sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

Henrille otteluvoitto Bremenistä



Hämeenlinnan judoseuran Henri Hannula ja Samuli Koskinen edustivat Suomea Bremenin lähes tuhannen judokan judokisoissa. 

Henri Hannula otteli  alle 21-vuotiaiden alle 90 kg:n sarjassa. Sarjassa oli 54 judokaa. Ensimmäisessä ottelussa hollantilainen Max Wurth koki Hannula kiepin tehokkuuden kahdesti, kun Hannula otti waza-ari -voiton. Toisessa ottelussa ranskalainen Anthony Joubert vei voiton kuristuksella ja  Hannula ei näin edennyt jatko-otteluihin.

Samuli Koskinen otteli alle 21-vuotiaiden alle 66 kg:n sarjassa, mutta ei edennyt jatko-otteluihin, kun pari vuotta vanhempi saksalainen Artur Schramm vei aloitusottelussa voiton. Sarjassa oli 81 ottelijaa.



Sikko taisteli yhdeksänneksi Sarajevossa



Hämeenlinnan judoseuran Sikko Kaewasa taisteli hienosti Sarajevon Eurooppa Cupissa. Kaewasan  alle 73 kg:n sarjassa oli 37 judokaa ja Kaewasa sijoittui yhdeksän parhaan joukkoon.

Avauskierroksen ottelussa Unkarin Roland Torok tarjosi tiukkaa vastusta, mutta tasaisen ottelun ainut pistemerkintä tuli Kawasan yukon arvoisesta kiepistä. Sitä seurasivat unkarilaisen useat yritykset, mutta hämeenlinnalaisen sitkeä puolustustaistelu riitti voittoon.

Toisen kierroksen ottelussa Kroatian Danko Orosnjak kaatui Kaewasan waza-arin ja yukon arvoisiin kieppeihin. Pistesuorituksensa Kaewasa sai ottelun puolivälissä. Kroatialainen onnistui takaa-ajossaan yukon arvoisesti, mutta hänen voimat loppuivat, kun Kaewasan kieppi väijyi jokaisessa aloituksessa.

Kolmannen kierroksen ottelussa vastus koveni taas, kun tatamille astui Venäjän taitava Roman Tokarev. Tokarevin vahvuus esti Kaewasan kunnolliset heittoyritykset ja venäläinen onnistuikin heittonsa jälkitilanteesta saamaan pitävän käsilukon, joka päätti ottelun.

Kaewasa jatkoi hienosti keräilyotteluiden ensimmäisessä kamppailussa. Itävallan Herbert Wicker painosti kovasti, mutta Kaewasa vastasi samalla mitalla. Itävaltalainen sai kaksi varoitusta vaikka haki heittoa jatkuvasti, sillä Kaewasa onnistui useasti kääntämään Weckerin yritykset omikseen. Ottelun loppu oli taas Kaewasalta hyvä puolustustaistelua. Itävaltalaisen varoitukset toivat voiton Kaewasalle.

Päivän viidennessä ottelussa Kaewasan vastustaja oli unkarilainen Adam Stadler. Kaewasa haastoi kovan unkarilaisen rohkeasti lähiotteellaan ja painostikin aavistuksen verran. Stadler kuitenkin onnistui jalkaheittonsa ajoituksessa kerran täydellisesti ja Kaewasan ottelut päättyät siihen.

Lalli Nuorteva epäonnistui alle 90 kg:n sarjassa. Avauskierroksella ranskalainen Valentin Jourdan yllätti hämeenlinnalaisen matalalla pyörähdyksellä. Keräilyottelussa Venäjän Nikolai Manokhin onnistui kääntämään Nuortevan epäonnistuneen heittoyrityksen omaksi sidonnakseen.



perjantai 18. maaliskuuta 2016

Henri ja Samuli International Masters Bremen -judokisoissa sunnuntaina

Hämeenlinnan judoseuran Henri Hannula ja Samuli Koskinen kilpailevat sunnuntaina Bremenin kovatasoisessa International Masters Bremen -judokisassa. Henri ottelee alle 21-vuotiaiden alle 90 kg:n sarjassa ja Samuli alle 21-vuotiaiden alle 66 kg:n sarjassa. Bremenissä ottelevat alle 18- ja alle 21-vuotiaat judokat. Kisoihin on rekisteröitynyt lähes 1000 judokaa 22 maasta. Kisojen jälkeen Henri ja Samuli jäävät vielä leirille Bremeniin.

