek Nagucheville. Venäläinen ei kuitenkaan saanut pistesuorituksia, ja kamppailu venyi jatkoajalle saakka.
Toisen voittonsa Djoukaev nappasi Makedonian Hamza Jasharista. Tämän väännön Djoukaev hoiteli nimiinsä wasarin arvoisella suorituksella. Jasharin kukistaminen oli Djoukaevilta kova saavutus, sillä makedonialainen on sarjan 66 kiloa EM-kolmonen.
Ottelun pääsystä pronssikamppailuun Djoukaev hävisi jälleen varoituksilla. Tällä kertaa vastassa oli Uzbekistanin Jaykhunbek Nazarov, mutta hänkään ei onnistunut saamaan suorituspisteitä. HäSa
Lähde www.hameensanomat.fi    7.10.2018 19:48 Pertti Koivunen


sunnuntai 7. lokakuuta 2018

Henrille otteluvoitto Glasgowin Euroopan Judo Openista

Hämeenlinnan judoseuran Henri Hannula edusti Suomea Glasgowissa järjestetyssä Euroopan Judo Openissa. Skottitatameilta Hannula otti yhden otteluvoiton. Hannula aloitti alle 90 kilon sarjansa ottelemalla Italian Lorenzo Riganoa vastaan. Hannula voitti ottelun ottamalla ensin uranage-heitolla waza-arin ja lopulta seionagellaan ipponin. Toisessa ottelussa vastaan tuli Ranskan Ibrahim Keita, joka vei voiton.

keskiviikko 3. lokakuuta 2018

Mitaleja Hiiden Shiasta - Veikolle kultaa

Hämeenlinnan judoseuran juniorit nappasivat viikonloppuna järjestetystä Hiiden Shiaista nipun mitaleita. Hiiden Shiai järjestettiin Nummelassa ja tatamilla oli 121 juniorijudokaa. Hämeenlinnalaiset ottivat kisoista kullan, hopean ja neljä pronssia.

Veikko Noel toi kotitamamille kultamitalin voittamalla alle 18-vuotiaiden alle 54 kilon sarjan. Noel otti kaksi ippon-otteluvoittoa.

Alle 13-vuotiaiden alle 36 kilon tiukassa sarjassa hopeaa nappasi Saana-Tuulia Tiainen. Tiainen sijoittui alkupoolissaan kakkoseksi. Välierässä kaatui toisen poolin ykkönen, oman seuran Vanessa Samppala. Finaalissa Mikkelin judon Lumia Wallén oli parempi, joten Tiaiselle kaulaan hopeamitali ja Samppalalle pronssia.

Pronssimitalit ottivat myös Ninja Hanhivaara (T13-42), Ville Kivelä (P15-55) ja Elvi Vilkko (T13-42).


sunnuntai 16. syyskuuta 2018

Villelle kultaa Ryhti Shiaista

Hämeenlinnan judoseuran Ville Kivelä voitti kultaa lauantaina Raisiossa järjestetystä Ryhti Shiaista. Kivelän sarjavoitto tuli neljällä ipponvoitolla alle 15-vuotiaiden alle 55 kilon sarjasta. Vanessa Samppala otti pronssia alle 13-vuotiainden alle 36 kilon sarjassa. Samppala voitti oman alkupoolinsa, mutta Salon Budoseuran Elli Elomaa vei voiton välierässä ja voitti koko sarjan. Hämeenlinnaan pronssia toi myös alle 18-vuotiaiden alle 58 kilon sarjasta Veikko Noel.


sunnuntai 9. syyskuuta 2018

Mitalisadetta Orimattilan Samurai Cupista

Hämeenlinnan judoseuran kilpailijat valloittivat lauantaina Orimattilassa järjestetyn Samurai Cupin. Hämeenlinnan judoseuran kahdeksan judokan joukkue oli kisojen paras ottamalla viisi kultaa ja kolme pronssia.

Turpal Djoukaev voitti kaksi sarjaa. Ensin alle 18-vuotiaiden alle 66 kilon sarjasta Djoukaevin vyölle tarttui kolme nopeaa ipponvoittoa ja sarjavoitto, sitten alle 21-vuotiaiden samasta sarjasta vielä kaksi ipponvoittoa ja kultamitali. Henri Hannula voitti alle 90 kilon sarjan ottamalla neljä nopeaa ipponvoittoa. Alle 81 kilon sarjassa hämeenlinnalaista ottelumallia näytti Sikko Kaewasa, jolle sarjavoittoon riitti kaksi ipponvoittoa. Viidennen kultamitalin Hämeenlinnaan toi alle 15-vuotiaiden alle 55 kilon sarjasta Ville Kivelä. Kivelä täydensi judokoiden hienoa näytöstä ottamalla neljä ipponvoittoa.
Samuli Koskinen otti kaksi pronssia alle 21-vuotiaiden alle 73 kilon sarjasta ja miesten samasta sarjasta. Sini Oinonen otti pronssia alle 21-vuotiaiden alle 52 kilon sarjasta.

Turpal Djoukaev voitti
Orimattilan Samurai Cupissa 2 kultamitalia. 

tiistai 4. syyskuuta 2018

Henri 7. Bratislavan Eurooppa Cupissa

Hämeenlinnan judoseuran Henri Hannula edusti Suomea viikonloppuna Bratislavassa järjestetyssä judon Eurooppa Cupissa. Hannula ylsi seitsemänneksi alle 90 kilon sarjassa ja oli samalla kisojen paras suomalainen. Sikko Kaewasa otteli myös kisoissa, mutta ei sijoittunut.

keskiviikko 29. elokuuta 2018

Turpal nuorten olympialaisiin Buenos Airesiin

Hämeenlinnan judoseuran Turpal Djoukaev osallistuu nuorten olympialaisiin. Nuorten olympialaiset järjestetään lokakuussa Buenos Airesissa. Lisää juttua päivän Hämeen Sanomissa.




torstai 28. kesäkuuta 2018

Turpalille EM-pronssia

Hämeenlinnan judoseuran Turpal Djoukaev otti Sarajevossa järjestetyistä kadettien EM-kisoista pronssia. Alle 18-vuotiaiden EM-kisoissa Suomea edustanut Djoukaev otti mitalinsa alle 60 kilon sarjasta.

Pronssiottelu oli tiukka ja jännittävä taistelu. Vastassa oli Itävallan Vache Adamyan. Djoukaev onnistui heti ottelun alussa kaatamaan itävaltalaisen waza-arin arvoisesti tatamin pintaan. Djoukaev taisteli tarkasti eikä päästänyt lyhyempää Adamyania liiaksi hätyyttelemään itseään. Yllättäen otteluaikaa ollessa jäljellä alle puoli minuuttia videotuomarit päättivät hylätä Djoukaevin pistesuorituksen ja tilanne olikin yllättäen taas 0-0. Hämeenlinnalaisen pääkoppa kesti hienosti yllättävän tilanteen ja taistelu jatkui samanlaisena jatkoajalla. Kun jatkoaikaa oli käyty  lähes kolme minuuttia Djoukaev otti käyttöön jo aiemmin vastustajien tuhoksi käyneen jalkaheittonsa ja koukkasi vastustajan tyylikkäästi selälleen ipponin arvoisesti. Videotuomaritkin olivat tällä kertaa tyytyväisiä.

Djoukaev aloitti päivän suoraan toiselta kierrokselta vastustajanaan Azerbaidzanin Zamaddin Poladov. Djoukaev voitti ottelun tyylikkäällä kouchimakikomi-jalkaheitollaan. Toisessa ottelussa vastassa Georgian Beka Tsifiani. Georgilainen erehtyi ottelun lopussa yrittämään uchimataansa, jonka hämeenlinnalainen käänsi omaksi vastaheitokseen ja rullasi Tsifianin waza-arin arvoisesti tatamiin. Poolifinaalissa matka kohti välierää katkesi, kun Turkin Enes Uysal onnistui väistelemään Djoukaevin heittoyrityksiä ja pystyi ottelun lopussa katkaisemaan Djoukaevin painostuksen jalkaheitollaan. Keräilyotteluissa Djoukaev jatkoi taas voittokulkuaan.  Hollannin Bart Weling kompastui vuorostaan Djoukaevin kouchimakikomiin waza-arin arvoisesti. Seuraavassa ottelussa oli panoksen paikka  pronssiottelussa. Vastustaja oli Itävalla David Kleiber. Ottelu eteni tasaisesti, Djoukaevin hienoisessa hallinnassa. Kun otteluaikaa oli vajaa minuutti Djoukaev käänsi itävaltalaisen yrityksen omaksi waza-arikseen. Seuraavasta aloituksesta Kleiber onnistui tasoittamaan ottelun. Djoukaev ei häkeltynyt vaan päätti ottelun hienolla kombinaatiolla voitokseen.

Djoukaev osoitti kaikissa otteluissaan päättäväisyyttä ja otteluvarmuus oli lähes käsinkosketeltavaa. Turpal Djoukaevin pronssimitali oli Suomen kolmemiehisen joukkueen paras suoritus ainakin kisojen avauspäivänä.

Turpal Djoukaev kadettien EM-pronssia
alle 60 kiloa Sarajevo 28.6.2018
(kuva Judoliiton Instagram)



maanantai 28. toukokuuta 2018

Elvi ja Ninja kultamitalisteina Wekara-Shiaissa

Hämeenlinnan judoseuran juniorit nappasivat mitaleita lauantaina Vantaalla järjestetystä Wekara Shiaista. Myyrmäen urheilutalolla järjestetyissä junioreiden judokisoissa tatamilla otteli lähes 200 judokaa. Hämeenlinnalaiset ottivat kaksi kultaa, kolme hopeaa ja yhden pronssin.

Judoseuran tytöt olivat erityisen tehokkaina. Alle 13-vuotiaiden alle 36 kilon sarjasssa Elvi Vilkon johdolla hämeenlinnalaiset täyttivät palkintopallia tehokkaasti. Vilkko nousi ylimmälle palkintopallille, hopeaa nappasi vain seurakaverilleen hävinnyt Elina Hännikäinen. Pronssimitalin otti Saana-Tuulia Tiainen. Viidennen sijan sarjasta otti vielä Vanessa Samppala.

Ninja Hanhivaara voitti alle 13-vuotiaiden alle 44 kilon sarjan kahdella ippon-voitolla. Alle 40 kilon sarjassa hopeaa otti Wilma Honkanen.

Pojista onnistui Veikko Noel. Noel otti hopeaa kahdella ippon-voitolla alle 18-vuotiaiden alle 55 kilon sarjasta.



sunnuntai 27. toukokuuta 2018

Turpal on pohjoismaidenmestari

Hämeenlinnan judoseuran nelimiehinen joukkue onnistui hienosti Tanskan Hillerødissa otelluissa Pohjoismaiden mestaruuskisoissa ottamalla neljä mitalia.