torstai 17. maaliskuuta 2016

Lalli ja Sikko Sarajevon Euroopan Cupissa

Hämeenlinnan judoseuran Sikko Kaewasa ja Lalli Nuorteva otttelevat viikonloppuna Bosnia-Herzegovinan Sarajevossa järjestettävässä Eurooppa Cupissa. Lallin sarja alle 90 kg otellaan lauantaina ja Sikon sarja alle 73 kg otellaan sunnuntaina. Mukana on myös muita suomalaisjudokoita.


sunnuntai 13. maaliskuuta 2016

Villelle kultaa ja Tuukalle pronssia Hontai Shiaista

Hämeenlinnan judoseuran juniorit toivat lauantaina Vantaalla järjestetystä Hontai Shiaista kultaa ja pronssia. Ville Kivelä voitti kultaa alle 13-vuotiaiden alle 50 kg:n sarjasta ja Tuukka Lahtinen alle 15-vuotiaiden alle 60 kg:n sarjasta.

Kivelän kultamitali oli viime vuoden lopulla kilpailemisen aloittaneen judokan ensimmäinen. Kivelän sarja oli äärimmäisen tasainen. Kivelä otti ippon-voitot Tallinnan Ookamin Rodion Novitskista ja Järvenpään Akagin Samu Koivusesta. Espoon Judo-Kanin Eemeli Sundell voitti Kivelän ipponilla. Mitalien kohtaloa jouduttiin hetki miettimään, kun ottelujen päätyttyä Novitskilla, Sundellilla ja Kivelällä oli kaikilla kaksi ippon-voittoa ja keskinäiset ottelut olivat menneet sopivasti ristiin. Kun näin käy, niin voittaja määräytyy aamuisen punnituksen perusteella. Kivelän oltua kolmikon kevein, hän voitti kultaa.

Tuukka Lahtinen oli oman sarjansa kolmas. Yhdeksän kilpailijan sarjassa Lahtinen aloitti suoraan toiselta kierrokselta. Pirkkalan Shinrain Leevi Naskali kaatui ipponilla. Välierässä sarjan voittaja Espoon Judo-Kanin Paul Martin Künnapuu oli vahvempi. Lahtinen putosi pronssiotteluun, jossa Mikkelin Judon Felix Juhakoski taipui ipponilla, mikä toi pronssimitalin Hämeenlinnaan.

Arvo Vilkko oli viides alle 13-vuotiaiden alle 38 kg:n sarjassa. Alkuottelussa tullut voitto Nummelan judon Matias Parviaisesta, kääntyi niukkaan välierätappioon Porvoon Shirokawan Niilo Latulle. Pronssiottelussa Tallinnan Ookamin Aleksander Babtsenko oli vahvempi ja vei pronssimitalin. Miika Mustonen oli saman sarjan seitsemäs.

Erfan Shadka jäi niukasti kolmen judokan alle 13-vuotiaiden alle 46 kg:n sarjan alkupoolissaan yhdellä voitolla kolmanneksi, eikä näin edennyt jatko-otteluihin.



Turpalille Eurooppa Cup -kokemusta Belgradista

Hämeenlinnan judoseuran Turpal Djoukaev edusti lauantaina Suomea kadettien judon Eurooppa Cupissa Kroatian Belgradissa. Ensimmäisestä vuottaan kadeteissa (B-junioreissa) otteleva Djoukaev otteli alle 55 kg:n sarjassa. Avauskierroksen ottelussa Romanian Marius Colt ei saanut hämeenlinnalaiselta pistettäkään, mutta Djoukaevkaan ei onnistunut omissa yrityksissään. Djoukaev kärsi tappion saatuaan varoituksen tuomarilta.

perjantai 11. maaliskuuta 2016

torstai 10. maaliskuuta 2016

Juniorit lauantaina Hontai Shiaissa

Hämeenlinnan judoseuran juniorit osallistuvat lauantaina Hontai Shiaihin. Kisat järjestetään Vantaan Hakunilassa.

Tatamilla nähdään seuraavat hämeenlinnalaisjudokat:

Kivelä, VilleSuomiHämeenlinnan JS4 kyu (oranssi)Poika2005U13 pojat alle 50 kg
Lahtinen, TuukkaSuomiHämeenlinnan JS2 kyu (sininen)Poika2002U15 pojat alle 50 kg
Mustonen, MiikaSuomiHämeenlinnan JS4 kyu (oranssi)Poika2005U13 pojat alle 38 kg
Shadka, ErfanSuomiHämeenlinnan JS4 kyu (oranssi)Poika2005U13 pojat alle 42 kg
Vilkko, ArvoSuomiHämeenlinnan JS4 kyu (oranssi)Poika2005U13 pojat alle 38 kg






sunnuntai 6. maaliskuuta 2016

Lallille ja Sikolle kultaa Baltic Sea Championshipseista, A-juniorit hopeamitalisteina