Turpal Djoukaev voitti PM-kultaa alle 18-vuotiaiden alle 66 kilon sarjassa. Djoukaev oli suorastaan ylivoimainen voittamalla kaikki ottelunsa ipponeilla. Djoukaev kävi tatamilla viisi kertaa ja  kaikki päättyivät siihen että tuomari nosti kätensä kohti kattoa, kun Djokaevin täydelliset suoritukset päättivät ottelut ennen täyttä aikaa. Finaalissa kaatui isäntämaan Sune Laursen.

Sikko Kaewasa eteni miesten alle 73 kilon sarjassa finaaliin. Loppuottelupaikka irtosi neljällä ippon-voitolla. Finaalissa Ruotsin kokenut Viktor Allansson onnistui paremmin ja vei voiton. Kaewasan kaulaan ripustettiin siten hopeamitali.

Henri Hannula eteni miestan alle 90 kilon sarjassa välierään kahdella ippon-voitolla. Välierässä sarjan kultamitalisti Norjan Kornelius Eilertsen suisti hämeenlinnalaisen pronssiotteluun. Pronssiottelussa Islannin Egil Blondal kaatui ipponilla.

Lalli Nuorteva otti pronssia miesten alle 100 kilon sarjasta. Alkupoolinsa kakkoseksi otellut Nuorteva kärsi välierässä tappion Ruotsin Jonathan Fagerhillille ja päivä päättyi siten pronssimitaliin.
Turpal Djoukaev
pohjoismaidenmestari 2018 alle 18-vuotiaiden alle 66 kiloa

sunnuntai 6. toukokuuta 2018

Judoseuralle SM-pronssia miesten joukkuekisasta

Hämeenlinnan judoseuran miesten joukkue otti sunnuntaina Töölön kisahallissa käydyssä miesten joukkuekisassa pronssia. Kisoissa oli seitsemän joukketta ja se käytin viiden eri painoluokan ottelijoiden välillä. Hämeenlinnan pronssimitalit ottivat Turpal Djoukaev alle 66 kiloa, Sikko Kaewasa  alle 73 kiloa, Henri Hannula alle 90 kiloa ja Lalli Nuorteva yli 90 kiloa. Hämeenlinna joutui antamaan muille joukkueille tasoitusta, kun alle 81 kilon sarjaan ei löytynyt miestä. Hämeenlinna aloitti ottelut Oulun judokerhoa vastaan 3-2 voitolla. Jyväskylän Jigotai kaatui ilman tatamilla kärsittyjä tappiota 4-1. Loppuottelupaikka jäi haaveeksi, kun Tampereen judo vie viimeisessä ottelussa niukimmalla mahdollisella tavalla voiton  2-3.  Pronssiottelussa hämeenlinnalaiset kaatoivat Helsingin Meido-kanin taas ilman ottelutappiota 4-1. Viikonlopun SM-kisoista hämenlinnalaisten paras judoka oli 17-vuotias Turpal Djoukaev, joka otti henkilökohtaisen hopeamitalinsa seuraksi pronssia. Djoukaev ei vanhempiaan kumarrelut vaan antoi kokeneemmille judokoille lupauksen tulevaisuuden vielä kovemmasta hämeenlinnalaisesta. Tuplapronssimitalistit Sikko Kaewasa ja Lalli Nuorteva ottelivat mainiosti. Sunnuntaina Henri Hannula antoi tekojen puhua tatamilla ja otti kaikista otteluistaan ipponvoitot.

Joukkue-SM-2018 pronssimitalistit, Lalli Nuorteva, Henri Hannula, Turpal Djoukaev ja Sikko Kaewasa.

lauantai 5. toukokuuta 2018

Turpalille sm-hopeaa, Lallille ja Sikolle pronssia

Hämeenlinnan judoseuran miehet ottivat mitaleita lauantaina Helsingin Töölön kisahallissa järjestetyistä judon sm-kisoista. Saalina oli Turpal Djoukaevin hopemitali ja Sikko Kaewasan ja Lalli Nuortevan pronssimitalit. 


B-juniori Turpal Djoukaev osallistui ensimmäisiin aikuisten sm-kisoihin ja otti ensimmäisen mitalinsa alle 66 kilon sarjasta hopeisena. Alle 18-vuotiaiden sm-kultamitalisti aloitti urakkansa voittamalla jatkoajalle venyneessä ottelussa Oulun judokerhon Elias Körkön. Körkkö otti ensimmäisen waza-arin, mutta Djoukaev tasoitti tilanteen ennen ottelun loppua. Jatkoaika aloitettiin myös varoitusten osalta tasatilanteessa, Djoukaevin aktiivinen painostus tuotti oululaiselle varoituksen, joka päätti ottelun. Toisessa ottelussa Keravan Bodonoksen Valtteri Olin vei voiton, vaikka Djoukaev taisteli hienosti. Orimattilan judon Stefan Rönkkö joutui luovuttamaan kesken kolmannen ottelun, kun Djoukaev painoi päälle.