Hämeenlinnan judoseuran onnistui lauantaina Orimattilassa järjestetyissä Baltic Sea Championships -judokilpailussa hienosti. Sikko Kaewasa voitti miesten alle 73 kg:n sarjan ja Lalli Nuorteva voitti miesten alle 90 kg:n sarjan. Alle 21-vuotiaiden sarjoissa mitalit olivat hopeisia: Sini Oinonen otti hopeaa alle 52 kg:n sarjasta, Samuli Koskinen oli  alle 66 kg:n kakkonen ja  Henri Hannula nousi kakkospallille alle 90 kg:n sarjan päätteeksi. Kansainvälisissä Baltic Sea Championshipseissa oli lähes 300 judokaa Itämeren valtioista ja vähän kauempaakin, suomalaisten lisäksi kisaajia oli Virosta, Liettuasta, Ruotsista ja iso joukkue Ranskasta. Hämeenlinnan judoseura on kisojen neljänneksi paras joukkue ja paras suomalaisseura.

Lalli ja Sikko


Sikko Kaewasan kultamitali oli hieno näytös Kaewasan taidoista. Kaewasa arvottiin suoraan toiselle kierrokselle ja siellä vastassa oli Kirkkonummen judoseuran Rasmus Rinne. Kaewasa painosti lievästi ottelun alussa ja onnistui muutaman epäonnistuneen yrityksen jälkeen, kun morote seionage lennätti kirkkonummelalaisen ipponin arvoisesti selälleen. Semifinaalivastus tuli Oulun judokerhosta. Elias Körkkö kesti Kaewasan kyydissä reilun puoli minuuttia, kunnes Kaewasan seionage lennätti vuorostaan oululaista. Finaali kestikin täyden otteluajan, kun vastassa oli Espoon Judo-Kanin Arttu Määttä. Ottelun alkupuolella Kaewasan uchimatasukashi kaatoi Määtän kyljelleen waza-arin arvoisesti. Määttä aloitti sen jälkeen raivokkaan kirin ja pakotti hieman väsähtäneen Kaewasa puolustuskannalle. Kaewasalle tuomittiin jo kolme varoitustakin, mutta jostain Kaewasa kaivoi tarvittavat voimat ja piti johtonsa loppuun saakka.
Sikko ottaa finaalissa voiton Arttu Määtästä.


Lalli Nuorteva otti kultamitalinsa neljällä ippon-voitolla. Ensimmäisessä ottelussa oli vastassa nuori virolainen jässikkä Tarto Don Mattias Kuusik. Nuorteva hallitsi tatamia ja ottelun toisella minuutilla päätti ottelun tiukkaan judon perussidontaan, honkesagatameen. Toisessa ottelussa Kirkkonummen judoseuran Mika Salminen kaatui ensimmäisen aloituksen jälkeiseen ouchigariin. Kolmannessa ottelussa Tampereen judon Aatu Laamanen ei saanut otteluaan kulkemaan, kun Nuorteva pakotti Laamasen kolmeen varoitukseen. Alussa tulleen sumigaeshi-yukon Nuorteva täydensi yokoshiogatame-sidonnalla ottamallaan ipponilla. Viimeisessä ottelussa Liettuan Mantas Klimasauskas kaatui uchimatalla tatamin pintaan. Seuraavan kerran Kaewasa ja Nuorteva ottelevat kahden viikon kuluttua Bosnia-Hertsegovinan European Judo Cupissa.

Miesten alle 90 kg mitalistit hopeaa Mattias Kuusik, kultaa Lalli Nuorteva
ja pronssia Aatu Laamanen, palkinnot jakoi Judoliiton puheenjohtaja Marko Laaksonen

Henri Hannula otti hopeaa alle 21-vuotiaiden alle 90 kg:n sarjassa. Sarjan avausottelussa vastassa oli sama vastus kun viikko sitten Tartossa, Viron Mattias Kuusik. Tälläkin kertaa sarjan kaksi parasta ottelijaa arpa oli heittänyt vastakkain ensimmäiseen otteluun. Ottelu oli tasainen, tällä kertaa Kuusik onnistui saamaan Hannulalle yhden varoituksen, mikä riitti Kuusikille niukimpaan mahdolliseen voittoon. Toisessa ottelussa Ranskan Antoine Kuntz kaatui ensin Hannulan ipponseionagella kyljelleen waza-arin arvoisesti. Kuntz yritti tämän jälkeen kovasti saada omaa heittoaan, mutta Hannula käänsi ranskalaisen yrityksen omaksi jalkaheitokseen, josta tuli toinen waza-ari. Kolmannessa ottelussa toinen ranskalainen Arthur Repiquet ei tuottanut Hannulalle ongelmia. Alle minuutissa Hannula otti yhden yukon kiepistä ja sen jälkeen kaksi waza-ari peräkkäisistä ipponseionage-heitoistaan. Viimeinen ottelu varmisti hopeamitalin. Liettualainen Paulius Kanapinskas löysi itsensä selältään ensimmäisen aloituksen jälkeen, kun Hannula tarttui miehen kädestä ja päätti ottelun ipponin arvoiseen ipponseionageensa.
Miesten alle 21-v alle 90 kg: hopeaa Henri Hannula,
kultaa Mattias Kuusik ja pronssia Antoine Kuntz


Samuli Koskinen otti hopeaa alle 66 kg:n sarjasta. Ensimmäisessä ottelussa Tikkurilan judokoiden Juho Kuusela-Opas kaatui kahteen waza-arin arvoiseen kieppiin. Toisessa alkupoolin ottelussa taitava virolainen Artur Kikas otti kuristamalla voiton Koskisesta. Kolmannessa ottelussa ranskalainen Jeremy Hermelin kaatui Koskiseen täydellisen hallinnan päätteeksi hienoon aituriin. Oman poolinsa kakkosena Koskinen pääsi välieriin, jossa oli vastassa toisen poolin ykkönen, virolaisen Ookamin Mattias Rootalu. Välierässä Koskinen paukutti ensin neljä peräkkäistä yukon arvoista ipponseionagea, kunnes sitten viides kerta ottelun lopussa tuotti waza-arin. Finaalissa oli vastassa taas tallinnalaisen Põhjakotkasin Artur Kikas. Lähes suoraan välierästä finaalitatamille joutunut Koskinen ei pystynyt vastaamaan Kikasin rynnistykseen. Puolustustaistelu päättyi Kikasin voittoon, kun Kikas sai sidontansa onnistumaan.
A-miesten hämeenlinnalaishopeamitalistit Henri ja Samuli






Sini Oinonen otti hopeaa alle 21-vuotiaiden alle 52 kg:n sarjasta. Avausottelussa Turun judoseuran Christina Sandell kaatui aluksi yukon arvoisesti. Seuraavassa tilanteessa Oinosen lonkkaheitto tuotti ipponin. Kultamitali ratkesi seuraavassa ottelussa virolaisen Ookamin Christina Helen Kaupin eduksi. Kaupin onnistunut heitto ottelun alussa tuotti waza-arin. Oinonen painosti ottelun raivokkaasti tehden useita yrityksiä. Yrityksistä puuttui tällä kertaan loppun saakka rutistamine, joten lopputulos ei ollut toivottu.
Alle 21-v naisten alle 52 kg:n mitalistit: hopeaa Sini Oinonen,
kultaa Christina Helen Kaup ja pronssia Christina Sandell

Alle 18-vuotiaiden alle 55 kg:n sarjassa Turpal Djoukaev otti kolme otteluvoittoa ja sijoittui sarjassa viidenneksi. Pronssiottelu Orimattilan judoseuran Joni Ahosta vastaan päättyi 
varoituksilla Djoukaevin tappioon.

Lassi Talvitie otteli alle 18-vuotiaiden alle 60 kg:n sarjassa, mutta ei sijoittunut.



torstai 3. maaliskuuta 2016

Kisaryhmä Judo Baltic Sea Championshipsiin

Hämeenlinnan judoseuran kisaryhmäläiset osallistuvat lauantaina Orimattilassa järjestettäviin Judo Baltic Sea Championships 2016 -kisoihin. LiveTV ja LiveResults

Djoukaev, TurpalSuomiHämeenlinnan JS2 kyu (sininen)Poika2001U18 pojat alle 55 kg
Hannula, HenriSuomiHämeenlinnan JS1 dan (musta)Mies1997U21 miehet alle 90 kg
Kaewasa, SikkoSuomiHämeenlinnan JS1 dan (musta)Mies1994Miehet alle 73 kg
Koskinen, SamuliSuomiHämeenlinnan JS1 dan (musta)Mies1998U21 miehet alle 66 kg
Nuorteva, LalliSuomiHämeenlinnan JS1 dan (musta)Mies1993Miehet alle 90 kg
Oinonen, SiniSuomiHämeenlinnan JS1 dan (musta)Nainen1998U21 naiset alle 52 kg
Talvitie, LassiSuomiHämeenlinnan JS2 kyu (sininen)Poika2001U18 pojat alle 60 kg