Tasaisessa alkupoolissa kaksi ipponvoittoa riitti poolin ykköspaikkaan ja välieräotteluun. Välierässä vastassa oli kokenut Helsingin Meido-kanin Ville Ylitalo. Djoukaev raivasi tiensä finaaliin komealla sodetsurikomigoshi-lonkkaheitolla. Finaalissa Nummelan judon Henri Määttä oli niukasti parempi. Djoukaev painosti koko ottelun ajan, mutta jatkoajalla Määttä löysi yhden virheen Djoukaevin suorituksessa ja onnistui onnistui heitossaan ja vei suomenmestaruuden. 


Sikko Kaewasa otti pronssia alle 73 kilon sarjasta. Kaewasa aloitti tehokkaasti avausottelunsa ja pyöräytti Espoon Judo-kanin Ville-Valtteri Konttisen selälleen 20 sekunnissa. Toisessa ottelussa Tampereen judon moninkertainen suomenmestari Eetu Laamanen onnistui otetaistelussa paremmin ja vei voiton. Kaewasa jatkoi keräilyotteluissa ottamalla nopean ipponvoiton Oulun judokerhon Ville Kiljanderista. Paikka pronssiottelussa varmistui tyylikkäällä käsivarsiheitolla tulleella ipponvoitolla Espoon Judo-kanin Ville Korkeilasta. Pronssiottelussa espoolainen Heikki Nivan kohtaloksi koitui Kaewasan komea osotogari-jalkaheitto, jolla Kaewasa nappasi pronssin itselleen. 


Lalli Nuorteva otti pronssia alle 100 kilon sarjasta. Ensimmäisessä ottelussa kukistui nopealla sidonnalla Tikkurilan judokoiden Antti Hänninen. Toisessa ottelussa Mikkelin judon Martti Puumalainen onnistui nopeasti aiheuttamaan Nuortevalle kolme varoitusta ja vei voiton. Helsingin Chikaran Miko Silde otti tasaisesta ottelusta voiton onnistumalla jalkaheitollaan. Pronssimitali varmistui kun Mikkelin judon Juho Puumalainen jäi Nuortevan sidontaan. 


Henri Hannula oli viides alle 90 kilon sarjassa. Sarjan viimevuotinen mestari arvottiin suoraan toiselle kierrokselle ja siinä vastaan tuli Helsingin Chikaran Safar Rahmani. Hannula nappasi heti alkuun waza-arin ja päätti ottelun pikavauhtia ipponiin. Välierässä Tampereen judon väkivahva Samuli Viitanen onnistui heitossaan ja jälkitilanteessa nappasi Hannulan käden kiinni ja lukotti kyynärnivelen ipponin arvoisesti. Pronssiottelussa vastassa oli Tikkurilan judoseuran voimamies Jaakko Alli. Jatkoaikaa oteltiin pitkään varoitusten ollessa 2-2. Lopultakaan ei suorituksia ei nähty, mutta tuomari antoi Hannulalle kolmannen varoituksen ja hämeenlinnalaisen piti tyytyä viidenteen sijaaan. 


Samuli Koskinen otti kaksi otteluvoittoa alle 73 kilon sarjasta, mutta ei sijoittunut. 





sunnuntai 22. huhtikuuta 2018

Ville ja Veikko Etelä-Suomen aluemestareita

Hämeenlinnan judoseuran juniorit onnistuivat hienosti lauantaina Keravalla järjestetyissä Etelä-Suomen aluemestaruuskisoissa. Ville Kivelä voitti alle 15-vuotiaiden alle 55 kilon sarjan. Mestaruus irtosi neljällä ippon-voitolla. Alle 18-vuotiaiden saman sarjan mestaruuden otti Veikko Noel. Elvi Vilkko otti hopeaa alle 13-vuotiaiden tyttöjen alle 36 kilon sarjasta. Jasper Heikkiniemi täydensi mitalisaalista ottamalla pronssia alle 11-vuotiaiden ellei 39,1 kilon sarjasta. Jussi Heikkiniemi sijoittui alle 13-vuotiaiden yli 55 kilon sarjassa neljäs.

Turpalille hopeaa Teplicen Eurooppa Cupista

Hämeenlinnan judoseuran Turpal Djoukaev edusti hienosti Suomea Tsekissä järjestetyssä kadettien Eurooppa Cupissa. Djoukaevin sarjassa alle 60 kiloa oli 61 kilpailijaa. Djoukaev eteni loppuotteluun voittamalla oman poolinsa kolmella otteluvoitolla. Välierässä Ranskan Maxime Gobert kaatui waza-arilla. Finaalivastus oli Venäjän Kantemir Kodzov. Venäläinen oli parempi ja vei voiton, joten Djoukaevin saaliksi tuli hopeamitali.






sunnuntai 15. huhtikuuta 2018

Mitalisadetta kotikisoista

Hämeenlinnan judoseura järjesti lauantaina 49-vuotiskisan Hämeenlinna Shiain Jukolan koululla. Kisoissa oli tatamilla 225 judokaa. Hämeenlinnalaiset onnistuivat kotikisoissaan hienosti ja ottivat seitsemän kultamitalia, yhdeksän hopeaa ja kymmenen pronssia. Miesten sarjoja hämeenlinnalaiset judokat hallitsivat lähes yksinvaltiaiden tavoin. Kisojen parhaaksi judokaksi valittin Turpal Djoukaev, joka voitti oman alle 18-vuotiaiden alle 66 kilon sarjan ja myös miesten painoluokan. Parhaana hämeenlinnalaisena judokana palkittiin Sikko Kaewasa, joka otti kultaa miesten  alle 81 kilon sarjasta. Henri Hannula voitti miesten alle 90 kilon sarjan ja Lalli Nuorteva voitti +90 kilon sarjan. Hopeaa miesten alle 73 kilon sarjasta taisteli Samuli Koskinen. Simo Ansalahti  otti pronssia samasta sarjasta. Jere Lahtinen varmisti hämeenlinnalaisille kaksoivoiton ottamalla hopeaa alle 66 kilon sarjasta. Tuomas Virtanen otti pronssia +90 kilon sarjasta. Naisten +66 kilon sarjassa Jenni Ali-Penttilä nappasi hopeaa. Ari Tamminen otti pronssia veteraanien alle 77 kilon sarjasta.

Juniorit kahmivat myös mitaleita. Kira Perätalo oli tuplamitalisti. Perätalo voitti ensin neljällä otteluvoitollaan alle 13-vuotiaiden tyttöjen alle 33 kilon sarjan ja täydensi menestystään ottamalla hopeaa poikien alle 30 kilon sarjasta. Tyttöjen alle 33 kilon sarjasta hämeenlinnalaiset ottivat kolmoisvoiton, sillä hopeaa nappasi Vanessa Samppala ja pronssia otti Sanna-Tuulia Tiainen. Ville Kivelä voitti neljällä ippon-voitollaan alle 15-vuotiaiden poikien alle 55 kilon sarjan.  Poikien alle 66 kilon sarjassa Djoukaevia finaalissa piinasi seurakaveri Lassi Talvitie, Talvitie kuitenkin taipui lopulta hopealle.  Elvi Vilkko taisteli alle 13-vuotiaiden alle 36 kilon sarjan finaalissa hopealle. Leevi Rasila nappasi hopeaa alle 15-vuotiaiden yli 66 kilon sarjasta, samoin kuin  Kristian Paatero alle 18-vuotiaiden alle 50 kilon sarjasta. Pronssisia mitaleja ottivat Jasper Heikkiniemi alle 11-vuotiaiden alle 38 kilon sarjasta ja velipoika Jussi alle 13-vuotiaiden yli 55 kilon sarjasta, samanikäisten alle 55 kilon kolmas oli Erfan Shadka. Elina Hännikäinen oli kolmas alle 13-vuotiaiden alle 36 kilon sarjassa. Alle 11-vuotiaiden sarjoissa Konsta Koskinen oli kolmas alle 30-kiloisissa ja alle 27-kiloisten pronssia otti Jarkko Salminen.


Hämeenlinna 2018 Shia erikoispalkinnot

U11 nopein ippon Niku Kosunen, 4 sek, Keravan Bodonos
U13 nopein ippon Emil Gavrilov, 4 sek, Turun Gladiator
U15 nopein ippon Louna-Lumia Seikkula, 3 sek, Rovaniemen Koyama
U18 nopein ippon Susanna Sundberg, 3 sek, Hontai Judo
Naisten nopein ippon Katri Kakko, 17 sek, Lahden judoseura
Miesten nopein ippon Antti Rajasalmi, 8 sek, Tampereen judo
Senioreiden nopein ippon Marko Hiltunen, 4 sek, Uudenkaupungin Waseda Club

U11 paras Muhammad Balayev, Magas
U13 paras Jenna Kuosmanen, Chikara
U15 paras Akseli Savolainen, Lahden judoseura
U18 paras Eetu Ihanamäki, Nokian judo
Naisten paras Susanna Sundberg, Hontai judo
Miesten paras Sikko Kaewasa, Hämeenlinnan judoseura 

Paras hämeenlinnalainen juniori  Turpal Djoukaev
Paras hämeenlinnalainen aikuinen Sikko Kaewasa

Kisojen paras judoka Turpal Djoukaev, Hämeenlinnan judoseura 

https://hameenlinnashiai.blogspot.fi/

Hämeenlinna 2018 49-v Shiain paras judoka
Turpal Djoukaev

maanantai 9. huhtikuuta 2018

Jasperille kultaa ja Jussille pronssia Aprilli Shiaista

Hämeenlinnan judoseuran Jasper ja Jussi Heikkiniemi ottivat mitalit viikonloppuna Kurikassa otellusta Aprilli Shiaista. Veljeksistä nuorempi, Jasper, otti kultaa alle 11-vuotiaiden poikien alle 38 kilon sarjasta. Isoveli Jussi nappasi pronssia alle 13-vuotiaiden yli 55 kilon sarjasta.



sunnuntai 8. huhtikuuta 2018

Sikko 5. Dubrovnikin Eurooppa Cupissa

Hämeenlinnan judoseuran Sikko Kaewasa oli viides viikonloppuna Kroatian Dubrovniksissa järjestetyssä judon Eurooppa Cupissa alle 73 kilon sarjassa. Lauantaina otellussa sarjassa Kaewasa voitti oman alkupoolinsa ottamalla kaksi ipponvoittoa, ensin kaatui 18 sekunnissa Kroatian Marko Draskovic ja sitten reilussa minuutissa Itävallan Herbert Wickert. Välierässä Sveitsin Timo Allerman oli waza-arin verran parempi. Pronssiottelu päättyi Itävallan Adam Borschasvillin waza-ari-voittoon.

Henri Hannula otteli sunnuntaina alle 90 kilon sarjassa ja sijoittui yhdeksänneksi.
Sikko Kaewasa 5. Dubrovikin Eurooppa Cupissa.

Turpalille tuplakultaa Oxelösundista, Villelle kultaa myös

Hämeenlinnan judoseuran kolmen judokan joukkue onnistui lauantaina hienosti Ruotsin Oxelösundissa järjestetyssä Sormlandsträffen-kisassa. Turpal Djoukaev voitti sekä alle 18-vuotiaiden ja että miesten alle 66 kilon sarjat.  Ville Kivelä otti kultaa alle 15-vuotiaiden alle 55 kilon sarjasta.

Turpal Djoukaevin päivä oli ipponeita täynnä. Alle 18-vuotiaiden sarjassa hän voitti kaikki viisi otteluansa ennen täyttä aikaa. Ippon-voittoon päättyi myös finaali, jossa kaatui Göteborgin judoklubin Oskas Danielsson Vinterskog. Djoukaev otti toisen kultansa lähes yhtä vakuuttavaan tyyliin miesten sarjasta. Neljästä otteluvoitosta kolme tuli ipponilla. Finaalissa ruskeavöisen Djoukaevin taitavuuden koki Älvkarlebyn judoklubin mustavöinen John Haglöw.

Ville Kivelä otti ensimmäisen Sörmlandsträffen-kultansa kolmella ippon-voitolla. Finaalissa vihreävöinen Kivelä ei antanut IK Södran sinivöiselle Rasmus Jimmerholtille armoa, vaan otti ippon-voiton.

Samuli Koskinen oli seitsemäs miesten alle 73 kilon sarjassa.


sunnuntai 25. maaliskuuta 2018

Judoseuralaisilla kahdeksan mitalin viikonloppu Vantaalla

Vantaalla oteltiin lauantaina 24.3. Hontai Shiai ja sunnuntaina  25.3. Alempien vöiden mestaruuskilpailut. Hontai Shiaihin Hämeenlinnasta osallistui kahdeksan judokan joukkue. Saaliina kolme hopeaa ja yksi pronssi. Lauantaina kilpailijoita Vantaalla oli yhteensä 251.
Sarjassa tytöt 13 alle 36kg hopeaa taisteli kolmella otteluvoitolla Vanessa Samppala ja samassa sarjassa pronssille kipusi Elvi Vilkko. Ninja Hanhivaara nappasi myös hopeaa tytöt 13 alle 44kg sarjassa.
Miesten alle 66 kiloisissa otteli hopealle sinivöinen Jere Lahtinen, häviten sarjassaan vain mustavöiselle Hontai Judon Lari Luhtaselle.
Lauantaina kilpaa otteli myös Elina Hännikäinen, Nuutti Rantanen, Mika Mustonen ja Ville Kivelä (kaksi otteluvoittoa).

Sunnuntain Alempien vöiden mestaruuskilpailuissa matolla väänsi 110 kilpailijan joukossa seitsemän hämeenlinnalaista tuomisinaan kaksi hopeaa ja kaksi pronssia. Tytöt 13 alle 32kg sarjassa hopean vei Kira Perätalo ja samassa sarjassa pronssille kamppaili Blanca Czerniauska.
Kira otteli myös poikien sarjassa alle 30kg yltäen kolmella ippon voitolla pronssille. Samassa sarjassa hämeenlinnalaisista otteli myös Konsta Koskinen (yksi otteluvoitto) ja Jarkko Salminen.
Perttu Nummempää saalisti hopeaa sarjassa miehet alle 50kg.
Sunnuntaina Vantaalla otteli myös Wilma Honkanen ja Jere Pietilä


sunnuntai 11. maaliskuuta 2018

3 Baltic Sea -mestaruutta Hämeenlinnaan

Hämeenlinnan judoseura menestyi hienosti lauantaina Orimattilassa järjestetyissä kansainvälisissä  Baltic Sea Championships -kisoissa. Baltic Sea mestaruuksia juhlivat Turpal Djoukaev B18-60-sarjassa, Henri Hannula M-90-sarjassa ja Lalli Nuorteva M-100-sarjassa. Hämeenlinnan judoseura oli kisojen kolmanneksi paras seura, edellä olivat vain Israelin joukkue ja Viipurin Favorit. Kisoihin osallistui yli 60 judoseuraa.

Ensimmäisen mestaruuden Hämeenlinnaan otti Djoukaev. 20 ottelijan alle 60 kilon sarjassa Djoukaev raivasi tiensä finaaliin ottamalla ippon-voitot Israelin Nehoray Avrahmista, Kirkkonummen Veeti Kanervasta ja Viron Egert-Ervin Messekistä. Finaalissa vastus oli tiukka, kun Venäjän Akraham Parchiev esitteli osaamistaan. Parchiev kuitenkin joutui keskittymään Djoukaevin heittoyritysten blokkaamisiin, sillä pisteitä Djoukaev ei vastustajilleen antanut. Tuomari varoitti molempia finalisteja kahdesti, mutta antoi Djoukaevin onnistuneesta suorituksesta waza-arin, mikä riitti Djoukaevin ensimmäiseen Baltic Sea Championships -mestaruuteen.

Djoukaev jatkoi vielä alle 21-vuotiaiden alle 60 kilon sarjassa. Avauskierroksella kärsitty tappio kääntyi keräilyotteluiden kautta pronnsimitalin myötä voitoksi. Pronssiottelussa Venäjän Ivan Petrov kesti tatamilla 25 sekuntia, kun Djoukaevin heitto vei venäläisen tatamille selälleen.

Varusmiespalvelustaan Parolannummella suorittava Henri Hannula otti lomapäivänsä kunniaksi alle 90 kilon sarjan Baltic Sea -mestaruuden. Hannula voitti kaikki ottelunsa ipponeilla. Ensin kaatui Ruotsin Armin Didic 26 sekunnin ottelun jälkeen Hannulan kieppiin. Välieräottelussa Valkovenäjän Valery Kamkou löysi itsensä 30 sekunnin ottelun jälkeen selällään Hannulan pyöräyttämänä. Finaalissa Israelin Matan Hazan venytti ottelua yli minuuttiin, mutta Hannula sinetöi ensimmäisen aikuisten Baltic Sea -mestaruutensa ipponseionagellaan.

Kolmannen mestaruuden Hämeenlinnaan toi Lalli Nuorteva alle 100 kilon sarjasta. Raskaampaan sarjaan siirtynyt Nuorteva otti kaikista otteluistaan ippon-voitot. Avausottelussa Mikkelin judon Juho Puumalainen sinnitteli Nuortevan kyydissä, kunnes heitosta tullut waza-ari täydentyi sidonnasta annettuun ipponiin. Toisessa ottelussa nähtiin kisojen hienoin heitto. Viron Sander Ludvig tömähti voimalla tatamin pintaan, kun Nuortevan lonkkaheitto nosti virolaisen jalat korkealle ilmaan. Espanjan Fran Molina kaatui Nuortevan uchimataan. Viimeisessä ottelussa  Espanjan Daniel Buendia kaatui nopeasti Nuortevan uhrautumisheittoon.

Sikko Kaewasa täydensi hämeenlinnalaisten mitalisadetta ottamalla pronssia alle 73-kilon sarjasta. Avausottelussa sarjan voittaja Viron Oscar Pertelson onnistui jatkoajalla jalkaheitollaan sysääämään Kaewasan keräilyotteluihin. Niissä Kaewasa palasi voittokantaan ja pronssiottelussa Israelin Ido Levin kaatui Kaeawasa aituriin.

Samuli Koskinen ei sijoittunut alle 21-vuotiaiden alle 73 kilon sarjassa.

Hämeenlinnalaiset aikuiset Baltic Sea Championships 2018 -mitalistit, Lalli, Henri ja Sikko. 

sunnuntai 18. helmikuuta 2018

Turpal 5. Fuengirolan Eurooppa Cupissa

Hämeenlinnan judoseuran Turpal Djoukaev eteni judon alle 18-vuotiaiden Eurooppa Cupissa pronssiotteluun lauantaina Espanjan Fuengirolassa. Sarjan alle 60 kiloa pronssiottelu oli tasainen ja se käytiin pitkän kaavan mukaan, sillä Israelin Eylon Barsheshet onnistui viemään voiton vasta jatkoajalla. Tiensä pronssiotteluun Djoukaev raivasi voittamalla oman alkulohkonsa. Alkulohkossa kaatuivat Azerbaidzanin Martin Rzazade waza-arilla, Italian Alessandro Cavallo ipponilla ja Israelin Lior Rafailov jatkoajalla tulleella waza-arilla. Välierässä Kyproksen Georgios Balarjishvili yllätti hämeenlinnalaisen. Djoukaev johti ottelu waza-arilla, mutta Balarjishvili takaa-ajo onnistui täydellisesti, kun hän otti ippon-voiton ja eteni finaaliin.

sunnuntai 11. helmikuuta 2018

Sikolle hopeaa Danish Openista

Hämeenlinnan judoseuran Sikko Kaewasa otti lauantaina Tanskan Vejlestä järjestetystä Danish Openista hopeaa alle 73 kilon sarjasta. Kaewasa eteni finaaliin neljällä ipponvoitolla. Kaewasa otti avaustottelussaan nopean voiton. Ensimmäisestä aloituksesta Fär-saarten Nikolai Sigurdson kaatui ensin kiepillä tatamiin pintaan ja Kaewasa syöksyi heti perään kuristamaan, josta sitten tuli ippon. Toisessa ottelussa Ruotsin Tim Nylander kaatui Kaewasan sode-tsuri-komi-goshi -lonkkaheittoon waza-arin  arvoisesti ja ruotsalainen kompastui sen jälkeen ipponin arvoisesti hämeenlinnalaisen jalkaheittoon. Kolmannessa ottelussa Iso-Britannian Archie Platt kaatui Kaewasan lonkkaheittoon. Välierässä toinen britti Oliver Nash kaatui Kaewasan jalkaheittoon. Finaalissa Ruotsin Frederik Gourlay onnistui alussa uchimatallaan ottamaan waza-arin. Kaewasa painosti loppuajan ottelusta ja sai ajettua Gourlaylle kaksi varoitusta, mutta kolmatta varoitusta tai pistesuoritusta eivät Kaewasan useat yritykset tuottaneet.



Turpal on suomenmestari

Hämeenlinnan judoseuran Turpal Djoukaev otti uransa toisen suomenmestaruuden lauantaina nuorten judon SM-kisoista Vantaalla. Djoukaev voitti alle 18-vuotiaiden alle 66 kilon sarjan ylivoimaiseen tyyliin. Ykkössijoitettu Djoukaev sijoitettiin suoraan kaavion toiselle kierrokselle ja hän voitti kaikki kolme otteluaan ipponilla. Ensimmäisessä ottelussa Ähtärin Jushikanin Pyry Suutarinen kaatui puolessa minuutissa Djoukaevin lonkkaheiton jälkeen selälleen. Välierässä Helsingin Chikaran Rasmus Myllylä onnistui pysymään pystyssä melkein minuutin, kunnes kieppi kaatoi helsinkiläisen tatamin pintaan ja Djoukaev kuristi sen jälkeen ipponin arvoisesti. Finaalissa Jyväskylän Jigotain Santeri Hakkarainen antoi päivän kovimman vastuksen, mutta pistesuoritusta ei hämeenlinnalaiselta hänellekään herunut. Djoukaev paiskasi ensin Hakkaraisen jalkaheitolla kyljelleen waza-arin arvoisesti ja vähän myöhemmin sitten tuomari julisti ottelun päättyneeksi, kun Djoukaevin käsiheitto onnistui ipponin arvoisesti.

Djoukaev täydensi SM-mitalikokoelmaansa ottamalla alle 21-vuotiaiden alle 66 kilon sarjasta pronssia. Djoukaev ei ujostellut vanhempiensa joukossa vaan otti avausottelussa käsilukolla ipponvoiton Vantaan Jukaran Eric Pulkasta. Toisessa ottelussa kaatui Helsingin Meido-kanin Robin Pajunen Djoukaevin täydelliseen lonkkaheittoon. Kolmas ottelu meni jatko-ajalle, jossa Kajaanin judokerhon Roope Korhonen onnistui sidonnallaan viemään voiton. Välierässä tuleva suomenmestari Keravan Bodonksen Valtteri Olin joutui tiukille ja ottelu venyikin jatkoajalle. Uusien sääntöjen mukaisesti Olin vei voiton,  kun tatamilla istuessaan Djoukaev torjui Olinin heittoa molemmmilla käsillään. Tappio päätti Djoukaevin ottelut ja kaulaan ripustettiin SM-pronssia.

Samuli Koskinen otteli myös Vantaalla alle 21-vuotiaiden alle 73 kilon sarjassa. Päivä alkoi hienosti jalkaheitolla tulleella ipponvoitolla Ålands Judoklubbin Kristoffer Antfolkista. Toisessa ottelu varusmiespalvelustaan Parolannummella suorittavan Koskisen voimat loppuivat. Koskinen johti ottelua waza-arilla, mutta Helsingin Meido-kanin Khirchia Khirchilasvilin takaa-ajo tuotti kolme varoitusta Koskiselle. Varoitukset päättivät ottelun Koskisen tappioksi. Alkupoolin viimeisessä ottelussa panoksena oli paikka mitaliotteluissa, mutta Lahden judoseuran Miska Pyykkö vei voiton.

Suomenmestari alle 21-v alle 66 kg 2018
Turpal Djoukaev

sunnuntai 28. tammikuuta 2018

Vanessalle kultaa Ice Power Cupista

Hämeenlinnan judoseuran Vanessa Samppala voitti lauantaina Tampereella järjestetyssä Ice Power Cupissa alle 13-vuotiaiden tyttöjen alle 36 kilon sarjan. Samppalan kullan lisäksi hämeenlinnalaiset nappasivat yhden hopeisen ja kolme pronssista mitalia.

Samppalan voitto tuli hienolla viiden ottelun ippon-putkella. Finaalissa kaatui Kiteen Kipponin Fanni Bergman. Wilma Honkanen otti samasta sarjasta pronssia.

Hopeamitalin alle 15-vuotiaiden alle 55 kilon sarjasta taisteli Vile Kivelä.  Viisi kiloa kevyempien sarjasta pronssille kamppaili Miika Mustonen. Alle 18-vuotiaiden alle 55 kilon sarjassa pronssia otti Olli Ojala.

sunnuntai 21. tammikuuta 2018

Turpalille 2 kultaa Samurai Cupista

Hämeenlinnan judoseuran Turpal Djoukaev avasi kevätkauden komeasti lauantaina Nummelassa järjestetyssä Samurai Cup 1:ssä. Djoukaev otti ensin voiton oman ikäluokkansa alle 18-vuotiaiden alle 66 kilon sarjan. Voitto tuli hienolla neljän ipponvoiton putkella. Alle 21-vuotiaiden sarjan voitto irtosi kolmella voitolla, joista kaksi oli ipponeilla. Tiukimman vastuksen tarjosi Orimattilan judoseuran Thomas Rönkkö, tasainen ottelu ratkesi vasta jatkoajalla.

Hämeenlinnalaismitalisaalista kasvatti myös alle 15-vuotiaiden alle 55 kilon sarjassa kamppaillut Ville Kivelä. Kivelä otti kolme otteluvoittoa ja nappasi hopeamitalin. Kivelä aloitti kautensa jo edellisenä viikonloppuna Hyvinkäällä Kougensai Shiaissa ja nappasi sieltä samasta sarjasta kultaa. Hyvinkäällä Jussi Heikkiniemi otti hopeaa alle 13-vuotiaiden alle 56 kilon sarjasta. Elvi Vilkko eteni Hyvinkäällä alle 13-vuotiaiden tyttöjen alle 36 kilon sarjassa. Finaalipaikka irtosi kolmella voitolla. Finaalissa Helsingin Chikaran Jenna Kuosmanen vei voiton ja Vilkko otti hopeaa.

Turpal Djoukaev voitti 2018 Samurai Cupin
1. osakilpailussa kaksi sarjaa.